Yhdeksän kommentaaria Kiinan kommunistisesta puolueesta – Osa 1 |
| Postat av Franz Pedro (franz) den 13 Jun 2008 |
Esipuhe
Yli viiden tuhannen vuoden aikana Kiinan kansa on luonut loistavan sivilisaation Keltaisen joen ja Jangtsejoen ympäristöön. Tämän pitkän ajanjakson aikana dynastioita on tullut ja mennyt, ja Kiinan kulttuuri on vuoroin kukoistanut ja lakastunut. Kiinan historian näyttämöllä on nähty loisteliaita ja liikuttavia draamoja.
Historioitsijat katsovat tavallisesti Kiinan modernin aikakauden alkaneen vuonna 1840. Se merkitsi alkua Kiinan matkalle perinteestä nykyaikaistamiseen. Kiinan sivilisaatio on käynyt läpi neljä suurta haasteiden ja vastavaikutuksien vaihetta. Ensimmäiset kolme vaihetta olivat 1860-luvun alussa englantilaisten ja ranskalaisten tunkeutuminen Pekingiin, Kiinan-Japanin sota (tunnetaan myös nimellä ”Jiawu-sota”) vuonna 1894 ja Venäjän-Japanin sota Koillis-Kiinassa vuonna 1906. Kiina vastasi näihin kolmeen haasteelliseen vaiheeseen suuntautumalla länteen. Tämä näkyi nykyaikaisten tavaroiden ja aseiden tuonnissa, vuoden 1898 ”Sadan päivän uudistuksen” [1] institutionaalisissa uudistuksissa, myöhäisen Qing-dynastian lopun yrityksessä luoda maalle valtiosääntö ja myöhemmin Xinhai-vallankumouksessa (tai Hsinhai-vallankumous) vuonna 1911. [2]
Ensimmäisen maailmansodan lopussa Kiinaa ei pidetty kovin vahvana valtiona huolimatta sen sodassa saavuttamista voitoista. Monien kiinalaisten mielestä nämä kolme vaihetta epäonnistuivat. Toukokuun neljännen päivän liike [3] johti neljänteen yritykseen vastata aikaisempiin haasteisiin, mikä huipentui Kiinan kulttuurin täydelliseen länsimaiseen suuntaukseen kommunistisen liikkeen ja sen äärimmäisyyksiin menevän vallankumouksen myötä.
Tämä artikkeli käsittelee kommunistisen liikkeen ja kommunistisen puolueen vaikutusta Kiinan yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Viimeisten 160 vuoden aikana melkein sata miljoonaa ihmistä on Kiinassa kuollut väkivallan seurauksena, ja suurin osa Kiinan perinteisestä kulttuurista ja sivistyksestä on hävitetty. Jos jätämme huomioimatta valitsivatko kiinalaiset kommunistisen puolueen, tai painostettiinko maata ulkoapäin – mitkä sen seuraukset ovat olleet?
I . Väkivalta ja terrori vallan saavuttamisen ja säilyttämisen keinoina
”Kommunistit pitävät halveksittavana salata mielipiteitään ja aikomuksiaan. He selittävät avoimesti, että heidän päämääränsä voidaan saavuttaa ainoastaan väkivaltaisesti kumoamalla koko tähänastinen yhteiskuntajärjestys.”[4] Tämä lainaus on kommunistisen puolueen tärkeimmän dokumentin Kommunistisen manifestin viimeisestä kappaleesta. Väkivalta on kommunistiselle puolueelle tärkein tapa saavuttaa valta. Tämä piirre on puolueen syntymästä lähtien kulkenut perintönä puolueen kaikille myöhemmille muodoille.
Maailman ensimmäinen kommunistinen puolue perustettiin itse asiassa vasta monta vuotta Karl Marxin kuoleman jälkeen. Vuonna 1917 tapahtuneen lokakuun vallankumouksen jälkeisenä vuonna syntyi ”Yleisvenäläinen kommunistipuolue” (Bolševikit, myöhemmin ”Neuvostoliiton Kommunistinen Puolue”). Puolue kasvoi käyttämällä väkivaltaa ”luokkavihollisia” vastaan, ja sitä ylläpidettiin puolueen jäseniin ja tavallisiin kansalaisiin kohdistetulla väkivallalla. Stalinin puhdistusten aikana 1930-luvulla Neuvostoliiton kommunistinen puolue tappoi yli 20 miljoonaa ns. vakoilijaa, petturia ja toisinajattelijaa.
