Yhdeksän kommentaaria Kiinan kommunistisesta puolueesta – Osa 6
Postat av Marja-Leena (leenamarja) den 13 Jun 2008
Lue Yhdeksää kommentaaria >>

Esipuhe

Kulttuuri on kansan sielu. Tämä hengellinen tekijä on ihmiskunnalle yhtä tärkeä kuin rodun ja maan tapaiset fyysiset tekijät.

Kulttuuriset kehityskulut määrittelevät kansakunnan sivistyksen historian. Kansan kulttuurin täydellinen tuho johtaa kansan turmioon. Muinaisten kansojen katsottiin kadonneen niiden kulttuurin kadottua, vaikka niiden sukuiset ihmiset säilyivätkin. Kiina on ainoa maa maailmassa, jonka vanhaa kulttuuria on siirretty jälkipolville yhtäjaksoisesti yli 5000 vuoden ajan. Sen perinteisen kulttuurin tuhoaminen on anteeksiantamaton rikos.

Kiinalainen kulttuuri, jonka uskotaan olevan peräisin Jumalalta, alkoi sen tapaisilla myyteillä kuin että Pangu loi taivaan ja maan [1], Nüvan loi ihmiskunnan [2], Shennong teki luettelon sadoista lääketieteellisistä yrteistä [3] ja Cangjie keksi kiinalaisen kirjaimiston [4]. ”Ihminen seuraa maata, maa seuraa taivasta, taivas seuraa Taoa ja Tao seuraa sitä mikä on luonnollista [5].” Taolainen viisaus taivaan ja ihmiskunnan yhteydestä on virrannut kiinalaisen kulttuurin suonissa. ”Suuri oppineisuus edistää hyveellisyyttä.”[6] Konfutse avasi yli 2000 vuotta sitten koulun opettaakseen oppilaita ja antoi yhteiskunnalle konfutselaiset ihanteet, joita edustivat viisi päähyvettä: inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, hyvät tavat, uskollisuus ja viisaus. Ensimmäisellä vuosisadalla Itä-Kiinaan levinnyt Sakyamunin (Siddhartan) buddhalaisuus painotti laupeutta ja kaikkien olentojen pelastumista. Kiinalaisesta kulttuurista tuli avarampi ja syvällisempi. Sen jälkeen konfutselaisuudesta, buddhalaisuudesta ja taolaisuudesta tuli Kiinan yhteiskunnassa täydentäviä uskontoja, ja ne veivät Tang-dynastian (618–907 jKr.) loistonsa ja kukoistuksensa huipulle, kuten kaikki taivaan alla tietävät.

Vaikka Kiinan kansa on historiansa aikana monta kertaa kokenut maahantunkeutumisia ja hyökkäyksiä, kiinalainen kulttuuri on osoittanut suurta kestävyyttä ja elinvoimaa, ja sen olennainen osa on aina jätetty jälkipolville. Taivaan ja maan yhteys edustaa esi-isiemme oppia maailman rakenteesta. Terve järki sanoo, että ystävällisyys palkitaan ja pahuus rangaistaan. Perustavanlaatuinen hyve on ettei tee muille sitä, mitä ei halua itselleen tehtävän. Lojaalisuus, vanhempainrakkaus, arvokkuus ja oikeudenmukaisuus ovat olleet yhteiskunnan normien perustana, ja Konfutsen viisi päähyvettä inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, hyvät tavat, uskollisuus ja viisaus ovat luoneet yhteiskunnan ja yksilön moraalin perustan. Näille periaatteille perustunut kiinalainen kulttuuri ilmensi rehellisyyttä, ystävällisyyttä, sopusointua ja kärsivällisyyttä. Tavallisten kiinalaisten hautamuistomerkit osoittavat kunnioitusta ”taivaalle, maalle, hallitsijalle, vanhemmille ja opettajille”. Tämä on kulttuurinen ilmaisu syvään juurtuneesta kiinalaisesta perinteestä, johon kuuluu jumalan (taivaan ja maan) palvonta, uskollisuus maata (hallitsijaa) kohtaan, perheen (vanhempien) arvostaminen ja opettajien kunnioittaminen. Perinteinen kiinalainen kulttuuri pyrki sopusointuun ihmisen ja maailmankaikkeuden välillä ja korosti yksilön etiikkaa ja moraalisuutta. Se perustui konfutselaisten, buddhalaisten ja taolaisten uskontojen harjoitukseen ja tarjosi kiinalaisille kärsivällisyyttä, yhteiskunnallista edistystä, inhimillisen moraalin suojelua ja oikeamielisyyttä.

Toisin kuin ankaria määräyksiä antava laki, kulttuuri toimii hillitsevinä ohjaksina. Laki panee rangaistuksen täytäntöön sen jälkeen kun rikos on tehty, kun taas kulttuuri, moraalia tukiessaan, estää rikoksien tapahtumisen jo ennalta. Yhteiskunnan moraalisuus ilmenee usein sen kulttuurissa.

Kiinan perinteinen kulttuuri saavutti huippunsa vauraan Tang-dynastian aikana Kiinan vallan ollessa suurimmillaan. Myös kiinalainen tiede oli korkealla tasolla ja nautti ainutlaatuista mainetta kansojen keskuudessa. Euroopasta, Lähi-idästä ja Japanista tuli oppineita opiskelemaan Tang-dynastian pääkaupunkiin Chang’aniin. Naapurimaat pitivät Kiinaa yliherravaltiona. ”Monista maista tuli lähettiläitä osoittamaan kunnioitustaan Kiinalle, vaikka heidän puheensa oli käännettävä moneen kertaan ja heidän oli maksettava monia peräkkäisiä tulleja.” [7]

Qin-dynastian jälkeen (221–207 eKr.) Kiina oli usein vähemmistökansojen miehittämä. Näin tapahtui Sui-dynastian (581–618 jKr.), Tang-dynastian (618–907 jKr.), Yuan-dynastian (1271–1361 jKr.) ja Qing-dynastian (1644–1911 jKr.) aikana ja joinakin muina aikoina, jolloin etniset vähemmistöt perustivat omat hallintonsa. Silti melkein kaikki etniset ryhmät omaksuivat kiinalaiset tavat. Tämä osoittaa kiinalaisen kulttuurin suurta yhdistävää voimaa. Kuten Konfutse sanoi: ”(Näin ollen) jos kaukaisten maiden ihmiset eivät mukaudu tahtoonne, voittakaa heidät puolellenne kulttuurimme ja hyveidemme avulla.”[8]

Saavutettuaan vallan vuonna 1949, KKP on keskittänyt kansakunnan voimavarat perinteisen kiinalaisen kulttuurin tuhoamiseen. Tämä paha pyrkimys ei johtunut KKP:n teollistamisinnosta eikä liioin pelkästä tyhmästä länsimaisen sivistyksen palvonnasta. Syynä oli pikemminkin KKP:n myötäsyntyinen ideologinen vastustus perinteistä kiinalaista kulttuuria kohtaan. Näin ollen KKP:n kiinalaisen kulttuurin tuhoaminen on ollut huolellisesti suunniteltua, systemaattisesti järjestettyä ja valtion käyttämällä väkivallalla tuettua. Perustamisestaan lähtien KKP ei ole koskaan luopunut kiinalaisen kulttuurin ”perinpohjaisesta muuttamisesta,” ja se on pyrkinyt kokonaan tuhoamaan sen hengen.

Vieläkin halveksittavampaa kuin KKP:n perinteisen kulttuurin tuhoaminen on se, että se harkitusti väärinkäyttää ja salakavalasti muuntelee perinteistä kulttuuria. KKP on korostanut Kiinan historian kehnoja puolia, asioita joita tapahtui ihmisten poiketessa perinteisistä arvoista kuten sisäistä valtataistelua keisarillisessa perheessä, taktikointia ja juonittelua sekä yksinvaltaisuutta ja sortoa. Se on käyttänyt näitä historiallisia esimerkkejä apuna KKP:n omien moraalinormien, ajatus- ja argumentointitapojen luomisessa. Näin tehdessään KKP on antanut virheellisen kuvan siitä, että ”puoluekulttuuri” itse asiassa olisi perinteisen kiinalaisen kulttuurin jatke. KKP on jopa käyttänyt hyväkseen joidenkin ihmisten ”puoluekulttuuria” kohtaan tuntemaa vastenmielisyyttä vauhdittaakseen aidon kiinalaisen perinteen hylkäämistä.

KKP:n suorittama kiinalaisen kulttuurin tuhoaminen on Kiinassa johtanut katastrofaalisiin seurauksiin. Paitsi että ihmiset ovat menettäneet moraalisen suuntansa, heidän mieleensä on väkisin iskostettu KKP:n pahat teoriat

I. Miksi KKP haluaa tuhota perinteisen kulttuurin?

Kiinalaisen kulttuurin uskontoon ja hyveen kunnioittamiseen pohjautuva pitkä perinne

Kiinan kansan alkuperäinen kulttuuri sai alkunsa noin 5 000 vuotta sitten legendaarisesta keisari Huangista, jota pidetään kiinalaisen sivistyksen varhaisimpana esi-isänä. Keisari Huangin uskottiin itse asiassa myös perustaneen taolaisuuden - jota kutsuttiin myös Huang-Lao (Lao Zi) -koulukunnaksi. Taolaisuuden syvällinen vaikutus konfutselaisuuteen näkyy sellaisissa konfutselaisissa sanonnoissa kuin ”Tavoittele Taoa, pitäydy hyveeseen, noudata hyväsydämisyyttä ja syvenny taiteeseen” ja ”Jos kuuntelee Taoa aamulla, voi kuolla ilman katumusta illalla”. [9] Konfutselaiset pitivät muutosten kirjaa (I Ching), johon on talletettu tieto taivaasta ja maasta, yinistä ja yangista, kosmisista muutoksista, yhteiskunnan noususta ja tuhosta ja ihmiselämän laista, Kiinan klassisistista teoksista tärkeimpänä. Kirjan profeetallinen voima on ylittänyt pitkälti nykyajan tieteen kuvittelukyvyn. Taolaisuuden ja konfutselaisuuden lisäksi myös buddhalaisuudella ja erityisesti zen-buddhalaisuudella on ollut hienovarainen mutta syvällinen vaikutus kiinalaisiin oppineisiin.

Konfutselaisuus on se osa perinteistä kiinalaista kulttuuria, joka keskittyi ”maalliseen maailmaan astumiseen”. Se painotti perheeseen perustuvaa etiikkaa, jossa vanhempainrakkaus näytteli erittäin tärkeää osaa, ja opetti, että ”kaikki ystävällisyys alkaa vanhempainrakkaudesta”. Konfutse puhui inhimillisyyden, oikeudenmukaisuuden, hyvien tapojen, uskollisuuden ja viisauden puolesta mutta sanoi myös: ”Eikö hyväntahtoisuus perustukin vanhempainrakkauteen ja veljesrakkauteen?”

