Yhdeksän kommentaaria Kiinan kommunistisesta puolueesta – Osa 3
Postat av Marja-Leena (leenamarja) den 13 Jun 2008
Lue Yhdeksää kommentaaria >>

Esipuhe

Tyranniasta puhuttaessa, useimmille kiinalaisille tulee mieleen Qin-dynastian ensimmäinen keisari, Qin Shi Huang (259–210 eKr.), jonka tyrannimainen hallitus poltti filosofisia kirjoja ja hautasi konfutselaisia oppineita elävältä. Qin Shi Huangin kovat otteet kansaansa kohtaan olivat seurausta hänen politiikastaan ”tukea valtaansa kaikilla taivaan alla olevilla keinoilla” [1]. Tällä politiikalla oli neljä pääpiirrettä: ylettömän raskas verotus; ihmistyön haaskaus keisaria ylistäviin hankkeisiin; julma kidutus ja ankara lainsäädäntö, jonka mukaan myös rikollisten perheenjäseniä ja naapureita rangaistiin; sekä ihmisten mielen hallitseminen tukahduttamalla sanan- ja ajatuksen vapaus polttamalla kirjoja ja jopa hautaamalla oppineita elävältä. Qin Shi Huangin valtakaudella Kiinassa oli noin 10 miljoonaa asukasta; Qinin hovi määräsi yli kaksi miljoonaa ihmistä pakkotyöhön. Qin Shi Huangin ankarat lait kohdistuivat myös sivistyselämään, ja ajatuksen vapauden tukahduttaminen sai valtavat mittasuhteet. Hänen valtakaudellaan tapettiin tuhansia hallitusta arvostelleita konfutselaisia oppineita ja virkamiehiä.

Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) väkivalta ja väärinkäytökset ovat nykyään pahempia kuin tyrannimaisen Qin-dynastian. KKP:n filosofiana on ”taistelu”, ja KKP:n valta perustuu jatkuviin “luokkataisteluihin”, ”linjataisteluihin” ja ”ideologisiin taisteluihin” sekä Kiinassa että suhteissa muihin maihin. Kiinan kansantasavallan ensimmäinen KKP-johtaja Mao Zedong ilmaisi asian suorasukaisesti sanomalla: ”Mitä syytä keisari Qin Shi Huangilla on kerskua? Hän tappoi vain 460 konfutselaista oppinutta, kun me tapoimme 46 000 henkisen työn tekijää. Jotkut syyttävät meitä siitä, että harjoitamme diktatuuria keisari Qin Shi Huangin tavoin, ja myönnämme tämän auliisti. Se on aivan totta. Valitettavasti he vain eivät antaneet meille tarpeeksi tunnustusta, minkä vuoksi meidän on tiukennettava toimiamme.” [2]

Tarkastelkaamme Kiinan 55 vaikeaa vuotta KKP:n vallan alla. Koska KKP:n perusfilosofiana on ”luokkataistelu”, se on valtaan pääsystään lähtien kaikin tavoin pyrkinyt tuhoamaan vastustamiaan luokkia kansanmurhan keinoin ja pystyttänyt hirmuhallituksen väkivaltaisen vallankumouksen avulla. Sekä tappamista, että aivopesua on käytetty kaikkien kommunistisista teorioista poikkeavien oppien tukahduttamiseksi. KKP on käynnistänyt kampanjan toisensa jälkeen esittääkseen itsensä erehtymättömänä ja jumalallisena. Luokkataistelua ja väkivaltaista vallankumousta koskevien teorioidensa mukaisesti KKP on yrittänyt pyyhkiä pois toisinajattelijat ja itseään vastustavat yhteiskuntaluokat, ja yrittänyt väkivallalla ja valheilla pakottaa Kiinan kansan tyrannimaisen hallintonsa tottelevaisiksi palvelijoiksi.

I. Maareformi – maanomistajaluokan eliminointi

Vajaan kolmen kuukauden kuluttua kommunistisen Kiinan perustamisesta KKP vaati maanomistajaluokan eliminointia yhtenä maanlaajuisen maareformiohjelmansa keskeisistä tavoitteista. Puolueen iskulause ”maa kuuluu viljelijälle” vetosi maattomien maatyöläisten itsekkyyteen ja rohkaisi heitä taistelemaan maanomistajia vastaan millä keinoin hyvänsä ja välittämättä tekojensa moraalisista seurauksista. Maareformikampanjan nimenomaisena tarkoituksena oli maanomistajaluokan eliminointi, ja kampanja jakoi maaseutuväestön eri yhteiskuntaluokkiin. Kaksikymmentä miljoonaa maaseudun asukasta leimattiin ”maanomistajiksi, rikkaiksi talonpojiksi, taantumukselliseksi tai vahingolliseksi ainekseksi”. Näiden uusien hylkiöiden osaksi tuli syrjintä, nöyryytys ja kansalaisoikeuksien menetys. KKP:n organisaatio laajeni nopeasti maareformikampanjan levitessä syrjäisille alueille ja etnisten vähemmistöjen kyliin. Pikkukaupunkien puoluekomiteat ja kylien puolueosastot levisivät ympäri Kiinan. Paikalliset osastot antoivat ohjeita KKP:n keskuskomitean äänitorvina ja olivat luokkataistelun eturintamassa yllyttäen maatyöläisiä nousemaan kapinaan maanomistajia vastaan. Melkein 100 000 maanomistajaa menetti henkensä tämän kampanjan aikana. Pyyhkiäkseen pois koko maanomistajaluokan, KKP ja maatyöläiset tappoivat tietyillä alueilla maanomistajien kaikki perheenjäsenet ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Samaan aikaan KKP käynnisti ensimmäisen propaganda-aaltonsa julistaen, että “puhemies Mao on kansan suuri pelastaja” ja että “ainoastaan KKP voi pelastaa Kiinan”. Maareformin aikana maattomat maatyöläiset saivat mitä halusivat. Tämä oli seurausta KKP:n politiikasta, jonka mukaan satoa sai korjata työtä tekemättä ja ryöstää millä keinolla tahansa. Köyhät maatyöläiset pitivät elinehtojensa paranemista KKP:n ansiona ja hyväksyivät näin KKP:n propagandan, jonka mukaan puolue toimi kansan hyväksi.

Maan uusille omistajille ”maa kuuluu viljelijälle” -periaatteesta seuranneet hyvät ajat päättyivät pian. Kahden vuoden kuluessa KKP määräsi maanviljelijät liittymään yhteisapuryhmiin, peruskollektiiveihin, erityiskollektiiveihin, kansankommuuneihin ja muihin samantapaisiin järjestelmiin. Käyttäen arvostelussa iskulauseita ”naisista joiden jalat on sidottu” – jolla tarkoitettiin hidasvauhtisia työntekijöitä – KKP kehotti, hoputti ja yllytti maanviljelijöitä vuodesta toiseen ”syöksymään” sosialismiin. Kun vilja, puuvilla ja ruokaöljy olivat yhteisen valtakunnallisen hankintajärjestelmän piirissä, tärkeimmät maataloustuotteet jäivät markkinoilla tapahtuvan kaupankäynnin ulkopuolelle. Lisäksi KKP loi asuntorekisterijärjestelmän, joka esti maaseudun asukkaita lähtemästä työnhakuun kaupunkeihin tai muuttamasta niihin asumaan. Maaseudun asukkaiksi rekisteröidyt eivät saaneet mennä ostamaan jyviä valtion omistamista kaupoista, ja heidän lapsiltaan kiellettiin koulutus kaupungeissa. Maalaisten lapset saattoivat vain olla maalaisia, mikä teki 1950-luvun alussa 360 miljoonasta maaseudun asukkaasta toisen luokan kansalaisia.

Vuoden 1978 alussa kollektiivijärjestelmä muutettiin talousjärjestelmään minkä seurauksena ensimmäisten viiden vuoden aikana osa 900 miljoonasta maatyöläisestä sai paremmat olot, ja heidän tulonsa ja yhteiskunnallisen asemansa paranivat jonkin verran. Tämä vähäinen etu menetettiin pian tehdastuotteita maataloustuotteiden sijasta suosivan hintarakenteen vuoksi; maanviljelijät suistuivat jälleen kerran köyhyyteen. Tuloerot kaupunkilaisten ja maalaisten välillä ovat lisääntyneet voimakkaasti, ja taloudellinen epäsuhta pahenee jatkuvasti. Maanomistajat ja rikkaat maanviljelijät ovat ilmestyneet uudelleen maaseudulle. KKP:n äänitorven, uutistoimisto Xinhuan, tiedot osoittavat, että vuodesta 1997 lähtien tulot tärkeimmillä viljan tuotantoalueilla ja useimmissa maalaisperheissä ovat pysyneet paikoillaan tai joissakin tapauksissa jopa pienentyneet. Maanviljelijöiden maataloustuotteista saamat tulot eivät itse asiassa ole kasvaneet. Ero kaupunkilaisten ja maalaisten tulojen välillä on kasvanut: 1980-luvun puolivälissä suhdeluku oli 1,8:1, kun se tällä hetkellä on 3,1:1.