Kiinan kommunistinen puolue (KKP) perustettiin aluksi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen haarana Kolmannessa kommunistisessa internationaalissa. Näin se peri myös tappamishalun. Kommunistien ja Guomindangin välillä vuosina 1927–1936 käydyn Kiinan ensimmäisen sisällissodan aikana Jiangxin maakunnan väkiluku laski yli 20 miljoonasta noin 10 miljoonaan. Nämä luvut auttavat ymmärtämään KKP:n väkivallan aiheuttaman tuhon määrää.
Väkivallan käyttöä ei ehkä voi välttää poliittista valtaa tavoiteltaessa, mutta mikään hallitus ei ole ollut yhtä innokas tappamaan kuin Kiinan kommunistinen puolue, erityisesti muutoin rauhallisten jaksojen aikana. Vuoden 1949 jälkeen KKP:n aiheuttamien kuolemien määrä on ylittänyt vuosien 1921–1949 sisällissodissa kuolleiden määrän.
Erinomainen esimerkki Kiinan kommunistisen puolueen väkivallan käytöstä on sen Kambodžan kommunistiselle puolueelle (Khmer Rougelle) antama tuki. Punaiset khmerit murhasivat neljännesosan väestöstä, josta suuri osa oli joko Kiinasta tulleita siirtolaisia tai kiinalaisten jälkeläisiä. Kiina estää edelleen kansainvälistä yhteisöä saattamasta punaisia khmerejä oikeuden eteen ja tekee kaikkensa peittääkseen kommunistisen puolueen roolin kansanmurhassa.
KKP:lla on läheiset yhteydet maailman julmimpiin vallankumouksellisiin asevoimiin ja itsevaltaisiin hallituksiin. Näitä ovat punaisten khmerien lisäksi Indonesian, Filippiinien, Malesian, Vietnamin, Burman, Laosin ja Nepalin kommunistipuolueet, jotka kaikki on perustettu KKP:n tuella. Monet näiden kommunistipuolueiden johtajat ovat kiinalaisia, ja jotkut heistä piileskelevät Kiinassa vielä tänäkin päivänä.
Muita maolaisuuteen perustuvia kommunistisia liikkeitä ovat eteläamerikkalainen terroristijärjestö Loistava polku (Sendero Luminoso) ja japanilainen Punainen armeijakunta, joiden julmuudet kansainvälinen yhteisö on tuominnut.
Yksi kommunistisen puolueen käyttämistä teorioista on darwinismi. Kommunistinen puolue soveltaa darwinistista näkemystä kilpailusta ihmissuhteisiin ja ihmiskunnan historiaan väittäen, että luokkataistelu on yhteiskunnallisen kehityksen ainoa liikkeellepaneva voima. Kamppailusta tulee sen vuoksi kommunistisen puolueen ensisijainen poliittista valtaa palveleva ja ylläpitävä ”usko” ja työväline. Maon kuuluisat sanat: ”Kuinka asioita 800 miljoonan ihmisen kanssa voisi hoitaa ilman taistelua”, ovat hyvä esimerkki heidän elämänlogiikastaan.
Toinen Maon yhtä tunnettu väite on, että Kulttuurivallankumous pitäisi suorittaa ”joka seitsemäs tai kahdeksas vuosi.”[5] Jatkuva väkivallan käyttö on tärkeä keino, jolla KKP ylläpitää valtaansa Kiinassa. Väkivallan käytön tarkoituksena on synnyttää pelkoa. Jokainen taistelu ja kampanja on ollut terrorin soveltamista käytäntöön siten, että Kiinan kansan sydämet on täytetty pelolla. Ihmiset ovat alistuneet terroriin ja tulleet asteittain orjuutetuiksi KKP:n vallan alle.
Terrorismista on nykyään tullut sivistyneen ja vapaan maailman päävihollinen. Kommunistipuolueen valtionkoneiston avulla harjoittama väkivaltainen terrori on kuitenkin ollut laajempaa, pitempiaikaista ja tuhoisampaa. Nyt 2000-luvulla emme saa unohtaa kommunistisen puolueen perittyä luonnetta, sillä se tulee näyttelemään ratkaisevaa osaa KKP:n kohtaloa ratkaistaessa.