Perhelähtöinen etiikka voidaan luonnollisesti laajentaa yhteiskunnan moraalin ohjaukseen. Vanhempainrakkaus voidaan laajentaa alamaisten uskollisuuteen kuningasta kohtaan. On sanottu, että ”henkilö, joka kunnioittaa vanhempiaan ja rakastaa sisaruksiaan on harvoin taipuvainen loukkaamaan ylempänä olevia.” [10] Veljesrakkaus voidaan laajentaa käsittämään ystävien välisen reiluuden ja oikeudenmukaisuuden. Konfutse opetti, että perheessä isän pitäisi olla hyvä, pojan rakastaa vanhempiaan, vanhemman veljen tulisi olla ystävällinen ja nuoremman veljen kunnioittava. Tässä isän hyvyys voidaan edelleen laajentaa käsittämään kuninkaan suopeuden alamaisiaan kohtaan. Niin kauan kun perheen perinteitä voidaan ylläpitää, yhteiskunnan moraali pysyy luonnollisesti yllä. ”Kehittää itseään, ohjata perhettä, hallita valtiota oikein ja tehdä koko valtakunta rauhalliseksi ja onnelliseksi.”[11]

Buddhalaisuus ja taolaisuus ovat kiinalaisen kulttuurin osia, jotka korostavat ”maallisesta maailmasta poistumista”. Buddhalaisuuden ja taolaisuuden vaikutuksen voi nähdä läpäisevän kaikki arkielämän alueet. Syvälle taolaisuuteen juurtuneita menetelmiä ovat kiinalainen lääketiede, qigong, geomantia (Feng Shui) ja ennustaminen. Nämä menetelmät, sekä buddhalaiset käsitykset taivaallisesta kuningaskunnasta ja helvetistä, hyvästä saatavasta karmisesta palkkiosta ja pahasta saatavasta rangaistuksesta yhdessä konfutselaisen etiikan kanssa ovat muodostaneet perinteisen kiinalaisen kulttuurin ytimen.

Konfutselaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus tarjosivat kiinalaisille erittäin vakaan moraalisen järjestelmän, joka tuntui pysyvän muuttumattomana ”yhtä kauan kuin taivas”. [12] Tämä eettinen järjestelmä loi perustan jatkuvuudelle, rauhalle ja yhteiskunnalliselle sopusoinnulle.

Moraalisuus kuuluu hengellisyyden piiriin ja on siksi usein käsitteellistä. Kulttuuri ilmaisee tällaista käsitteellistä moraalijärjestelmää yleisesti ymmärrettävällä kielellä.

Ottakaamme esimerkiksi ”Neljä kiinalaista klassikkoa”, kiinalaisen kulttuurin neljä tunnetuinta romaania. Matka länteen [13] on myyttinen tarina. Uni punaisista kartanoista [14] alkaa vuoropuheella henkevän kiven, Loputtoman Avaruuden Jumalolennon ja Rajattoman Ajan Taon kanssa Suuren Aution Vuoren Pohjattomalla Kalliolla. Tämä vuoropuhelu antaa vihjeitä romaanissa avautuvasta inhimillisestä draamasta. Suon lainsuojattomat [15] alkaa kertomuksella siitä, kuinka sotilasasioista vastaava pääministeri Hong vapauttaa vahingossa 108 demonia. Tämä tarina selittää ”108 taitavan lainsuojattoman taistelijan” alkuperän. Kolme kuningaskuntaa [16] alkaa taivaallisella varoituksella onnettomuudesta ja päättyy Jumalan tahdon väistämättömään toteutumiseen: ”Maailman asiat kohisevat kuin loputon virta; suuruudessaan ääretön taivaan säätämä kohtalo tuomitsee kaikki.” Muut tunnetut kertomukset kuten Itä-Zhoun romanssi [17] ja Täydellinen kertomus Yue Feistä [18] alkavat kaikki samantapaisilla tarinoilla.

Näiden kirjailijoiden tapa käyttää myyttejä ei ollut sattumaa vaan heijastusta kiinalaisten oppineiden luontoa ja ihmiskuntaa koskevasta perusfilosofiasta. Näillä romaaneilla on ollut syvällinen vaikutus kiinalaisten mieleen. Puhuttaessa ”oikeamielisyydestä” ihmiset ajattelevat Kolmen Kuningaskunnan Guan Yuta [160–219 jKr.] pikemminkin kuin käsitettä sinänsä – sitä kuinka hänen oikeamielisyytensä ystäviään kohtaan ylitti pilvet ja saavutti taivaan; kuinka hän järkähtämättömällä lojaalisuudellaan päällikköään ja veriveljeään Liu Beitä kohtaan voitti vihollistensakin kunnioituksen; kuinka hän oli urhoollinen taistelussa kauheimmissakin tilanteissa; hänen lopullista tappiotaan taistelussa lähellä Main kaupunkia; ja lopuksi hänen keskusteluaan poikansa kanssa sen jälkeen kun hänestä oli tullut jumalolento. Puhuttaessa ”lojaalisuudesta” kiinalaiset ajattelevat luonnollisesti Song-dynastian kenraalia Yue Feitä (1103–1141 jKr.), joka palveli maataan varauksettoman arvokkaasti ja uskollisesti, ja Zhuge Liangia (181–234 jKr.), joka toimi Shu-valtion pääministerinä Kolmen kuningaskunnan aikana ja ”antoi kaikkensa kunnes hänen sydämensä lakkasi lyömästä.”

Perinteisen kiinalaisen kulttuurin lojaalisuuden ja oikeamielisyyden ylistys on kattavasti esitetty näiden kirjailijoiden värikkäissä kertomuksissa. Heidän omaksumansa abstraktit moraaliset periaatteet on täsmennetty ja saatettu osaksi kulttuurisia ilmaisuja.

Taolaisuus painottaa totuudellisuutta. Buddhalaisuus painottaa laupeutta ja konfutselaisuus arvostaa lojaalisuutta, kärsivällisyyttä, hyväntahtoisuutta ja oikeamielisyyttä. ”Vaikka ne eroavat muodoltaan, niiden tarkoitus on sama … ne kaikki kannustavat ihmisiä palaamaan takaisin hyvyyteen.” [19] Nämä ovat konfutselaisuuteen, buddhalaisuuteen ja taolaisuuteen perustuvan perinteisen kiinalaisen kulttuurin kaikkein arvokkaimmat piirteet.

Perinteinen kiinalainen kulttuuri on täynnä sen tapaisia käsitteitä ja periaatteita kuin taivas, Tao, Jumala, Buddha, kohtalo, ennalta määräytyminen, hyväntahtoisuus, oikeamielisyys, säädyllisyys, viisaus, uskollisuus, rehellisyys, häpeä, lojaalisuus, vanhempainrakkaus, arvokkuus jne. Monet kiinalaiset voivat olla lukutaidottomia, mutta perinteiset näytelmät ja oopperat ovat heille silti tuttuja. Nämä kulttuurin muodot ovat olleet tärkeitä keinoja, joilla tavalliset ihmiset ovat oppineet perinteisen moraalin. KKP:n suorittama perinteisen kulttuurin tuhoaminen on sen vuoksi suora hyökkäys kiinalaista moraalia vastaan ja heikentää yhteiskunnallisen rauhan ja sopusoinnun perustaa.

Tuhoisa kommunistinen teoria vastustaa perinteistä kulttuuria

Kommunistisen puolueen ”filosofia” on täydellisesti ristiriidassa alkuperäisen perinteisen kiinalaisen kulttuurin kanssa. Perinteinen kulttuuri kunnioittaa taivaan päätösvaltaa. Kuten Konfutse kerran sanoi: ”Elämä ja kuolema on ennalta määrätty, ja rikkauden ja yhteiskunnallisen aseman määrää taivas” [20]. Sekä buddhalaisuus että taolaisuus ovat teismin muotoja ja uskovat uudelleensyntymiseen elämän ja kuoleman kierrossa ja pahan ja hyvän karmiseen syysuhteeseen. Kommunistinen puolue sen sijaan ei pelkästään ole ateistinen, vaan se uhmaa kiivaasti Taoa ja loukkaa taivaallisia periaatteita. Konfutselaisuus arvostaa perhettä, mutta kommunistisen puolueen manifesti kannattaa selvästi perheen hävittämistä. Perinteinen kiinalainen kulttuuri erottaa kiinalaisen ulkomaalaisesta, mutta Kommunistinen manifesti ajaa kansallisuuden lopettamista. Konfutselainen kulttuuri kannattaa hyväntahtoisuutta muita kohtaan, mutta kommunistinen puolue kehottaa luokkataisteluun. Konfutselaiset kehottavat lojaalisuuteen hallitsijaa ja rakkauteen omaa kansakuntaa kohtaan. Kommunistinen manifesti kannattaa kansallisten erojen hävittämistä.

Saadakseen vallan Kiinassa ja säilyttääkseen sen, kommunistisen puolueen oli aluksi juurrutettava epämoraaliset aatteensa Kiinan maaperään. Mao Zedong väitti: ”Jos haluamme kumota auktoriteetin, meidän on ensin tehtävä propagandaa ja ideologista työtä.” [21]. KKP ymmärsi, että asevoimin ylläpidettävä väkivaltainen kommunistinen teoria oli länsimaisen ajattelun kuona-ainetta eikä kestäisi kilpailussa Kiinan syvällisen 5000-vuotisen kulttuurin kanssa. ”Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.” Sitten KKP tuhosi kokonaan perinteisen kiinalaisen kulttuurin, jotta marxismi ja leninismi voisivat ottaa vallan Kiinan poliittisella näyttämöllä.

Perinteinen kulttuuri on este KKP:n diktatuurille

Mao Zedong totesi kerran osuvasti, ettei hän seuraa Taoa eikä taivasta [22]. Perinteinen kiinalainen kulttuuri oli epäilemättä suunnaton este KKP:n Taon uhmaamiselle ja taistelulle taivasta vastaan.

Perinteisessä kiinalaisessa kulttuurissa lojaalisuus ei tarkoita sokeaa tottelevaisuutta. Ihmisten silmissä keisari on ”taivaan poika” – mutta taivas on hänen yläpuolellaan. Keisari ei voi olla oikeassa koko ajan. Sen vuoksi tarvittiin tarkkailijoita, jotka jatkuvasti huomauttivat keisarin virheistä. Kiinalaisessa muistiinmerkitsemisjärjestelmässä historiankirjoittajat tallensivat kaikki keisarin sanat ja teot. Oppineista virkamiehistä saattoi tulla viisaiden kuninkaidensa opettajia, ja keisarin käytöstä arvioitiin klassisten konfutselaisten teosten perusteella. Jos keisari oli epämoraalinen – ei ollut Taon valaisema – ihmiset saattoivat kapinoida ja kukistaa hänet, kuten tapahtui Chengtangin hyökätessä Jien kimppuun tai kuningas Wun pannessa Zhoun viralta. [23] Perinteisen kulttuurin perusteilla näiden vallankumousten ei katsottu olevan lojaalisuuden tai Taon loukkaamista. Sen sijaan niiden katsottiin olevan Taon voimaan saattamista taivaan valtuuksin. Kun tunnettu Song-dynastian sotapäällikkö Wen Tianxiang (1236–1283 eKr.) [24] joutui vangiksi, hän kieltäytyi antautumasta mongolialaisille maahantunkeutujille, vaikka keisarikin yritti suostutella häntä antautumaan. Tämä johtui siitä, että konfutselaisena hän uskoi, että ”kansa on kaikkein tärkein, sen jälkeen tulee valtio ja viimeisenä hallitsija”. [25]

Yksinvaltainen KKP ei voinut mitenkään hyväksyä tällaisia perinteisiä käsityksiä. KKP halusi julistaa omat johtomiehensä pyhimyksiksi ja pönkittää henkilökulttia, eikä se siksi tunnustanut taivaan, Taon ja Jumalan tapaisten pitkään vaalittujen käsitysten hallitsevan yläpuolellaan. KKP tiesi tekojensa olevan perinteisen kulttuurin mittapuilla mitaten kaikkein katalin ja suurin rikos taivasta ja Taoa vastaan. Se tajusi, että niin kauan kun perinteinen kulttuuri olisi olemassa, ihmiset eivät ylistäisi KKP:ta ”suurenmoisena, maineikkaana ja oikeana”. Oppineet jatkaisivat perinnettä, jonka mukaan oli oikein ”vaarantaa elämänsä ojentaakseen hallitsijaa”, ”ylläpitää oikeudenmukaisuutta oman henkensä kustannuksella” [26], ja asettaa kansa hallitsijoiden yläpuolelle. Näin ihmisistä ei olisi tullut KKP:n sätkynukkeja eikä KKP olisi voinut pakottaa massoja ajattelemaan yhdenmukaisesti.

