Yhdeksän kommentaaria Kiinan kommunistisesta puolueesta – Osa 2
Postat av Marja-Leena (leenamarja) den 13 Jun 2008
Lue Yhdeksää kommentaaria >>

Esipuhe

Xu Shenin (kuollut 147 jKr. itäisessä Han-dynastiassa) Yksinkertaisten kirjoitusmerkkien selittäminen ja yhdistettyjen kirjoitusmerkkien analyysi (Shuowen Jiezi) nimisen teoksen mukaan, perinteinen kiinalainen merkki Dang, joka tarkoittaa ”puolue” tai ”liittoutuma”, koostuu kahdesta kantasanasta, jotka tarkoittavat ”kannattaa tai puoltaa” ja ”pimeä tai musta”. Kun nämä kantasanat yhdistetään, syntyy merkki, joka tarkoittaa ”kannattaa pimeyttä”. ”Puolue” tai ”puolueen jäsen” (jotka voi myös ymmärtää sanoilla ”liittoutuma” tai ”liittoutuman jäsen”) ovat merkitykseltään halventavia. Konfutse sanoi: ”Aatelismies on ylpeä, mutta ei hyökkäävä, seurallinen mutta ei puolueellinen.” Teoksen Keskusteluja Konfutsen kanssa (Lunyu) alaviitteissä selitetään: ”Ihmisten, jotka auttavat toisiaan peittääkseen rikkomuksensa, sanotaan muodostavan liittoutuman (puolueen). ”Kiinan historiassa poliittisia klikkejä kutsuttiin usein Peng Dangeiksi (salaliitoiksi). Perinteisessä kiinalaisessa kulttuurissa Peng Dang tarkoittaa ”rosvojoukkoa” ja viittaa liittoutumiseen itsekkäiden päämäärien ajamiseksi.

Miksi kommunistinen puolue syntyi ja kasvoi ja otti lopulta vallan tuon ajan Kiinassa? Kiinan kommunistinen puolue (KKP) on jatkuvasti iskostanut kiinalaisten mieleen, että historia valitsi KKP:n, että kansa on valinnut KKP:n ja että ”ilman KKP:ta ei olisi uutta Kiinaa”.

Valitsivatko kiinalaiset kommunistisen puolueen? Vai muodostiko kommunistinen puolue Peng Dangin ja pakotti kiinalaiset hyväksymään sen? Vastaukset on löydettävä historiasta.

Kiina koki valtavia ulkoisia iskuja ja laajamittaisia sisäisiä uudistusyrityksiä Qing-dynastian (1644–1911) lopulta tasavallan (1911–1949) alkuvuosiin asti. Kiinan yhteiskunta oli tuskallisen sekasorron tilassa. Monet oppineet ja ylevämieliset ihmiset halusivat pelastaa maan ja kansan. Kansallisen kriisin ja kaaoksen keskellä heidän levottomuutensa kuitenkin kasvoi, ja he kokivat ensin pettymyksiä ja vaipuivat sitten täydelliseen epätoivoon. Samalla tavoin kuin ihmiset sairaina menevät kenen tahansa saatavissa olevan lääkärin luo, he etsivät ratkaisuja ongelmiinsa Kiinan ulkopuolelta. Kun englantilaiset ja ranskalaiset mallit epäonnistuivat, he vaihtoivat venäläiseen menetelmään. He eivät epäröineet määrätä kaikkein ankarintakaan lääkettä siinä toivossa, että Kiina nopeasti vahvistuisi.

Vuonna 1919 perustettu Toukokuun neljännen päivän liike oli heijastusta tästä epätoivosta. Jotkut sen jäsenet kannattivat anarkismia, toiset esittivät Konfutsen opinkappaleiden hylkäämistä ja kolmannet ehdottivat, että maahan tuotaisiin ulkomaalaista kulttuuria. He hylkäsivät Kiinan perinteisen kulttuurin ja vastustivat Konfutsen oppia keskitiestä. He halusivat käyttää oikotietä ja kannattivat kaiken perinteisen tuhoamista. Radikaaleimmat heistä eivät tienneet, miten voisivat olla maalle hyödyksi, ja uskoivat toisaalta vakaasti omiin ihanteisiinsa ja tahtoonsa. Heistä tuntui, että maailma oli toivoton, ja uskoivat, että vain he olivat keksineet oikean tavan kehittää Kiinaa. He kiihkoilivat vallankumouksen ja väkivallan puolesta.

Erilaiset kokemukset johtivat eri ryhmissä erilaisiin teorioihin, periaatteisiin ja linjavalintoihin. Viimein joukko ihmisiä tapasi Neuvostoliiton kommunistipuolueen edustajia. Marxilais-leniniläisestä teoriasta saatu ajatus ”vallan ottamisesta väkivaltaisen vallankumouksen avulla” vetosi heidän levottomiin mieliinsä ja näytti olevan heidän kaipaamansa keino pelastaa maa ja sen kansa. He solmivat liiton heti keskenään. He toivat maahan kommunismin, joka oli kiinalaisille täysin vieras käsite. KKP:n ensimmäiseen kokouksen osallistui yhteensä kolmetoista edustajaa. Myöhemmin osa heistä kuoli, osa pakeni, osa luopui opportunistisista syistä KKP:sta ja työskenteli japanilaismiehittäjien hyväksi syyllistyen maanpetokseen ja osa erosi KKP:sta liittyäkseen Guomindangiin (kansallismieliseen puolueeseen, jota tästä lähtien kutsutaan GMD:ksi). Vuonna 1949, jolloin KKP tuli valtaan Kiinassa, vain Mao Zedong (käytetään myös kirjoitusasua Mao Tse Tung) ja Dong Biwu olivat jäljellä alkuperäisestä kolmestatoista puolueen jäsenestä. On epäselvää, olivatko KKP:n perustajat tuolloin selvillä siitä, että heidän Neuvostoliitosta tuomansa ”jumalolento” oli todellisuudessa paha henki ja että lääke, jolla he halusivat voimistaa maata, oli itse asiassa tappavaa myrkkyä.

Voittajana vallankumouksestaan selvinneellä Venäjän kommunistipuolueella (bolsevikeilla, jotka sittemmin tulivat tunnetuiksi Neuvostoliiton kommunistipuolueena) oli kunnianhimoisia pyrkimyksiä Kiinan suhteen. Neuvostoliitto perusti vuonna 1920 Kaukoidän viraston, joka oli kolmannen kommunistisen internationaalin eli Kominternin alaosasto. Se oli vastuussa kommunistisen puolueen perustamisesta Kiinaan ja muihin maihin. Viraston johtajana toimi Sumiltsky ja varajohtajana Grigori Voitinsky. He alkoivat valmistella KKP:n perustamista Chen Duxiaon ja muiden kanssa. Heidän Kaukoidän virastolle kesäkuussa 1921 tekemänsä ehdotus Kominternin Kiinan osaston perustamisesta osoittaa, että KKP oli Kominternin johtama alaosasto. KKP perustettiin virallisesti 23. heinäkuuta 1921 Kaukoidän viraston virkailijoiden Nikolskyn ja Maringin avulla.

Kommunistinen liike tuotiin siis Kiinaan kokeiluna. Sen jälkeen KKP on asettanut itsensä kaiken yläpuolelle kukistaen kaiken tiellään olevan ja aiheuttanut näin Kiinalle loputtomasti onnettomuuksia.

I. KKP kasvoi muuttumalla koko ajan pahemmaksi

Kiinaan - maahan, jolla on 5000-vuotinen kulttuurihistoria - ei ole helppo tuoda ulkopuolelta kommunistisen puolueen kaltaista pahaa henkeä, joka ei millään tavoin sovi maan perinteisiin. Lupauksillaan "kommunistisesta utopiasta" KKP petti tavallista kansaa ja niitä isänmaallisia intellektuelleja, jotka halusivat palvella maataan. Lisäksi se vääristi entisestään Leninin jo ennestään vääristelemää kommunistista teoriaa luodakseen teoreettisen pohjan kaikkien perinteisten tapojen ja moraalin tuhoamiselle. Tämän ohella KKP:n vääristynyttä kommunismin teoriaa käytettiin tuhoamaan kaikki, mikä oli KKP:n vallan esteenä, sekä tuhoamaan kaikki yhteiskuntaluokat ja ihmiset, jotka saattaisivat uhata sen ylivaltaa. Erilaisten uskomusten tuhoamisessa KKP otti mallia teollisesta vallankumouksesta ja omaksui lisäksi kommunismiin kuuluvan entistäkin täydellisemmän ateismin. KKP peri myös kommunismiin kuuluvan yksityisomistuksen kieltämisen ja otti käyttöön Leninin teorian väkivaltaisesta vallankumouksesta. Samalla KKP omaksui ja vahvisti kiinalaisen yksinvallan huonoimpia puolia.

KKP:n historia on prosessi, jossa se vähitellen on kerännyt yhteen kaikki yksittäiset pahat asiat, olivatpa ne kotimaisia tai ulkomaisia. KKP on kehittänyt huippuunsa ja ”kiinalaistanut” yhdeksän perittyä ominaisuutta: pahuuden, petollisuuden, kiihotuksen, roskaväen päästämisen valloilleen, vakoilun, ryöstämisen, taistelun, tuhoamisen ja hallinnan. Reagoimalla jatkuviin kriiseihin KKP on kyennyt lujittamaan ja vahvistamaan näiden turmiollisten ominaisuuksien vaikutuskeinoja ja laajuutta.

1. Ensimmäinen peritty ominaisuus: Pahuus – marxismi-leninismin pahan muodon omaksuminen

Marxilaisuus veti puoleensa alusta alkaen kiinalaisia kommunisteja julistuksellaan ”tuhota väkivaltaisella vallankumouksella vanha hallintokoneisto ja pystyttää proletariaatin diktatuuri”. Juuri tämä on marxilaisuuden ja leninismin pahuuden ydin.

Marxilainen materialismi perustuu kapeisiin taloudellisiin käsitteisiin tuotantovoimista, tuotantosuhteista ja lisäarvosta. Kapitalismin aikaisempien alikehittyneiden vaiheiden aikana Marx teki lyhytnäköisiä ennustuksia kapitalismin kuolemasta ja proletariaatin voitosta, jotka historia ja todellisuus ovat osoittaneet vääräksi. Marxismi-leninismin väkivaltainen vallankumous ja proletariaatin diktatuuri edistävät valtapolitiikkaa ja proletariaatin valtaa. Kommunistinen manifesti asetti kommunistisen puolueen historiallisen ja filosofisen perustan luokkien välisen ristiriidan ja luokkataistelun yhteyteen. Proletariaatti murtautui vapaaksi perinteisistä moraaleista ja yhteiskunnallisista suhteista ottaakseen vallan. Kommunismin opit on alun pitäen asetettu kaiken perinteisen vastakohdaksi.

Ihmisluonto vastustaa poikkeuksetta väkivaltaa. Väkivalta tekee ihmiset häikäilemättömiksi ja tyrannimaisiksi. Ihmiskunta on näin ollen kaikkialla ja kaikkina aikoina pohjimmiltaan vastustanut kommunistisen puolueen teoriaa väkivallasta, teoriaa, josta ei ole ennakkotapausta missään aikaisemmassa ajatusjärjestelmässä, filosofiassa tai perinteessä. Kommunistisen terrorin järjestelmä putosi maan päälle kuin tyhjästä.

KKP:n paha ideologia rakentuu olettamukselle, että ihminen voi kukistaa luonnon ja muuttaa maailman. Kommunistipuolue veti puoleensa monia ”koko ihmiskunnan vapauttamisen” ja ”maailman yhtenäisyyden” ihanteillaan. KKP petkutti monia ihmisiä, varsinkin niitä, jotka olivat huolissaan ihmiskunnan tilasta ja halusivat vaikuttaa yhteiskuntaan. Nämä ihmiset unohtivat, että kaiken yllä on taivas. Innoittuneina kauniista mutta eksyttävästä ajatuksesta ”rakentaa taivas maan päälle”, he väheksyivät perinteitä ja halveksivat muiden elämää, mikä puolestaan alensi heidän omaa arvoaan. He tekivät tämän kaiken yrittäessään palvella KKP:ta ansiokkaasti ja saada kunniaa.

Kommunistinen puolue esitti totuutena unelman ”kommunistisesta paratiisista” ja innosti ihmisiä taistelemaan sen puolesta: ”Työn orjat, sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus. Nyt ryskyin murtuu pakkovalta, tää on viime ponnistus.” [1] Tällaisella absurdilla ajatuksella KKP katkaisi yhteydet ihmiskunnan ja taivaan välillä ja sulki henkireiän, jonka kautta kiinalaiset olivat yhteydessä esi-isiinsä ja kansan perinteisiin. Vaatiessaan ihmisiä antamaan elämänsä kommunismille, KKP vahvisti kykyään tehdä vahinkoa.