II. Väkivallan oikeuttaminen valheilla
Yhteiskunnan sivistystasoa voidaan mitata hallituksen väkivallan käytön määrällä. Väkivallan käyttäminen osoittaa selvästi, että Kiinan kommunistinen puolue on ottanut valtavan askeleen taaksepäin. Valitettavasti ne, jotka uskovat, että väkivalta on tarpeellinen väline yhteiskunnan kehitykselle ovat pitäneet kommunistipuolueita edistysmielisinä.
Tällainen väkivallan hyväksyminen on nähtävä yhdessä kommunistisen puolueen toisen perityn piirteen kanssa: vertaansa vailla olevan petosten ja valheiden käytön kanssa.
”Nuoruudestamme lähtien olemme pitäneet Yhdysvaltoja sympaattisena maana. Tämä johtuu luultavasti osittain siitä, että Yhdysvallat ei ole koskaan valloittannut Kiinaa eikä hyökännyt sinne. Kiinalaisilla on pohjimmiltaan Yhdysvalloista hyvä käsitys, joka perustuu amerikkalaisten demokraattiseen ja vapaamieliseen mielenlaatuun”.
Tämä on ote KKP:n virallisen sanomalehden Xinhuan päivälehden pääkirjoituksesta 4. heinäkuuta 1947. Vain kolme vuotta myöhemmin puolue lähetti sotilaita taistelemaan amerikkalaisia joukkoja vastaan Pohjois-Koreassa ja esitti amerikkalaiset maailman pahimpina imperialisteina. Jokainen mannerkiinalainen hämmästyisi, jos saisi lukea tämän 50 vuotta sitten kirjoitetun pääkirjoituksen. KKP on kieltänyt kaikki lainaukset samantapaisista aikaisemmista teksteistä ja julkaissut niistä uudelleenkirjoitettuja versioita.
Valtaantulonsa jälkeen KKP on käyttänyt samantapaisia temppuja jokaisessa kampanjassaan, muun muassa vastavallankumouksellisten eliminoinnissa (1950–1953), ”kumppanuudessa” julkisten ja yksityisten yrityksien kanssa (1954–1957), oikeistonvastaisessa liikkeessä (1957), Kulttuurivallankumouksessa (1966–1976), Taivaallisen rauhan aukion verilöylyssä (1989) ja nyt viimeksi Falun Gongin vainoamisessa, joka alkoi vuonna 1999. Häpeällisin esimerkki on intellektuellien vaino vuonna 1957. Puolue pyysi intellektuelleja esittämään mielipiteitään. Heitä vainottiin myöhemmin ”oikeistolaisina” ja heidän sanojaan käytettiin todisteena heidän ”rikoksestaan”. Kun vainoa kritisoitiin ”salaisena juonitteluna”, Mao väitti julkisesti, ettei se ollut ”salaista vaan avointa juonittelua”.
Petoksella ja valheilla on ollut erittäin tärkeä osa siinä, miten Kiinan kommunistinen puolue on saavuttanut valtansa ja säilyttänyt sen. Kiinalla on pisin ja täydellisin historia maailmassa ja Kiinan oppineet ovat ammoisista ajoista lähtien tukeutuneet voimakkaasti historiaan. Kiinalaiset ovat käyttäneet historiaa tämänhetkisen todellisuuden arviointiin ja henkilökohtaiseen ”henkiseen kehitykseen.” Pannakseen historian palvelemaan nykyhallitusta, puolue on käyttänyt menetelmää, jolla historiallisia totuuksia muutetaan ja salataan. Puolue on propagandassaan ja tiedotteissaan kirjoittanut historiaa uudelleen alkaen Kevät- ja syyskronikoista (770–476 eKr.) ja Taistelevien valtioiden ajasta (475–221 eKr.) aina Kulttuurivallankumoukseen asti. Tällainen historian vääristely on jatkunut yli 50 vuoden ajan vuodesta 1949 lähtien, ja puolue on säälimättömästi estänyt ja tuhonnut kaikki historiallisten totuuksien palauttamiseen tähtäävät ponnistelut.
Kun väkivalta ei riitä ylläpitämään hallintaa, KKP turvautuu petokseen ja valheisiin oikeuttaakseen ja salatakseen hallintonsa väkivaltaisuuden.