Perinteisen kulttuurin kunnioitus taivasta, maata ja luontoa kohtaan tuli esteeksi KKP:n ”taistelulle luontoa vastaan” sen pyrkimyksessä ”muuttaa taivas ja maa”. Perinteinen kulttuuri arvostaa ihmiselämää ja opettaa, että ”kaikkia ihmishengen vaarantavia tilanteita on tarkasteltava äärimmäisen huolellisesti”. Tällainen käsitys oli este KKP:n joukkomurhille ja hirmuvallalle. Perinteisen kulttuurin korkein moraalinormi ”taivaallisesta Taosta” oli ristiriidassa KKP:n suorittaman moraaliperiaatteiden manipuloinnin kanssa. Näiden syiden vuoksi KKP kohteli perinteistä kulttuuria vihollisena pyrkiessään vahvistamaan omaa valtaansa.

Perinteinen kulttuuri haastaa KKP:n vallan oikeutuksen

Perinteinen kiinalainen kulttuuri sisältää uskon ”Jumalaan” ja ”taivaalliseen valtuutukseen”. Valtuutuksen hyväksyminen tarkoittaa, että hallitsijoiden pitää olla viisaita, seurata Taoa ja sopeutua kohtaloon. Jumaluskon hyväksyminen tarkoittaa, että hyväksyy ihmisiin kohdistuvan vallan olevan lähtöisin taivaasta.

KKP:n hallitseva periaate voidaan tiivistää sanoihin: ”Pohja vanhan järjestelmän horjuu. Orjajoukko taistohon! Alas lyökää koko vanha maailma, ja valta teidän silloin on! [27]

KKP kannattaa historiallista materialismia ja väittää, että kommunismi on maallinen paratiisi, jonka polulle proletariaatin tienraivaajat eli kommunistinen puolue ohjaavat. Usko Jumalaan haastoi täten suoraan KKP:n vallan oikeutuksen.

II. Kuinka kommunistinen puolue tuhoaa perinteisen kulttuurin

Kaikki KKP:n teot palvelevat sen poliittisia tarkoitusperiä. Voidakseen ottaa, ylläpitää ja lujittaa hirmuvaltansa, KKP:n täytyy korvata ihmisluonto pahalla puolueluonteella ja kiinalainen perinteinen kulttuuri puolueen ”petoksen, pahuuden ja väkivallan” kulttuurilla. Tämä tuhoaminen ja korvaaminen ei koske ainoastaan kulttuuristen pyhäinjäännösten, historiallisten paikkojen ja ikivanhojen kirjojen tapaisia konkreettisia asioita, vaan myös perinteisiä käsityksiä moraalista, elämästä ja maailmasta. Se koskettaa kaikkia ihmiselämän alueita, ihmisten toiminta, ajatukset ja elämäntyyli mukaan lukien. Samanaikaisesti KKP pitää merkityksettömiä ja pinnallisia kulttuurin ilmentymiä sen ”olennaisena ytimenä” ja säilyttää ne ja käyttää sen jälkeen tätä ”olennaista ydintä” julkisivuna. Puolue säilyttää perinteen muodon samalla kun todellinen perinne korvataan puolueen kulttuurilla. Sen jälkeen se pettää kansaa ja kansainvälistä yhteisöä esittäessään ”jatkavansa ja kehittävänsä” perinteistä kiinalaista kulttuuria.

Kolmen uskonnon samanaikainen tuhoaminen

Koska kiinalainen kulttuuri on juurtunut konfutselaisuuteen, buddhalaisuuteen ja taolaisuuteen, KKP:n ensimmäinen askel perinteisen kulttuurin tuhoamisessa oli hävittää näiden taivaallisten periaatteiden ilmeneminen ihmisten maailmassa tuhoamalla niitä vastaavat kolme uskontoa.

Kaikki kolme uskontoa – konfutselaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus – kärsivät tuhoa eri ajanjaksoina historiassa. Ottakaamme esimerkiksi buddhalaisuus. Se on kärsinyt historiassa neljä suurta koettelemusta, neljän Kiinan keisarin buddhalaisiin kohdistamat vainot, jotka historiassa tunnetaan nimellä ”kolme Wuta ja yksi Zong.” Pohjois-Wein dynastian (386–534 jKr.) keisari Taiwu [28] ja Tang-dynastian (618–907 jKr.) keisari Wuzong [29] yrittivät molemmat tukahduttaa buddhalaisuuden tukeakseen taolaisuutta. Pohjois-Zhoun dynastian (557–581 jKr.) keisari Wu [30] yritti tuhota buddhalaisuuden ja taolaisuuden, mutta kunnioitti konfutselaisuutta. Myöhäisemmän Zhou-dynastian (951–960 jKr.) keisari Shizong [31] yritti tuhota buddhalaisuuden vain voidakseen lyödä buddha-patsaat rahaksi, mutta jätti rauhaan taolaisuuden tai konfutselaisuuden.

KKP on ainoa hallinto, joka tuhoaa kolme uskontoa samanaikaisesti

Pian vuonna 1949 tapahtuneen perustamisensa jälkeen KKP:n hallitus alkoi tuhota temppeleitä ja polttaa pyhiä kirjoituksia ja pakotti buddhalaiset munkit ja nunnat palaamaan maalliseen elämään. Yhtään helläkätisempi se ei ollut uskonnollisia paikkoja tuhotessaan. Vuoteen 1960 mennessä Kiinassa oli jäljellä tuskin yhtään uskonnollista paikkaa. Suuri kulttuurivallankumous toi mukanaan vielä suurempia uskonnollisia ja kulttuurisia katastrofeja kampanjassa nimeltä ”Neljän vanhan hylkääminen” [32] ­– näillä tarkoitettiin vanhoja aatteita, vanhaa kulttuuria, vanhoja käytäntöjä ja vanhoja tapoja.

Yksi esimerkki oli Henanin maakunnassa Luoyangin kaupungin ulkopuolella sijaitseva Kiinan ensimmäinen buddhalainen temppeli, Valkoisen hevosen temppeli (Bai Ma -temppeli) [33], joka oli rakennettu varhaisen itäisen Han-dynastian aikana (25–220 jKr.). Sitä on kunnioitettu ”Buddhalaisuuden kehtona Kiinassa” ja ”Perustajan kotina”. ”Neljän vanhan hylkäämisen” aikana Valkoisen hevosen temppeli ei tietenkään voinut välttää rosvoamista.

Temppelin läheisyydessä toimi Valkoisen hevosen temppelin tuotantoprikaati. Puolueosaston sihteeri johti maatyöläiset rikkomaan temppelin ”vallankumouksen” nimissä. Liao-dynastian (916–1125 jKr.) ajalta peräisin oleva yli 1000 vuotta vanha 18 Arhatia esittänyt savipatsas tuhottiin. Beiyen kirjoitukset [34], jotka korkea-arvoinen intialainen munkki toi Kiinaan 2000 vuotta sitten, poltettiin. Hyvin harvinainen aarre, Jade-hevonen, murskattiin palasiksi. Useita vuosia myöhemmin maanpaossa oleva Kambodžan kuningas Norodom Sihanouk pyysi erityisesti, että hän saisi mennä osoittamaan kunnioitusta Valkoisen hevosen temppelille. Kiinan tuolloinen pääministeri Zhou Enlai antoi kiireesti käskyn viedä Lyoyangiin Beiyen kirjoitukset, joita oli säilytetty Pekingin keisarillisessa palatsissa, sekä 18 Arhatin patsaat, jotka oli tehty Qing-dynastian aikana ja joita oli säilytetty Taivaansinisten pilvien temppelissä (Biyun-temppelissä) Xiangshanin puistossa [35] Pekingin lähellä. Tämä ovela hämäys “ratkaisi” diplomaattisen ongelman. [36]

Kulttuurivallankumous alkoi toukokuussa 1966. Itse asiassa se ”mullisti” Kiinan kulttuuria tuhoisalla tavalla. Elokuusta 1966 alkaen Neljän vanhan hylkäämiskampanjan roihu poltti Kiinassa koko maan. Buddhalaisia temppeleitä, taolaisia temppeleitä, Buddha-patsaita, historiallisia ja luonnonkauniita paikkoja, kalligrafiaa, maalauksia ja antiikkiesineitä pidettiin ”feodaalisina, kapitalistisina ja revisionistisina kohteina”, ja ne joutuivat punakaartilaisten tuhoamisen pääasiallisiksi kohteiksi [37]. Ottakaamme esimerkiksi Buddha-patsaat. Pitkäikäisyyden kukkulan huipulla Kesäpalatsissa [38] Pekingissä, on 1000 värikästä kiiltäväpintaista buddhareliefiä. ”Neljästä vanhasta luopumisen” jälkeen ne kaikki olivat vaurioituneet. Yhdelläkään niistä ei enää ole kaikkia viittä aistielintä tallella.

Näin olivat asiat maan pääkaupungissa, ja samalla tavalla ne olivat muuallakin maassa. Kaukaiset piirikunnatkaan eivät välttyneet tuhoamiselta.

Dain piirikunnassa Shanxin maakunnassa sijaitsee Tiantai-temppeli. Se rakennettiin Taiyan-kaudella pohjoisen Wei-dynastian aikana 1600 vuotta sitten, ja siellä oli kallisarvoisia patsaita ja freskomaalauksia. Vaikka temppeli sijaitsi kukkula-alueella melko kaukana piirikunnan keskuksesta, ”neljän vanhan hylkäämisen” osallistujat eivät välittäneet vaikeuksista, vaan turmelivat kaikki siellä olevat patsaat ja freskomaalaukset … Louguan-temppeli [39], jossa Lao Zi luennoi ja jonne hän 2500 vuotta sitten jätti kuuluisan Tao Te Chinginsä, sijaitsee Zhouzhin piirikunnassa Shaanxin maakunnassa. Lao Zi -luentojen puhujakorokkeen ympäristössä ja 10 lin [40] säteellä siitä, on yli 50 historiallista paikkaa, mm. ’Viisaan kunnioittamisen’ temppeli (Zongsheng Gong), jonka keisari Tang Gaozu Li Yuan [41] rakennutti yli 1300 vuotta sitten Lao Zin kunniaksi. Nyt Louguan-temppeli ja muut historialliset paikat on tuhottu ja taolaiset papit ajettu pois temppelistä. Taolaisen uskonnollisen säännön mukaan taolaiset papit eivät saa leikata hiuksiaan tai ajaa partaansa papeiksi tulonsa jälkeen. Nyt kuitenkin taolaiset papit pakotetaan leikkaamaan tukkansa, riisumaan taolaiset kaapunsa ja liittymään kansankommuunien jäseniksi [42]. Jotkut heistä menivät naimisiin paikallisten talonpoikien tyttärien kanssa ja heistä tuli talonpoikien vävyjä. ... Shandongin maakunnassa Laoshanin vuorilla sijaitsevilla taolaisilla pyhillä paikoilla kuten Ylimmän rauhan temppelissä, Korkeimman selkeyden temppelissä, Äärimmäisen selkeyden temppelissä, Doumu-temppelissä, Huayanin nunnaluostarissa, Ningzhenin temppelissä ja Guanyun temppelissä, ’jumalolentojen patsaat, uhrausastiat, buddhasutrien kirjakääröt, kulttuuriset pyhäinjäännökset ja temppelin muistotaulut murskattiin kaikki palasiksi ja poltettiin’… Jilinin maakunnassa sijaitseva Kirjallisuuden temppeli on yksi neljästä kuuluisasta Konfutsen temppelistä Kiinassa. ”Neljän vanhan hylkäämisen” aikana sitä vaurioitettiin pahasti.” [43]

Erityinen tapa tuhota uskonto

Lenin totesi kerran: ”Helpoin tapa valloittaa linnoitus on tehdä se sisältäpäin.” KKP, joka on marxismi-leninismin lapsi ja lapsenlapsi, ymmärtää luonnollisesti tämän.