2. Toinen peritty ominaisuus: Petollisuus – pahuuden on teeskenneltävä olevansa oikeamielinen

Pahuuden täytyy valehdella. Hyötyäkseen työväenluokasta, KKP käytti siitä mm. nimityksiä ”kehittynein luokka”, ”epäitsekkäin luokka” ja ”proletaarisen vallankumouksen tienraivaajat”. Kun kommunistinen puolue tarvitsi talonpoikia, se lupasi ”maan viljelijälle”. Mao ylisti talonpoikia sanoen: ”Ilman köyhiä talonpoikia ei olisi ollut vallankumousta; heidän osallisuutensa kieltäminen olisi samaa kuin vallankumouksen kieltäminen.” [2] Kun kommunistinen puolue tarvitsi apua kapitalistien luokalta, se kutsui heitä ”proletaarisen vallankumouksen matkatovereiksi” ja lupasi heille ”demokraattista tasavaltalaisuutta”. Kun Guomindang (GMD) oli melkein tuhonnut kommunistisen puolueen, KKP vetosi äänekkäästi: ”Kiinalaiset eivät taistele kiinalaisia vastaan!” ja lupasi alistua GMD:n valtaan. Japaninvastaisen sodan (1937–1945) jälkeen KKP kääntyi täysin voimin GMD:tä vastaan ja kukisti sen hallituksen. Samalla tavalla KKP tuhosi kapitalistiluokan pian saatuaan vallan Kiinassa, ja lopuksi se teki talonpojista ja työläisistä todella rahattoman köyhälistön.

Yhteisrintaman käsite on tyypillinen esimerkki KKP:n valheista. Voittaakseen kansalaissodan GMD:tä vastaan, KKP poikkesi tavallisesta taktiikastaan tappaa maanomistajien ja rikkaiden talonpoikien kaikki perheenjäsenet ja omaksui ”tilapäisen eheytyspolitiikan” luokkavihollistensa kanssa, joita olivat mm. maanomistajat ja rikkaat talonpojat. Heinäkuun 20. päivänä vuonna 1947 Mao Zedong julisti: ”Meidän tulisi omaksua lievempi asenne maanomistajien luokkaa kohtaan joitakin taantumuksellisia aineksia lukuun ottamatta …. voidaksemme vähentää vihamielisten ainesten määrää.” KKP:n päästyä valtaan maanomistajat ja rikkaat talonpojat eivät kuitenkaan välttäneet kansanmurhaa.

Kommunistiselle puolueelle on normaalia sanoa asia yhdellä tavalla ja tehdä se toisella tavalla. Kun KKP:lla oli tarve käyttää hyödykseen demokraattisia puolueita, se kehotti kaikkia puolueita ”ponnistelemaan pitkäaikaisen rinnakkaiselon hyväksi, valvomaan toinen toisiaan, olemaan rehellinen toisilleen ja jakamaan kunnian ja häpeän”. Ne, jotka eivät olleet samaa mieltä tai ei halunneet mukautua puolueen käsitteisiin, sanoihin, tekoihin tai järjestykseen, tuhottiin. Marx, Lenin ja KKP:n johtohenkilöt ovat kaikki sanoneet, että kommunistisen puolueen poliittista valtaa ei jaeta muiden henkilöiden tai ryhmien kanssa. Kommunismissa oli alun pitäen diktatuurin geeni. KKP on itsevaltainen ja elitistinen. Se ei ole koskaan vilpittömästi toiminut rinnan muiden poliittisten puolueiden tai ryhmien kanssa, ei valtaan pyrkiessään eikä sen saavutettuaan. Niin kutsutun ”liennytyksen” aikanakin KKP:n rinnakkaiselo muiden kanssa oli parhaimmillaan pelkkää näytöstä.

Historia opettaa, ettei koskaan pidä uskoa KKP:n lupauksiin eikä luottaa siihen, että se täyttäisi sitoumuksensa. KKP:n sanoihin uskominen missä tahansa kysymyksessä on hengenvaarallista.

3. Kolmas peritty ominaisuus: Kiihotus – taitavaa vihan lietsontaa ja kiihotusta taisteluun massojen keskuudessa

Petollisuudella lietsotaan vihaa. Taistelu on riippuvainen vihasta. Missä vihaa ei ole, sitä voidaan luoda.

Kiinan maaseudun syvälle juurtunut patriarkaalinen klaanijärjestelmä oli perustavanlaatuinen este kommunistipuolueen poliittisen vallan lujittamiselle. Maaseutuyhteisö oli alun perin sopusointuinen, eivätkä maanomistajien ja torpparien väliset suhteet olleet tulehtuneet. Maanomistajat tarjosivat maalaisille elinkeinon, minkä vastineeksi maalaiset tukivat maanomistajia.

KKP vääristi tämän paljolti molemminpuolisen riippuvaisuuden äärimmäisyyksiin meneväksi luokkavihamielisyydeksi ja -riistoksi. Sopusointu muutettiin vihollisuudeksi, vihaksi ja taisteluksi. Järjellinen tehtiin järjettömäksi, järjestys kaaokseksi ja tasa-arvoisuus, tasavaltalaisuus tyranniaksi. KKP rohkaisi pakkolunastusta, murhaamista rahan tähden ja maanomistajien, rikkaiden talonpoikien ja heidän perheittensä ja sukujensa tappamista. Monet talonpojat eivät halunneet ottaa muiden omaisuutta. Jotkut palauttivat yöllä maanomistajilta päivällä otetun omaisuuden, mutta KKP:n maaseudulla toimivat työryhmät arvostelivat heitä ”heikosta luokkatietoisuudesta”.

Kiihottaakseen luokkavihaa, KKP muutti kiinalaisen teatterin propagandavälineeksi. Tunnettu kertomus luokkasorrosta, Valkohiuksisesta tytöstä [3], oli alun perin naispuolisesta kuolemattomasta kertova tarina, jolla ei ollut mitään tekemistä luokkataistelun kanssa. Sotilaskirjoittajien kynät tekivät siitä kuitenkin ”nykyaikaisen” draaman, oopperan ja baletin, joita käytettiin luokkavihan lietsomiseen. Kun Japani valloitti Kiinan toisen maailmansodan aikana, KKP ei taistellut japanilaisia vastaan. Se hyökkäsi sen sijaan Guomindangin hallituksen kimppuun syyttäen GMD:tä, että se petti maan olemalla taistelematta japanilaisia vastaan. Kaikkein kriittisimmälläkin kansallisen onnettomuuden hetkellä se kiihotti kansaa vastustamaan GMD:n hallitusta.

KKP:n klassinen temppu on saada kiihotuksen avulla massat taistelemaan toinen toisiaan vastaan. KKP loi suhteessa 95:5 tehtävän luokkamäärittelyn: 95 % väestöstä sijoitettiin luokkiin, jotka KKP saattoi voittaa puolelleen, kun taas jäljellä olevat 5 % määriteltiin luokkavihollisiksi. 95 %:iin kuuluvat olivat turvassa, kun taas 5 %:iin kuuluvia vastaan taisteltiin. Pelosta ja suojatakseen itseään ihmiset pyrkivät kuulumaan 95 %:iin. Tämän seurauksena he useissa tapauksissa vahingoittivat muita ja pahensivat näin asiaa entisestään. KKP on käyttänyt kiihotusta monissa poliittisissa kampanjoissaan ja vienyt tämän tekniikkansa täydellisyyteen.

4. Neljäs peritty ominaisuus: Roskaväen valloilleen päästäminen yhteiskunnassa – KKP:n joukot ovat huligaaneja ja yhteiskunnan pohjasakkaa

Roskaväen valloilleen päästäminen johtaa pahuuteen, ja pahuuden on välttämättä käytettävä hyväkseen yhteiskunnan pohjasakkaa. Kommunistiset vallankumoukset ovat usein käyttäneet hyväkseen huligaanien ja yhteiskunnan pohjasakan kapinaa. Yhteiskunnan pohjasakan johtama ”Pariisin kommuuni” käytti murhia, murhapolttoja ja väkivaltaa. Marxkin halveksi ”ryysyköyhälistöä” [4]. Kommunistisessa manifestissa Marx sanoi: ”Proletaarinen vallankumous saattaa toisinaan vetää liikkeeseen mukaan ’vaarallisen’ luokan, yhteiskunnan pohjasakan, tämän passiivisesti mädäntyvän massan, jonka vanhan yhteiskunnan alimmat kerrokset ovat karistaneet harteiltaan. Sen elinehdot tekevät siitä kuitenkin ennemminkin taantumuksellisen salajuonittelun lahjotun työkalun.” Marx ja Engels katsoivat toisaalta, että talonpoikia ei voitu pitää yhteiskuntaluokkana heidän hajanaisuutensa ja tietämättömyytensä vuoksi.

KKP kehitti edelleen Marxin teorian synkempää puolta. Mao Zedong sanoi: ”Yhteiskunta on aina halveksinut yhteiskunnan pohjasakkaa ja huligaaneja, mutta maaseudulla ne itse asiassa ovat rohkeimmat, perinpohjaisimmat ja vakaimmat vallankumouksen toteuttajat” [2]. Roskaproletariaatti vahvisti KKP:n väkivaltaista luonnetta ja lujitti alkuvaiheessa kommunistisen puolueen valtaa maaseudulla. Kiinan kirjallisuudessa sana ”vallankumous” tarkoittaa ”ottaa hengiltä”, mikä kaikista hyvistä ihmisistä kuulostaa kauhealta ja tuhoisalta. Puolue onnistui kuitenkin antamaan ”vallankumoukselle” positiivisen merkityksen. Kun kulttuurivallankumouksen aikana samalla tavalla keskusteltiin termistä ”roskaproletariaatti”, ”roska” ei KKP:n mielestä kuulostanut hyvältä, joten se korvasi sen yksinkertaisesti sanalla ”proletariaatti”.

Yhteiskunnan pohjasakan toinen käyttäytymistapa on veijarin roolin esittäminen. Kun puoluevirkailijoita arvosteltiin diktaattorimaisiksi, he saattoivat paljastaa öykkäröintitaipumuksensa ja sanoa häpeämättömästi esimerkiksi: ”Olette oikeassa, niin me juuri teemme. Kiinassa viimeisten vuosikymmenien aikana saadut kokemukset edellyttävät, että käytämme tätä demokraattisen diktatuurin valtaa. Kutsumme sitä ’kansan demokraattiseksi yksinvallaksi’.”

5. Viides peritty ominaisuus: Vakoilu – soluttautua, kylvää erimielisyyttä, hajottaa ja korvata

Petkutuksen, väkivallan lietsonnan ja yhteiskunnan roskaväen hyväksikäyttämisen lisäksi käytettiin myös vakoilua ja erimielisyyden kylvämistä. KKP oli taitava soluttamaan. Vuosikymmeniä sitten KKP:n kolme parasta mestarivakoilijaa, Qian Zhuangfei, Li Kenong ja Hu Beifeng, työskenteli itse asiassa Chen Gengille, KKP:n keskuskomitean vakoiluosaston toisen haaran johtajalle. Toimiessaan Xu Enzengin, Guomindangin keskuskomitean tutkimusviraston johtajan luottamusta nauttivana sihteerinä ja luotettuna alaisena, Qian Zhuangfei lähetti Li Kenongille salaista tietoa GMD:n ensimmäisestä ja toisesta strategisesta suunnitelmasta saartaa KKP:n joukot Jiangxin maakunnassa. Hän käytti tiedon lähettämiseen Guomindangin keskuskomitean järjestysosaston sisäistä postia, jonka Li Kenong sitten vei henkilökohtaisesti Zhou Enlaille (kirjoitetaan myös Chou En-lai) [5]. Huhtikuussa 1930 Kiinan koillisosaan perustettiin erityinen kaksoisagenttijärjestö, jonka GMD:n keskustutkimusosasto rahoitti. Päältä katsoen se kuului GMD:lle ja sitä johti Qian Zhuangfei, mutta kulissien takana sitä kontrolloi KKP ja sitä johti Chen Geng.

Myös Li Kenong tuli GMD:n armeijan päämajaan salakirjoittajana. Juuri Li purki salatun kiireellisen viestin, joka koski KKP:n turvallisuusviraston johtajan, Gu Shunzhangin vangitsemista ja kapinaa [6]. Qian Zhuangfei lähetti heti puretun viestin Zhou Enlaille ja esti siten monen vakoojan ilmitulon.

Yang Dengying oli GMD:n keskustutkimusvirastossa Shanghaissa toimiva kommunistimielinen erikoisagentti. KKP käski hänen vangita ja teloittaa epäluotettavina pitämiään puolueen jäseniä. Eräs Henanin maakunnasta kotoisin ollut vanhempi KKP:n virkailija loukkasi kerran puolueen kaaderia, jolloin hänen oma väkensä veti joistakin naruista ja sai hänet pantua GMD:n vankilaan useiksi vuosiksi.

Vapaussodan jälkeen [7] KKP onnistui soluttamaan salaisen agentin, josta tuli Chiang Kai-Shekin (myös nimellä Jiang Jieshi) [8] läheinen uskottu. Kenraaliluutnantti ja puolustusministeriön varaministeri Liu Pei vastasi GMD:n armeijan lähettämisestä taisteluun. Liu oli itse asiassa KKP:n salainen agentti. Ennen kuin GMD:n armeija sai tietää seuraavasta tehtävästään, tieto suunnitellusta joukkojensiirrosta oli jo saapunut KKP:n Yan’anissa sijaitsevaan päämajaan. Kommunistinen puolue suunnitteli sen pohjalta oman puolustuksensa. Xiong Xianghui, Hu Zongnanin [9] sihteeri ja luotettu alainen, paljasti Zhou Enlaille Hu’n aikomuksen valloittaa Yan’an. Joten kun Hu Zongnan ja hänen joukkonsa saapuivat Yan’aniin, se oli jo hylätty. Zhou Enlai sanoi kerran: ”Puheenjohtaja Mao oli selvillä Chiang Kai-shekin käskyistä jo ennen kuin ne saapuivat Chiangin armeijan komentajalle.”