II. Uudistuksia teollisuudessa ja kaupassa – kapitalistiluokan tuhoaminen

Toinen luokka, jonka KKP halusi tuhota, oli kansallinen porvaristo, joka omisti pääomaa kaupungeissa. Uudistaessaan Kiinan teollisuutta ja kauppaa KKP väitti, että kapitalistiluokka ja työväenluokka olivat luonteeltaan erilaisia: edellinen oli riistävä luokka, kun taas jälkimmäinen luokka ei riistänyt vaan vastusti riistoa. Tämän logiikan mukaan kapitalistiluokka oli luonnostaan riistävä eikä lopettaisi riistoa ennen kuin se tuhoutuisi; sitä ei voitu uudistaa vaan ainoastaan tuhota. KKP käytti kapitalistien ja kauppiaiden käsittelyyn sekä tappamista, että aivopesua. KKP käytti hyväksi havaittua menetelmäänsä, jonka mukaan se tuki niitä, jotka olivat sille kuuliaisia, ja tuhosi eri mieltä olevat. Jos luovutit omaisuutesi valtiolle ja kannatit KKP:ta, sinun katsottiin olevan vain vähäinen ongelma. Mutta jos olit eri mieltä tai valitit KKP:n politiikasta, sinut leimattiin taantumukselliseksi ja jouduit KKP:n julmien sortotoimien kohteeksi.

Näitä uudistuksia seuranneen hirmuvallan aikana kaikki kapitalistit ja yritysten omistajat luopuivat omaisuudestaan. Monet heistä eivät voineet kestää kohtaamaansa nöyryytystä vaan tekivät itsemurhan. Shanghain silloinen pormestari, Chen Yi, kysyi joka päivä: ”Kuinka monta laskuvarjohyppääjää meillä on tänään?” millä hän tarkoitti kapitalisteja, jotka olivat sinä päivänä riistäneet henkensä hyppäämällä talojen katoilta. Vain muutamassa vuodessa KKP tuhosi täydellisesti yksityisomistuksen Kiinassa.

Toteuttaessaan maan ja teollisuuden uudistusohjelmaansa KKP käynnisti monta suurta vainokampanjaa. Tällaisia kampanjoita olivat mm. ”vastavallankumouksellisten” tukahduttaminen, ajatustenuudistuskampanjat, Gao Gangin ja Rao Shushin johtaman KKP:n vastaisen klikin puhdistaminen ja Hu Fengin [3] ”vastavallankumouksellisen” ryhmän tutkiminen, Kolmen epäkohdan vastainen kampanja, Viiden epäkohdan vastainen kampanja ja vastavallankumouksellisiin kohdistuvien puhdistusten jatkaminen. Näiden kampanjoiden avulla KKP hyökkäsi lukemattomia viattomia ihmisiä vastaan ja vainosi heitä julmasti. Jokaisessa poliittisessa kampanjassa KKP käytti täysimittaisesti hyödykseen sitä, että se hallitsi hallituksen voimavaroja puoluekomiteoissaan, paikallisosastoissa ja alaosastoissa. Kolmesta puolueen jäsenestä koostuvat pienet taisteluryhmät soluttautuivat kaikkiin kyliin ja kaikille asuntoalueille. Nämä taisteluryhmät olivat kaikkialla läsnä, eikä mikään paikka välttynyt niiden tarkkailulta. Tämä syvälle juurtunut puolueen kontrolliverkosto oli perua KKP:n sotavuosien aikaisesta verkostosta, jonka avulla ”Puolueosastot saivat jalansijan asevoimissa”, ja se on siitä lähtien näytellyt keskeisestä osaa myöhemmissä poliittisissa kampanjoissa.

III. Tehoisku uskontoja ja uskonnollisia ryhmiä vastaan

Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen KKP syyllistyi toiseen julmuuteen tukahduttamalla kovaotteisesti uskonnon harjoittamisen ja kieltämällä kokonaan kaikki ruohonjuuritason uskonnolliset ryhmät. Vuonna 1950 KKP määräsi paikallishallitukset kieltämään kaikki epäviralliset uskonnot ja salaseurat. KKP väitti noiden ”feodaalisten” maanalaisten ryhmien olevan pelkkiä maanomistajien, rikkaiden talonpoikien, taantumuksellisten ja Kuomingtangin agenttien työkaluja. Maanlaajuisessa tehoiskussa hallitus mobilisoi ne luokat, joihin se luotti, etsimään ja vainoamaan uskonnollisten ryhmien jäseniä. Eri tasojen hallitukset olivat suoraan osallisia kristittyjen, katolilaisten, taolaisten (erityisesti I-Kuan Tao -uskoisten) ja buddhalaisten kaltaisten ”taikauskoisten ryhmien” hajottamiseen. He määräsivät kaikki näiden kirkkojen, temppeleiden ja uskonnollisten yhteisöjen jäsenet rekisteröimään itsensä hallituksen virastoissa ja katumaan sitä, että olivat osallistuneet näiden yhteisöjen toimintaan. Tämän määräyksen noudattamatta jättämisestä rangaistaisiin ankarasti. Vuonna 1951 hallitus julkaisi virallisesti säädökset, joiden mukaan niitä, jotka jatkoivat toimintaa epävirallisissa uskonnollisissa ryhmissä, uhkasi elinkautinen vankilatuomio tai kuolemanrangaistus.

Tämän kampanjan uhriksi joutui suuri määrä hyväsydämisiä ja lainkuuliaisia uskovaisia. Epätäydellisten tilastotietojen perusteella näyttää siltä, että KKP:n vainon kohteeksi joutui 1950-luvulla vähintään kolme miljoonaa uskovaista tai maanalaisen ryhmän jäsentä, joista osa tapettiin. KKP tutki lähestulkoon maan jokaisen kodin ja kuulusteli perheenjäseniä ja rikkoi jopa kiinalaisten talonpoikien perinteisesti palvomia keittiöjumalien patsaita. Teloitukset vahvistivat KKP:n viestiä, että kommunistinen ideologia oli ainoa laillinen ideologia ja usko. Pian syntyi käsite ”isänmaallisista” uskovaisista. Valtion perustuslaki suojasi ainoastaan ”isänmaallisia” uskovaisia. Todellisuus oli se, että mihin tahansa uskontoon uskomisessa oli vain yksi kriteeri: oli noudatettava KKP:n ohjeita ja tunnustettava, että KKP oli kaikkien uskontojen yläpuolella. Jos olit kristitty, KKP oli kristittyjen Jumalan Jumala. Jos olit buddhalainen, KKP oli Pää-Buddhan Buddha-mestari. Muslimeille KKP oli Allahin Allah. Tiibetinbuddhalaisuuden elävän Buddhan osalta KKP puuttui asiaan ja valitsi itse, kenestä tuli elävä Buddha. KKP ei jättänyt muuta vaihtoehtoa kuin sanoa ja tehdä mitä KKP vaati sanottavan ja tehtävän. Kaikki uskovaiset pakotettiin täyttämään KKP:n tavoitteet samalla kun he nimellisesti säilyttivät oman uskonsa. Joka näin ei tehnyt, joutui KKP:n vainon ja sortotoimien kohteeksi.

Humanity and Human Rights -internetlehden 22. helmikuuta vuonna 2002 julkaiseman raportin mukaan kaksikymmentätuhatta kristittyä teki 207 Kiinan kaupungissa ja 22 maakunnassa sijaitsevissa kotikirkoissa. tutkimuksen, johon osallistui 560 000 kristittyä. Tutkimuksessa todettiin, että kotikirkoissa kävijöistä 130 000 oli hallituksen valvonnassa. Kirjassa Kuinka Kiinan kommunistinen puolue vainosi kristittyjä (1958) todetaan, että vuoteen 1957 mennessä KKP oli tappanut yli 11 000 uskovaista ja mielivaltaisesti vanginnut paljon useampia ja kiristänyt heiltä rahaa.

Tuhoamalla maanomistaja- ja kapitalistiluokan ja vainoamalla suurta määrää uskovaisia ja lainkuuliaisia ihmisiä KKP pyrki tekemään kommunismista Kiinan kaiken käsittävän uskonnon.

IV. Oikeiston vastainen kampanja – maanlaajuinen aivopesu

Vuonna 1956 joukko unkarilaisia intellektuelleja muodosti Petöfi-piirin, joka arvosteli Unkarin hallitusta foorumeissaan ja keskusteluissaan. Ryhmä pani Unkarissa alulle vallankumouksen, jonka Neuvostoliiton sotilaat murskasivat. Mao otti oppia näistä “Unkarin tapahtumista.” Vuonna 1957 Mao kehotti kiinalaisia intellektuelleja ja muita ihmisiä “auttamaan KKP:ta parantamaan itseään”. Tämän “Satojen kukkien kampanjan” iskulauseena oli ”antakaa satojen kukkien kukkia ja satojen koulukuntien kilpailla keskenään.” Maon tarkoituksena oli houkutella esiin ”puolueenvastaiset ainekset” kansan keskuudesta. Kirjeessään maakuntien puoluejohtajille vuonna 1957 Mao Zedong puhui aikomuksestaan ”houkutella käärmeet ulos koloistaan” antamalla heidän ilmaista vapaasti mielipiteensä ajatuksenvapauden ja KKP:n kehittämisen varjolla.