”Mahayana Mahaparinirvana Sutrassa” [44] Buddha Sakyamuni ennusti, että hänen nirvanansa jälkeen demonit syntyisivät uudelleen munkkeina, nunnina ja mies- ja naispuolisina maallikkobuddhalaisina turmelemaan Dharmaa. Emme tietenkään voi olla varmoja, mitä Buddha Sakyamuni tarkalleen tarkoitti. KKP:n Kiinassa suorittama buddhalaisuuden tuhoaminen alkoi todellakin ”yhteisrintaman” muodostamisella joidenkin buddhalaisten kanssa. KKP lähetti jopa salaisia kommunistisen puolueen jäseniä soluttautumaan uskontoihin ja turmelemaan niitä sisältäpäin. Kulttuurivallankumouksen aikaisessa kritisointikokouksessa joku kyseli kiinalaisen buddhalaisen yhdistyksen tuolloiselta varapuheenjohtajalta Zhao Puchulta: ”Olet kommunistisen puolueen jäsen, miksi uskot buddhalaisuuteen?”

Buddha Sakyamuni saavutti korkeimman ja täydellisen valaistumisen ”käyttäytymissääntöjen, meditaation ja viisauden” kautta. Ennen nirvanaansa hän kehotti opetuslapsiaan: ”Ylläpitäkää ja noudattakaa käyttäytymissääntöjä. Älkää pettäkö niitä älkääkä rikkoko niitä vastaan.” Hän varoitti myös: ”Taivas, lohikäärmeet, haamut ja pyhät olennot inhoavat ihmisiä, jotka rikkovat käyttäytymissääntöjä vastaan. Heidän paha maineensa leviää kauas ja laajalti... Kun heidän elämänsä päättyy, he kärsivät helvetissä karmastaan ja kohtaavat vääjäämättömän tuomionsa. Sen jälkeen he tulevat sieltä pois. He jatkavat sitten kärsimistä kantamalla nälkäisten haamujen ja eläinten kehoa. He kärsivät tällaisessa kierrossa loputtomasti ilman lievitystä [45].”

Poliittiset buddhalaiset munkit olivat kuuroja Buddhan varoituksille. Vuonna 1952 kommunistinen puolue lähetti edustajiaan ottamaan osaa Kiinan buddhalaisen yhdistyksen avajaiskokoukseen. Kokouksessa monet yhdistyksen buddhalaiset ehdottivat, että buddhalaiset käyttäytymissäännöt poistettaisiin. He väittivät, että nämä säännöt olivat aiheuttaneet monien nuorten miesten ja naisten kuoleman. Jotkut jopa olivat sitä mieltä, että ”ihmisten tulisi olla vapaita uskomaan mihin tahansa uskontoon. Munkeilla ja nunnilla tulisi olla vapaus mennä naimisiin, juoda alkoholia ja syödä lihaa. Kenenkään ei pitäisi sekaantua siihen.” Mestari Xuyun otti osaa kokoukseen ja näki, että buddhalaisuus joutuisi Kiinassa vaarallisen hävityksen kohteeksi. Han astui esiin vastustaen näitä ehdotuksia ja vetosi buddhalaisten käyttäytymissääntöjen ja puvun säilyttämisen puolesta. Mestari Xuyunia paneteltiin ja hänet leimattiin ”vastavallankumoukselliseksi.” Hänet pantiin lukkojen taakse apotin huoneeseen ilman ruokaa ja juomaa. Hänen ei annettu edes mennä pesuhuoneeseen. Hänen käskettiin antaa pois kultansa, hopeansa ja aseensa. Kun Xuyun sanoi, että hänellä ei ollut sellaisia, häntä hakattiin niin, että hänen kallonsa murtui ja vuoti verta ja hänen kylkiluunsa menivät poikki. Xuyun oli siihen aikaan 112-vuotias. Sotilaspoliisi työnsi hänet sängystä lattialle. Kun he tulivat takaisin seuraavana päivänä, he huomasivat että Xuyun oli vielä elossa, joten he hakkasivat häntä julmasti vielä kerran.

Kun Kiinan buddhalainen yhdistys perustettiin vuonna 1952 ja Kiinan taolainen yhdistys vuonna 1957, molemmat julistivat perustuskirjassaan toimivansa ”Kansan hallituksen johdon alaisina”. Todellisuudessa he olivat ateistisen KKP:n johdon alaisina. Molemmat yhdistykset antoivat ymmärtää, että ottaisivat aktiivisesti osaa tuotantoon ja rakennustyöhön ja toteuttaisivat hallituksen politiikkaa. Ne muutettiin täysin maallisiksi järjestöiksi. Hurskaat taolaiset ja buddhalaiset, jotka tästä huolimatta noudattivat käyttäytymissääntöjä, leimattiin vastavallankumouksellisiksi tai taikauskoisten lahkojen ja salaseurojen jäseniksi. ”Buddhalaisten ja taolaisten puhdistamista” koskevien vallankumouksellisten iskulauseiden myötä heidät vangittiin, pakotettiin ”muuntumaan työn kautta” tai jopa teloitettiin. Myöskään läntisiä uskontoja, kuten kristinuskoa tai katolilaisuutta, ei säästetty.

Vuonna 1958 julkaistun kirjan Kuinka Kiinan kommunistinen puolue vainoaa kristittyjä, tilastotietojen mukaan rajoitetusta määrästäkin julkaistuja käsikirjoituksia käy ilmi, että ”maanomistajiksi” tai ”paikallisiksi tyranneiksi” syytetyistä kirkonmiehistä peräti 8 840 henkilöä oli surmattu ja 39 200 oli lähetetty työleireille. ”Vastavallankumouksellisiksi” syytetyistä kirkonmiehistä 2 450 oli surmattu ja 24 800 lähetetty työleireille.[46]

Uskonnot antavat ihmisille mahdollisuuden siirtyä pois maallisesta maailmasta ja kehittää itseään. Ne painottavat ”toista rantaa” (täydellisen valaistumisen rantaa) ja ”taivasta”. Sakyamuni oli syntyjään intialainen prinssi. Etsiäkseen muktia [47], tilaa missä voi saavuttaa mielenrauhan, korkeamman viisauden, täydellisen valaistumisen ja nirvanan [48], hän luopui valtaistuimestaan ja meni metsäisille vuorille harjoittamaan uskontoa kokemalla vaikeuksia ja vaivalloista elämää. Ennen kuin Jeesuksesta tuli valaistunut, paholainen vei hänet vuoren huipulle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat loistossaan. Paholainen sanoi: ”Jos kumarrat minulle ja palvot minua, annan sinulle kaiken tämän.” Mutta Jeesus ei antanut viekoitella itseään. Poliittiset munkit ja kirkonmiehet jotka liittyivät yhteisrintamaan KKP:n kanssa, keksivät petoksia ja valheita kuten ”ihmismaailman buddhalaisuus” ja ”uskonto on totuus ja niin on myös sosialismi”. He väittivät, ettei tämän rannan ja toisen rannan välillä ”ole mitään ristiriitaa”. He kannustivat buddhalaisia ja taolaisia etsimään onnea, mainetta, loistoa, rikkautta ja kunniaa tässä maailmassa, ja muuttivat uskonnollisia opinkappaleita ja niiden sisältöä.

Buddhalaisuus kieltää tappamisen. KKP tappoi ihmisiä kuin kärpäsiä ”vastavallankumouksellisia” kukistaessaan [49]. Poliittiset munkit keksivät sen jälkeen puolustuksen, että ”vastavallankumouksellisten surmaaminen on vielä suurempaa myötätuntoa”. ”Yhdysvaltain hyökkäyksen vastaisen ja Koreaa tukevan sodan” [1950–1953] aikana munkkeja lähetettiin jopa suoraan rintamalinjalle tappamaan.

Vuonna 1950 Wu Yaozong [51] muodosti ”Kolminkertaisesti omaehtoisen isänmaallisen kirkon”, joka noudatti itsehallinnon, omavaraisuuden ja omin voimin laajenemisen periaatteita. Hän väitti, että he murtautuisivat irti ”imperialismista” ja liittyisivät aktiivisesti ”Yhdysvaltain hyökkäyksen vastaiseen ja Koreaa tukevaan sotaan”. Eräs hänen hyvistä ystävistään oli vangittuna yli 20 vuotta, koska kieltäytyi liittymästä Kolminkertaisesti omaehtoisen isänmaallisen kirkkoon ja kärsi kaikenlaista kidutusta ja nöyryytystä. Kun hän kysyi Wu Yaozongilta: ”Mitä mieltä olet Jeesuksen tekemistä ihmeistä?”, Wu vastasi: ”Olen hylännyt ne kaikki.”

Se, ettei tunnusta Jeesuksen ihmeitä, on samaa kuin ettei tunnusta Jeesuksen paratiisia. Kuinka jonkun voi katsoa olevan kristitty, jos hän ei edes tunnista paratiisia, jonne Jeesus meni? Wu Yaozongista, Kolminkertaisesti omaehtoisen isänmaallisen kirkon perustajasta, tuli kuitenkin poliittisen neuvoa-antavan konferenssin pysyvän komitean jäsen. Kun hän astui Kansan suureen saliin, [52] hänen on täytynyt täysin unohtaa Jeesuksen sanat: ”Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.” (Matteus, 22:37-38) ”Antakaa siis keisarille mitä keisarin on ja Jumalalle mitä Jumalan on.” (Matteus, 22:21)

KKP takavarikoi temppelien omaisuuden, pakotti nunnat ja munkit opiskelemaan marxismi-leninismiä aivopestäkseen heidät ja pakotti heidät jopa tekemään työtä. Ningbon kaupungissa, Zhejiangin maakunnassa oli buddhalainen työpaja, jossa yli 25 000 munkkia ja nunnaa pakotettiin tekemään työtä. Vielä järjettömämpää oli, että KKP kannusti munkkeja ja nunnia menemään naimisiin tuhotakseen buddhalaisuuden. Juuri ennen naisten päivää 8. maaliskuuta 1951, naisten liitto Changshan kaupungissa Hunanin maakunnassa käski kaikkien maakunnan nunnien päättää, että he menevät naimisiin muutaman päivän sisällä. Lisäksi nuoret ja terveet munkit pakotettiin liittymään armeijaan ja lähetettiin taisteluun tykinruoaksi![53]

Monet uskonnolliset ryhmät ovat Kiinassa hajonneet KKP:n väkivaltaisen sorron alla. Buddhalaisuuden ja taolaisuuden todellinen eliitti on tukahdutettu. Monet jäljellä olevista palasivat takaisin maalliseen elämään, ja monet olivat salaisia kommunistisen puolueen jäseniä, jotka pukeutuivat kesa-kaapuun, [54] taolaiseen pukuun tai papin pitkään kaapuun vääristelläkseen buddhalaisia pyhiä kirjoituksia, taolaisia kaanoneja ja raamattua etsiäkseen näistä opeista oikeutusta KKP:n kampanjoille.