On kuitenkin myönnettävä, että Kiinan kommunistinen puolue ei keksinyt petosta ja valheita, vaan se on häpeämättä omaksunut ikivanhat roistomaiset menettelyt. KKP lupasi maata maatyöläisille, tehtaita työntekijöille, vapautta ja demokratiaa intellektuelleille ja rauhaa kaikille. Mitään näistä lupauksista ei koskaan toteutettu. Yksi kiinalainen sukupolvi on kuollut harhaanjohdettuna ja toista sukupolvea petetään edelleen. Tämä on Kiinan kansan suurin murhe ja Kiinan kansakunnan suurin onnettomuus.
III. Alituisesti muuttuvat periaatteet
Vuoden 2004 Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjan aikana yksi presidenttiehdokkaista sanoi TV-keskustelussa, että taktiikkaa voi tarvittaessa muuttaa muttei koskaan ”uskoaan” tai ”perusarvojaan”, muuten hän ”yksinkertaisesti ei ole uskottava” [6]. Tämä lausunto tekee selväksi yleispätevän periaatteen.
Kommunistinen puolue on tyypillinen esimerkki. 80 vuotta sitten tapahtuneesta perustamisestaan lähtien se on pitänyt kuusitoista kansalliskokousta ja muuttanut puolueen sääntöjä kuusitoista kertaa. Viisikymmenvuotisen valtansa aikana se on tehnyt viisi merkittävää muutosta Kiinan peruslakiin.
Kommunistisen puolueen ihanne on sosiaalinen tasa-arvo, joka johtaa kommunistiseen yhteiskuntaan. Tämän päivän Kiinasta on kuitenkin tullut yhteiskunta, jossa varallisuuserot ovat maailman suurimmat. Monista puolueen jäsenistä on tullut suunnattoman rikkaita samalla kun 800 miljoonaa kiinalaista elää köyhyydessä.
Puolueen ohjaava teoria on peräisin marxismi-leninismistä. Siihen lisättiin maolaisuutta, sitten Deng Xiaopingin ajatuksia ja äskettäin Jiang Zeminin ”Kolme edustusta”. Marxismi-leninismi ja maolaisuus eivät sovi lainkaan yhteen Dengin teorioiden ja Jiangin ideologian kanssa – ne ovat itse asiassa toistensa vastakohtia. Tämä KKP:n käyttämä kommunististen teorioiden sekasotku on todella harvinaislaatuinen ihmiskunnan historiassa.
Kommunistisen puolueen muuttuvat periaatteet ovat suuressa määrin olleet ristiriidassa keskenään. Kun maailmanlaajuisen yhdentymisen ideasta on siirrytty tämän päivän äärimmäisyyksiin menevään nationalismiin ja kaiken yksityisomistuksen tuhoamisesta ideaan, että kapitalisteja tulee suosia ja ohjata heitä liittymään puolueeseen, eilispäivän periaatteet ovat tämän päivän politiikassa kääntyneet päälaelleen, ja lisää muutoksia on odotettavissa tulevaisuudessa. Mutta riippumatta siitä kuinka usein KKP muuttaa periaatteitaan, päämäärä pysyy selvänä: saada valtaa ja pysyä vallassa ja pitää yhteiskunta täydellisesti hallinnassa.
KKP:n historiassa on ollut yli tusina erilaista kampanjaa, joissa on väitetty olevan kyse ”elämästä ja kuolemasta”. Todellisuudessa kaikki nämä kamppailut ovat sattuneet samaan aikaan vallanvaihdon kanssa perustavanlaatuisten puolueperiaatteiden muutoksen seurauksena.
Jokainen periaatteiden muutos on johtunut puoluetta kohdanneista väistämättömistä kriiseistä, jotka ovat uhanneet sen legitimiteettiä ja olemassaoloa. Ja ovatpa ne koskeneet yhteistyötä Guomindangin kanssa, Amerikka-myönteistä ulkopolitiikkaa, taloudellisia uudistuksia ja markkinoiden laajenemista tai nationalismin edistämistä, niin kukin näistä päätöksistä tehtiin kriisiaikana ja niiden tarkoituksena oli saada valtaa tai vahvistaa sitä. Jokainen vaihe jonkin ryhmän vainoamisessa tai saman vainon lopettamisessa tähtäsivät kaikki tähän samaan päämäärään.
Muuan länsimainen sananlasku sanoo: ”Totuus pysyy samana, mutta valheet muuttuvat alati.” Se on todellakin viisas sanonta.