Tällaiset iskulauseet rohkaisivat ihmisiä sanomaan suoraan mielipiteensä, koska niissä ei uhattu kostotoimenpiteillä – puolue ei ”vetäisi tukasta, löisi kepillä, jakelisi hattuja eikä vaatisi ketään tilille syksyn jälkeen”, millä tarkoitettiin, että puolue ei etsisi virheitä, kävisi kenenkään kimppuun, leimaisi ketään eikä ryhtyisi kostotoimiin. Pian tämän jälkeen KKP kuitenkin käynnisti ”oikeistonvastaisen” kampanjan, jossa se julisti 540 000 mielipiteensä esittäneen olevan ”oikeistolaisia.” Näistä 270 000 menetti työnsä ja 230 000 leimattiin ”keskitason oikeistolaisiksi” tai ”KKP:n ja sosialismin vastaisiksi aineksiksi.” Myöhemmin KKP:n poliittisen vainon strategiasta on löydetty neljä keskeistä kohtaa: 1) Houkutellaan käärmeet ulos koloistaan 2) Sepitetään rikoksia, hyökätään yllättäen ja rangaistaan yhdellä ainoalla syytöksellä 3) Hyökätään säälimättömästi kansan pelastamisen varjolla 4) Pakotetaan uhrit harjoittamaan itsekritiikkiä ja käytetään kaikkein pahimpia nimityksiä.

Mitä sitten olivat ne “taantumukselliset puheet”, joiden vuoksi niin moni oikeistolainen ja antikommunisti karkotettiin lähes 30 vuodeksi maan syrjäseuduille? “Kolme tärkeintä taantumuksellista teoriaa”, jotka tuolloin olivat yleisten ja voimaperäisten hyökkäysten kohteina, koostuivat Luo Longjin, Zhang Bojunin ja Chu Anpingin puheista. Lähempi tarkastelu osoittaa, että heidän toiveensa ja esityksensä olivat sangen hyväntahtoisia.

Luo ehdotti, että KKP ja eri “demokraattiset” puolueet muodostaisivat yhteisen komitean tutkimaan “Kolmen epäkohdan vastaisen kampanjan”, ”Viiden epäkohdan vastaisen kampanjan” ja taantumuksellisten puhdistamiskampanjan ylilyöntejä. Valtioneuvostokin esitti usein poliittiselle neuvoa-antavalle komitealle ja kansankongressille asioita, joita olisi syytä tarkkailla ja selvittää, ja Zhang ehdotti, että poliittinen neuvoa-antava komitea ja kansankongressi olisivat mukana päätöksentekoprosessissa.

Chu ehdotti, ettei KKP:n jäseniä tarvitsisi laittaa maan jokaisen työryhmän eikä jokaisen työryhmän alaryhmän johtoon, koska myös ihmisillä, jotka eivät olleet KKP:n jäseniä, oli hyviä ideoita, omanarvontuntoa ja vastuuntuntoa. Ei ollut myöskään tarpeen tehdä kaikkia asioita juuri sillä tavalla kuin KKP:n jäsenet ehdottivat. Kaikki kolme olivat ilmaisseet halunsa noudattaa KKP:n linjaa, eikä mikään heidän ehdotuksistaan ylittänyt rajoja, jotka oli määritelty kirjailijan ja kriitikon Lu Xunin [4] kuuluisilla sanoilla: ”Mestarini, pukunne on tullut likaiseksi. Ottakaa se pois päältänne, niin minä pesen sen teille.” Lu Xunin tavoin nämä ”oikeistolaiset” osoittivat säyseyttä, nöyryyttä ja kunnioitusta.

Kukaan näistä tuomituista ”oikeistolaisista” ei ehdottanut, että KKP kukistettaisiin, vaan he esittivät vain rakentavaa kritiikkiä. Mutta juuri näiden ehdotusten vuoksi kymmenet tuhannet ihmiset menettivät vapautensa, ja miljoonat perheet joutuivat kärsimään. Seurasi useita kampanjoita kuten ”turvatkaa KKP:hen”, jonka tarkoituksena oli kaivaa niskoittelijat koloistaan, uusi ”kolmen epäkohdan vastainen kampanja”, intellektuellien lähettäminen maaseudulle pakkotyöhön ja edellisellä kerralla tavoittamatta jääneiden oikeistolaisten kiinni ottaminen. Jokainen, jolla oli työpaikalla erimielisyyttä johtajan ja varsinkin puoluesihteerin kanssa, leimattiin KKP:n vastaiseksi. KKP otti heidät usein jatkuvan arvostelun kohteeksi tai lähetti heidät työleireille tai pakolliseen uudelleenkoulutukseen. Joskus puolue siirsi koko perheen uuteen paikkaan maaseudulle ja esti perheen lasten pääsyn yliopistoon tai armeijaan. He eivät myöskään voineet etsiä työtä suurkaupungeista eivätkä maaseutukaupungeista. Perheet menettivät työturvaetunsa ja yleiset terveysetunsa. Heistä tuli vähäarvoisia maalaisia ja hyljeksittyjä jopa toisen luokan kansalaisten joukossa.

Intellektuellien vainon jälkeen jotkut oppineet kehittivät ”kaksinaamaisen” persoonallisuuden. He seurasivat kiinteästi “Punaista aurinkoa”, ja heistä tuli KKP:n “hoviälykköjä”, jotka tekivät ja sanoivat kaiken mitä KKP pyysi. Jotkut muut tulivat välinpitämättömiksi ja etääntyivät politiikasta. Kiinalainen älymystö, jolla perinteisesti on ollut voimakas vastuuntunne kansakuntaa kohtaan, on siitä lähtien vaiennettu.

V. Suuri harppaus – Valehtelua ihmisten lojaalisuuden koettelemiseksi

Oikeistonvastaisen kampanjan jälkeen Kiina alkoi pelätä totuutta. Kaikki alkoivat kuunnella valheita, kertoa valheita, sepittää valheita, välttää totuutta ja peitellä totuutta valheilla ja huhuilla. Suuri harppaus oli yhteinen maanlaajuinen valehteluharjoitus. KKP:n pahan hengen johdolla koko kansakunta teki monia naurettavia asioita. Petetyiksi joutuivat sekä valehtelijat että valehtelun uhrit. Tällä valehtelun ja naurettavien tekojen täyttämällä kampanjalla KKP juurrutti väkivaltaisen, pahan energiansa Kiinan kansan henkiseen maailmaan. Siihen aikaan monet ihmiset lauloivat Suurta harppausta tukevia lauluja: ”Olen Jadekeisari, olen Lohikäärmekuningas. Käsken kolmea vuorta ja viittä solaa väistymään, tässä minä tulen.” [5]” Vuosi toisensa jälkeen tavoitteena oli saavuttaa ”75 000 kilon viljantuotanto hehtaaria kohti”, ”kaksinkertaistaa teräksen tuotanto” ja ”ohittaa Britannia kymmenessä vuodessa ja Yhdysvallat 15 vuodessa”. Nämä ohjelmat johtivat vakavaan maanlaajuisen nälänhätään, jossa kuoli miljoonia ihmisiä.

Useimmat Lushanissa vuonna 1959 pidetyn KKP:n keskuskomitean kahdeksannen kokouksen osanottajista olivat kenraali Peng Dehuain [6] kanssa yhtä mieltä siitä, että Maon käynnistämä ”Suuri harppaus” oli järjetön. Mutta Maon politiikan tukeminen tai sen vastustaminen muodosti rajan lojaalisuuden ja petollisuuden välillä tai elämän ja kuoleman välillä. Kun Zhao Gao [7] eräässä vanhassa kiinalaisessa kertomuksessa väitti hirveä hevoseksi, hän osasi kyllä erottaa hirven hevosesta mutta kutsui tarkoituksella hevosta hirveksi hallitakseen yleistä mielipidettä, vaientaakseen keskustelut ja laajentaakseen omaa valtaansa. Lushanin täysistunnon päätös oli, että myös Peng Dehuai pakotettiin allekirjoittamaan lausunto, jossa hän tuomitsi itsensä ja erosi keskushallituksesta. Näin tapahtui myös kulttuurivallankumouksen myöhempinä vuosina, jolloin Den Xiaoping pakotettiin lupaamaan, ettei koskaan valittaisi hallituksen päätöksestä panna hänet viralta.

Yhteiskunta tarvitsee historiaa ymmärtääkseen maailmaa ja laajentaakseen näköalojaan. KKP on kuitenkin riistänyt ihmisiltä tilaisuuden oppia historiallisista kokemuksista ja opetuksista. Tiedotusvälineiden sensurointi on vain entisestään huonontanut ihmisten kykyä erottaa hyvä pahasta. Jokaisen poliittisen kampanjan jälkeen nuoremmalle sukupolvelle on tarjottu vain puolueen mieltäylentävät selitykset, mutta heiltä on riistetty analyysit, ihanteet ja vanhemman sukupolven viisaiden ihmisten kokemukset. Tämän seurauksena ihmisillä on vain hajanaista tietoa, joiden perusteella he voivat yrittää ymmärtää historiaa ja uusia tapahtumia, jolloin he luulevat olevansa oikeassa vaikka ovatkin kaukana totuudesta. Näin KKP on perusteellisesti onnistunut tavoitteessaan pitää ihmiset tietämättöminä.