Kulttuuriaarteiden tuhoaminen

Kulttuuriaarteiden hävittäminen on tärkeä osa KKP:n suorittamasta perinteisen kulttuurin tuhoamisesta. ”Neljän vanhan hylkäämisen” aikana monet uniikit kirjat ja oppineiden keräämät kalligrafiat ja maalaukset poltettiin tai revittiin paperimassaksi. Zhang Bojunilla [55] oli yli 10 000 kirjan perhekokoelma. Punakaartilaisten päälliköt sytyttivät niillä nuotion lämmitelläkseen itseään. Jäljelle jääneet kirjat lähetettiin paperitehtaisiin, joissa ne revittiin paperimassaksi.

Kalligrafian ja kehystyksen asiantuntija Hong Qiusheng oli vanhahko mies, joka tunnettiin vanhan kalligrafian ja maalaustaiteen ”ihmeidentekijänä”. Hän kehysti lukemattomia maailmanluokan mestariteoksia, kuten Song-keisari Huizongin [56] maisemamaalaukset, Su Dongpon [57] bambumaalauksen ja Wen Zhengmingin [58] ja Tang Bohun [59] maalaukset. Hänen monien vuosikymmenten aikana pelastamistaan sadoista vanhoista kalligrafioista ja maalauksista oli tullut ensiluokkainen kansallinen kokoelma. Kalligrafiat ja maalaukset, joita hän oli suurella vaivalla kerännyt, leimattiin ”neljäksi vanhaksi” ja poltettiin. Hong Qiusheng sanoi myöhemmin kyyneleet silmissä: ”Yli 100 jiniä [60] (50 kiloa) kalligrafioita ja maalauksia; niiden polttaminen kesti niin kauan aikaa!” [61]

”Kun maalliset asiat tulevat ja menevät,
Vanha ja uusi vaihtelevat,
Joet ja vuoret ovat muuttumattomia loistossaan
Ja näkyvät yhä tältä metsäpolulta … [62]

Jos tämän päivän kiinalaiset muistaisivat jotain historiastaan, he luultavasti tuntisivat olonsa erilaiseksi lausuessaan tätä Meng Haoranin runoa. Kuuluisien vuorten ja jokien historialliset paikat ovat tuhoutuneet ja kadonneet ”neljän vanhan hylkäämisen” myrskyssä. KKP ei tuhonnut ainoastaan orkideapaviljonkia, jossa Wang Xizhi [63] kirjoitti kuuluisan teoksensa Prologi Orkideapaviljongissa kirjoitetulle runokokoelmalle [64], vaan myös Wang Xizhin hauta turmeltiin. Wu Cheng’enin [65] entinen asunto Jiangsun maakunnassa hävitettiin, ja Wu Jingzin [66] entinen asunto Anhuin maakunnassa tuhottiin. Kivilaatan, jossa oli Su Dongpon käsin kirjoittama Vanhan juomarin tienvarsimaja, [67] ”nuoret vallankumoukselliset” [68] työnsivät nurin ja raaputtivat kirjaimet pois kivilaatasta.

Kiinalaisen kulttuurin ydin on useiden tuhansien vuosien aikana rakentunutta perintöä. Kun se kerran on tuhottu, sitä ei voi saada takaisin. KKP kuitenkin tuhosi sen barbaarisesti ”vallankumouksen” nimissä ilman surua tai häpeää. Kun kaipailimme ”palatsien palatsina” tunnettua englantilais-ranskalaisten joukkojen polttamaa Vanhaa kesäpalatsia, kun kaipailimme monumentaalista Yonglen tietosanakirjaa [69], joka tuhoutui maahantunkeutujien tulituksessa, kuinka olisimme voineet aavistaa, että KKP:n aiheuttama tuho olisi niin paljon laajempi, pitkäaikaisempi ja perinpohjaisempi kuin minkään maahanhyökkääjän aiheuttamat tuhot?

Hengellisten uskomusten tuhoaminen

Uskonnon ja kulttuurin aineellisten muotojen tuhoamisen lisäksi KKP on kaikin keinoin pyrkinyt tuhoamaan ihmisten uskosta ja kulttuurista muodostuvan hengellisen identiteetin. Ottakaamme esimerkiksi tapa, jolla KKP on kohdellut etnisiä uskomuksia. KKP katsoi Hui-muslimiryhmän perinteiden olevan yksi ”neljästä vanhasta” – vanhaa ajattelua, kulttuuria, perinnettä ja tapaa. Se pakotti sen vuoksi Hui-kansan syömään sianlihaa. Muslimimaanviljelijöitä ja moskeijoita vaadittiin kasvattamaan sikoja, ja jokaisen talouden oli hankittava valtiolle kaksi sikaa vuodessa. Punakaartilaiset pakottivat jopa toiseksi korkeimman tiibetiläisen elävän Buddhan, Panchen Laman, syömään ihmisulostetta. Suurimman nykyaikana rakennetun (1921) buddhalaisen temppelin Harbinin kaupungissa Heilongjiangin maakunnassa sijaitsevan Autuuden temppelin kolmen munkin käskettiin kantamaan julistetta jossa luki: ”Viekää sutrat helkkariin – ne ovat täynnä paskaa.”.

Vuonna 1971 KKP:n keskuskomitean varapuheenjohtaja Lin Biao [70] yritti paeta Kiinasta mutta sai surmansa lentokoneen maahansyöksyssä Undurkhanissa, Mongoliassa. Myöhemmin Linin Pekingin asunnosta Maojiawanissa löydettiin joitakin konfutselaisia lainauksia. KKP aloitti silloin raivoisan ”Arvostelkaa Konfutsea” -kampanjan. Nimimerkki Liang Xiao [71] julkaisi KKP:n lippulehdessä ”Punalipussa” artikkelin ”Kuka on Konfutse?”. Artikkelissa Konfutse esitettiin ”hulluna, joka halusi kääntää historian taaksepäin” ja ”petollisena ja viekkaana kansankiihottajana”. Kirjoitusta seurasi sarja Konfutsea mustamaalaavia pilapiirroksia ja lauluja.

Näin hävitettiin uskonnon ja kulttuurin arvokkuus ja pyhyys.

Loputonta tuhoamista

Muinaisessa Kiinassa keskushallinnon valvonta ulottui vain piirikuntatasolle. Sen alapuolella patriarkaaliset klaanit ylläpitivät itsehallintoa. Näin ollen Kiinan historiassa sen tapaiset tuhotoimet kuin keisari Qin Shi Huangin [72] Qin-dynastian aikana (221–207 eKr.) toimeenpanema ”kirjojen polttaminen ja konfutselaisten oppineiden hautaaminen elävältä” ja viidennen ja kymmenennen vuosisadan välillä toteutetut neljä buddhalaisuuden tuhoamiskampanjaa ”kolme Wuta ja yksi Zong” olivat ylhäältä johdettuja, mikä ei mitenkään voinut tuhota kulttuuria. Näin konfutselaiset ja buddhalaiset klassikot ja ideat säilyivät laajoissa osissa yhteiskuntaa. Sen sijaan KKP:n lietsoma teini-ikäisten opiskelijoiden ”neljän vanhan hylkääminen” oli ”spontaanisen innostuksen ilmaisuna” yleisvaltakunnallinen liike. Kommunistipuolueen leviäminen joka kylään kyläntasoisten puolueosastojen kautta hallitsi yhteiskuntaa niin tiukasti, että KKP:n ”vallankumouksellinen” liike levisi kaikkialle ja vaikutti Kiinassa jokaiseen ihmiseen maan jokaisessa kolkassa.

Historian aikana yksikään keisari ei ole KKP:n tavoin tuhonnut ihmisten mielistä heidän kauneimpia ja pyhimpiä näkemyksiään panettelevalla ja solvaavalla propagandalla ja väkivallalla. Uskon tuhoaminen voi usein olla tehokkaampaa ja pitkäaikaisempaa kuin pelkkä fyysinen tuhoaminen.

Älymystön uudelleenkoulutus

Kiinalaiset kirjainmerkit sisältävät 5000-vuotisen sivistyksen ytimen. Jokaisen merkin muoto ja ääntäminen sekä merkkiyhdistelmien muodostamat idiomit ja kirjalliset viittaukset ilmentävät syvällisiä kulttuurisia merkityksiä. KKP ei ainoastaan yksinkertaistanut kiinalaisia merkkejä, vaan yritti myös korvata ne latinalaisella kirjoituksella (pinyin), mikä poistaisi kiinalaisista merkeistä ja kielestä kaiken kulttuuriperinteen. Mutta korvaussuunnitelma ei onnistunut, mikä säästi kiinan kielen enemmältä tuholta. Saman perinteisen kulttuurin välittäjinä toimivat kiinalaiset oppineet eivät kuitenkaan säästyneet tuholta yhtä onnekkaasti.

Ennen vuotta 1949 Kiinassa oli noin kaksi miljoonaa älymystön edustajaa. Vaikka jotkut heistä olivat opiskelleet länsimaissa, he olivat silti perineet konfutselaisia ajatuksia. KKP ei mitenkään voinut hellittää valtaansa heistä, sillä perinteisen ”oppineiden aristokraattien” luokan jäseninä heidän tapansa ajatella näytteli tärkeää osaa tavallisen ihmisen ajatuksien muokkaamisessa.

Syyskuussa vuonna 1951 kommunistinen puolue käynnisti suurimittaisen ”ajattelun uudistamiskampanjan”, joka aloitettiin Pekingin yliopistossa älymystön parissa. KKP vaati ”järjestämään (yliopistojen, keskikoulun ja peruskoulun opettajien ja yliopiston opiskelijoiden keskuudessa) kampanjan, jossa he totuudenmukaisesti ja rehellisesti tunnustaisivat oman historiansa”, jotta kaikki vastavallankumoukselliset ainekset saataisiin puhdistetuksi.[73]

Mao Zedong ei koskaan pitänyt älymystöstä. Hän totesi: ”Heidän (oppineiden) tulisi tajuta, että monet niin kutsutut oppineet ovat suhteellisesti katsoen sangen tietämättömiä ja että työläiset ja maanviljelijät tietävät joskus enemmän kuin he.” [74] ”Verrattuna työläisiin ja maalaisiin, oppineet, jotka eivät olleet tehneet parannusta, eivät olleet puhtaita, ja viimeisessä katsannossa työntekijät ja maalaiset olivat ihmisistä puhtaimpia, vaikka heidän kätensä olivat likaiset ja heidän jaloissaan oli lehmänlantaa…” [75]

Kommunistisen puolueen älymystöön kohdistama vaino alkoi erimuotoisilla syytöksillä alkaen siitä kun Wu Xunia [76] vuonna 1951 arvosteltiin ”koulujen hoitamisesta kerjätyillä rahoilla” aina Mao Zedongin kirjailija Hu Fengiin [77] kohdistamaan hyökkäykseen vuonna 1955, jossa tätä väitettiin vastavallankumoukselliseksi. Aluksi oppineita ei luokiteltu taantumuksellisiksi, mutta vuoden 1957 paikkeilla, kun useita merkittäviä uskonnollisia ryhmiä oli antautunut ”yhteisrintama”-kampanjan seurauksena, KKP saattoi keskittää tarmonsa älymystöön. Näin käynnistettiin ”Oikeistolaisuuden vastainen kampanja”.