IV. Kuinka puolueluonne korvaa ja tuhoaa ihmisluonnon
KKP on autoritaarinen leniniläinen hallintojärjestelmä. Puolueessa on sen perustamisen jälkeen vakiintunut kolme johtolinjaa: intellektuaalinen linja, poliittinen linja ja järjestöllinen linja. Intellektuaalinen linja koskee kommunistisen puolueen filosofista perustaa. Poliittisella linjalla tarkoitetaan tavoitteenasettelua. Järjestöllisellä linjalla tarkoitetaan sitä, kuinka päämäärät saavutetaan tiukan organisaation sisällä.
Ehdoton kuuliaisuus on tärkein vaatimus, jonka KKP on asettanut jäsenilleen ja johdettavilleen. Järjestön linjassa on kysymys juuri tästä.
Suurin osa ihmisistä Kiinassa on selvillä puolueen jäsenten ”kaksinaisesta luonteesta”. Yksityisesti he ovat tavallisia ihmisiä, joilla on onnen, vihan, surun ja ilon tunteita. Heillä on tavallisen ihmisen hyviä ja huonoja puolia. He voivat olla vanhempia, aviopuolisoita tai ystäviä. Mutta heidän ihmisluontonsa ja tunteidensa yläpuolella on puolueluonne, joka kommunistisen puolueen väitteiden mukaan ylittää ihmisluonnon. Siksi ihmisluonnosta on tehty toissijainen ja muuttuva, kun taas puolueen luonteesta on tullut ehdoton, kaiken epäilyn ja kyseenalaistamisen yläpuolella oleva.
Kulttuurivallankumouksen aikana oli liiankin tavallista, että isät ja pojat kiduttivat toisiaan, aviomiehet ja -vaimot taistelivat toisiaan vastaan, äidit ja tyttäret antoivat ilmi toinen toisensa ja opiskelijat ja opettajat kohtelivat toisiaan vihollisina. Ristiriitojen ja vihan takana on juuri puolueluonne. Kommunistisen puolueen tullessa valtaan monet korkeassa asemassa olevat puolueen virkamiehet joutuivat avuttomina toteamaan, että heidän perheenjäsenensä luokiteltiin luokkavihollisiksi. Tähän oli jälleen syynä puolueen luonne.
Puolueluonteen valta yksilön yli on tulosta KKP:n pitkäaikaisesta indoktrinoinnista. Tämä valmennus alkaa jo esikoulussa, missä palkitaan puolueen hyväksymät vastaukset, jotka ovat terveen järjen ja lapsen ihmisluonnon vastaisia. Opiskelijat saavat poliittista koulutusta heti peruskoulun ala-asteella ja sittemmin koko ajan lukioon asti. He oppivat antamaan puolueen hyväksymiä vakiovastauksia, koska he muuten eivät läpäise kokeita eikä heidän anneta suorittaa loppututkintoa.
Puolueen jäsenen täytyy yksityisestä mielipiteestään riippumatta pysyä puolueen linjalla puhuessaan julkisuudessa. KKP:n organisatorinen rakenne on kuin jättiläismäinen pyramidi, jonka huipulla on koko hierarkiaa hallitseva keskusvalta. Tämä ainutlaatuinen rakenne on yksi KKP:n hallituksen tärkeimmistä peruspiirteistä, joka auttaa luomaan ehdottoman yhdenmukaisuuden.
Tällä hetkellä KKP on täysin rappeutunut, ja siitä on tullut poliittinen järjestelmä, joka taistelee ylläpitääkseen omia etujaan. Se ei enää tavoittele mitään kommunismin uljaista päämääristä. Silti kommunismin organisatorinen rakenne on jäljellä, eivätkä sen vaatimukset ehdottomasta yhdenmukaisuudesta ole muuttuneet. Puolue asettaa itsensä ihmiskunnan ja ihmisluonnon yläpuolelle. Se eliminoi kaikki organisaatiot ja ihmiset, joiden se katsoo olevan vahingollisia tai mahdollinen uhka omalle vallalleen riippumatta siitä, onko kysymys tavallisesta kansalaisesta tai korkeassa asemassa olevasta puolueen jäsenestä.
V. Paha haamu toimii luontoa ja ihmisluontoa vastaan
Kaikki taivaan alla käy läpi syntymän, kypsyyden, rappeutumisen ja kuoleman kierron.