VI. Kulttuurivallankumous – riivaaja kääntää maailman ylösalaisin

Kulttuurivallankumous oli loistelias näytös, jonka kommunismin paha henki järjesti koko Kiinan ollessa sen vallassa. Vuonna 1966 Kiinan yli vyöryi uusi väkivallan aalto, ja hillitön punainen terrori järisytti vuoria ja jäädytti joet. Kirjailija Qin Mu kuvasi kulttuurivallankumousta synkillä sanoilla:
”Se oli todella ennennäkemätön onnettomuus: [KKP] vangitsi miljoonia sillä perusteella, että he olivat olleet yhteydessä [syytettyyn] perheenjäseneen, otti hengiltä miljoonia muita, särki perheitä, teki lapsista huligaaneja ja roistoja, poltti kirjoja, hajotti ikivanhoja rakennuksia, tuhosi vanhojen oppineiden hautapaikat ja teki kaikenlaisia rikoksia vallankumouksen nimissä.”

Varovaisen arvion mukaan 7,73 miljoonaa ihmistä kuoli Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikana luonnottoman kuoleman.

Ihmiset ajattelevat usein, että kulttuurivallankumouksen aikana väkivaltaa ja tappamista tapahtui enimmäkseen kapinaliikkeiden aikana, ja että tappamiseen syyllistyivät punakaartit ja kapinalliset. Tuhansista virallisesti julkaistuista kiinalaisten piirikuntien vuosikirjoista käy kuitenkin ilmi, että luonnottomien kuolemien määrä kulttuurivallankumouksen aikana ei ollut suurimmillaan vuonna 1966, jolloin punakaartit hallitsivat useimpia hallituksen järjestöjä, eikä vuonna 1957, jolloin kapinalliset kävivät aseellista taistelua eri ryhmien keskuudessa, vaan pikemminkin vuonna 1968, jolloin Mao sai koko maan uudelleen hallintaansa. Murhaajia noissa häpeällisissä tapauksissa olivat usein armeijan upseerit ja sotilaat, aseistetut miliisit ja KKP:n jäsenet kaikilla hallinnon tasoilla.

Seuraavat esimerkit osoittavat, miten kulttuurivallankumouksen aikainen väkivalta oli KKP:n ja aluehallituksen tietoista politiikkaa eikä johtunut punakaartien ylilyönneistä. KKP on peitellyt sitä, että puoluejohtajat ja hallituksen virkamiehet suoraan yllyttivät ja osallistuivat väkivaltaan.

Vuoden 1966 elokuussa punakaartit karkottivat sellaisia Pekingin asukkaita, jotka aikaisemmin oli luokiteltu ”maanomistajiksi, rikkaiksi talonpojiksi, taantumukselliseksi, vahingollisiksi aineksiksi ja oikeistolaisiksi”, ja karkotti heidät maaseudulle. Epätäydellisten tilastojen mukaan 33 695 kotia tutkittiin ja 81 196 pekingiläistä karkotettiin kaupungista ja lähetettiin vanhempiensa kotiseudulle. Punakaartit kaikkialla maassa seurasivat esimerkkiä ja karkottivat yli 400 000 kaupunkilaista maaseudulle. Jopa korkeita virkamiehiä ajettiin maanpakoon maaseudulle, jos heidän vanhempansa olivat maanomistajia,.

KKP suunnitteli karkotuskampanjan itse asiassa jo ennen kulttuurivallankumouksen alkamista. Pekingin entinen pormestari Peng Zhen julisti, että Pekingin kaupungin asukkaiden olisi oltava ideologisesti yhtä puhtaita kuin ”lasiruudut ja kristallit”, millä hän tarkoitti, että kaikki asukkaat, joilla oli huono luokkatausta, karkotettaisiin kaupungista. Toukokuussa 1966 Mao käski alaistensa ”suojata pääkaupunkia”. Ye Jianyingin, Yang Chengwun ja Xie Fuzhin johdolla perustettiin pääkaupungissa toimiva ryhmä. Yksi tämän ryhmän tehtävistä oli poliisin avulla karkottaa Pekingistä asukkaat, joilla oli huono luokkatausta.

Tämä historia auttaa ymmärtämään, miksi hallitus ja poliisilaitokset eivät puuttuneet asiaan vaan pikemminkin tukivat punakaarteja niiden tehdessä kotietsintöjä ja karkottaessa yli kaksi prosenttia Pekingin asukkaista. Yleisen turvallisuuden ministeri Xie Fuzhi käski poliisia olemaan sekaantumatta punakaartien toimiin vaan pikemminkin neuvomaan ja opastamaan heitä. Puolue yksinkertaisesti käytti punakaartilaisia hyväkseen jo pitkään suunnitellun toimenpiteen toteuttamisessa ja jätti heidät sitten pulaan vuoden 1966 lopulla. Monet leimattiin vastavallankumouksellisiksi ja vangittiin, ja toiset lähetettiin maaseudulle muiden kaupunkilaisnuorten kanssa tekemään työtä ja uudistamaan ajatteluaan. Läntisen kaupungin punakaartijärjestö, joka johti kaupungin asukkaiden karkottamista, perustettiin KKP:n johtajien ”huolehtivan” ohjauksen alla. Myös määräys näiden punakaartilaisten asettamisesta syytteeseen annettiin vasta valtioneuvoston pääsihteerin tarkastettua sen.

Pekingin huonon luokkataustan omaavien asukkaiden karkottamisen jälkeen maaseutualueet aloittivat toisen kierroksen vahingollisten luokka-ainesten vainoamisessa. Elokuun 26. päivänä 1966 Xie Fuzhin puhe toimitettiin Daxingin poliisiviraston työkokoukseen. Xie käski poliiseja avustamaan punakaarteja ”viiden mustan luokan” (maaomistajien, rikkaiden talonpoikien, taantumuksellisten, vahingollisten ainesten ja oikeistolaisten) koteihin tehtävissä ratsioissa antamalla neuvoja, tietoja ja apua. Pahamaineinen Daxingin verilöyly [8] tapahtui poliisilaitoksen suorien käskyjen seurauksena; järjestäjinä olivat poliisilaitoksen johtaja ja KKP:n sihteeri, ja tappajat olivat enimmäkseen miliisejä, jotka eivät säästäneet edes lapsia.

Tämäntapaisten verilöylyjen aikana monia ihmisiä otettiin KKP:n jäseniksi heidän “hyvän käytöksensä” takia. Guangxin maakunnan epätäydellisten tilastotietojen mukaan noin 50 000 KKP:n jäsentä otti osaa tappamiseen. Heistä yli 9 000 hyväksyttiin puolueen jäseniksi pian sen jälkeen, kun he olivat tappaneet jonkun; yli 20 000 syyllistyi murhiin sen jälkeen kun heidät oli hyväksytty puolueeseen, ja yli 19 000 muuta puolueen jäsentä oli tavalla tai toisella osallisina murhiin. Kulttuurivallankumouksen aikana luokkateoriaa sovellettiin myös pahoinpitelyihin. Pahoille ihmisille oli aivan oikein joutua hyvien ihmisten pahoinpitelemiksi. Pahalle ihmiselle oli kunniaksi jos hän pahoinpiteli toista pahaa ihmistä. Jos hyvä ihminen pahoinpiteli toista hyvää ihmistä, kyseessä oli väärinkäsitys. Tämä Maon keksimä teoria levisi laajalle kapinallisliikkeessä. Logiikka, jonka mukaan luokkataistelun viholliset ansaitsivat kaiken heihin kohdistuvan väkivallan, edesauttoi väkivallan ja verilöylyjen leviämistä.

Vuoden 1967 elokuun 13. päivästä lokakuun 7. päivään miliisit teurastivat ”Xiangjiangin Tuuli ja Ukkonen” -järjestön ja ”viiden mustan luokan” jäseniä Daon läänissä Hunanin maakunnassa. Verilöyly kesti 66 päivää; yli 4519 ihmistä 2778 taloudessa tapettiin 468 prikaatissa (hallinnollisessa kylässä) 36 kansankommuunin kymmenellä eri alueella. Koko kymmenestä läänistä koostuvassa prefektuurissa, surmattiin yhteensä 9093 ihmistä, joista 38 % oli ”viiden mustan luokan” jäseniä ja 44 % heidän lapsiaan. Vanhin surmattu henkilö oli 78-vuotias ja nuorin vain 10 päivän ikäinen.

Tämä on vain yksi väkivaltainen tapaus yhdellä pienellä alueella kulttuurivallankumouksen aikana. ”Vallankumouksellisen komitean” perustamisen jälkeen. Sisä-Mongoliassa vuoden 1968 alussa, luokan sisäiset puhdistukset ja tekaistun ”Sisä-Mongolian kansan vallankumouksellisen puolueen” puhdistaminen johti yli 350 000 ihmisen kuolemaan. Vuonna 1968 tuhansia ihmisiä osallistui Guangxin maakunnassa nimellä ”422” tunnetun kapinallisryhmän verilöylyyn, jossa tapettiin yli 110 000 ihmistä.