Helmikuun lopulla vuonna 1957 KKP väitti ”antavansa satojen kukkien kukkia ja satojen koulukuntien kilpailla” ja kehotti älymystöä kertomaan ehdotuksensa ja arvostelunsa puolueelle ja lupasi olla ryhtymättä rankaisutoimiin. Älymystön edustajat olivat pitkään olleet tyytymättömiä KKP:hen siksi, että se kontrolloi kaikkia aloja, vaikka oli niillä aloilla maallikko, ja että se tappoi viattomia ihmisiä ”vastavallankumouksellisten tukahduttamiskampanjan” aikana vuosina 1950–1953 ja vuosina 1955–1957 tapahtuneen ”vastavallankumouksellisten tuhoamiskampanjan” aikana. He arvelivat, että KKP oli lopulta avartanut näkemyksiään. Niin he alkoivat kertoa todellisista tunteistaan, ja heidän arvostelunsa kävi yhä voimakkaammaksi.

Vielä nytkin, monia vuosia myöhemmin, on edelleen ihmisiä, jotka uskovat, että Mao Zedong alkoi hyökätä älymystöä vastaan vasta tuskastuttuaan heidän liian kovaan kritiikkiinsä. Totuus oli kuitenkin aivan toinen.

Mao Zedong kirjoitti 15. toukokuuta 1957 artikkelin nimeltä ”Asiat alkavat muuttua” ja levitti sitä tärkeiden KKP:n virkailijoiden keskuuteen. Artikkelissa todettiin: ”Viime päivinä oikeistolaiset … näyttävät olleen erittäin päättäväisiä ja hurjia… Kommunismia vastustavat oikeistolaiset yrittävät epätoivoisesti nostattaa Kiinassa yli seitsemännen asteen taifuunin … ja pyrkivät tuhoamaan kommunistisen puolueen.” [78] Tämän jälkeen nekin virkailijat, jotka olivat olleet välinpitämättömiä ”antakaa satojen kukkien kukkia ja satojen koulukuntien kilpailla keskenään” -kampanjan suhteen, yhtäkkiä kiinnostuivat ja vakavoituivat. Muistelmissaan ’Menneisyys ei katoa kuin savu’ Zhang Bojunin tytär muisteli:

Yhteisrintaman työosaston ministeri Li Weihan soitti henkilökohtaisesti Zhang Bojunille kutsuakseen hänet oikaisukokoukseen esittämään mielipiteensä KKP:sta. Järjestettiin niin, että Zhang sai istua eturivin sohvalla. Koska Zhang ei tiennyt, että tämä oli ansa, hän esitti KKP:hen kohdistamansa arvostelun. Tilaisuuden aikana ”Li Weihan näytti rauhalliselta. Zhang ajatteli luultavasti, että Li oli hänen kanssaan samaa mieltä. Hän ei tiennyt, että Li oli tyytyväinen nähdessään uhrinsa putoavan ansaan.” Kokouksen jälkeen Zhang luokiteltiin Kiinan oikeistolaiseksi numero yksi.

Voimme mainita vuoden 1957 päivämääriä, jolloin älymystön edustajat tekivät ehdotuksia tai pitivät puheita, joissa he esittivät arvostelua ja parannusehdotuksia: Zhang Bojunin ”Poliittinen suunnitteluinstituutti” toukokuun 21. päivänä; Long Yunin ”Päättömiä neuvostoliittolaisten vastaisia näkemyksiä” toukokuun 22. päivänä; Luo Longjin ”Oikaisukomitea” toukokuun 22. päivänä; Lin Xilingin puhe ”KKP:n feodaalisen sosialismin arvostelua” Pekingin yliopistossa toukokuun 30. päivänä; Wu Zuguangnin ”Puolueen pitäisi lopettaa taiteen ohjaaminen” toukokuun 31. päivänä ja Chu Anpingin ”Puolue hallitsee maailmaa” kesäkuun 1. päivänä. Kaikki nämä ehdotukset ja puheet oli pyydetty pitämään ja pidettiin vasta sen jälkeen kun Mao Zedong oli teroittanut teurastusveitsensä.

Kaikki nämä älymystön edustajat leimattiin odotetusti oikeistolaisiksi. Valtakunnan tasolla tällaisia ”oikeistolaisia” oli yli 550 000.

Kiinalainen perinne sanoo, että ”oppineet voi surmata mutta heitä ei voi nöyryyttää”. KKP kykeni nöyryyttämään älymystön edustajia kieltämällä heiltä oikeuden jäädä henkiin ja jopa syyttämällä heidän perheitään, jolleivät nämä hyväksyneet nöyryytystä. Monet älymystön edustajat antautuivat. Prosessin aikana jotkut heistä antoivat ilmi muita pelastaakseen itsensä, mikä särki monen ihmisen sydämen. Ne, jotka eivät alistuneet nöyryytykseen, surmattiin – heistä tuli varoittava esimerkki muille.

Näin perinteinen ”oppineiden luokka”, yhteiskuntamoraalin esikuvat, pyyhkäistiin pois. Mao Zedong totesi:

”Mitä syytä keisari Qin Shi Huangilla on kerskua? Hän tappoi vain 460 konfutselaista oppinutta, kun me tapoimme 46 000 henkisen työn tekijää. Emmekö myös surmanneet vastavallankumouksellisia intellektuelleja kukistaessamme vastavallankumouksellisia? Kiistelin demokratiaa puolustavien ihmisten kanssa, jotka väittivät meidän käyttäytyvän kuten keisari Qin Shi Huang. Sanoin, että he olivat väärässä, sillä olemme ylittäneet hänen tekonsa satakertaisesti.”

Mao ei todellakaan pelkästään tappanut älymystön edustajia. Surullisempaa oli, että hän tuhosi heidän mielensä ja sydämensä.

Näennäisen kulttuurin luominen säilyttämällä perinteen pinnallinen muoto mutta muuttamalla sen sisältöä

Sen jälkeen kun KKP aloitti talousuudistuksen ja avoimien ovien politiikan, se kunnosti monia kirkkoja ja buddhalaisia ja taolaisia temppeleitä. Se järjesti myös joidenkin temppelien näyttelyitä Kiinassa ja kulttuurinäyttelyitä ulkomailla. Tämä oli KKP:n viimeisin yritys käyttää hyväkseen perinteistä kulttuuria ja tuhota se. KKP:lla oli toimiinsa kaksi syytä. Toisaalta ihmisten luontainen hyväsydämisyys, jota KKP ei todellakaan voinut tuhota, johtaisi ”puoluekulttuurin” tuhoamiseen ja toisaalta KKP halusi käyttää perinteistä kulttuuria kosmeettisesti peittääkseen petollista, katalaa ja väkivaltaista luonnettaan.

Kulttuurin olennainen ydin on sen sisäinen moraalinen merkitys, kun taas pinnallisilla muodoilla on vain viihdearvoa. KKP palautti kulttuurin pinnalliset, viihdyttävät elementit, peittääkseen aikomuksensa tuhota moraali. Ei ole väliä kuinka monia taide- ja kalligrafianäyttelyjä KKP on pannut pystyyn, kuinka monia kulttuurifestivaaleja, lohikäärme- ja leijonatansseja se on järjestänyt, kuinka monia ruokamarkkinoita se on isännöinyt, tai kuinka paljon klassista arkkitehtuuria se on rakentanut; puolue yksinkertaisesti ennallistaa kulttuurin pinnallista ulkomuotoa, ei sen olennaista ydintä. Samalla KKP mainosti kulttuurisia näyttelyesineitään sekä Kiinassa, että Kiinan ulkopuolella pohjimmiltaan vain poliittisen valtansa ylläpitämiseksi.

Ottakaamme taas temppelit esimerkiksi. Temppelit ovat uskonnonharjoituspaikkoja, joissa kuunnellaan kelloja aamulla ja rumpuja auringon laskiessa ja palvotaan Buddhaa öljylamppujen palaessa. Tavallisessa inhimillisessä yhteiskunnassa ihmiset voivat siellä myös tunnustaa syntinsä ja rukoilla. Uskonnonharjoitus vaatii puhtaan sydämen, joka ei tavoittele mitään. Syntien tunnustaminen ja rukoileminen edellyttävät myös arvokasta ja juhlallista ympäristöä. Temppelit on kuitenkin taloudellisen hyödyn nimissä muunnettu matkailukohteiksi. Kuinka monet niistä, jotka käyvät temppeleissä Kiinassa, ovat tulleet miettimään harha-askeleitaan ja kunnioittamaan Buddhaa vilpittömällä ja kunnioittavalla sydämellä käytyään ensin kylvyssä ja vaihdettuaan ylleen puhtaat vaatteet?

Muodon palauttaminen, mutta perinteisen kulttuurin sisäisen merkityksen tuhoaminen on taktiikka, johon KKP on turvautunut ihmisten hämäämiseksi. Oli kyseessä sitten buddhalaisuus, muut uskonnot tai niistä lähtöisin olevat kulttuurimuodot, KKP on tarkoituksella alentanut niiden arvoa tällä tavalla.

III. Puoluekulttuuri

Samalla kun KKP tuhosi perinteisen puolijumalallisen kulttuurin, se loi jatkuvien poliittisten kampanjoiden avulla vaivihkaa oman ”puoluekulttuurinsa”. Puoluekulttuuri on muuttanut vanhemman sukupolven, myrkyttänyt nuoremman sukupolven, ja sillä on ollut vaikutusta myös lapsiin. Sen vaikutus on ollut erittäin syvällinen ja laaja. Vaikka monet ihmiset yrittivät paljastaa KKP:n julmuuden, he eivät voineet olla omaksumatta KKP:n tapaa arvioida hyvää ja pahaa, analysoimatta ja käyttämättä sen kehittämää sanastoa, jolla väistämättä on puoluekulttuurin leima.

Paitsi että puoluekulttuuri peri siihen olennaisena osana kuuluvan julmuuden ulkomailta tulleelta marxismi-leninismin kulttuurilta, se myös yhdisti taitavasti tuhatvuotisen kiinalaisen kulttuurin kaikki kielteiset elementit puoluepropagandan väkivaltaisen vallankumouksen ja taistelun filosofian kanssa. Noita kielteisiä piirteitä ovat keisarillisen perheen sisäinen valtataistelu, klikkien muodostaminen oman edun tavoittelemiseksi, poliittiset temput, joista muut saavat kärsiä, likaiset taktiikat ja salajuonet. Kun KKP menneiden vuosikymmenien aikana kamppaili eloonjäämisestään, sen petollisia, katalia ja väkivaltaisia luonteenominaisuuksia rikastutettiin, hoivattiin ja edistettiin.

Despotismi ja diktatuuri ovat puoluekulttuurin luonto. Tämä kulttuuri palvelee puoluetta sen poliittisissa taisteluissa ja luokkataisteluissa. Tapaa, jolla se muodostaa KKP:n hirmuvallan ja despotismin ”humanistisen” ympäristön, on mahdollista ymmärtää neljästä näkökulmasta.