6. Kuudes peritty ominaisuus: Rosvoaminen – huijaamalla tai väkivalloin tapahtuvasta ryöstämisestä tulee ”uusi järjestys”

KKP on saanut kaiken omaisuutensa ryöstämällä. Kun se kokosi puna-armeijan päästäkseen valtaan sotilaallisin keinoin, se tarvitsi rahaa aseisiin ja ammuksiin, ruokaan ja vaatteisiin. KKP hankki rahaa nujertamalla paikalliset tyrannit ja ryöstämällä pankkeja ja käyttäytyi rosvojen tavoin. KKP:n korkea-arvoisen johtajan Li Xiannianin [10] johtaman komennuksen aikana puna-armeija sieppasi Länsi-Hubein maakunnassa piirikuntien hallintokaupunkien rikkaimmat perheet. He eivät siepanneet vain yhtä henkilöä, vaan yhden henkilön jokaisesta klaanin rikkaasta perheestä. Siepatut henkilöt pidettiin hengissä, jotta perheet lunastaisivat heidät takaisin antamalla jatkuvaa rahallista tukea armeijalle. Vasta kun puna-armeija oli tyytyväinen tai siepattujen perheiden varat oli kulutettu loppuun, panttivangit lähetettiin kotiin, monet nääntymäisillään. Joitakin oli terrorisoitu tai kidutettu niin pahasti, että he kuolivat ennen kuin he pystyivät palaamaan takaisin.

”Lannistamalla paikalliset tyrannit ja takavarikoimalla heidän omaisuutensa”, KKP levitti rosvotessaan koko yhteiskuntaan petosta ja väkivaltaa korvaten perinteen ”uudella järjestyksellä”. Kommunistinen puolue on tehnyt kaikenlaisia pahoja tekoja, sekä suuria että pieniä, mutta mitään hyvää se ei ole tehnyt. Se tarjoaa pieniä etuja kaikille yllyttääkseen ihmisiä ilmiantajiksi. Tämän seurauksena armeliaisuus ja hyvyys katoavat täysin, ja niiden tilalle tulevat taistelu ja tappaminen. ”Kommunistinen utopia” on itse asiassa kaunisteleva nimitys väkivaltaiselle ryöstämiselle.

7. Seitsemäs peritty ominaisuus: Taistelu – tuhoaa kansallisen järjestelmän ja perinteiset arvohierarkiat

Petoksen, kiihottamisen, roskaväen valloilleen päästämisen ja vakoilun tarkoituksena on ryöstö ja taistelu. Kommunistinen filosofia tukee taistelua. Kommunistinen vallankumous ei suinkaan ollut vain satunnaista pahoinpitelyä, hakkaamista tai ryöstämistä. Mao sanoi: ”Maaseutuväestön hyökkäyksien pääkohteena olivat paikalliset tyrannit, paha herrasväki ja laittomat maanomistajat, mutta he iskivät myös kaikenlaisia patriarkaalisia ajatuksia ja laitoksia ja turmeltuneita virkamiehiä vastaan kaupungeissa ja pahoja menetelmiä ja tapoja vastaan maaseudulla [2].” Mao antoi selvät ohjeet perinteisen järjestelmän ja maaseudun tapojen täydellisestä tuhoamisesta.

Kommunistinen taistelu käsittää myös asevoimat ja aseellisen taistelun. ”Vallankumous ei ole päivälliskutsuja tai romaanin kirjoittamista, taulun maalaamista tai koruompelua; se ei voi olla niin hienostunutta, niin kiireetöntä ja lempeää, niin maltillista, ystävällistä, kohteliasta, hillittyä ja jalomielistä. Vallankumous on kapina, väkivaltainen teko, jossa yksi luokka kukistaa toisen” [2]. KKP käytti taistelua yrittäessään ottaa hallitusvallan väkisin. Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin KKP käytti samoja taistelun piirteitä ”kouluttaakseen” seuraavaa sukupolvea Suuren kulttuurivallankumouksen aikana.

8. Kahdeksas peritty ominaisuus: Tuhoaminen – luo täydellisen kansanmurhan ideologian

Kommunismi on tehnyt monia asioita tavattoman julmasti. KKP lupasi intellektueille ”taivaan maan päällä”. Myöhemmin se leimasi heidät ”oikeistolaisiksi” ja sijoitti heidät maanomistajien ja vakoojien seuraan vainottujen ihmisten häpeälliseen yhdeksänteen kategoriaan [11]. Se riisti maanomistajilta ja kapitalisteilta heidän omaisuutensa, tuhosi maanomistajien ja rikkaiden talonpoikien luokan, hävitti arvoasteet ja järjestyksen maaseudulla, otti pois määräysvallan paikallisilta ihmisiltä, sieppasi rikkaita ihmisiä ja kiristi heiltä lunnaita, aivopesi sotavankeja, ”uudelleenkoulutti” teollisuusjohtajat ja kapitalistit, soluttautui Guomindangiin ja tuhosi sen, erosi kommunistisesta internationaalista ja kavalsi sen, pyyhkäisi pois kaikki toisinajattelijat toistuvilla poliittisilla kampanjoilla tultuaan valtaan vuonna 1949 ja uhkasi omia jäseniään pakkokeinoilla. Missään se ei jättänyt mitään pelivaraa muille.

Yllämainitut tapahtumat perustuivat kaikki KKP:n teoriaan kansanmurhasta. Sen jokainen poliittinen kampanja on ollut kansanmurhaan tähtäävä terrorikampanja. KKP aloitti teoreettisen kansanmurhajärjestelmänsä luomisen jo varhaisessa vaiheessa. Siinä yhdistyvät sen luokkaa, vallankumousta, taistelua, väkivaltaa, diktatuuria, kampanjoita ja poliittisia puolueita koskevat teoriat, ja se sisältää kaikki sen aikaisemmista kansanmurhatoimista saamat kokemukset.

KKP:n kansanmurhan pääasiallinen tarkoitus on omantunnon ja itsenäisen ajattelun hävittäminen perin pohjin. Tällä tavalla hirmuhallinto palvelee KKP:n perusluonteisia pyrkimyksiä. KKP ei tuhoa pelkästään niitä, jotka sitä vastustavat, vaan saattaa tuhota myös kannattajansa. Se tuhoaa jokaisen, joka sen mielestä on tuhottava. Siksi kaikki elävät terrorin varjossa ja pelkäävät KKP:ta.

9. Yhdeksäs peritty ominaisuus: Hallinta – puolueluonteen käyttäminen koko puolueen ja myös muun yhteiskunnan hallitsemiseen

Kaikki perityt ominaisuudet tähtäävät yhteen ainoaan päämäärään: kansan hallitsemiseen terrorin keinoin. Pahoilla teoillaan KKP on osoittanut olevansa kaikkien olemassa olevien yhteiskunnallisten voimien luonnollinen vihollinen. KKP on alusta alkaen jatkuvasti käynyt läpi kriisejä, joista eloonjäämisen kriisi on ollut kriittisin. KKP on koko ajan huolissaan säilymisestään. Sen ainoana tarkoituksena on ollut ylläpitää omaa olemassaoloaan ja valtaansa – maksimoida omaa hyötyään. Vahvistaakseen heikentyvää valtaansa KKP:n on turvauduttava yhä pahempiin toimenpiteisiin. Puolueen etu ei ole kenenkään yksityisen puolueen jäsenen etu eikä myöskään yksityisten etujen yhdistelmä. Se on pikemminkin etu, joka puolueella on kollektiivisena yhteisönä, joka ei välitä vähääkään yksilöstä.

Tämän pahan hengen kaikkein turmeltunein luonteenpiirre on ollut ”puolueluonne”. Puolueluonne musertaa ihmisen luonteen niin täydellisesti, että kiinalaiset ovat menettäneet inhimillisyytensä. Esimerkiksi Zhou Enlai ja Sun Bingwen olivat aikoinaan tovereita. Sun Bingwenin kuoltua Zhou Enlai adoptoi hänen tyttärensä Sun Weishin. Kulttuurivallankumouksen aikana Sun Weishi joutui arvostelun kohteeksi. Hän kuoli myöhemmin vankeudessa, kun hänen päähänsä oli isketty pitkä naula. Hänen pidätysmääräyksensä oli allekirjoittanut hänen isäpuolensa Zhou Enlai.

Yksi KKP:n varhaisimmista johtajista oli Ren Bishi, joka vastasi oopiumin myynnistä Japaninvastaisen sodan aikana. Oopiumi oli tuolloin ulkomaisen maahantunkeutumisen symboli, sillä britit käyttivät hyväkseen oopiumin vientiä Kiinaan pumpatakseen tyhjiin Kiinan talouden ja tehdäkseen kiinalaisista huumeenkäyttäjiä. Voimakkaasta kansallisesta oopiuminvastaisesta mielipiteestä huolimatta Ren uskalsi ”puoluetunteensa” vuoksi istuttaa oopiumia laajalle alueelle yleisen tuomitsemisen uhallakin. Oopiumikauppojen arkaluonteisuuden ja laittomuuden vuoksi KKP käytti oopiumista koodinimeä ”saippua”. KKP käytti naapurimaiden kanssa käymästään laittomasta huumekaupasta saatuja tuloja olemassaolonsa rahoittamiseen. Renin syntymän satavuotisjuhlassa yksi Kiinan uuden sukupolven johtajista kehui kovasti Renin taitavaa toimintaa puolueessa, eli hänen puolueluonnettaan sanoen: ”Renillä oli erittäin hyvä persoonallisuus ja hän oli esimerkillinen puolueen jäsen. Hän uskoi vakaasti kommunismiin ja oli rajattoman lojaali puolueen asialle.”

Zhang Side on esimerkki hyvästä mukautumisesta puolueen linjaan. Puolueen mukaan hän oli saanut surmansa polttouunin äkillisen romahtamisen seurauksena, mutta muut väittivät, että hän kuoli paahtaessaan oopiumia. Koska hän oli hiljainen ihminen, joka oli palvellut keskusvartiossa eikä ollut koskaan pyytänyt ylennystä, hänen kuolemaansa sanottiin ”raskaammaksi kuin Taishan-vuori,” [12] millä tarkoitettiin, että hänen elämällään oli erittäin tärkeä merkitys.

Toinen tyypillinen esimerkki ”puolueluonteesta” oli Lei Feng, joka tunnetaan ”vallankumouksen koneiston ruostumattomana ruuvina”. Sekä Leitä, että Zhangia käytettiin pitkään hyväksi opetettaessa kiinalaisille puolueuskollisuutta. Mao Zedong totesi: ”Esimerkkien voima on rajaton.” Monia puolueen sankareita käytettiin hyväksi muokkaamaan ”puoluehengen rautaista tahtoa ja periaatetta”.

Valtaan päästyään KKP aloitti aggressiivisen mielenhallintakampanjan muokatakseen seuraavista sukupolvista uusia ”työvälineitä” ja ”ruuveja”. Puolue loi sarjan ”oikeita ajatuksia” ja joukon stereotyyppisiä käyttäytymismalleja. Tätä protokollaa käytettiin aluksi puolueen sisällä, mutta pian sitä levitettiin koko kansalle. Kansakunnan nimissä näitä ajatuksia ja tekoja käytettiin aivopesemään ihmisiä näiden mukauttamiseksi KKP:n pahaan mekanismiin.

II. KKP:n häpeällinen perusta

KKP:n mukaan sillä on loistava ja voitokas historia. Tällä pyritään vain kaunistelemaan todellisuutta ja antamaan KKP:sta kansalle hohdokas kuva. Itse asiassa KKP:lla ei ylipäätään ole mitään ylpeilemisen aihetta. Se kykeni pääsemään valtaan ja ylläpitämään sitä vain yhdeksällä perityllä pahalla ominaisuudellaan.

1. KKP:n perustaminen – Neuvostoliiton sylilapsi

”Lokakuun vallankumouksen ensimmäisten tykinlaukausten myötä puolue toi meille marxismin ja leninismin.” Näin puolue kuvasi itseään ihmisille. Alun perin se oli kuitenkin vain Neuvostoliiton aasialainen haaraosasto. Se oli alusta alkaen petollinen puolue.

Perustamisvaiheessaan puolueella ei ollut rahaa, ideologiaa eikä kokemusta. Sillä ei ollut mitään perustaa, johon tukeutua. KKP liittyi Kominterniin ja liitti kohtalonsa olemassa olevaan väkivaltaiseen vallankumoukseen. KKP:n väkivaltainen vallankumous oli vain Marxin ja Leninin vallankumouksen jälkeläinen. Komintern oli vallankumouksen maailmanlaajuinen päämaja, ja KKP oli yksinkertaisesti neuvostokommunismin itäinen haara, joka toteutti Venäjän puna-armeijan imperialismia. KKP omaksui Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kokemuksen väkivaltaisesta poliittisesta vallanotosta ja proletariaatin diktatuurista, ja noudatti Neuvostoliiton kommunistipuolueen ohjeita politiikassaan, ajattelussaan ja organisaatiossaan. KKP oppi Neuvostoliitolta ne salaiset ja maanalaiset menetelmät, joiden avulla ulkopuolinen, laiton järjestö pystyi säilymään hengissä, ja otti käyttöön äärimmäiset valvonta- ja kontrollitoimet. Neuvostoliitto oli KKP:n selkäranka ja suojelija.