Nämä tapaukset osoittavat, että kaikki kulttuurivallankumouksen aikaiset suuren mittakaavan murhatyöt toteutettiin KKP:n johdon suorasta yllytyksestä ja sen ohjeiden mukaan. Johtajat rohkaisivat väkivaltaan, jonka avulla he vainosivat ja tappoivat kansalaisia. Varsinaiset tappokäskyjen antajat ja toimeenpanijat olivat enimmäkseen armeijan, poliisivoimien ja aseistetun miliisin virkailijoita ja puolueen ja nuorisoliiton avainasemissa olevia jäseniä.

Jos KKP oli maareformin aikana maatyöläisten avulla kukistanut maanomistajat saadakseen maata, ja teollisuuden ja kaupan uudistuksen aikana työläisten avulla kukistanut kapitalistit saadakseen omaisuutta ja oikeistonvastaisen kampanjan aikana tuhonnut kaikki sitä vastustaneet intellektuellit, niin mikä tarkoitus oli kaikella kulttuurivallankumouksen aikana tapahtuneella tappamisella? KKP käytti yhtä ryhmää tuhoamaan toisen eikä mihinkään luokkaan luotettu. Vaikka olisitkin ollut työläinen tai maatyöläinen ja kuuluit luokkiin, joihin puolue aikaisemmin oli luottanut, henkesi oli vaarassa, jos mielipiteesi erosi puolueen mielipiteestä. Mikä tarkoitus tällä kaikella siis loppujen lopuksi oli?

Tarkoituksena oli tehdä kommunismista maan ainoa uskonto, joka hallitsisi paitsi valtiota myös jokaisen yksityisen ihmisen mieltä.

Kulttuurivallankumous nosti KKP:n ja Mao Zedongin henkilökultin huippuunsa. Maon teoriaa oli käytettävä kaikessa, ja yhden ihmisen näkemys oli iskostettava kymmenien miljoonien ihmisten mieleen. Kulttuurivallankumous, joka omalla tavallaan oli ennennäkemätön ja vertaansa vailla, jätti tarkoituksella määrittelemättä asiat, joita ei voinut tehdä. Puolue painotti sen sijaan sitä ”mitä voi tehdä ja kuinka se pitää tehdä. Sitä, mikä oli tämän rajaviivan ulkopuolella, ei voitu tehdä eikä edes ajatella.”

Kulttuurivallankumouksen aikana kaikki maan kansalaiset noudattivat uskontoa muistuttavaa rituaalia: ”Kysy puolueelta ohjeita aamulla ja anna puolueelle selonteko illalla”, tee kunniaa puheenjohtaja Maolle useita kertoja päivässä, toivota hänelle loputtoman pitkää ikää ja lue joka päivä poliittiset aamu- ja iltarukoukset. Melkein jokainen lukutaitoinen kansalainen joutui kirjoittamaan itsekritiikkiä ja raportoimaan ajatuksistaan. Seuraavia Mao-sitaatteja luettiin usein ääneen. ”Taistelkaa raivokkaasti jokaista ohimenevää itsekästä ajatusta vastaan.” ”Noudata ohjeita ymmärsitpä niitä tai et; syvennä ymmärrystäsi niitä noudattaessasi.”

Ihmiset saivat palvoa vain yhtä ”jumalaa” (Maoa); he saivat opiskella vain yhtä pyhää kirjoitusta (Maon opetuksia). Pian tämä ”jumalaksikorottamisprosessi” eteni siihen pisteeseen, että ihmiset eivät voineet ostaa ruokaa ruokaloissa toistamatta Mao-sitaatteja tai tekemättä kunniaa Maolle. Ostoksilla, bussissa tai puhelinkeskusteluissa ihmisten oli toistettava Mao-sitaatteja, vaikka se olisi ollut täysin asiaankuulumatonta. Näissä palvontarituaaleissa ihmiset olivat joko kiihkoilevia tai kyynisiä ja kummassakin tapauksessa kommunismin pahan hengen vallassa. Valehtelusta, valheiden sietämisestä ja valheisiin turvautumisesta tuli Kiinan kansan elämäntyyli.

VII. Reformi ja avautuminen – väkivalta jatkuu

Kulttuurivallankumous oli verenvuodatuksen, tappamisen, vääryyden ja häikäilemättömyyden täyttämä ajanjakso, jolloin käsitykset oikeasta ja väärästä hämärtyivät. Kulttuurivallankumouksen jälkeen KKP:n johto muutti banderollejaan usein, sillä hallitus vaihtui kuusi kertaa 20 vuoden aikana. Yksityisomistus on palannut takaisin Kiinaan, kaupungin ja maaseudun väliset elintasoerot ovat kasvaneet, aavikkoalueet ovat nopeasti laajentuneet, joet ovat kuivuneet ja huumeiden käyttö ja prostituutio ovat lisääntyneet. Kaikki ne “rikokset”, joita vastaan KKP oli taistellut, ovat taas sallittuja.

KKP:n häikäilemättömyys, petollisuus, pahat teot ja kyky viedä maa tuhoon, lisääntyivät. Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn aikana vuonna 1989 puolue lähetti sotajoukkoja ja panssarivaunuja tappamaan mieltään osoittavia opiskelijoita Taivaallisen rauhan aukiolle. Falun Gongin harjoittajiin kohdistuva julma vaino on vielä pahempi. Lokakuussa vuonna 2004 yli 1600 mellakkapoliisia, jotka Shaanxin maakunnassa sijaitseva Yulin kaupunki oli lähettänyt ajamaan maanviljelijät pois mailtaan, vangitsivat ja ampuivat yli 50 maanviljelijää. Kiinan hallituksen poliittinen kontrolli perustuu edelleenkin KKP:n taistelun ja väkivallan filosofiaan. Aino ero menneisyyteen verrattuna on se, että puolueesta on tullut entistäkin kavalampi.

Lainsäädäntö: KKP on aina pyrkinyt luomaan ristiriitoja ihmisten välille. Se on vainonnut suurta määrää kansalaisia sillä perusteella, että nämä ovat taantumuksellisia, sosialismin vastaisia, vahingollisia aineksia tai pahan kultin jäseniä. KKP:n totalitaarinen luonne on edelleenkin ristiriidassa kaikkien muiden kansalaisryhmien ja järjestöjen kanssa. ”Järjestyksen ylläpitämisen ja yhteiskunnan vakauttamisen” nimissä puolue on jatkuvasti muuttanut peruslakeja, lakeja ja säädöksiä ja vainonnut taantumuksellisina kaikkia, jotka ovat eri mieltä hallituksen kanssa.

Vastoin useimpien politbyroon jäsenten tahtoa Jiang Zemin päätti yksin heinäkuussa 1999, että Falun Gong pitäisi tuhota kolmessa kuukaudessa – ja pian koko maa peittyi panettelun ja valheiden verhoon. Kun Jiang Zemin pian tämän jälkeen oli todennut ranskalaisen Le Figaro -sanomalehden haastattelussa Falun Gongin olevan ”paha kultti”, Kiinan virallinen propagandakoneisto seurasi nopeasti perässä julkaisemalla artikkeleita, joissa kaikkia maan asukkaita painostettiin kääntymään Falun Gongia vastaan. Kiinan kansankongressi pakotettiin antamaan ylimalkainen ”päätös” pahoista kulteista. Vähän myöhemmin korkein oikeus ja yliprokuraattori julkaisivat yhdessä ”selityksen päätöksestä.”

Kesäkuun 22. päivänä vuonna 1999 uutistoimisto Xinhua julkaisi KKP:n järjestelyosaston ja propagandaosaston johtajien puheita, jotka julkisesti tukivat Jiangin Falun Gongiin kohdistamaa vainoa. Kiinan kansa kiedottiin vainon verkkoon yksinkertaisesti siksi, että puolue niin päätti. Kiinalaiset eivät voi muuta kuin totella käskyjä uskaltamatta esittää vastalauseita.

Vuodesta 1999 lähtien hallitus on käyttänyt 1/4 kansakunnan taloudellisista voimavaroista Falun Gongin vainoamiseen. Maan kaikkien asukkaiden on ollut läpäistävä testi; useimmat niistä, jotka ovat myöntäneet harjoittavansa Falun Gongia, mutta kieltäytyneet luopumasta siitä, ovat menettäneet työnsä; monet on tuomittu pakkotyöhön. Falun Gongin harjoittajat eivät ole rikkoneet mitään lakeja eivätkä syyllistyneet maanpetokseen tai vastustaneet hallitusta; he ovat vain uskoneet ”Totuuteen, Laupeuteen ja Kärsivällisyyteen.” Kuitenkin satoja tuhansia on vangittu. Vaikka KKP pyrki tarkkaan estämään tiedonvälityksen, perheiden antamien tietojen perusteella on varmuudella saatu tietää, että yli 1 100 ihmistä on kidutettu kuoliaaksi [11. joulukuuta 2007 luku on 3109]; kuolleiden todellinen määrä on paljon korkeampi.