Toisin kuin kommunistinen järjestelmä, ei-kommunistiset yhteiskunnat sallivat tietyn määrän itsejärjestymistä ja itsemääräämistä, vaikka niissä vallitsisikin ankara diktatuuri ja diktatoriset lait. Muinaisia kiinalaisia yhteisöjä hallittiin itse asiassa kaksinkertaisen rakenteen mukaan. Maaseutualueilla klaanit olivat itsenäisen yhteiskuntajärjestelmän keskuksena, kun taas kaupunkialueet oli organisoitu ammattikuntien ympärille. Huipulta johdettua hallintoa ei ollut läänin tason alapuolella.
Natsihallinto, joka kommunistista puoluetta lukuun ottamatta oli ehkä julmin diktatuurijärjestelmä, salli kuitenkin yksityisomistuksen. Kommunistihallinto hävitti kaikki puolueesta riippumattomat yhteiskunnallisen järjestäytymisen muodot ja yhteiskunnalliset ainekset ja korvasi ne vahvalla ylhäältä alas ulottuvalla keskusvallalla.
Siinä missä alhaalta ylöspäin kasvanut yhteiskuntajärjestelmä on luonnollisesti kehittynyt yhteiskunnan tila, kommunistinen hallintojärjestelmä on luonnonvastainen yhteiskunnallinen tila.
Kommunistinen puolue ei noudata yleismaailmallista normia siitä, mikä on ihmisluonto. Hyvän ja pahan käsitteitä ja kaikkia lakeja ja sääntöjä on mielivaltaisesti manipuloitu. Kommunistit eivät hyväksy murhaamista, paitsi jos uhrit on luokiteltu kommunistisen puolueen vihollisiksi. Kunnioitus vanhempia kohtaan on hyvä asia, mikäli nämä eivät satu olemaan luokkavihollisia. Hyvyydestä, oikeamielisyydestä, säädyllisyydestä, viisaudesta ja luottamuksesta saa puhua, paitsi silloin kun puolue ei sitä halua. Kommunistinen puolue perustuu ihmisluonnon vastaisille periaatteille ja hylkää tyystin yleismaailmalliset ihmisluontoa koskevat normit.
Ei-kommunistiset yhteiskunnat ottavat yleisesti huomioon ihmiskunnan kaksijakoisen luonnon, jossa on hyvää ja pahaa, ja luottavat yhteiskuntasopimuksiin yhteiskunnallisen tasapainon ylläpitämisessä. Kommunistisissa yhteiskunnissa kuitenkin kielletään ihmisluonto käsitteenä, eikä hyvän ja pahan olemassaoloa tunnusteta. Marxin mukaan hyvän ja pahan käsitteiden tuhoaminen auttaa kumoamaan vanhan yhteiskunnan rakenteen.
Kommunistinen puolue ei usko Jumalaan eikä arvosta edes fyysistä luontoa. ”Taistelu taivasta vastaan, kamppailu maata vastaan ja kilvoittelu ihmiskunnan kanssa on loputonta iloa.” Tämä oli KKP:n mottona Kulttuurivallankumouksen aikana. Kiinan kansalle ja maalle se aiheutti suurta kärsimystä.
Kiinalaiset uskovat perinteisesti sopusointuun taivaan ja ihmisen välillä. Laotse sanoi Dao de Jingissä (Tao-Te Ching), ”Ihminen seuraa maata, maa seuraa taivasta, taivas seuraa Taoa ja Tao seuraa luonnollisuutta” [7]. Ihminen ja luonto ovat sopusointuisessa suhteessa ikuisessa maailmankaikkeudessa.
Kommunistinen puolue on eräänlainen olento. Se kuitenkin vastustaa luontoa, taivasta, maata ja ihmiskuntaa. Se on maailmankaikkeudessa vaikuttava paha haamu.
VI. Joitakin riivajaisen ominaispiirteitä
Kommunistisen puolueen elimet eivät itse koskaan osallistu tuottaviin tai luoviin toimintoihin. Heti kun ne ovat saaneet vallan, ne kiinnittyvät ihmisiin, hallitsevat ja manipuloivat heitä. Ne laajentavat valtaansa yhteiskunnan pienimpiin yksikköihin asti pelätessään menettävänsä hallintansa. Ne ottavat tuotantoresurssit omaan käyttöönsä ja riistävät yhteiskunnan rikkauksia ja voimavaroja.