KKP:n ensimmäinen kongressi hyväksyi KKP:lle Kominternin muotoileman hallitusmuodon, joka perustui marxismi-leninismiin ja teoriaan luokkataistelusta, proletariaatin diktatuurista ja puoluejärjestelmästä. Se perustui olennaisilta osiltaan Neuvostoliiton kommunistipuolueen hallitusmuotoon. KKP:n sielu koostuu Neuvostoliitosta tuodusta ideologiasta. Chen Duxiu, yksi KKP:n huomattavimmista virkailijoista, oli eri mieltä Kominternin edustajan Maringin kanssa. Maring kirjoitti Chenille muistion, jossa hän totesi, että jos Chen oli kommunistisen puolueen aito jäsen, hänen oli noudatettava Kominternin käskyjä. Vaikka Chen Duxiu oli yksi KKP:n perustajista, hänen oli pakko vain kuunnella ja totella käskyjä. Hän ja puolue olivat pelkkiä Neuvostoliiton käskyläisiä.

KKP:n kolmannen kongressin aikana vuonna 1923 Chen Duxiu myönsi julkisesti, että puolueen rahoitus perustui lähes kokonaan neuvostoliittolaisen Kominternin tukeen. Yhden vuoden aikana Komintern avusti KKP:ta yli 200 000 yuanilla, mutta tulokset eivät olleet tyydyttäviä. Komintern moitti KKP:ta siitä, ettei se ollut tarpeeksi ahkera ponnistuksissaan.

Puolueen aiemmin salassa pidetyistä asiakirjoista peräisin olevien puutteellisten tilastotietojen mukaan KKP otti vastaan 16 655 Kiinan yuania lokakuun 1921 ja kesäkuun 1922 välisenä aikana. Vuonna 1924 se sai 1 500 Yhdysvaltain dollaria ja 31 927,17 yuania, ja vuonna 1927 18 7674 yuania. Kominternin kuukausittainen avustus oli keskimäärin noin 20 000 yuania. Jo siihen aikaan olivat käytössä KKP:ssa nykyään yleisesti käytetyt taktiikat, kuten käytäväpolitiikka, kähmintä, lahjonta ja uhkailu. Kominternin mielestä KKP oli jatkuvasti kärttämässä rahaa.

”He käyttävät hyväkseen eri rahoituslähteitä (Kansainvälistä kommunikaatiovirastoa, Kominternin edustajia ja sotilaallisia järjestöjä ym.) saadakseen varoja, sillä yksi järjestö ei tiedä, että toinen on jo jakanut avustusta… Huvittavaa on se, että he eivät pelkästään ymmärrä neuvostotovereittemme psykologiaa, vaan mikä tärkeintä, he tietävät kuinka käsitellä eri tavalla niitä tovereita, jotka ovat vastuussa avustusten antamisesta. Kun he saavat tietää, että he eivät voi saada niitä tavallisilla menetelmillä, he jarruttavat kokouksia. He käyttävät mitä karkeinta kiristystä: he levittävät esimerkiksi huhuja, joiden mukaan joillakin alemmilla virkailijoilla olisi ristiriitaa neuvostoliittolaisten kanssa ja että rahaa annetaan sotapäälliköille KKP:n sijasta.” [13]

2. Guomindangin ja KKP:n ensimmäinen liitto – Loinen soluttautuu ytimeen ja sabotoi pohjoisen sotaretken [14]

KKP on opettanut kansalleen, että Chiang Kai-shek petti Kansallisen vallankumouksellisen liikkeen [15] ja pakotti KKP:n nousemaan aseelliseen kapinaan.

Todellisuudessa KKP on loinen tai riivaaja. Se oli yhteistyössä Guomindangin kanssa GMD-KKP:n ensimmäisessä liittokunnassa laajentaakseen vaikutustaan kansallisen vallankumouksen avulla. Mutta KKP halusi myös aloittaa Neuvostoliiton tukeman vallankumouksen ja ottaa vallan itselleen. Itse asiassa juuri sen vallanhalu tuhosi ja petti Kansallisen vallankumouksellisen liikkeen.
KKP:n heinäkuussa 1922 pidetyssä toisessa Kansankongressissa enemmistö vastusti Guomindangin kanssa liittoutumista, koska puolueen jäsenet olivat innokkaita ottamaan vallan. Komintern kuitenkin esti kongressissa tehdyn päätöksen veto-oikeudellaan ja määräsi KKP:n liittoutumaan Guomindangin kanssa.

Ensimmäisen GMD-KKP-liiton aikana KKP piti neljännen kansankongressinsa Shanghaissa tammikuussa 1925 juuri ennen Sun Yat-senin [16] kuolemaa 12. maaliskuuta 1925. Kokouksessa otettiin esiin kysymys siitä, kenen tulisi johtaa Kiinaa. Jos Sun Yat-sen ei olisi kuollut, hän olisi Chian Kai-shekin sijasta joutunut valtaa janoavan KKP:n maalitauluksi.

Neuvostoliiton tuella KKP otti omavaltaisesti poliittisen vallan Guomindangissa puolueiden liiton aikana. Tan Pingshanista [1886–1956, yksi KKP:n varhaisista johtajista Guangdongin maakunnassa] tuli ministeri GMD:n henkilökunnan keskusosastoon. Työministeriön sihteeri Feng Jupo [1899–1954, yksi KKP:n varhaisista johtajista Guandongin maakunnassa] sai täydet valtuudet käsitellä kaikkia työvoimaan liittyviä asioita. Lin Zuhan [tai Lin Boqu, 1886–1960, yksi varhaisista KKP:n jäsenistä] oli maaseutuasioiden ministeri, kun taas Pen Pai [1896–1929, yksi KKP:n johtajista] oli tämän ministeriön sihteeri. Mao Zedong otti toimivan propagandaministerin viran GMD:n propagandaministeriössä. Sotilaskoulut ja armeijan johto olivat aina KKP:n kiinnostuksen keskipisteessä: Zhou Enlai toimi Huangpun (Whampoan) sotilasakatemian poliittisen osaston johtajana ja Zhang Shenfu (tai Zhang Songnian, 1893–1986, yksi KKP:n perustajista, joka sai Zhou Enlain liittymään KKP:n jäseneksi) sen varajohtajana. Zhou Enlai oli myös sotatuomariosaston päällikkö ja sijoitti venäläisiä sotilasneuvonantajia eri tahoille. Monet kommunistit toimivat poliittisina kouluttajina ja tiedekunnan viroissa GMD:n sotilaskouluissa KKP:n jäsenet palvelivat myös GMD:n puolueen edustajina Kansallisen vallankumousarmeijan eri tasoilla [17]. Määrättiin myös, että mitään käskyä ei voitu toimeenpanna ilman puolueen edustajan allekirjoitusta. Tästä loissuhteesta Kansalliseen vallankumoukselliseen armeijaan seurasi, että KKP:n jäsenmäärä kasvoi voimakkaasti alle tuhannesta vuonna 1925 kolmeenkymmeneentuhanteen vuonna 1928.

Pohjoinen sotaretki alkoi helmikuussa vuonna 1926. Lokakuun 1926 ja maaliskuun 1927 välisenä aikana KKP käynnisti kolme aseistettua kapinaa Shanghaissa. Myöhemmin se hyökkäsi pohjoisen sotaretken sotilaspäämajaa vastaan, mutta epäonnistui. Guandongin maakunnan yleislakon lakkovahdit ottivat joka päivä väkivaltaisesti yhteen poliisin kanssa. Tällaiset kansannousut saivat Guomindangin vuonna 1927 suorittamaan KKP:hen kohdistuvan huhtikuun 12. päivän puhdistuksen [18].

Elokuussa 1927 Guomindangin vallankumousarmeijassa toimivat KKP:n jäsenet panivat alulle Nanchangin kapinan, joka kukistettiin nopeasti. Syyskuussa KKP aloitti Syksyn sadonkorjuukapinan, jonka tarkoituksena oli hyökätä Changshaan, mutta tämäkin hyökkäys kukistettiin. KKP alkoi luoda armeijaan valvontaverkostoa ”komppaniatason puolueosastojen perustamiseksi armeijaan” ja pakeni Jiangxin maakunnassa sijaitsevalle Jinggangshanin vuoriseudulle [19] ja otti hallintaansa sikäläisen maaseudun.

3. Hunanin talonpoikaiskapina – roskaväki yllytetään kapinaan

Kansallisen vallankumousarmeijan käydessä sotaa sotapäälliköitä vastaan KKP nostatti Pohjoisen sotaretken aikana kapinoita maaseudulla tarkoituksenaan kaapata valta.

Vuoden 1927 Hunanin talonpoikaiskapina oli vuoden 1871 Pariisin kommuunin, ensimmäisen kommunistikapinan tavoin roskaväen eli yhteiskunnan pohjasakan kapina. Pariisissa tuolloin oleskelleiden ranskalaisten ja ulkomaalaisten mukaan Pariisin kommuuni koostui periaatteettomista, mellastavista rosvojoukoista. Rosvoilijat asuivat loistorakennuksissa ja suurissa kartanoissa syöden ylellistä ja hyvää ruokaa ja välittivät vain hetken onnesta eivätkä piitanneet tulevaisuudesta. Pariisin kommuunin kapinan aikana he sensuroivat lehdistön. He ottivat panttivangiksi Pariisin arkkipiispan Georges Darboyn ja ampuivat hänet myöhemmin. Arkkipiispa piti jumalanpalveluksia kuninkaalle. Omaksi huvikseen he tappoivat julmasti 64 kirkonmiestä, sytyttivät tuleen palatseja ja tuhosivat hallituksen virastoja, yksityisasuntoja ja muistomerkkejä. Ranskan pääkaupungin rikkaus ja kauneus oli ollut Euroopassa vertaansa vailla. Pariisin kommuunin kapinan aikana rakennukset kuitenkin muuttuivat tuhkaksi ja ihmiset luurangoiksi. Vastaavia julmuuksia ja raakuuksia oli historiassa harvoin nähty.
Kuten Mao Zedong myönsi,

’On totta, että talonpojat ovat maaseudulla jossain mielessä ”kurittomia”. Ylivoimaisella käskyvallallaan talonpoikien järjestö ei anna maanomistajalle mitään sananvaltaa ja pyyhkii pois hänen arvovaltansa. Tämä tarkoittaa, että maanomistaja poljetaan maan tomuun ja pidetään siellä. Talonpojat uhkaavat: ”Laitamme sinut toiseen rekisteriin [taantumuksellisten rekisteriin]!” He sakottavat paikallisia tyranneja ja pahaa herrasväkeä, vaativat heiltä avustusta ja rikkovat heidän kantotuolinsa. Ihmisiä virtaa talonpoikien yhdistystä vastustavien paikallisten tyrannien ja pahan herrasväen taloihin, tappavat heidän sikansa ja syövät heidän jyvänsä. He jopa loikoilevat hetkisen norsunluukoristeisilla sängyillä, jotka kuuluvat paikallisten tyrannien ja pahan herrasväen talouden nuorille naisille. Vähäisimmästäkin syystä he vangitsevat ihmisiä, laittavat heidän päähänsä paperihattukruunun ja marssittavat heitä kylän läpi sanoen: ”Te likaiset maanomistajat, nyt tiedätte keitä olemme!” Tekemällä mitä haluavat ja kääntämällä kaiken päälaelleen he ovat pystyttäneet maaseudulle jonkinlaisen hirmuvallan. [2]’

Mutta Mao antoi tällaisille ”kurittomille” toimille täyden hyväksymisensä sanoen:

’Suoraan sanoen kaikilla maaseutualueilla on tarpeen luoda vähäksi aikaa terroria; muuten olisi mahdotonta tukahduttaa vastavallankumouksellisten toiminnot maaseudulla tai kumota säätyläisten arvovalta. Säädyllisyyden rajat täytyy ylittää vääryyden oikaisemiseksi tai muuten vääryyttä ei voi oikaista… Vaikka monet heidän vallankumouksellisen toiminnan aikaiset tekonsa näyttivät menevän liian pitkälle, ne olivat itse asiassa juuri sitä, mitä vallankumous vaati [2]. ’

Kommunistinen vallankumous luo terrorijärjestelmän.

4. ”Japanin vastainen” pohjoinen operaatio – hävinneiden pako

KKP kutsui ”Pitkää marssia” pohjoiseen suuntautuvaksi Japanin vastaiseksi sotatoimeksi. Se teki ”Pitkästä marssista” kiinalaisen vallankumouksellisen sadun. Sen mukaan ”Pitkä marssi” oli ”manifesti”, ”propagandaryhmä” ja ”kylvökone”, joka päättyi KKP:n voittoon ja sen vihollisten tappioon.

Peitelläkseen epäonnistumisiaan KKP keksi tällaisia päivänselviä valheita marssista pohjoiseen taistelemaan japanilaisia vastaan. Lokakuun 1933 ja tammikuun 1934 välisenä aikana kommunistinen puolue kärsi täydellisen tappion. GMD:n viidennessä operaatiossa, joka tähtäsi KKP:n saartamiseen ja tuhoamiseen, KKP menetti maaseututukikohdan toisensa jälkeen. Kun puna-armeijan tukialueet koko ajan supistuivat, sen pääosan oli paettava. Tämä on ”Pitkän marssin” todellinen syy.