Uutisointi: Hongkongilaislehti Wenweipao kertoi 15. lokakuuta 2004, että palatessaan maan pinnalle Kiinan kahdeskymmenes satelliitti putosi Penglain pikkukaupungissa, Dayinin piirikunnassa, Sichuanin maakunnassa sijainneen Huo Jiyun talon päälle ja tuhosi sen. Uutisen mukaan Dayinin piirikunnan hallintoviraston johtaja Ai Yuqing oli todennut, että ”musta möhkäle” oli vahvistettu satelliitiksi. Ai itse oli paikallisen satelliitin talteenottoprojektin varajohtaja. Uutistoimisto Xinhua kertoi kuitenkin vain satelliitin löytämisajan ja korosti, että tämä oli kahdeskymmenes tieteellis-tekninen koesatelliitti, jonka Kiina oli saanut takaisin. Xinhua ei maininnut sanallakaan siitä, että satelliitti oli tuhonnut asuintalon. Tämä on tyypillinen esimerkki siitä, miten Kiinan tiedotusvälineet puolueen ohjeiden mukaisesti johdonmukaisesti kertovat vain hyvät uutiset ja salaavat huonot.

Lehdistön ja television levittämät valheet ja panettelut ovat huomattavasti edesauttaneet KKP:n politiikan toimeenpanoa kaikissa aikaisemmissa kampanjoissa. Media pani puolueen käskyt heti täytäntöön. Kun puolue halusi aloittaa oikeiston vastaisen kampanjan, media kertoi kaikkialla Kiinassa yhteen ääneen oikeistolaisten rikoksista. Kun puolue halusi perustaa kansankommuunit, kaikki maan sanomalehdet alkoivat ylistää kansankommuunien erinomaisuutta. Falun Gongin vainoamisen ensimmäisen kuukauden aikana kaikki televisio- ja radioasemat panettelivat Falun Gongia jatkuvasti parhaina lähetysaikoina ihmisten aivopesemiseksi. Jiang on siitä lähtien saanut kaikki tiedotusvälineet keksimään ja levittämään valheita Falun Gongista ja panettelemaan sitä kertomalla valheellisia uutisia, joiden mukaan Falun Gongin harjoittajat tappavat ihmisiä ja tekevät itsemurhia. Yksi esimerkki tällaisesta valheellisesta uutisoinnista oli lavastettu ”Taivaallisen rauhan aukion polttoitsemurha”, jota kansalaisjärjestö International Educational Development sanoi hallituksen lavastamaksi toimenpiteeksi, jonka tarkoituksena oli johtaa ihmisiä harhaan. Vuoden 1999 jälkeen yksikään Manner-Kiinan sanomalehti tai TV-asema ei ole kertonut totuutta Falun Gongista.

Kiinalaiset ovat tottuneet valheelliseen uutisointiin. Eräs uutistoimisto Xinhuan vanhempi toimittaja sanoi kerran: “Kuinka voitte luottaa Xinhuan uutiseen?” Ihmiset ovat jopa kuvanneet kiinalaisia uutistoimistoja puolueen koiraksi. Eräässä kansanlaulussa sanotaan: “Puolueen kasvattama koira vartioi puolueen porttia. Se puree kaikkia, joita puolue haluaa sen purevan, ja se puree niin monta kertaa kun puolue haluaa sen purevan.”

Koulutus: Kiinassa koulutuksesta tuli ihmisten valvonnan väline. Koulutuksen alkuperäinen tarkoitus oli auttaa opiskelijoita hankkimaan tietoa ja arvostelukykyä. Tiedolla tarkoitetaan tiedon, aineiston ja historiallisten tapahtumien ymmärtämistä. Arvostelukyvyllä tarkoitetaan tällaisen tiedon erittelyä, tutkimusta, kritiikkiä ja uudelleen tuottamista – henkistä kehitystä. Kunnollista arvostelukykyä vailla olevia sanotaan lukutoukiksi, ei todellisiksi yhteiskunnallisesti tietoisiksi oppineiksi. Sen vuoksi Kiinan historiassa on kunnioitettu suuresti sellaisia oppineita, joilla on oikeamielisyyttä ja arvostelukykyä, ei sellaisia, joilla on pelkkää tietoa. KKP:n hallitsema Kiina on kuitenkin täynnä koulutettuja ihmisiä, joilla on tietoa, mutta ei arvostelukykyä tai jotka eivät uskalla käyttää arvostelukykyään. Kouluissa keskityttiin opettamaan oppilaita olemaan tekemättä asioita, joita puolue ei halunnut heidän tekevän. Joitakin vuosia sitten kaikissa kouluissa alettiin opettaa politiikkaa ja KKP:n historiaa yhdenmukaistettujen oppikirjojen avulla. Opettajat eivät uskoneet tekstin sisältöön, mutta puolueen ”kuri” pakotti heidät opettamaan sitä. Oppilaat eivät uskoneet tekstiin eivätkä opettajiin, mutta heidän oli opeteltava kaikki tekstit läpäistäkseen kokeet. Viime aikoina lukukauden päättökokeisiin ja oppikoulujen ja yliopistojen sisäänpääsykokeisiin on laitettu kysymyksiä Falun Gongista. Oppilaat, jotka eivät osaa vastata halutulla tavalla, eivät saa korkeita pisteitä, joilla pääsisi hyvään oppikouluun tai korkeakouluun. Jos oppilas uskaltaa sanoa totuuden, hänet erotetaan koulusta heti, ja hän menettää kaikki mahdollisuudet viralliseen koulutukseen.

Sanomalehtien ja hallituksen asiakirjojen vaikutuksesta monet tunnetut sanonnat ja sanakäänteet ovat levinneet julkisessa opetusjärjestelmässä yleisinä totuuksina. Tällainen on esimerkiksi Mao-sitaatti: ”Meidän tulisi tukea kaikkea mitä vihollinen vastustaa ja vastustaa kaikkea mitä vihollinen tukee.” Sen kielteinen vaikutus on levinnyt laajalle: se on myrkyttänyt ihmisten sydämet, syrjäyttänyt hyväntahtoisuuden ja tuhonnut moraalisen periaatteen, jonka mukaan ihmisten tulisi elää rauhallista ja sopusointuista elämää.

Vuonna 2004 China Information Center teki analyysin Sina Netin tekemästä kartoituksesta, ja tulokset osoittivat, että 82,6 prosenttia Kiinan nuorisosta oli sitä mieltä, että sodan aikana voi pahoinpidellä naisia, lapsia ja vankeja. Tulos on järkyttävä, mutta se kuvastaa kiinalaisten mielentilaa ja erityisesti nuorempaa sukupolvea, jolta puuttuu perustavanlaatuinen ymmärrys kulttuurin perinteisistä hyväntahtoisuuskäsityksistä ja yleismaailmallisen ihmisrakkauden käsitteestä.

Syyskuun 11. päivänä 2004 muuan fanaatikko viilsi 28 lasta puukolla Suzhoun kaupungissa. Saman kuukauden 20. päivänä muuan mies vahingoitti Shandongin maakunnassa puukolla 25 peruskoulun oppilasta. Jotkut peruskoulun opettajat pakottivat oppilaat valmistamaan käsin ilotulitteita hankkiakseen rahaa koululle, mikä aiheutti räjähdyksen, jossa kuoli oppilaita.

Ohjelmien toteuttaminen: KKP:n johto on usein käyttänyt uhkauksia ja pakkokeinoja politiikkansa toteuttamisen varmistamiseksi. Yksi heidän keinoistaan on iskulauseiden käyttö. KKP käytti pitkään julisteisiin kirjoitettujen iskulauseiden lukumäärää henkilön poliittisten saavutusten arvioinnissa. Kulttuurivallankumouksen aikana Pekingistä tuli yhdessä yössä julisteiden ”punainen meri”, ja kaikkialla oli sen tapaisia iskulauseita kuin: ”Alas hallitsevat kapitalistit puolueessa!”. Maaseudulla tekstejä oli ironista kylläkin lyhennetty niin, että ne tarkoittivat: ”Alas hallitseva puolue!”

Äskettäin valtion metsävirasto ja kaikki sen asemat ja metsänsuojelutoimistot määräsivät tiukasti julkaisemaan vakiomäärän iskulauseita metsälain edistämiseksi. Jos kiintiötä ei olisi täytetty, olisi katsottu, ettei metsävirasto ollut suoriutunut tehtävästään. Tämän seurauksena paikalliset hallintovirastot julkaisivat suuren määrän iskulausetta ”Kaikki, jotka sytyttävät tulipaloja vuorilla, joutuvat vankilaan” ja muita sen tapaisia iskulauseita. Syntyvyydensäännöstelyn hallinnoinnissa on viime vuosina esiintynyt vieläkin pelottavampia iskulauseita kuten: ”Jos yksi henkilö rikkoo lakia vastaan, koko kylä steriloidaan”, ”Parempi uusi hauta kuin uusi lapsi”, tai ”Jos mies ei steriloi itseään säädetyllä tavalla, hänen talonsa hajotetaan; jos nainen ei tee aborttia säädetyllä tavalla, hänen lehmänsä ja riisipeltonsa takavarikoidaan”. Oli paljon muitakin ihmisoikeuksien ja perustuslain vastaisia iskulauseita kuten esimerkiksi: ”Jos et maksa veroja tänään, virut huomenna vankilassa.”

Iskulauseiden käyttö on pohjimmiltaan mainostamista, vaikkakin suorasukaisemmalla ja toistuvammalla tavalla. Tästä syystä Kiinan hallitus käyttää usein iskulauseita tuodakseen esiin poliittisia aatteita, uskomuksia ja kannanottoja. Poliittisten iskulauseiden voi myös katsoa olevan hallituksen puhetta kansalle. KKP:n politiikan iskulauseissa ei kuitenkaan ole vaikeaa olla havaitsematta taipumusta väkivaltaan ja julmuuteen.