KKP ulottuu Kiinassa kaikkeen ja hallitsee kaikkea, mutta kukaan ei ole koskaan nähnyt sen tekevän tiliä toimistaan. On vain valtion vuosikertomuksia ja paikallishallintojen ja yritysten tilityksiä. Niin keskushallinnossa kuin maaseutualueiden kyläkomiteoissakin virkamiehet ovat aina alemmassa asemassa kuin kommunistisen puolueen kaaderit, joten kunnanhallituksien täytyy seurata saman tason kommunistisen puolueen komiteoiden ohjeita. Kunnalliset yksiköt kattavat puolueen kulut, jotka tilitetään kunnallisessa järjestelmässä.
Jättiläismäisen pahan riivaajahengen tavoin KKP:n organisaatio kiinnittyy varjona jokaiseen Kiinan yhteiskunnan yksikköön ja soluun. Se tunkeutuu ohuilla vertaimevillä lonkeroillaan syvälle jokaiseen hiussuoneen ja jokaiseen soluun, ja hallitsee ja manipuloi näin yhteiskuntaa.
Tämän pahan riivaajan omalaatuinen rakenne on esiintynyt ihmiskunnan historiassa aiemminkin, joko osittain tai tilapäisesti. Koskaan aikaisemmin se ei ole vaikuttanut näin pitkään ja hallinnut yhteiskuntaa niin täydellisesti kuin kommunistisen puolueen hallinnon aikana.
Tämän takia kiinalaiset talonpojat elävät niin suuressa köyhyydessä ja joutuvat tekemään ankarasti työtä. Heidän on tavanomaisten kunnallisten virkamiesten lisäksi elätettävä yhtä monta tai useampaakin kommunistikaaderia.
Tämän vuoksi valtava määrä kiinalaisia on menettänyt työpaikkansa. KKP:n kaikkialle ulottuvat, vertaimevät lonkerot ovat monien vuosien aikana vieneet työpaikoilta rahavaroja.
Sen vuoksi kiinalaisten intellektuellien mielestä on vaikeaa saavuttaa älyllistä vapautta. KKP:n hallintovirkailijoiden lisäksi kaikkialla on KKP:n varjoja valvomassa ihmisiä.
Riivaajan täytyy saada riivatun mieli kokonaan valtaansa, jotta se voisi imeä siitä elossa pysymiseen tarvitsemansa energian.
Modernin valtio-opin mukaan tärkeitä vallan lähteitä on kolme: väkivalta, vauraus ja tieto. Kommunistinen puolue ei ole koskaan epäröinyt ryöstää ihmisten omaisuutta valtamonopolin ja väkivallan avulla. Vielä tärkeämpää on, että se on riistänyt ihmisiltä puhe- ja painovapauden. KKP on tehnyt väkivaltaa ihmisten sielulle ja tahdolle voidakseen ylläpitää ehdotonta hallintaansa ja valtaansa. Tältä näkökannalta katsoen puolue hallitsee yhteiskuntaa niin tiukasti, että sitä tuskin voi verrata mihinkään muuhun hallitukseen maailmassa.
VII. Itsetutkiskelu ja erottautuminen KKP:n riivauksesta
Vuonna 1848 Marx julisti kommunistisen puolueen ensimmäisessä ohjelmadokumentissa, Kommunistisessa manifestissa: ”Aave kummittelee Euroopassa — kommunismin aave”. [8] Yli vuosisata myöhemmin kommunismi on enemmän kuin kummitteleva aave. Sillä on oma konkreettinen muotonsa. Se levisi epidemian tavoin kaikkialle maailmaan, surmasi kymmeniä miljoonia ihmisiä ja riisti sadoilta miljoonilta heidän omaisuutensa ja heidän henkisen ja sielullisen vapautensa.
Kommunistisen puolueen perusoppina on lakkauttaa kaikki yksityisomistus ”riistävän luokan” eliminoimiseksi. Yksityisomaisuus on kaikkien sosiaalisten oikeuksien ja usein myös kansallisen kulttuurin perusta. Ihmiset, joilta on ryöstetty yksityisomaisuus, menettävät myös mielensä ja sielunsa vapauden. He voivat menettää myös sosiaaliset ja poliittiset oikeutensa.
Kun KKP:n olemassaolo 1980-luvulla oli uhattuna, sen oli pakko uudistaa Kiinan talous. Kansalle palautettiin joitakin oikeuksia yksityisomistukseen. Tämä loi aukon KKP:n massiiviseen kontrollikoneistoon. Tämä aukko on laajentunut, koska KKP:n jäsenet pyrkivät lisäämään yksityisomistustaan.