Pitkän marssin” tarkoituksena oli itse asiassa murtautua saarron läpi Ulko-Mongoliaan ja Neuvostoliittoon, ensin länteen ja sitten pohjoiseen menevää kaarta pitkin. Marssin jälkeen KKP voisi paeta Neuvostoliittoon, jos se kärsisi tappion. KKP kohtasi monia vaikeuksia matkalla Ulko-Mongoliaan. Se päätti mennä Shanxin ja Suiyanin kautta. Yhtäältä se saattoi väittää taistelevansa Japania vastaan ja voittaa ihmisten sydämet marssiessaan pohjoisten maakuntien läpi. Nuo alueet olivat toisaalta turvallisia, koska sinne ei ollut sijoitettu japanilaisia sotajoukkoja. Japanin armeijan valloittamat alueet sijaitsivat Kiinan muurin viereisillä alueilla. Kun KKP vuotta myöhemmin vihdoin saapui Shanbeihin (Pohjois-Shanxin maakunnassa), puna-armeijan päävoimat olivat huvenneet 80 000:sta 6000:een.

5. Xi’anin tapaus – KKP onnistui kylvämään epäsopua ja liittoutui toisen kerran Guomindangin kanssa

Joulukuussa 1936 GMD:n kenraalit Zhang Xueliang ja Yang Hucheng sieppasivat Chiang Kai-shekin Xi’anissa. Tätä on sen jälkeen kutsuttu Xi’anin tapaukseksi.

KKP:n oppikirjojen mukaan Xi’anin tapaus oli Zhangin ja Yangin alulle panema ”sotilasvallankaappaus”, jossa Chiang Kai-shekille esitettiin uhkavaatimus. Hänet pakotettiin ottamaan tiukka kanta japanilaisiin maahantunkeutujiin. Kertoman mukaan Zhou Enlai kutsuttiin Xi’aniin KKP:n edustajana auttamaan rauhanomaiseen lopputulokseen pääsemiseksi. Eri ryhmien välityksellä tapaus ratkaistiin rauhanomaisesti, mikä päätti kymmenen vuotta kestäneen kansalaissodan ja synnytti yhtenäisen kansallisen liittokunnan japanilaisia vastaan. KKP:n historiankirjojen mukaan tämä tapahtuma oli ratkaiseva käännekohta Kiinalle sen kriiseissä. KKP kuvaa siinä itsensä isänmaallisena puolueena, joka ottaa huomioon koko kansakunnan toiveet.

Monista asiakirjoista on kuitenkin käynyt ilmi, että Yang Huchengin ja Zhang Xueliangin ympärillä toimi monia KKP:n vakoojia ennen Xi’anin tapausta. Sun Yat-senin vaimo Song Qingling, joka oli Madame Chiangin sisko ja KKP:n jäsen, esitteli Zhang Xueliangille maanalaisen KKP:n jäsenen Liu Dingin. Xi’anin tapauksen jälkeen Mao Zedong kehui: ”Liu Ding teki ansiokkaita palveluksia Xi’anin tapauksessa.” Yang Huchengin rinnalla työskenteli muun muassa hänen oma vaimonsa Xie Baozhen, joka oli KKP:n jäsen ja toimi Yangin armeijan poliittisella osastolla. Xie meni naimisiin Yang Huchengin kanssa tammikuussa 1929 KKP:n siunauksella. Lisäksi KKP:n jäsen Wang Bingnan oli tuohon aikaan kunnioitettu vieras Yangin kodissa. Wangista tuli myöhemmin varaministeri KKP:n ulkoministeriössä. Nämä Yangin ja Zhangin ympärillä toimivat KKP:n jäsenet olivat suoraan tämän sieppauksen alkuunpanijoita.

Xi’anin tapauksen alussa KKP:n johtajat halusivat surmata Chiang Kai-shekin kostaakseen hänen aikaisemmat hyökkäyksensä KKP:ta vastaan. Tuohon aikaan KKP:lla oli Pohjois-Shanxin maakunnassa hyvin heikko tukikohta, joka oli ollut vaarassa tulla täysin tuhotuksi eräässä taistelussa. Kaikilla oppimillaan petollisilla keinoilla KKP yllytti Zhangin ja Yangin kapinaan. Pitääkseen japanilaiset aloillaan ja estääkseen heitä hyökkäämästä Neuvostoliittoa vastaan Stalin kirjoitti henkilökohtaisesti KKP:n keskuskomitealle ja pyysi, että he eivät tappaisi Chiang Kai-shekia vaan tekisivät vielä kerran yhteistyötä hänen kanssaan. Mao Zedong ja Zhou Enlai ymmärsivät, että he eivät pystyisi tuhoamaan GMD:tä KKP:n rajallisilla sotavoimilla. Jos he tappaisivat Chiang Kai-shekin, GMD:n kostoa vaativa armeija kukistaisi ja tuhoaisi heidät. Tässä tilanteessa KKP muutti äänensävyä. KKP pakotti Chiang Kai-shekin vielä kerran hyväksymään yhteistyön yhdistetyn Japanin vastaisen vastarinnan nimissä.

Aluksi KKP lietsoi kapinaa ja suuntasi aseensa Chiang Kai-shekia vastaan, mutta teki sitten täyskäännöksen ja toimi kuin teatterisankari pakottamalla hänet uudelleen hyväksymään KKP:n. KKP ei pelkästään välttänyt tuhoisaa kriisiä vaan käytti myös tilaisuutta hyväkseen tulemalla toisen kerran GMD:n hallitukseen. Puna-armeija muutettiin pian Kahdeksannen Reitin Armeijaksi ja siitä tuli entistä suurempi ja voimakkaampi. On pakko ihailla KKP:n vertaansa vailla olevia pettämistaitoja.

6. Japanin vastainen sota – KKP kasvoi tappamalla lainatuilla aseilla

Japanin vastaisen sodan puhjetessa vuonna 1937 GMD:llä oli yli 1,7 miljoonaa aseistettua sotilasta, 110 000 tonnin laivasto ja noin 600 taistelulentokonetta. KKP:n koko armeijan vahvuus, vastikään marraskuussa 1937 muodostettu uusi neljäs armeija mukaan lukien, ei ylittänyt 70 000 henkilöä. Sen voimaa heikensi entisestään sisäinen ryhmäkuntaisuus, ja se olisi voinut tuhoutua yhdessä ainoassa taistelussa. KKP ymmärsi, että jos se aikoi taistella japanilaisia vastaan, se ei kykenisi voittamaan edes yhtä japanilaista divisioonaa. KKP:n silmissä ”kansallisessa yhdistymisessä” oman voiman ylläpitäminen oli tärkeämpää kuin kansakunnan säilymisen turvaaminen. Ollessaan yhteistyössä GMD:n kanssa, KKP noudatti sen vuoksi sisäpolitiikkaa, jossa ”etusijalle asetetaan poliittinen valtataistelu, josta ei puhuta ulospäin, mutta jota toteutetaan käytännössä”.

Japanin miehitettyä Shenyangin 18. syyskuuta 1931 ja laajennettuaan näin valtaansa suureen osaan Koillis-Kiinaa, KKP taisteli rinta rinnan japanilaisten miehittäjien kanssa GMD:n kukistamiseksi. Julistuksessa, joka kirjoitettiin reaktiona Japanin miehitykseen, KKP kehotti kansaa Guomindangin hallinnassa olevilla seuduilla kapinoimaan ja pyysi ”työläisiä lakkoilemaan, maatyöläisiä järjestämään ikävyyksiä, opiskelijoita boikotoimaan opetusta, köyhiä lopettamaan työnteon ja sotilaita kapinoimaan” Kansallismielisen hallituksen kaatamiseksi.

KKP kehotti julisteissaan vastarintaan japanilaisia vastaan, mutta sillä oli vain paikallisia sotavoimia ja sissijoukkoja, joiden leirit olivat kaukana rintamalinjalta. Muutamaa taistelua lukuun ottamatta, Pingxingin solassa käyty taistelu mukaan lukien, KKP ei juurikaan panostanut Japanin vastaiseen sotaan. Sen sijaan se keskittyi oman tukialueensa laajentamiseen. Kun japanilaiset antautuivat, KKP liitti antautuneet sotilaat omaan armeijaansa ja väitti vakinaisen armeijansa vahvuuden kasvaneen yli 900 000 sotilaaseen kahden miljoonan miliisitaistelijan lisäksi. GMD:n armeija taisteli rintamalla käytännössä yksin japanilaisia vastaan ja se menetti sodassa yli 200 sotamarsalkkaa. KKP menetti vain hyvin vähän upseereja. KKP:n oppikirjoissa on kuitenkin väitetty, että GMD ei vastustanut japanilaisia, vaan että juuri KKP johti joukot suureen voittoon Japanin vastaisessa sodassa.

7. Yan’anin ojennuskampanja – pelottavien vainoamismenetelmien luominen

KKP veti puoleensa lukemattomia isänmaallisia nuorukaisia, jotka saapuivat Yan’aniin liittyäkseen taisteluun Japania vastaan, mutta kymmenettuhannet heistä joutuivat KKP:n vainon kohteeksi Yan’anin ojennuskampanjan aikana. Saatuaan Kiinan valtaansa, KKP kuvasi Yan’ania vallankumouksellisena ”pyhänä maana”, mutta ei maininnut mitään puhdistuksen aikana tekemistään rikoksista.

Yan’anin ojennuskampanja oli suurin, synkin ja julmin valtataistelu, joka ihmisten maailmassa on koskaan käyty. Mitättömien porvarillisten myrkkyjen puhdistamisen nimissä puolue puhdisti pois moraalin, itsenäisen ajattelun, toiminnan vapauden, suvaitsevaisuuden ja arvokkuuden. Ensimmäinen askel puhdistuksessa oli laatia jokaisesta henkilöstä henkilökohtaiset arkistot, jotka sisälsivät 1) henkilökohtaisen lausunnon, 2) henkilön poliittisen toiminnan historian, 3) perhetaustan ja sosiaaliset suhteet, 4) omaelämäkerran ja ideologisen muuntumisen, 5) puolueluonteen mukaisen arvioinnin.

Jokaisen oli laadittava henkilökohtaiseen arkistoon lista tuttavistaan syntymästään lähtien, kaikki tärkeimmät tapahtumat ja tapahtuma-ajat ja -paikat. Ihmisiä pyydettiin toistuvasti kirjoittamaan arkistoon, ja jokaisen tekemättä jättämisen katsottiin olevan epäpuhtauden merkki. Henkilön oli kuvattava kaikki yhteiskunnalliset toiminnot, joissa hän oli joskus ollut mukana; varsinkin sellaiset, joilla oli yhteyttä puolueeseen liittymisen kanssa. Painopiste pantiin näiden yhteiskunnallisten toimintojen aikaisille henkilökohtaisille ajatusprosesseille. Puolueluonteen mukainen arviointi oli vielä tärkeämpi, ja henkilön oli tunnustettava kaikki puolueenvastaiset ajatukset tai käytökset omassa tietoisuudessaan, puheessaan, asenteessaan työhön, jokapäiväisessä elämässään ja yhteiskunnallisissa toiminnoissaan. Oman tietoisuutensa arvioinnissa henkilöä esimerkiksi vaadittiin tutkimaan tarkoin, oliko hän toiminut omanvoitonpyynnöstä, oliko käyttänyt työntekoa puolueen hyväksi saavuttaakseen henkilökohtaisia tavoitteita, oliko luottamus vallankumoukselliseen tulevaisuuteen horjunut, oliko hän pelännyt kuolemaa taistelujen aikana tai kaivannut perheenjäseniään ja aviopuolisoaan puolueeseen tai armeijaan liittymisen jälkeen. Mitään riippumattomia normeja ei ollut, minkä vuoksi melkein jokaisella todettiin olevan ongelmia.

Kuulustelluilta kaadereilta kiristettiin ”tunnustuksia” pakkokeinoin ”piilevien petturien” eliminoimiseksi. Tästä seurasi lukemattomia syylliseksi lavastamisia, valheellisia tai vääriä syytöksiä, ja suuri joukko kaadereita joutui vainon kohteeksi. Puhdistuksen aikana Yan’anin sanottiin olevan ”paikka ihmisen luonteen puhdistamiseksi”. Yksi työryhmä meni Sotilasasioiden ja -politiikan yliopistoon tutkimaan kaadereiden henkilökohtaista historiaa ja loi näin kahden kuukauden mittaisen punaisen terrorin. Tunnustusten kiristämiseksi käytettiin erilaisia menetelmiä, esimerkiksi ex tempore -tunnustuksia, avoimia tunnustuksia, ”ryhmäsuostutteluja”, ”viiden minuutin taivutteluja”, yksityisiä neuvontatuokioita, kokousraportteja ja ”retiisien” (punainen päältä ja valkoinen sisältä) tunnistamisia. Oli myös ”kuvien ottamista” – kaikki laitettiin lavalle riviin tutkittavaksi. Ne, jotka näyttivät hermostuneilta, todettiin epäilyttäviksi ja otettiin tutkittaviksi.