VIII. KKP aivopesee koko maan ja muuttaa sen ”mielen vankilaksi”

Tehokkain ase, jolla KKP pitää yllä sortovaltaansa, on sen valvontajärjestelmä. Taitavasti organisoidulla tavalla KKP iskostaa kuuliaisuuden jokaiseen kansalaiseen. Niin kauan kun puolueella on käytössään menetelmä, jolla se voi järjestelmällisesti riistää ihmisiltä heidän luonnolliset ihmisoikeutensa, ei ole väliä vaikka puolueen opit ovat sisäisesti ristiriitaisia tai vaikka se muuttaa koko ajan ohjelmiaan. Hallituksen lonkerot ulottuvat kaikkialle. Niin kutsutut katu- tai kaupunkikomiteat hallitsevat kansalaisia sekä kaupungeissa että maaseudulla. Aivan viime aikoihin asti avioliittoon, avioeroon ja lasten hankkimiseen tarvittiin näiden komiteoiden hyväksyminen. Puolueen ideologia, ajatustapa, organisaatiot, sosiaalinen rakenne, propagandamekanismit ja hallintojärjestelmät palvelevat vain sen omaa tyrannimaista päämäärää. Puolue pyrkii hallintojärjestelmänsä kautta kontrolloimaan jokaisen yksityisen ihmisen ajatuksia ja tekoja.

KKP:n kovaotteinen hallinto ei rajoitu sen aiheuttamaan fyysiseen kidutukseen. Puolueen pakkotoimien takia ihmiset myös menettävät kykynsä ajatella itsenäisesti, ja heistä tulee pelokkaita, itseään suojelevia pelkureita, jotka eivät uskalla sanoa mielipidettään. KKP:n hallinnon päämääränä on aivopestä kansalaiset niin, että he ajattelevat ja puhuvat kuten KKP ja toteuttavat sen tahtoa.

On olemassa sanonta, jonka mukaan: ”Puolueen ohjelma on kuin kuu, se muuttuu joka viidestoista päivä.” Riippumatta siitä kuinka usein puolue muuttaa ohjelmiaan, kaikkien kansalaisten on seurattava niitä tarkasti. Kun sinua käytetään välineenä muita vastaan, sinun on kiitettävä KKP:ta siitä, että se arvostaa voimaasi; kun olet loukkaantunut, sinun on kiitettävä KKP:ta siitä, että se ”antoi sinulle opetuksen”. Kun sinua syrjitään epäoikeudenmukaisesti, ja KKP myöhemmin antaa sinulle hyvityksen, sinun on kiitettävä KKP:ta siitä, että se on jalomielinen, avarakatseinen ja kykenee korjaamaan virheensä. KKP ylläpitää tyranniaansa jatkuvalla sortotoimien ja hyvitysten vuorottelulla.

55 vuotta kestäneellä tyrannialla KKP on saanut vangituksi kansakunnan mielen ja sulkenut sen sallimiensa ahtaiden rajojen sisään. Jos jollakulla on tämän rajan ylittäviä ajatuksia, se katsotaan rikokseksi. Jatkuvien taistelujen jälkeen tyhmyyttä ylistetään viisautena; pelkuruus on keino säilyä hengissä. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa, jossa internet on tärkein tiedonvälityskanava, KKP kehottaa kansalaisia harjoittamaan itsekuria ja olemaan lukematta ulkopuolelta tulevia uutisia tai kirjautumasta nettisivuille, joilla on ”ihmisoikeuksien” ja ”demokratian” tapaisia avainsanoja.

KKP:n kampanja kansan aivopesemiseksi on järjetön, julma ja halveksittava, mutta se on kaikkialla läsnä. Se on vääristänyt Kiinan yhteiskunnan moraaliset arvot ja periaatteet ja mullistanut täysin kansakunnan käyttäytymisnormit ja elämäntyylin. KKP käyttää jatkuvasti henkistä ja fyysistä kidutusta vahvistamaan ehdotonta käskyvaltaansa hallitakseen Kiinaa kaikenkattavalla ”KKP-uskonnolla.”

Johtopäätös

Miksi KKP:n on jatkuvasti taisteltava säilyttääkseen valtansa? Miksi KKP uskoo, että niin kauan kuin on elämää, taistelu ei lopu? Saavuttaakseen päämääränsä KKP ei epäröi tappaa ihmisiä tai tuhota ympäristöä, eikä KKP välitä siitä, että suurin osa maatyöläisistä ja monet kaupunkien asukkaat elävät köyhyydessä.

Onko kommunismin ideologia syynä siihen, että KKP käy loputonta taistelua? Vastaus on ”ei.” Yksi kommunistisen puolueen periaatteista on yksityisomistuksen lopettaminen, minkä KKP yritti toteuttaa päästyään valtaan. KKP uskoi, että yksityisomistus oli kaiken pahan alku ja juuri. 1980-luvulla toteutetun talousuudistuksen jälkeen yksityisomistus kuitenkin sallittiin uudelleen Kiinassa, ja se sai perustuslain suojan. Jos ihmiset näkevät KKP:n valheiden läpi, he havaitsevat, että 55 vuotta kestäneen valtakautensa aikana KKP vain lavasti näytelmän omistuksen uusjaosta. Useiden tällaisten jakokierrosten tuloksena KKP yksinkertaisesti siirsi muiden pääoman omaan yksityiseen omistukseensa.

KKP väittää olevansa ”työväenluokan tienraivaaja”. Sen tehtävänä oli tuhota kapitalistiluokka. KKP:n sääntöjen mukaan nyt on aivan selvästi sallittua, että kapitalistit liittyvät puolueen jäseniksi. KKP:n jäsenet eivät enää usko puolueeseen eivätkä kommunismiin, eikä KKP:n olemassaololle ole mitään oikeutusta. KKP:sta on jäljellä vain tyhjä kuori, jonka sisältö on aivan muuta kuin mitä väitetään.

Oliko pitkällisen taistelun tarkoituksena pitää KKP:n jäsenet erossa korruptiosta? Ei. KKP on ollut vallassa 55 vuotta, mutta korruptio, kavallukset, laittomuudet sekä maata ja sen asukkaita vahingoittavat toiminnot ovat yleisiä KKP:n virkailijoiden keskuudessa kaikkialla maassa. Viime vuosina Kiinan kaikkiaan noin 20 miljoonasta puoluevirkailijasta kahdeksan miljoonaa on asetettu syytteeseen ja tuomittu korruptioon liittyvistä rikoksista. Joka vuosi noin miljoona ihmistä valittaa ylemmille virkamiehille lahjotuista virkamiehistä, joiden toimia ei ole tutkittu. Vuoden 2004 tammikuun ja syyskuun välisenä aikana Kiinan valuuttavirasto tutki laittomia ulkomaan valuutan siirtoja 35 pankissa ja 41 liikeyrityksessä ja sai selville 120 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvosta laittomia liiketoimia. Viime vuosien tilastotietojen mukaan peräti 4 000 KKP:n virkailijaa oli paennut Kiinasta kavaltamiensa rahojen kanssa, ja heidän valtiolta varastamiensa rahavarojen arvo on kymmeniä miljardeja Yhdysvaltain dollareita.

Oliko taistelujen tavoitteena parantaa ihmisten koulutusta ja tietoisuutta ja pitää heidät kiinnostuneina maan asioista? Vastaus on jälleen raikuva ”ei.” Tämän päivän Kiinassa aineellisia asioita tavoitellaan estoitta, ja ihmiset ovat menettämässä perinteisen rehellisyyden hyveen. On tullut hyvin tavalliseksi petkuttaa sukulaisiaan ja huijata ystäviään. Moniin tärkeisiin asioihin, kuten ihmisoikeuksiin tai Falun Gongin vainoon, monet kiinalaiset joko suhtautuvat välinpitämättömästi tai kieltäytyvät puhumasta niistä. Omien ajatusten salaaminen ja totuuden puhumisesta luopuminen on tullut Kiinassa keskeinen selviytymiskeino. Samalla KKP on tilaisuuden tullen toistuvasti kiihottanut nationalistisia mielialoja. KKP voi esimerkiksi järjestää kiinalaisia kivittämään Yhdysvaltain suurlähetystöä ja polttamaan Yhdysvaltain lippuja. Kiinalaisia on kohdeltu joko tottelevaisena massana tai väkivaltaisena väkijoukkona, mutta ei koskaan kansalaisina, joille on taattu ihmisoikeudet. Kulttuuri luo perustan, jolle ihmisten tietoisuus voi kasvaa. Konfutsen ja Mengtsen moraaliset periaatteet ovat tuhansien vuosien ajan olleet moraalisten normien ja periaatteiden perustana. ”Jos nämä [moraaliset] periaatteet hylättäisiin, ihmisillä ei olisi lakeja, joita he noudattaisivat eivätkä he pystyisi erottamaan hyvää pahasta. He eivät tietäisi minne ovat menossa…. Tao tuhoutuisi.” [9]