Vallan ja valvonnan näkökulma

A. Eristämisen kulttuuri

Kommunistisen puolueen kulttuuri on eristynyt yksinvalta, jossa ei ole ajatuksen, puheen, kokoontumisen eikä uskonnon vapautta. Puolueen vallan mekanismi muistuttaa hydraulisen systeemin mekanismia, joka on riippuvainen korkeasta paineesta ja eristämisestä. Pienen pienikin vuoto saisi systeemin romahtamaan. Puolue ei esimerkiksi suostunut neuvottelemaan opiskelijoiden kanssa kesäkuun neljännen päivän liikkeen aikana [80] pelätessään, että jos tämä reikä vuotaisi, niin myös työläiset, maalaiset, älymystö ja sotilaat vaatisivat neuvotteluja. Sen seurauksena Kiina olisi siirtynyt lähemmäs demokratiaa, ja yhden puolueen diktatuuri olisi asetettu kyseenalaiseksi. Se päätti sen vuoksi mieluummin tappaa kuin myöntyä opiskelijoiden vaatimuksiin. Nykyään KKP palkkaa kymmeniä tuhansia ”cyberpoliiseja” tarkkailemaan internetiä ja sulkemaan heti kaikki ulkomaalaiset verkkosivut, joista KKP ei pidä.

B. Terrorin kulttuuri

Viimeisten 55 vuoden aikana KKP on käyttänyt terroria kiinalaisten ajattelun tukahduttamiseen. Se on säilyttänyt piiskansa ja teurastusveitsensä – ihmiset eivät koskaan tiedä, milloin onnettomuus kohtaa heitä – ja pakottanut ihmiset mukautumaan. Kun ihmiset elävät pelossa, heistä tulee kuuliaisia. Demokratian puolestapuhujia, itsenäisiä ajattelijoita, (KKP:n) järjestelmän sisäpuolisia epäilijöitä ja erilaisten uskonnollisten ryhmien jäseniä on surmattu varoittavina esimerkkeinä. Puolue haluaa tukahduttaa kaiken vastarinnan alkuunsa.

C. Verkostokontrollin kulttuuri

Kiinan kommunistisen puolueen hallinta käsittää koko yhteiskunnan. Sen käytössä on kotitalouksien rekisteröintijärjestelmä, naapurustojen komiteajärjestelmä ja puolueen eri tasojen komitearakenne. ”Puolueosastoja perustetaan yritystasolla.” ”Jok’ikisellä kylällä on oma puolueosasto.” Puolueen ja kommunistisen nuorisoliiton jäsenillä on vakituisia toimintoja. KKP suositteli myös vastaavia iskulauseita. Tässä joitakin esimerkkejä: ”Vartioi omaa oveasi ja tarkkaile omaa väkeäsi.” ”Estä omaa väkeäsi vetoamasta muihin.” ”Toteuta päättäväisesti tehtävien määräämisjärjestelmä, varmista, että tehtävät suoritetaan ja selvitä kuka on vastuussa. Vartioi ja valvo tarkasti. Ota vakavasti kurinpito ja säännöt, ja varmista ehkäisytoimet ja ylläpidä valvontaa ympäri vuorokauden.” ”610-virasto [81] muodostaa valvontakomitean tarkastamaan ja tarkkailemaan toimintoja jokaisella alueella ja jokaisessa työyksikössä epäsäännöllisin väliajoin.”

D. Syytösten kulttuuri

KKP vähät välitti modernin yhteiskunnan laillisuusperiaatteista, vaan ajoi tarmokkaasti osallisuuden politiikkaa. Se käytti ehdotonta valtaansa rankaisemaan ”maanomistajiksi, rikkaiksi”, ”taantumuksellisiksi”, ”huonoiksi aineksiksi” ja ”oikeistolaisiksi” leimattujen sukulaisia. Se kannatti ”luokka-alkuperän” teoriaa. [82]

Nykyisin KKP haluaa ”vahvistaa varsinaisten johtajien vastuuta ja julkisesti soimata heitä, jos he johtajan roolissaan eivät onnistu ryhtymään tarpeellisiin toimiin estääkseen Falun Gongin harjoittajia menemästä Pekingiin aiheuttamaan ongelmia. Vakavissa tapauksissa ryhdytään kurinpitotoimiin. ”Jos yksi perheenjäsen harjoittaa Falun Gongia, jokainen perheenjäsen saa potkut.” ”Jos joku harjoittaa Falun Gongia, jokaisen työntekijän lisäpalkkio koko yhtiössä pidätetään.” KKP otti käyttöön myös syrjiviä menettelytapoja, jotka luokittelivat lapset niihin, ”jotka voidaan uudelleenkouluttaa”, ja ”viiteen mustaan luokkaan” (maanomistajiin, rikkaisiin talonpoikiin, taantumuksellisiin, huonoihin aineksiin ja oikeistolaisiin). Puolue kannusti mukautumista puolueeseen ja ”oikeudenmukaisuuden asettamista perheen lojaalisuuden yläpuolelle”. Henkilökunta-arkistot, organisaatioarkistot ja tilapäisen sijoitusjärjestelmän tapaiset järjestelmät perustettiin varmistamaan sen toimintatapojen toteuttamista. Ihmisiä kannustettiin syyttämään ja paljastamaan muita ihmisiä ja palkittiin puolueelle antamastaan avusta.

Propagandan näkökulmia

A. Yksiääninen kulttuuri

Kulttuurivallankumouksen aikana Kiina oli täynnä seuraavanlaisia iskulauseita: ”Korkeimmat toimintaohjeet”, ”Yksi (Maon) lause kantaa kymmenen tuhannen lauseen painoa; jokainen niistä on totuus”. Kaikki tiedotusvälineet valjastettiin laulamaan puolueen ylistystä ja puhumaan kollektiivisesti puolueen puolesta. Kaikilla hallinnon tasoilla puolueen, hallituksen, armeijan, työntekijöiden, nuorisojärjestöjen ja naisjärjestöjen johtajien oli tarvittaessa tultava ilmaisemaan tukeaan. Kaikkien oli läpäistävä tämä tulikoe.

B. Väkivaltaa edistävä kulttuuri

Mao Zedong sanoi: ”Kuinka 800 miljoonan ihmisen kanssa voisi onnistua ilman taistelua?” Falun Gongin vainosta Jiang Zemin totesi: ”Falun Gongin harjoittajien kuoliaaksi hakkaamisesta ei rangaista.” KKP kannatti ”totaalista sotaa”, ja sen mielestä ”atomipommi on yksinkertaisesti paperitiikeri … vaikka puolet väestöstä kuolisi, jäljelle jäänyt toinen puoli rakentaisi silti kotimaamme raunioista”.

C. Vihaa lietsova kulttuuri

Perustavanlaatuiseksi kansalliseksi toimintaperiaatteeksi tulee se ”ettei unohda (köyhän) luokan kärsimyksiä ja että kyynelissä ja veressä vakaasti muistaa tämä vihan”. Julmuutta luokkavihollisia kohtaan ylistettiin hyveenä. KKP opetti: ”Pureudu vihaasi, pureksi sitä ja nielaise se. Istuta viha sydämeesi niin, että se versoo.” [83]

D. Petoksen ja valheiden kulttuuri

Tässä joitakin esimerkkejä KKP:n valheista: ”Sato mu’ta [84] kohti on yli kymmenentuhatta jin’iä” Suuren harppauksen aikana (1958). ”Ei yhtäkään ihmistä surmattu Taivaallisen rauhan aukiolla” kesäkuun neljännen päivän verilöylyn aikana 1989. ”SARS-virus on saatu hallintaan” vuonna 2003. ”Ihmisoikeudet eivät koskaan ole Kiinassa olleet paremmalla tolalla” ja ”Kolme Edustusta.” [85]

E. Aivopesun kulttuuri

Seuraavassa muutamia iskulauseita, joita KKP keksi ihmisten aivopesemiseksi: ”Ei olisi uutta Kiinaa ilman kommunistista puoluetta.” ”Asiaamme edistävä perustavanlaatuinen voima on KKP, ja ajatteluamme ohjaava teoreettinen perusta on marxismi-leninismi” [86]. ”Ole puolueen keskuskomitean kanssa samoilla linjoilla niin paljon kuin suinkin on mahdollista.” ”Tottele puolueen käskyä, jos ymmärrät sen. Vaikket ymmärtäisikään, tottele sitä silti. Ymmärryksesi syvenee käskyä totellessasi.”

F. Mielistelyn kulttuuri

”Taivas ja maa ovat suuret, mutta puolueen hyväntahtoisuus on suurempi”; ”Olemme kaikista saavutuksistamme kiitollisuudenvelassa puolueelle”; ”Pidän puoluetta äitinäni”; ”Puolustan omalla elämälläni puolueen keskuskomiteaa.” ”Suuri, loistava ja virheetön puolue.” ”Voittamaton puolue”, jne.

G. Teeskentelyn kulttuuri

Puolue loi jatkuvasti uusia malleja ja esimerkkejä ja otti käyttöön ”sosialistisen ideologian ja etiikan kehittämiskampanjat” ja ”ideologiset koulutuskampanjat”. Seurauksena oli, että ihmiset tekivät asioita samalla lailla kuin ennen kampanjoitakin. Kaikista julkisista luennoista, opiskelukokouksista ja kokemusten jakamisista on tullut ”intoilun näytöskappaleita”, ja yhteiskunnan moraalinen taso on edelleen taantunut.

Ihmissuhteiden näkökulma

A. Kateuden kulttuuri

Puolue kannattaa ”ehdotonta tasa-arvoisuutta”, niin että ”jokainen, joka eroaa muista, joutuu hyökkäyksen kohteeksi”. Ihmiset ovat kateellisia itseään kyvykkäämmille ja rikkaammille (ns. ”punasilmäsyndrooma”). [87]

B. Kulttuuri, jossa ihmiset polkevat toisiaan

KKP kannusti ”taistelua kasvotusten ja raportointia selätysten”. Omien kollegojen ilmiantamista, kirjallisen aineiston luomista heidän lavastamisekseen syyllisiksi, tosiasioiden väärentämistä ja heidän virheittensä liioittelemista – näitä petollisia toimia on käytetty mittaamaan läheisyyttä puolueeseen ja halua edetä uralla.

Hienovaraisia vaikutuksia ihmisten sisäiseen sielunelämään ja ulkoiseen käytökseen

A. Kulttuuri, joka muuttaa ihmiset koneiksi

Puolue haluaa, että ihmiset ”ovat ruostumattomia ruuveja vallankumouksen koneistossa”, ”puolueen kesytetty työkalu” ja ”valmiita hyökkäämään minne puolue käskee”. ”Puhemies Maon sotilaat kuuntelevat ennen muuta puoluetta; he menevät minne tahansa missä heitä tarvitaan, ja kotiutuvat minne tahansa missä on koettelemuksia.”

B. Kulttuuri, joka sekoittaa oikean ja väärän

Kulttuurivallankumouksen aikana KKP ”valitsi mieluummin sosialistiset rikkaruohot kuin kapitalistiset sadot”. Kesäkuun neljännen päivän verilöylyssä armeijan käskettiin ampua ja tappaa ”20 vuoden vakauden vastineeksi”. KKP myös ”tekee muille mitä ei halua itselleen tehtävän”.

C. Vapaaehtoisen aivopesun ja ehdottoman kuuliaisuuden kulttuuri

”Alempiarvoiset tottelevat ylempiarvoisten käskyjä, ja koko puolue tottelee puolueen keskuskomiteaa.” ”Pyri säälimättömästi tuhoamaan jokainen mielesi läpi välähtävä itsekäs ajatus.” ”Anna vallankumouksen purkautua sielusi syvyydestä.” ”Pyri olemaan samoilla linjoilla puolueen keskuskomitean kanssa niin paljon kuin suinkin on mahdollista” ”Yhdistäkää mielet, yhdistäkää askeleet, yhdistäkää käskyt ja yhdistäkää käskyvalta.”