Kominternin edustajatkin kavahtivat puhdistuksen aikana käytettyjä menetelmiä sanoen, että Yan’anin tilanne oli masentava. Ihmiset eivät uskaltaneet olla tekemisissä toistensa kanssa. Jokaisella oli oma kirveensä hiottavana, ja kaikki olivat hermostuneita ja peloissaan. Kukaan ei uskaltanut puhua totta tai suojella väärinkohdeltuja ystäviä, koska jokainen yritti pelastaa oman henkensä. Turmeltuneet – ne jotka imartelivat, valehtelivat ja solvasivat toisia – korotettiin; nöyryytyksestä – joko omasta tai toverien nöyryytyksestä – tuli Yan’anissa elämän tosiasia. Ihmiset ajettiin mielipuolisuuden partaalle, koska heidät oli pakotettu luopumaan arvokkuudestaan, kunnian tai häpeän tunteesta ja rakkaudesta toinen toistaan kohtaan voidakseen säilyttää oman henkensä ja työpaikkansa. He lakkasivat ilmaisemasta omia mielipiteitään ja lukivat sen sijaan ääneen puolueen johtajien artikkeleita.
Tätä samaa sortojärjestelmää on käytetty kaikissa KKP:n poliittisissa toimissa siitä lähtien kun se tuli valtaan Kiinassa.

8. Kolmen vuoden sisällissota – maanpetos vallan anastamiseksi

Venäjän porvarillisessa vallankumouksessa helmikuussa 1917 käytettiin suhteellisen lieviä keinoja. Tsaari asetti maan edun etusijalle ja luopui valtaistuimesta sen sijaan että olisi tehnyt vastarintaa. Lenin palasi kiireesti Saksasta takaisin Venäjälle, toteutti uuden vallankaappauksen ja murhautti kommunistisen vallankumouksen nimissä tsaarin kukistaneet kapitalistisen luokan vallankumoukselliset ja tukahdutti näin porvarillisen vallankumouksen. Leninin tavoin KKP poimi kansallisen vallankumouksen hedelmät. Kun Japanin vastainen sota oli ohi, KKP aloitti niin kutsutun ”Vapaussodan” (1946–1949) GMD:n hallituksen kukistamiseksi ja toi vielä kerran sodan kauhut Kiinaan.

KKP on tunnettu suuriin miestappioihin johtavasta ”massastrategiastaan” ja pidäkkeettömästä ihmishenkien uhraamisesta taistelun voittamiseksi. Useissa GMD:tä vastaan käymissään taisteluissa, kuten Liaoxi-Shenyangissa, Peking-Tianjininissä ja Huai Haissa, [20] KKP käytti näitä kaikkein alkukantaisimpia, raakalaismaisimpia ja epäinhimillisimpiä taktiikkoja uhraamalla suuren määrän omaa väkeään. Jilinin maakunnassa Koillis-Kiinassa sijaitsevan Changchunin kaupungin piirityksen aikana Kansan vapautusarmeijan (KVA) käskettiin kieltää siviilejä poistumasta kaupungista, jotta kaupungin ruokavarastot kuluisivat loppuun. Changchunin kaksi kuukautta kestäneen piirityksen aikana melkein 200 000 ihmistä kuoli nälkään ja kylmyyteen, mutta siitä huolimatta KVA ei antanut ihmisten lähteä pois. Kun taistelu oli ohi, KKP väitti häpeilemättä, että he olivat ”vapauttaneet Changchunin ampumatta laukaustakaan”.

Vuosina 1947 ja 1948 KKP solmi Neuvostoliiton kanssa Harbinin ja Moskovan sopimukset, joilla se luovutti kansallisomaisuutta ja antoi pois Koillis-Kiinan voimavaroja saadakseen vastineeksi Neuvostoliiton täyden tuen ulkomaan suhteissa ja sotilasasioissa. Sopimuksen mukaan Neuvostoliitto hankkisi KKP:lle 50 lentokonetta; antaisi KKP:lle kahtena osasuorituksena antautuneiden japanilaisten jättämiä aseita ja myisi kommunistipuolueelle Kiinan koillisosassa neuvostojoukkojen hallinnassa olevia ammuksia ja sotatarvikkeita halvalla. Jos GMD nousisi maihin vesiteitse koillisessa, Neuvostoliitto tukisi salaa KKP:n sotajoukkoja. Sen lisäksi Neuvostoliitto auttaisi kommunistipuoluetta saamaan valvontaansa Koillis-Kiinassa sijaitsevan Xinjiangin; KKP ja Neuvostoliitto loisivat ilmavoimaliittouman; Neuvostoliitto auttaisi varustamaan 11 KKP:n sotavoimien divisioonaa ja kuljettamaan yhden kolmasosan Yhdysvalloilta saamistaan (13 miljardin dollarin arvoisista) aseista Koillis-Kiinaan.

Saadakseen Neuvostoliiton tuen KKP lupasi Neuvostoliitolle erityisiä kuljetusoikeuksia koillisessa, sekä maalla että ilmassa; tarjosi Neuvostoliitolle tietoa sekä Guomindangin hallituksen että Yhdysvaltojen sotavoimien toimista; toimitti Neuvostoliittoon koillisen tuotteita (puuvillaa, soijapapuja) ja sotatarvikkeita kehittyneiden aseiden vastineeksi; myönsi Neuvostoliitolle etuoikeutettuja kaivausoikeuksia Kiinassa; antoi Neuvostoliiton sijoittaa sotajoukkoja koilliseen ja Xinjiangiin; antoi Neuvostoliitolle luvan perustaa Kiinaan Kaukoidän tietotoimiston. Jos Euroopassa syttyisi sota, KKP lähettäisi sotaan 100 000 sotilaan armeijan ja 2 miljoonaa työläistä tukemaan Neuvostoliittoa. Lisäksi KKP lupasi tarvittaessa liittää Pohjois-Koreaan tiettyjä Liaoningin maakunnan alueita.

III. Julmien ominaisuuksien osoittaminen

1. Ikuinen pelko viitoittaa puolueen historiaa

KKP:n huomattavin luonteenpiirre on sen ikuinen pelko. KKP:n tärkein pyrkimys on alusta alkaen ollut eloonjääminen. Tämä pyrkimys auttoi sitä selviytymään sen jatkuvasti muuttuvan ulkoasun alle kätkeytyvästä pelosta. KKP on kuin syöpäsolu, joka leviää ja soluttautuu jokaiseen kehon osaan, tappaa ympärillä olevat normaalit solut ja kasvaa pahanlaatuiseksi ja hallitsemattomaksi. Yhteiskunta ei ole historiamme aikana kyennyt hajottamaan KKP:n kaltaista mutanttia, eikä sillä ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa sen lisääntyä vapaasti solujen jakautumisen tuloksena. Tämä mutantti on niin voimakas, ettei mikään sen laajentumisen tason ja ulottuvuuden sisällä voi sitä pysäyttää. Suuri osa yhteiskunnasta on saastunut, ja entistä laajemmat alueet ovat peittyneet kommunismin tai kommunististen ainesten alle. KKP vahvistaa näitä aineksia entisestään ja käyttää niitä hyödykseen, ja se on perustavanlaatuisella tavalla huonontanut yhteiskunnan ja ihmisten moraalia.

KKP ei usko mihinkään yleisesti tunnustettuihin moraali- ja oikeusperiaatteisiin. Kaikki sen periaatteet on valjastettu täysin sen omiin tarkoituksiin. Se on pohjimmiltaan itsekäs, eivätkä mitkään periaatteet voi ehkäistä tai hillitä sen haluja. Puolueen on omien periaatteidensa mukaisesti jatkuvasti muutettava ulkoasuaan ja luotava nahkansa. Kun sen olemassaolo aikaisemmin oli vaarassa, KKP takertui Neuvostoliiton kommunistipuolueeseen, Guomindangiin, Guomindangin johtoon ja Kansalliseen vallankumoukseen. Saatuaan valtaa, KKP takertui opportunismin eri muotoihin, kansalaisten mieleen ja tunteisiin, yhteiskunnallisiin rakennelmiin ja tarkoituksiin – kaikkeen mihin se vain pääsi käsiksi. Se on käyttänyt hyödykseen jokaista kriisiä valtansa kasvattamiseksi ja hallintansa keinojen vahvistamiseksi.

2. KKP:n ”maaginen ase” on vakaa pyrkimys pahuuteen

KKP väittää, että vallankumouksen voitto riippuu kolmesta ”maagisesta aseesta”: puolueen rakenteesta, aseellisesta taistelusta ja yhtenäisestä rintamasta. GMD:sta saatu kokemus antoi KKP:lle kaksi muuta tällaista ”asetta”: propagandan ja vakoilun. Puolueen erilaiset ”maagiset aseet” ovat kaikki valettu KKP:n yhdeksään perittyyn ominaisuuteen: pahuuteen, petollisuuteen, kiihotukseen, yhteiskunnan roskaväen valloilleen laskemiseen, vakoiluun, ryöstöön, taisteluun, tuhoamiseen ja hallintaan.

Marxismi-leninismi on luonteeltaan paha. Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, Kiinan kommunistinen puolue ei oikeastaan ymmärrä marxismi-leninismiä. Lin Biao [2] sanoi, että hyvin harvat KKP:n jäsenet ovat lukeneet Marxin ja Leninin teoksia. Qu Qiubai’ta [22] pidettiin ideologina, mutta hän myönsi lukeneensa hyvin vähän marxismi-leninismiä. Mao Zedongin ajattelu, joka puhuu talonpoikien vallankumouksen puolesta, on marxismi-leninismin maatiaisversio. Deng Xiaopingin teoria sosialismin varhaisvaiheesta on eräänlaista kapitalismia. Jiang Zeminin ”Kolme edustusta” [23] luotiin tyhjästä. KKP ei ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt, mitä marxismi-leninismi on, mutta on perinyt siltä sen julmat puolet, joihin se on lisännyt omat vielä pahemmat järjestelynsä.

KKP:n yhtenäinen rintama on petoksen ja lyhyen aikavälin hyödyn yhdentymä. Yhtenäisyyden tarkoituksena oli vahvistaa sen valtaa, auttaa sitä kasvamaan yksinäisestä sudesta valtavaksi klaaniksi ja muuttaa sen ystävien ja vihollisten välinen suhde. Yhtenäisyys vaati terävää huomiokykyä – oli tunnistettava, ketkä olivat vihollisia ja ketkä ystäviä, ketkä olivat vasemmalla, keskellä tai oikealla, keitä pitäisi kohdella ystävinä ja milloin, ja kenen kimppuun pitäisi käydä ja milloin. Aikaisemmista vihollisista tuli helposti ystäviä ja sitten taas vihollisia. Demokraattisen vallankumouksen aikana puolue esimerkiksi liittoutui kapitalistien kanssa, mutta sosialistisen vallankumouksen aikana kapitalistit tuhottiin. Toinen esimerkki oli tilanne, jossa muiden demokraattisten puolueiden johtajia, kuten Zhang Bojunia [24] ja Luo Longjia [25], ”Kiinan demokraattisen liiton” perustajia, käytettiin hyväksi KKP:n tukijoina valtiovallan kaappaamisessa, mutta vainottiin myöhemmin ”oikeistolaisina”.

3. Kommunistinen puolue on pitkälle kehitettyjä keinoja käyttävä rikollisjärjestö

Kommunistisella puolueella on kaksiosainen strategia, toinen puoli on pehmeä ja joustava ja toinen kova ja tyly. Sen pehmeämmät strategiat ovat propaganda, yhteisrintamat, epäsovun kylväminen, vakoilu, kapinaan yllyttäminen, kaksinaamaisuus, tunkeutuminen ihmisten ajatuksiin, aivopesu, valheet ja petos, totuuden peitteleminen, psykologinen väärinkäyttö ja pelon ilmapiirin luominen. Tehdessään näitä asioita KKP luo ihmisten sydämiin pelon syndrooman, joka saa heidät helposti unohtamaan puolueen rikkomukset. Nämä lukemattomat menetelmät voisivat tukahduttaa ihmisluonnon ja kasvattaa ihmiskunnan pahantahtoisuutta. KKP:n kovat taktiikat ovat väkivalta, aseellinen taistelu, vaino, poliittiset kampanjat, todistajien murhaaminen, ihmisryöstöt, toisinajattelun tukahduttaminen, aseelliset hyökkäykset, toistuvat ratsiat ym. Nämä aggressiiviset menetelmät luovat ja ylläpitävät pelkoa.

KKP käyttää yhtä aikaa sekä pehmeitä että kovia menetelmiä. Joskus ne ovat joissakin tapauksissa sallivia ja toisissa tiukkoja, tai ne voivat olla ulospäin sallivia ja sisäisissä asioissa tiukkoja. Vapaassa ilmapiirissä KKP kannusti eri mielipiteiden ilmaisua, mutta se toimi kuin olisi houkutellut käärmettä ulos kolostaan, niin että mielipiteensä ilmaisseita vainottiin taas seuraavalla tiukan hallinnon kaudella. KKP käytti usein demokratiaa asettaakseen GMD:n kyseenalaiseen valoon, mutta kun intellektuellit KKP:n valvonnassa olevilla alueilla olivat eri mieltä puolueen kanssa, heitä kidutettiin ja jopa mestattiin. Esimerkkinä mainittakoon häpeällinen ”Villililjojen tapaus”, jossa KKP vuonna 1947 Yan’anin ojennuskampanjan aikana puhdisti pois ja hakkasi kirveellä kuoliaaksi intellektuelli Wang Shiwein (1906–1947), joka kirjoitti esseen ”Villililjoja”, jossa hän ilmaisi tasa-arvoa, demokratiaa ja ihmisyyttä koskevat ihanteensa.