KKP:n väkivallalla, petoksella ja toistuvilla ulkomuodon ja imagon muutoksilla tuettu paha aave osoittaa nyt rappeutumisen merkkejä, ja jokainen pieni häiriö hermostuttaa sitä. Puolue yrittää selviytyä kokoamalla itselleen enemmän vaurautta ja tiukentamalla kontrollia, mutta nämä toimenpiteet johtavat vain syvempään kriisiin.
Tämän päivän Kiina näyttää kukoistavan, mutta yhteiskunnalliset ristiriidat ovat kohonneet ennennäkemättömälle tasolle. Käyttämällä vanhoja poliittisia metkuja KKP saattaa perääntyä hyvittääkseen Taivaallisen Rauhan Aukion verilöylyn tai Falun Gongin vainon. Se valitsee ehkä jonkun toisen ryhmän vihollisekseen, jonka kautta se jatkaa terrorivallan käyttämistä.
Viimeisten sadan vuoden aikana Kiinan valtio on reagoinut haasteisiin tuomalla maahan aseita, uudistamalla järjestelmäänsä ja omaksumalla äärimmäisyyksiin meneviä ja väkivaltaisia vallankumouksia. Lukemattomia ihmiselämiä on menetetty, ja suurin osa Kiinan perinteisestä kulttuurista on hylätty. Näyttää siltä, että nämä reaktiot epäonnistuivat. Kun huoli ja levottomuus valtasivat kiinalaisten mielen, KKP käytti tilaisuutta hyväkseen ja otti näyttämön hallintaansa ja on siitä lähtien hallinnut maailman viimeistä jäljellä olevaa ikivanhaa kulttuuria.
Tulevissa haasteissa Kiinan kansa on väistämättä uusien valintojen edessä. Riippumatta siitä, mitä valintoja tehdään, kaikkien kiinalaisten täytyy ymmärtää, että KKP:n suhteen on turha elätellä toiveita; sellainen vain pahentaa Kiinan kansalle aiheutettua vahinkoa ja antaa ravintoa kansaa riivaavalle pahalle olennolle.
Meidän täytyy hylätä kaikki illuusiot, tutkia perin pohjin itseämme ilman vihan, ahneuden tai halujen vaikutusta. Vain silloin voimme vapautua pahan riivaajan 50 vuotta kestäneestä painajaismaisesta hallinnasta. Vapaan kansan nimissä voimme palauttaa kiinalaisen sivistyksen, joka perustuu ihmisluonnon kunnioittamiseen ja myötätuntoon kaikkia olentoja kohtaan.
Alaviitteitä
[1] Sadan päivän uudistus oli 11.6.–21.9.1898 toteutettu 103 päivän mittainen uudistus. Qing-dynastian keisari Guangxu määräsi sarjan uudistuksia tarkoituksenaan luoda perusteellisia sosiaalisia ja institutionaalisia muutoksia. Konservatiivinen hallitseva eliitti vastusti uudistusta voimakkaasti. Äärikonservatiivien tukemana ja poliittisen opportunistin Yuan Shikain hiljaisella tuella keisarinna Cixi teki 21. syyskuuta 1898 vallankaappauksen, ja pakotti nuoren uudistusmielisen Guangxun vetäytymään pois. Cixi otti vallan hallitsijana. Sadan päivän uudistus päätyi uusien käskyjen peruuttamiseen, ja kuusi uudistusten tärkeintä puolestapuhujaa teloitettiin.
[2] Xinhain (tai Hsinhain) vallankumous sai nimensä kiinalaisen vuoden (1911) mukaan. Se kukisti (10. lokakuuta 1911 ja 12. helmikuuta 1912 välisenä aikana) Kiinan hallitsevan Qing-dynastian ja perusti Kiinan tasavallan.
[3] Toukokuun neljännen päivän liike oli modernin Kiinan historian ensimmäinen joukkoliike. Se sai alkunsa 4. toukokuuta 1919.
[4] Ks. http://eserver.org/marx/1848-communist.manifesto/cm4.txt.
[5] Mao Zedongin kirje vaimolleen Jiang Qingille (1966).
[6] Tieto peräisin internet-sivulta http://www.debates.org/pages/trans2004a.html
[7] Tao Te Ching (myös nimellä Dao De Jing), 25. luku.
[8] Internet-sivulta http://marx.eserver.org/1848-communist.manifesto/cm1.txt
Senaste ändring: 07 Jan 2021 kl. 07:00
Tillbaka