KKP:n luokkataistelun tarkoituksena on luoda jatkuvasti kaaosta, jonka kautta KKP voi lujittaa asemansa Kiinan ainoana hallitsevana puolueena ja uskontona ja käyttää puolueen ideologiaa kiinalaisten hallitsemiseen. Hallituksen laitokset, sotavoimat ja tiedotusvälineet ovat kaikki KKP:n väkivaltaisen diktatuurin välikappaleita. Tuotuaan parantumattomia sairauksia Kiinaan, KKP on nyt itse henkitoreissaan, ja sen romahtaminen on väistämätöntä.
Jotkut pelkäävät, että maa joutuisi kaaokseen, jos KKP hajoaisi. Kuka hallitsisi Kiinaa KKP:n sijasta? Kiinan 5000-vuotisessa historiassa, Kiinan kommunistisen puolueen 55 vuoden mittainen valtakausi on kuin ohimenevä pilvi. Tänä lyhyenä 55 vuoden aikana KKP on valitettavasti kuitenkin tuhonnut perinteiset uskomukset ja normit; romuttanut perinteiset moraaliset periaatteet ja yhteiskunnalliset rakenteet; muuttanut ihmisten keskinäisen huolenpidon ja rakkauden taisteluksi ja vihaksi ja korvannut taivasta, maata ja luontoa kohtaan tunnetun kunnioituksen korskeudella, jonka mukaan ”ihmiset alistavat luonnon valtaansa.” Toinen toistaan turmiollisempien tekojen jälkeen puolue on tuhonnut sosiaaliset, moraaliset ja ekologiset järjestelmät ja jättänyt Kiinan kansan syvään kriisiin.
Kiinan historiassa jokainen hyväntahtoinen hallitsija katsoi, että hallituksen velvollisuutena oli rakastaa, ravita ja kouluttaa kansalaisia. Ihmisluonto pyrkii hyväsydämisyyteen, ja hallituksen tehtävänä on tuoda esiin tämä ihmisen synnynnäinen kyky. Mengtse sanoi: ”Ihmisten laita on näin: vakavaraisten ihmisten mieli on vakaa, kun taas taloudellisessa epävarmuudessa elävien mieli on levoton.” [10] Koulutus ilman vaurautta on ollut tuloksetonta; kiinalaiset ovat halveksineet itsevaltaisia hallitsijoita, jotka eivät rakastaneet ihmisiä vaan tappoivat viattomia.

Kiinan 5000-vuotinen historia tuntee monia hyväsydämisiä hallitsijoita kuten muinaisajan keisarit Yao ja Shun, Zhou-dynastian keisarit Wen ja Wu, Han-dynastian keisarit Wen ja Jing, Tang-dynastian keisarin Tang Taizongin ja Qing-dynastian keisarit Kangxi ja Qianlong. Näiden dynastioiden menestys oli seurausta siitä, että hallitsijat harjoittivat taivaallista Taoa, noudattivat keskitien oppia ja pyrkivät rauhaan ja vakauteen. Hyväsydämiselle hallitsijalle on luonteenomaista, että hän valitsee palvelukseensa moraalisesti korkeatasoisia ja kyvykkäitä ihmisiä, on avoin erilaisille mielipiteille, edistää oikeudenmukaisuutta ja rauhaa ja pyrkii täyttämään ihmisten tarpeet. Tällöin kansalaiset noudattavat lakeja, säilyttävät arvokkuutensa, elävät onnellisina ja työskentelevät tehokkaasti.

Maailmanpolitiikkaa tarkasteltaessa kysytään usein kuka määrää kukoistaako joku valtio vai häviääkö se pois, vaikka tiedetään, että kansakuntien nousulla ja tuholla on syynsä. Kun KKP on poissa, voimme odottaa rauhan ja sopusoinnun palaavan Kiinaan. Ihmiset pitäytyvät jälleen totuudenmukaisuuteen, hyväsydämisyyteen, vaatimattomuuteen ja suvaitsevaisuuteen, valtio pitää taas huolta ihmisten perustarpeista, ja kaikki ammatit kukoistavat.

Alaviitteitä

[1] “Ruoan ja kauppatavaroiden aikakirjoista” teoksessa Muinaisen Han-dynastian historia (Han Shu). “Kaikki taivaan alla” viittaa keisariajan Kiinaan.

[2] Qian Bocheng, Itämainen kulttuuri , neljäs painos, 2000.

[3] Gao Gang ja Rao Shushi olivat molemmat keskuskomitean jäseniä. Heidän hävittyään valtataistelussa vuonna 1954 heitä syytettiin juonittelusta, jonka tarkoituksena oli hajottaa puolue, ja heidät erotettiin sittemmin puolueesta. Hu Feng oli oppinut kirjallisuuskriitikko, joka vastusti KKP:n ahtaan teoreettista kirjallisuuspolitiikkaa. Hänet erotettiin puolueesta vuonna 1955 ja tuomittiin 14 vuodeksi vankeuteen. Vuosien 1951 ja 1952 aikana KKP käynnisti ”Kolmen epäkohdan vastaisen kampanjan” ja ”Viiden epäkohdan vastaisen kampanjan”, joiden tarkoituksena oli kitkeä korruptio, haaskaus ja byrokratia puolueesta, hallituksesta, sotavoimista ja joukkojärjestöistä

[4] Lu Xunia (tai Lu Hsüniä) (25.9.1881–19.10.1936) pidetään usein modernin kansankielisen (Baihua) kiinalaisen kirjallisuuden perustajana. Hän oli myös tunnettu kääntäjä. Vasemmistolaisena kirjailijana Lu näytteli tärkeää osaa Kiinan kirjallisuuden historiassa. Hänen teoksensa vaikuttivat voimakkaasti moniin kiinalaisiin nuoriin. Palattuaan vuonna 1909 Kiinaan Sendaista, Japanista, missä hän oli opiskellut lääketiedettä, hän sai lehtorin viran Pekingin yliopistosta ja aloitti kirjallisen uransa.

[5] Jadekeisari ja Lohikäärmekuningas ovat kiinalaisen mytologian hahmoja. Jadekeisari, joka muodollisesti tunnetaan Kunnianarvoisana Jadehenkilönä ja jota lapset ja oppimattomat kutsuvat Taivaan isoisäksi, on taivaan hallitsija ja Kiinan taolaisuuden tärkeimpiä jumalia. Lohikäärmekuningas on neljän meren taivaallinen hallitsija. Jokainen meri vastaa yhtä pääilmansuuntaa, ja jokaista merta hallitsee yksi lohikäärmekuningas. Lohikäärmekuninkaat asuvat kristallipalatseissa, joita vartioivat katkarapusotilaat ja taskurapukenraalit. Paitsi että lohikäärmekuningas hallitsee vesielämää, hän vallitsee myös pilviä ja sateita. Sanotaan, että suurinta aluetta hallitsee Itäisen Meren Lohikäärmekuningas.

[6] Peng Dehuai (1898 – 1974): Kenraali ja poliittinen johtaja kommunistisessa Kiinassa. Peng oli ylipäällikkö Korean sodassa, varapääministeri, politbyroon jäsen ja puolustusministeri vuosina 1954–1959. Hänet erotettiin tehtävistään hänen oltuaan eri mieltä Maon vasemmistolaisista lähestymistavoista KKP:n Lushanin täysistunnossa vuonna 1959.

[7] Zhao Gao (syntymäaikaa ei tunneta, kuoli vuonna 210 eKr.): Pääeunukki Qin-dynastian aikana. Keisari Qin Shi Huangin kuoleman jälkeen vuonna 210 eKr. Zhao Gao, pääministeri Li Si ja keisarin toinen poika Hu Hai väärensivät kaksi keisarin testamenttia, tekivät Hu Haista uuden keisarin ja määräsivät kruununprinssi Fu Su’n tekemään itsemurhan. Myöhemmin Zhao Gaon ja Hu Hain välille syntyi ristiriitoja. Zhao toi kuninkaalliseen hoviin hirven ja väitti, että se oli hevonen. Vain kourallinen virkamiehiä uskalsi olla eri mieltä ja sanoa sitä hirveksi. Zhao Gao uskoi, että ne virkamiehet, jotka kutsuivat eläintä hirveksi, olivat häntä vastaan, ja hän erotti heidät viroistaan hovissa.

[8] Daxingin verilöyly tapahtui elokuussa 1966 Pekingissä, kun puoluejohtoa oltiin vaihtamassa. Tuolloin yleisen turvallisuuden ministeri Xie Fuzhi piti eräässä Pekingin yleisen turvallisuuden viraston kokouksessa puheen, jossa hän kehotti olemaan puuttumatta punakaartien toimiin ”viittä mustaa luokkaa” vastaan. Tämä puhe välitettiin pian Daxinin yleisen turvallisuuden viraston pysyvän komitean kokoukselle. Daxinin yleisen turvallisuuden virasto ryhtyi heti kokouksen jälkeen toimenpiteisiin ja laati suunnitelman, jossa väkijoukkoja yllytettiin Daxinin piirikunnassa tappamaan ”viisi mustaa luokkaa.”

[9] Kang Youwei, Kokoelma poliittisia kirjoituksia (1981). Zhonghua Zhuju. Kang Youwei (1858–1927) oli merkittävä Qing-kauden lopun uudistusmielinen ajattelija.

[10] Mengtseltä.

 

Senaste ändring: 12 Dec 2020 kl. 16:25

Tillbaka