Eräs Yan’anin ojennuskampanjan aikana pahoinpidelty sotaveteraani muisteli, että kun hän oli kovan painostuksen alla, raahattuna ja pakotettuna tunnustamaan, ainoa asia minkä saattoi tehdä, oli pettää omatuntonsa ja keksiä valheita. Aluksi hänestä tuntui pahalta, kun hän oli sekoittanut mukaan muita ja keksinyt heistä vääriä syytöksiä. Hän inhosi itseään niin paljon, että hän halusi riistää henkensä. Sattumalta ase oli jätetty pöydälle. Hän otti sen, suuntasi sen päätänsä kohti ja veti liipaisimesta. Aseessa ei ollut panoksia! Häntä kuulustellut henkilö astui sisään ja sanoi: ”On hyvä, että olet myöntänyt tehneesi väärin. Puolueen menetelmät ovat lempeitä.” Kommunistipuolue tiesi, että olit saavuttanut rajasi, tiesi että olit ”lojaali” puolueelle, joten olit läpäissyt kokeen. KKP laittaa ihmisen aina ensimmäiseksi kuolemanloukkuun, ja nauttii sen jälkeen hänen tuskistaan ja nöyryytyksestään. Kun ihminen on saavuttanut rajansa ja toivoo vain voivansa kuolla, puolue tulee ”ystävällisesti” esiin näyttämään tavan elää. Sanotaan, että on ”parempi elää pelkurina kuin kuolla sankarina”. Ihmisestä tulee kiitollinen puolueelle, koska se on pelastanut hänet. Vuosia myöhemmin tämä virkamies sai tietää Falun Gongista, Kiinassa alkaneesta qigongista ja harjoittamismenetelmästä. Hänestä harjoitus oli hyvä. Kun Falun Gongin vainoaminen alkoi 1999, tuskalliset muistot menneisyydestä palasivat eikä hän enää uskaltanut sanoa, että Falun Gong oli hyvä.

Kiinan viimeisen keisarin Puyin [26] kokemus oli samantapainen kuin tämän virkamiehen. Ollessaan vankina KKP:n selleissä ja nähtyään ihmisten yksi toisensa jälkeen tulevan tapetuiksi, hän ajatteli, että kuolisi pian. Pysyäkseen hengissä hän antoi heidän aivopestä itsensä ja oli yhteistyössä vankilan vartijoiden kanssa. Hän kirjoitti myöhemmin omaelämäkerran Elämäni ensimmäinen puolisko, jota KKP käytti onnistuneena esimerkkinä ideologisesta uudelleen muokkaamisesta.

Modernien lääketieteellisten tutkimusten mukaan monet voimakkaan painostuksen kohteeksi joutuneet ja eristyksissä olevat uhrit joutuvat epänormaalin riippuvaisuussuhteeseen vangitsijoihinsa, mikä tunnetaan Tukholman syndroomana. Uhrin mielentilat – onnellisuus tai kiukku, ilo tai suru, riippuivat hänen vangitsijoistaan. Pieninkin uhrille tehty palvelus otetaan vastaan syvällä kiitollisuudella. On tapauksia, joissa uhrit alkavat tuntea ”rakkautta” vangitsijoitaan kohtaan. KKP on jo pitkään onnistuneesti käyttänyt tätä psykologista ilmiötä hyväkseen sekä vihollisiaan vastaan että kansalaistensa mielen hallinnassa ja uudelleen muokkaamisessa.

4. Puolue on kaikkein pahin

Suurin osa KKP:n pääsihteereistä on leimattu antikommunisteiksi. KKP elää selvästi omaa elämäänsä omassa itsenäisessä ruumiissaan. Puolue hoitaa virkailijoita eikä päinvastoin. Kun GMD oli saartanut KKP:n ja se hädin tuskin selviytyi hengissä, se silti johti Jiangxin maakunnan ”neuvostoalueilla” sisäisiä puhdistusoperaatioita iskemällä ”bolshevikkien vastaisia joukkoja” vastaan, teloittaen omia sotilaitaan öisin tai kivittäen heitä kuoliaaksi ammusten säästämiseksi. Ollessaan ahtaalla japanilaisten ja Guomindangin välissä Pohjois-Shaanxin maakunnassa KKP aloitti Yan’anin ojennuskampanjan massapuhdistuksella tappaen lukemattomia ihmisiä. Tämän tapaiset toistuvat joukkomurhat niin valtavassa mittakaavassa eivät estäneet KKP:tä laajentamasta valtaansa ja lopulta hallitsemaan koko Kiinaa. KKP laajensi tämän sisäisen kilpailun ja tappamisen kuvion pieniltä neuvostoalueilta koko kansakuntaan.

KKP on kuin pahanlaatuinen kasvain: sen kehitys on nopeaa, kasvaimen keskus on jo kuollut, mutta se jatkaa leviämistään terveisiin elimiin ulkoreunoilla. Uusia kasvaimia kasvaa sen jälkeen kun se on tunkeutunut elimiin ja kehoon. Ei ole väliä kuinka hyvä tai huono ihminen alun perin on, KKP:hen liittymisen jälkeen hänestä tulee osa sen tuhoavasta voimasta. Mitä rehellisempi ihminen on, sitä tuhoisampi hänestä tulee. Tämä KKP-kasvain jatkaa vääjäämättä kasvamistaan, kunnes sillä ei ole mitään eloonjäämiskeinoa. Silloin kasvain varmasti kuolee.

KKP:n perustaja Chen Duxiu oli oppinut ja Toukokuun neljännen päivän opiskelijaliikkeen johtaja. Hän ei itse näytä olleen mikään väkivallan kannattaja, ja hän varoitti KKP:n jäseniä, että jos nämä yrittäisivät käännyttää GMD:tä kommunismiin tai olisivat liian kiinnostuneita vallasta, tämä johtaisi varmasti suhteiden kiristymiseen. Paitsi että Chen oli Toukokuun neljännen päivän sukupolven aktiivisimpia edustajia, hän oli myös suvaitsevaisin. Hän oli kuitenkin ensimmäinen, joka leimattiin ”oikeistolaiseksi opportunistiksi”.

Eräs toinen KKP:n johtaja, Qu Qiubai, uskoi että KKP:n jäsenten pitäisi osallistua taisteluihin ja tappeluihin, järjestää kapinoita, syöstä vallanpitäjät vallasta ja käyttää äärimmäisyyteen meneviä keinoja kiinalaisen yhteiskunnan palauttamiseksi normaaleihin uomiinsa. Hän tunnusti kuitenkin ennen kuolemaansa: ”En halua kuolla vallankumouksellisena. Olen jättänyt liikkeen jo kauan aikaa sitten. No, historia teki tempun viedessään minut, oppineen ihmisen, vallankumouksen poliittiselle näyttämölle ja pitäessään minut siellä kauan aikaa. En kuitenkaan lopulta voinut päästä yli omista yläluokkaisista käsityksistäni. Minusta ei kaikesta huolimatta voi tulla proletariaattiluokan soturia.[27]”

Kominternin neuvon mukaisesti KKP:n johtaja Wang Ming esitti syitä tehdä yhteistyötä GMD:n kanssa Japanin vastaisessa sodassa KKP:n tukialueen laajentamisen sijasta. KKP:n kokouksessa Mao Zedong ja Zhang Wentian [28] eivät kyenneet suostuttelemaan tätä toveriaan eivätkä myöskään voineet paljastaa omaa todellista tilannettaan: puna-armeijan rajoitetun sotilaallisen voiman vuoksi he eivät voisi itse pidätellä yhtäkään japanilaista divisioonaa. Jos KKP olisi sittenkin päättänyt taistella, Kiinan historia olisi ollut varmasti toisenlainen. Mao Zedongin oli pakko vaieta kokouksissa. Myöhemmin Wang Ming karkotettiin, ensin ”vasemmistolaisuutensa” vuoksi ja myöhemmin hänet leimattiin oikeistolaiseksi opportunistiksi.

Hu Yaobang, puoluesihteeri, joka pakotettiin eroamaan tammikuussa 1987, oli onnistunut voittamaan takaisin kiinalaisten tuen KKP:lle tuomalla oikeutta monille viattomille uhreille, jotka oli leimattu rikollisiksi Kulttuurivallankumouksen aikana. Hänet kuitenkin lopulta erotettiin.

Zhao Ziyang, tuorein hairahtunut puoluesihteeri [29], halusi saada KKP:n edistämään uudistuksia, mutta hänen toimensa aiheuttivat hänelle ikäviä seurauksia.
Mitä KKP:n uusi johtaja siis voisi tehdä? KKP:n aito uudistaminen merkitsisi puolueen kuolemaa. Uudistajat huomaisivat nopeasti, että KKP olisi ottanut heiltä vallan. On tietty raja sille, mitä KKP:n jäsenet voivat tehdä KKP:n järjestelmän muuttamiseksi. KKP:llä ei näin ollen ole mitään mahdollisuutta onnistua uudistuksissa.

Jos kaikista puolueen johtajista on tullut ”pahoja ihmisiä”, kuinka KKP olisi voinut laajentaa vallankumousta? Monissa tapauksissa KKP:n ollessa vahvimmillaan – sen kaikkein pahimmatkin edustajat, korkeimmat virkailijat, epäonnistuivat viroissaan. Näin siksi, että heidän pahuuden määränsä ei vastannut puolueen korkeaa vaatimustasoa. Puolue on kerran toisensa jälkeen valinnut vain kaikkein pahimmat. Monien puolueen johtajien poliittinen elämä on päättynyt tragediaan, mutta KKP on kuitenkin selvinnyt. Ne puolueen johtajat, jotka selvisivät kunnialla viroistaan, eivät olleet niitä, jotka pystyivät vaikuttamaan puolueeseen vaan niitä, jotka ymmärsivät puolueen julmat aikomukset ja toimivat niiden mukaisesti. He vahvistivat KKP:n kykyä selviytyä kriiseistä ja antoivat itsensä täydellisesti puolueelle. Ei ihme, että puolueen jäsenet kykenivät taistelemaan taivasta, maata ja muita ihmisiä vastaan. He eivät kuitenkaan koskaan voineet vastustaa puoluetta. He ovat puolueen kesyjä aseita tai kuuluvat kaikkein symbioottisimmin yhteen puolueen kanssa.

Häpeämättömyydestä on tullut nykyisen KKP:n silmiinpistävin ominaisuus. Puolueen mukaan kaikki sen virheet johtuivat yksittäisten puoluejohtajien, kuten Zhang Guotaon [30] tai Neljän koplan [31] toimista. Puolue arvioi, että Mao Zedongin toimista 30 prosenttia oli virheitä ja 70 prosenttia aikaansaannoksia, kun taas Deng Xiaoping arvioi toimistaan 40 prosentin olleen virheitä ja 60 prosentin aikaansaannoksia, mutta itse puolue ei ole koskaan väärässä. Ja vaikka puolue olisikin ollut väärässä, no, puoluehan on itse korjannut virheensä. Puolue käskee sen vuoksi jäseniään ”katsomaan eteenpäin” eikä ”märehtimään menneitä”. Monet asiat voivat muuttua: kommunistinen paratiisi on vaihtunut ruoan ja suojan vaatimattomaksi sosialistiseksi tavoitteeksi, marxismi-leninismi on korvattu ”Kolmella edustuksella”. Ihmisten ei pitäisi hämmästyä, jos KKP alkaisi tukea demokratiaa ja uskonnonvapautta tai jos se hylkäisi Jiang Zeminin yhdessä yössä tai lopettaisi Falun Gongin vainon, jos se katsoisi tämän olevan tarpeellista valtansa säilyttämiseksi. Yksi asia ei KKP:ssä kuitenkaan koskaan muutu: puolueen perustavoitteet – puolueen säilyminen ja sen vallan ja hallinnan ylläpitäminen.

KKP on valinnut teoreettiseksi perustakseen väkivallan, terrorin ja häikäilemättömän aivopesun sekoituksen, joka sitten muuntuu puolueluonteeksi, puolueen pääperiaatteiksi, sen johtajien luonteeksi, koko puolueen toimintamekanismiksi ja kaikkien KKP:n jäsenten tekojen tunnusmerkeiksi. Kommunistinen puolue on teräksenkova ja sen kuri on raudanluja. Kaikkien jäsenten on pyrittävä samaan päämäärään ja jäsenten tekojen täytyy olla täysin sopusoinnussa puolueen poliittisen ohjelman kanssa.

Johtopäätös

Miksi historia on Kiinassa valinnut kommunistisen puolueen eikä jotain toista poliittista voimaa? Kuten kaikki tiedämme, tässä maailmassa on kaksi voimaa, kaksi vaihtoehtoa. Toinen on vanha ja julma, jonka päämääränä on tehdä pahaa ja valita negatiivinen vaihtoehto. Toinen on oikeamielinen ja hyvä, joka valitsee sen, mikä on oikeaa ja hyväntahtoista. Vanhat voimat valitsivat KKP:n. Syy valintaan on juuri se, että KKP on koonnut yhteen kaiken maailman pahuuden, kiinalaisen ja ulkomaisen, menneen ja nykyisen. Se on pahojen voimien tyypillinen edustaja. KKP käytti erittäin suuressa määrin hyväkseen ihmisten luontaista viattomuutta ja hyväntahtoisuutta pettääkseen heitä, ja askel askeleelta se on onnistunut saavuttamaan nykyisen tuhovoimansa.

Mitä puolue tarkoitti väittäessään, ettei uutta Kiinaa olisi ilman kommunistista puoluetta? Todisteet puolueen perustamisen ja valtaantulon välisiltä vuosilta 1921–1949 osoittavat selvästi, että KKP ei olisi vallassa ilman petosta ja väkivaltaa. KKP eroaa kaikista muunlaisista organisaatioista siinä, että se noudattaa vääristynyttä marxismi-leninismin ideologiaa ja tekee mitä haluaa. Se pystyy selittämään kaikki toimensa ylevillä teorioilla ja kytkemään ne taitavasti tiettyihin yhteiskunnallisiin ryhmiin ja ”oikeuttamaan” tällä tavoin toimensa. Se lähettää joka päivä propagandaa ja pukee strategiansa erilaisiin periaatteisiin ja teorioihin todistellen olevansa ikuisesti oikeassa.

KKP:n kehitys on ollut pahuuden kasaantumisprosessi, jossa ei ole mitään loistokasta. KKP:n historia osoittaa meille juuri sen laittomuuden. Kiinalaiset eivät valinneet KKP:tä, vaan KKP pakotti kiinalaiset kommunismin, tämän vierasmaalaisen julman haamun alaisuuteen käyttämällä kommunistiselta puolueelta perimiään pahoja ominaisuuksia - pahuutta, petollisuutta, kiihotusta, yhteiskunnan roskaväen valloilleen laskemista, vakoilua, ryöstöä, taistelua, tuhoamista ja hallintaa.

Alaviitteitä

[1] Ote kommunistisesta hymnistä ”Kansainvälinen”

[2] Maon teoksesta ”Raportti Hunanin talonpoikaisliikettä koskevasta tutkimuksesta” (Maaliskuu, 1927)

[3] Kiinalainen kansantarina Valkohiuksinen tyttö kertoo luolassa asuvasta naispuolisesta kuolemattomasta, joka yliluonnollisilla kyvyillään saattoi palkita hyveellisyyttä ja rangaista paheellisuutta, tukea oikeamielisyyttä ja ehkäistä pahuutta. Mutta ”uudessa” kiinalaisessa näytelmässä, oopperassa ja baletissa hänet kuvattiin tyttönä, jonka oli paettava luolaan, sen jälkeen kun hänen isänsä oli hakattu kuoliaaksi, koska hän ei antanut tytön mennä naimisiin vanhan maanomistajan kanssa. Tytön hiukset tulivat valkoisiksi ravinnon puutteesta. Tästä tuli yksi tunnetuimmista ”nykyaikaisista” kiinalaisista näytelmistä, ja se lietsoi vihaa maanomistajaluokkaa kohtaan.

[4] Ryysyköyhälistö. Tämä termi tarkoittaa hylkiöiden, rappeutuneiden tai rikollisten ainesten luokkaa, joka muodosti osan teollisuuskeskusten väestöstä. Siihen kuuluivat kerjäläiset, prostituoidut, gangsterit, rikolliset, huijarit, pikkurikolliset, kulkurit, pitkäaikaistyöttömät tai työhön kykenemättömät, ihmiset jotka eivät kelvanneet teollisuuden palvelukseen ja kaikenlaiset yhteiskunnan arvoasteikossa pudonneet tai rappeutuneet ainekset. Marx loi termin Ranskassa vuosina 1848–1850 teoksessaan Luokkataistelut.

[5] Zhou Enlai (5.3.1898 – 8.1.1976) oli Maon jälkeen KKP:n historian toiseksi tärkein hahmo. Hän oli KKP:n johtohenkilö ja Kiinan kansantasavallan pääministeri vuodesta 1949 kuolemaansa asti.

[6] Gu Shunzhang oli alun perin yksi KKP:n vakoilujärjestelmän johtajista. Vuonna 1931 GMD vangitsi hänet, ja hän auttoi GMD:tä paljastamaan monia KKP:n vakoojia. Kaikki kahdeksan Gun perheenjäsentä kuristettiin myöhemmin kuoliaaksi ja haudattiin Shanghain ranskalaiselle toimilupa-alueelle. Lisätietoja teoksessa “The CCP’s History of Assassinations” (http://english.epochtimes.com/news/4-7-14/22421.html).

[7] KKP:n ja GMD:n välillä kesäkuussa 1946 käyty sota. Tämä sota koostui kolmesta peräkkäisestä sotaretkestä: Liaoxi-Shenyang, Huai-Hai ja Peking-Tianjin. Niiden jälkeen KKP kukisti GMD:n hallinnon, mikä johti Kiinan kansantasavallan perustamiseen 1. lokakuuta 1949.

[8] Chiang Kai-shek oli GMD:n johtaja. Hän lähti myöhemmin maanpakoon, ja hänestä tuli Taiwanin hallitsija.

[9] Hu Zongnan (1896–1962) oli syntyisin Zheijiangin maakunnassa sijaitsevasta Xiaofengin piirikunnasta (nykyään osa Anjin piirikuntaa). Hänestä tuli asteittain GMD:n varakomentaja, pääkomentaja ja lounaisen sotilas- ja hallintopäämajan henkilökuntapäällikkö.

[10] Li Xiannian (1909–1992), yksi KKP:n merkittävimmistä johtajista. Hän oli Kiinan presidentti vuonna 1983. Hänellä oli tärkeä osa Deng Xiaopingin auttamisessa takaisin valtaan lokakuussa 1976 Kulttuurivallankumouksen päättyessä.

[11] Kun KKP aloitti maareformin, se jakoi ihmiset luokkiin. Vihollisiksi määriteltyjen luokissa maanomistajat olivat sijalla 9 intellektuellien, taantumuksellisten, vakoojien ym. Jälkeen.

[12] Sima Qianin runosta (noin 145–135 eKr. noin vuoteen 87 eKr.). Hän oli läntisen Han-dynastian aikainen historioitsija ja oppinut. Hänen kuuluisassa runossaan todetaan: ”Kaikkien on kuoltava; ihminen kuolee joko Taishan-vuorta mahtavampana tai höyhentä kevyempänä.” Taishan on yksi Kiinan suurimmista vuorista.
[13] Yang Kuisong: ”Yhteenveto Moskovan rahallisesta tuesta Kiinan kommunistiselle puolueelle vuodesta 1920 vuoteen 1940 (1),” Nro 27, 2000-luvulla (30.6.2004) julkaistu verkkoeditio. Sivusto http://www.cuhk.edu.hk/ics/21c/supplem/essay/040313a.htm (kiinaksi).
Kirjoittaja Yang Kuisong toimi nykyajan historian tutkijana Kiinan yhteiskuntatieteellisessä korkeakoulussa. Nykyisin hän toimii professorina Pekingin yliopiston historian osastolla ja apulaisprofessorina Itä-Kiinan normaali-yliopistossa.

[14] Pohjoinen sotaretki oli Chiang Kai-shekin vuonna 1927 johtama sotaretki. Sen tarkoitus oli yhdistää Kiina GMD:n vallan alle ja lopettaa paikallisten sotapäälliköiden hallinto. Näissä tavoitteissaan se suureksi osaksi onnistuikin. Pohjoisen sotaretken aikana KKP oli liitossa GMD:n kanssa.

[15] Vallankumouksellinen liike KKP:n ja GMD:n liiton aikana, josta osoituksena oli Pohjoinen sotaretki.

[16] Sun Yat-sen (1966–1925), nykyaikaisen Kiinan perustaja

[17] GMD:n hallitsema Kansallinen vallankumousarmeija oli Kiinan tasavallan kansallinen armeija. KKP:n ja GMD:n liiton aikana siihen kuuluivat myös liittoon liittyneet KKP:n jäsenet.

[18] 12.4.1927 Guomindang aloitti Chiang Kai-shekin johdolla sotilasoperaation KKP:tä vastaan Shanghaissa ja useissa muissa kaupungeissa. 5000–6000 KKP:n jäsentä vangittiin ja monet heistä tapettiin Shanghaissa huhtikuun 12. päivän ja vuoden 1927 lopun välisenä aikana.

[19] Jinggangshanin vuoristoalueen katsotaan olevan KKP:n ensimmäinen vallankumouksellinen tukikohta maaseudulla, ja sitä kutsuttiin ”puna-armeijan kehdoksi”.

[20] Liaoxi-Shenyangin, Peking-Tianjinin ja Huai Hain taistelut olivat KKP:n kolme tärkeintä taistelua Guomindangia vastaan vuoden 1948 syyskuun ja vuoden 1949 tammikuun välisenä aikana. Näissä kolmessa taistelussa tuhottiin monta GMD:n iskujoukkoa ja niissä kuoli miljoonia ihmisiä.

[21] Lin Biao (1907–1971) oli yksi KKP:n merkittävimmistä johtajista. Hän toimi Mao Zedongin alaisuudessa Kiinan politbyroon jäsenenä, varapuheenjohtajana (1958) ja puolustusministerinä (1959). Liniä pidetään Kiinan suuren kulttuurivallankumouksen arkkitehtinä. Lin oli määrä nimittää Maon seuraajaksi vuonna 1966, mutta hän joutui epäsuosioon vuonna 1970. Joidenkin tietojen mukaan Lin osallistui vallankaappausyritykseen tajutessaan menettävänsä asemansa ja yritti paeta Neuvostoliittoon väitetyn salajuonen paljastuttua. Hän sai surmansa lentokoneen maahansyöksyssä yrittäessään paeta syytöksiä.

[22] Qu Qiubai (1899–1935) oli yksi KKP:n varhaisemmista johtajista ja kuuluisista vasemmistolaisista kirjailijoista. GMD vangitsi hänet 23. helmikuuta 1935, ja hän kuoli 18. kesäkuuta samana vuonna.

[23] ”Kolme edustusta” mainittiin ensi kertaa Jiang Zeminin puheessa helmikuussa 2000. Tämän doktriinin mukaan puolueen on aina edustettava Kiinan edistyneiden tuotantovoimien kehityssuuntausta, Kiinan edistyneen kulttuurin suuntautumista ja Kiinan kansan ylivoimaisen enemmistön perustavanlaatuisia etuja.

[24] Zhang Bojun (1895–1969) oli yksi demokraattisen kiinalaisen puolueen ”Kiinan demokraattisen liiton” perustajista. Mao Zedong luokitteli hänet oikeistolaiseksi nro 1, ja hän oli yksi harvoista ”oikeistolaisista”, jotka eivät saaneet hyvitystä Kulttuurivallankumouksen jälkeen.

[25] Luo Longji (1898–1965) oli yksi demokraattisen puolueen ”Kiinan demokraattisen liiton” perustajista. Mao Zedong luokitteli hänet nro 1 oikeistolaiseksi 1958, ja hän oli yksi harvoista ”oikeistolaisista”, jonka mainetta ei palautettu Kulttuurivallankumouksen jälkeen

[26] Pu-yi, mantšurialaiselta nimeltään Aisin Gioro (1906–1967), oli Kiinan viimeinen keisari (1908–1912). Hän hallitsi nimellä Hsuan T’ung. Hänen luovuttuaan vallasta uuden tasavallan hallitus myönsi hänelle suuren eläkkeen ja antoi hänen asua Kielletyssä kaupungissa vuoteen 1924 asti. Vuoden 1925 jälkeen hän asui Japanin toimilupa-alueella Tianjinissa. Vuonna 1934 hänestä tuli japanilaisen nukkevaltion Mantšukuon eli Mantšurian keisari nimellä K’ang Te. Venäläiset vangitsivat hänet 1945. Vuonna 1946 Pu Yi todisti Tokion sotarikosoikeudenkäynnissä, että hän oli ollut tahtomattaan japanilaisten militaristien työväline eikä ollut ajanut Mantšurian itsemääräämisoikeutta toisin kuin nämä väittivät,. Vuonna 1950 hänet luovutettiin Kiinan kommunisteille, ja hän oli vankina Shenyangissa vuoteen 1959 asti, jolloin Mao armahti hänet.

[27] Qu Qiubai, ”Vielä joitakin sanoja” 23. toukokuuta 1935 ennen hänen kuolemaansa 18. kesäkuuta 1935.

[28] Zhang Wentian (1900–1976), yksi KKP:n tärkeistä johtajista 1930-luvulta lähtien. Hän toimi Kiinan varaulkoministerinä vuodesta 1943 vuoteen 1960. Hän sai surmansa vuonna 1976 Kulttuurivallankumouksen vainoissa. Hänen maineensa palautettiin elokuussa 1979.

[29] Viimeinen KKP:n kymmenestä pääsihteeristä. Hänet erotettiin koska hän ei halunnut käyttää väkivaltaa opiskelijoiden Taivaallisen Rauhan Aukiolla pitämän mielenosoituksen lopettamiseksi vuoden 1989 kesäkuussa.

[30] Zhang Guotao (1897–1979), yksi KKP:n perustajista. Hänet erotettiin KKP:stä huhtikuussa 1938. Hän lähti Taiwaniin marraskuussa 1948 ja sieltä Hongkongiin vuonna 1949. Hän muutti Kanadaan vuonna 1968.

[31] ”Neljän koplan” muodostivat Mao Zedongin vaimo Jiang Qing (1913–1991), Shanghain propagandaosaston virkamies Zhang Chunqiao (1917–1991), kirjallisuuskriitikko Yao Wenyuan (1931) ja shanghailainen turvamies Wang Hongwen (1935–1992). He nousivat valtaan Kulttuurivallankumouksen aikana (1966–1976) ja hallitsivat Kiinan politiikkaa 1970-luvun alkupuolella. 

Senaste ändring: 12 Dec 2020 kl. 16:24

Tillbaka