D. Nöyristelyn kulttuuri

”Kiina olisi kaaoksessa ilman kommunistista puoluetta.” ”Kiina on niin suuri. Kuka muu kuin KKP voisi johtaa sitä?” ”Kiinan sortuminen olisi maailmanlaajuinen katastrofi, joten meidän pitää auttaa KKP:ta säilyttämään valtansa.” Pelosta ja suojatakseen itseään KKP:n jatkuvasti tukahduttamat ryhmät näyttävät usein olevan vasemmistolaisempia kuin KKP itse.

Tästä on monia esimerkkejä. Jokainen lukija voisi luultavasti löytää erilaisia puoluekulttuurin elementtejä omasta kokemuspiiristään.

Kulttuurivallankumouksen kokeneet ihmiset saattavat vielä muistaa elävästi modernin oopperan ”malliesitykset”, Maon sanoihin sävelletyt laulut ja Lojaalisuustanssin. Monet muistavat yhä Valkohiuksisen Tytön, [88] Tunnelisodan [89] ja Kaivossodan vuorosanat [90]. Näiden kaunokirjallisten teosten avulla KKP on aivopessyt ihmisiä, täyttänyt väkisin heidän mielensä viesteillä siitä, ”kuinka loistava ja suurenmoinen” puolue on; kuinka ”suurin ponnistuksin ja urhoollisesti” puolue on taistellut vihollista vastaan; kuinka ”täysin omistautuneita puolueelle” puolueen sotilaat ovat; kuinka halukkaita he ovat uhraamaan itsensä puolueen puolesta; ja kuinka tyhmiä ja ilkeitä viholliset ovat. Päivästä toiseen KKP:n propagandakoneisto pakkoruiskuttaa jokaiseen ihmiseen kommunistisen puolueen tarvitsemia uskomuksia. Joka nykyään menisi uudelleen katsomaan musikaalista tanssia sisältävää ”eeppistä runoelmaa” Itä on punainen, tajuaisi, että esityksen koko aihe ja tyyli käsittelevät ”tappamista, tappamista, ja vielä enemmän tappamista”.

Samalla KKP loi omat puheen ja esityksen järjestelmänsä, kuten joukkoarvostelujen herjaavan kielenkäytön, puolueen ylistyksessä käytetyt imartelevat sanat ja ”kahdeksanosaista esseetä” muistuttavat kuluneet viralliset fraasit [91]. Ihmiset saadaan huomaamattaan käyttämään puheessaan ajatusmalleja, jotka edistävät ”luokkataistelun” käsitettä, ”ylistävät puoluetta” ja käyttävät määräilevää kieltä rauhallisen ja järkevän perustelun sijasta. KKP väärinkäyttää myös uskonnollista sanavarastoa ja vääristää sen termien sisältöä.
Yksi askel totuuden tuolle puolen merkitsee harhakäsitystä. KKP:n puoluekulttuuri myös tietyssä määrin väärinkäyttää perinteistä moraalia. Perinteinen kulttuuri esimerkiksi arvostaa ”uskollisuutta” – ja niin arvostaa kommunistinen puoluekin. Mutta se edistää ”uskollisuutta ja rehellisyyttä puoluetta kohtaan”, kun taas perinteinen kulttuuri korostaa ”kuuliaisuutta vanhempia kohtaan”. KKP saattaa laittaa ihmisiä vankilaan, jos he eivät pidä huolta vanhemmistaan, mutta todellinen syy on, että näistä vanhemmista muuten tulisi ”taakka” hallitukselle. Kun puolueen tarpeet niin edellyttävät, lapsia vaaditaan tekemään selvä pesäero vanhempiinsa. Perinteinen kulttuuri korostaa ”lojaalisuutta”. Silti ” tärkeimpiä ovat ihmiset; seuraavaksi tulee valtio; viimeiseksi tulee hallitsija”. KKP:n hellimä ”lojaalisuus” on ”sokeaa palvontaa” – niin täysin sokeaa, että ihmisiä vaaditaan uskomaan KKP:hen ehdoitta ja tottelemaan sitä kyselemättä.

KKP:n käyttämät sanat ovat tavallisesti harhaanjohtavia. Se kutsui esimerkiksi Guomindangin ja kommunistien välistä sisällissotaa ”vapautussodaksi”, aivan kuin ihmiset olisi ”vapautettu” sorrosta. KKP kutsui vuoden 1949 jälkeistä aikaa ”valtion perustamisen jälkeiseksi”, vaikka Kiina oli olemassa kauan aikaa ennen sitä. KKP yksinkertaisesti pystytti uuden poliittisen hallituksen. Kolmen vuoden suurta nälänhätää [92] kutsuttiin ”kolmen vuoden luonnononnettomuudeksi”, vaikka se itse asiassa ei ollut luonnononnettomuus vaan ihmisten aiheuttama onnettomuus. Kuullessaan näitä sanoja käytettävän jokapäiväisessä elämässä ja joutuessaan huomaamattaan niiden vaikutuksen alaisiksi ihmiset hyväksyivät tietämättään ne ideologiat, jotka KKP tahtoi juurruttaa heihin.

Perinteisessä kulttuurissa musiikkia pidetään keinona hillitä ihmisten haluja. Laulun kirjan (Yue Shu) Historioitsijan aikakirjojen (Shi Ji) 24. osassa Sima Qian (145–85 eKr.) [93] sanoi, että ihmisen luonne on rauhallinen. Ulkoisten asioiden aistiminen vaikuttaa ihmisen tunteisiin ja kiihottaa rakkauden tai vihan tunnetta riippuen henkilön luonteenpiirteistä ja viisaudesta. Jos näitä tunteita ei hillitä, loputtomat ulkopuoliset viekoitukset viettelevät ihmistä tekemään paljon pahoja tekoja noudattaessaan omia sisäisiä tunteitaan. Sima Qian sanoi, että muinaiset keisarit käyttivät tämän vuoksi rituaaleja ja musiikkia hillitsemään ihmisiä. Laulujen tuli olla ”ilahduttavia, mutta ei säädyttömiä, surullisia, mutta ei liian riipaisevia”. Niiden tulisi ilmaista tunteita ja haluja ja kuitenkin pitää nämä tunteet hallinnassa. Konfutse sanoi puheissaan (Lunyussa): ”Oodien (yksi Konfutsen laatimista ja editoiduista kuudesta klassikosta) kolmesataa säettä voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: Älä ajattele mitään pahaa.”

KKP käytti kuitenkin musiikin kaltaista kaunista asiaa ihmisten aivopesuun. Lauluja ”Sosialismi on hyvä”, ”Ei olisi uutta Kiinaa ilman kommunistista puoluetta” ja monia muita samanlaisia on laulettu lastentarhasta yliopistoon asti. Laulaessaan näitä lauluja ihmiset ovat huomaamattaan omaksuneet sanojen merkityksen. Lisäksi KKP varasti soinnikkaimmista kansanlauluista sävelen ja korvasi sanat puoluetta ylistävillä sanoituksilla. Tämä on sekä edistänyt perinteisen kulttuurin tuhoamista, että mainostanut puoluetta.

Yhdessä KKP:n klassisista dokumenteista, Maon ”Puheessa Yan’anin kirjallisuuden ja taiteen foorumissa” [94], kulttuuripyrinnöt ja armeija esitettiin ”kahtena taistelurintamana”. Siinä todettiin, että pelkkä aseistettu armeija ei riittänyt vaan tarvittiin myös ”kaunokirjallisen taiteen armeijaa”. Siinä määrättiin, että ”kaunokirjallisen taiteen piti palvella politiikkaa” ja että proletariaatin kaunokirjallinen taide … on vallankumouksen koneiston ’hammasrattaat ja ruuvit’. Tästä kehitettiin täydellinen ”puoluekulttuurin” järjestelmä, jonka ytimenä olivat ”ateismi” ja ”luokkataistelu”. Tämä järjestelmä on täysin ristiriidassa perinteisen kulttuurin kanssa.

”Puoluekulttuuri” on todella merkittävästi auttanut KKP:ta saamaan yhteiskunnan valtaansa ja hallintaansa. Puolueen armeijan, vankiloiden ja poliisivoimien tavoin myös puoluekulttuuri on väkivaltakoneisto. Se vain välittää erilaista julmuutta – ”kulttuurista julmuutta”. Tuhoamalla 5000 vuoden perinteisen kulttuurin tämä kulttuurinen julmuus on heikentänyt ihmisten tahtoa ja murentanut Kiinan kansallista yhteenkuuluvuutta.

Nykyisin monet kiinalaiset ovat täysin tietämättömiä perinteisen kulttuurin olemuksesta. Jotkut jopa panevat yhtäläisyysmerkin 50 vuoden ”puoluekulttuurin” ja Kiinan 5000-vuotisen perinteisen kulttuurin välille. Tämä on surullista Kiinan kansalle. Monet eivät ymmärrä, että vastustaessaan niin kutsuttua perinteistä kulttuuria, he itse asiassa vastustavat KKP:n ”puoluekulttuuria”, eivät Kiinan todellista perinteistä kulttuuria.

Monet haluavat korvata Kiinan nykyisen järjestelmän länsimaisella demokraattisella järjestelmällä. Myös länsimainen demokratia perustuu todellisuudessa kulttuurisille perusteille, varsinkin kristinuskolle, joka kunnioittaa ihmisluontoa ja ihmisten valintoja, koska katsoo, ”kaikkien olevan samanarvoisia Jumalan silmissä”. Kuinka KKP:n despoottista ja epäinhimillistä ”puoluekulttuuria” voisi käyttää länsimaistyylisen demokraattisen järjestelmän perustana?

Johtopäätös

Kiina alkoi poiketa perinteisestä kulttuurista Song-dynastian aikana (960–1279 jKr.), ja tämä kulttuuri on siitä lähtien joutunut jatkuvan rosvouksen kohteeksi. Toukokuun neljännen päivän liikkeen jälkeen vuonna 1919 [95] jotkut älymystön edustajat, jotka olivat innokkaita menestymään nopeasti ja saavuttamaan hetkellistä hyötyä, yrittivät löytää Kiinalle tien kääntymällä pois perinteisestä kulttuurista kohti länsimaista kulttuuria. Ristiriidat ja muutokset kulttuurin alalla pysyivät kuitenkin akateemisen kiistelyn kohteina ilman valtion sekaantumista asiaan. Kun Kiinan kommunistinen puolue perustettiin, se kuitenkin näki kulttuuria koskevat ristiriidat puolueen kannalta elämän ja kuoleman kysymyksinä. Näin ollen KKP alkoi hyökätä perinteistä kulttuuria vastaan paitsi suoraan käyttäen tuhoavia menetelmiä myös sitä epäsuorasti väärinkäyttäen ”valitsemalla kuonan ja hylkäämällä sen mikä on olennaista”.

Kansallisen kulttuurin tuhoaminen oli samalla myös ”puoluekulttuurin” perustamisprosessi. KKP turmeli ihmisen omantunnon ja moraalisen arvostelukyvyn ja sai näin ihmiset kääntämään selkänsä perinteiselle kulttuurille. Sinä päivänä jolloin kansallinen kulttuuri tuhotaan täydellisesti, kansan sielu kuolee, vaikka nimi säilyisikin. Tämä ei ole mikään liioiteltu varoitus.

Samalla perinteisen kulttuurin tuhoaminen on tuonut meille odottamatonta fyysistä vahinkoa.

Perinteinen kulttuuri arvostaa taivaan ja ihmisen yhteenkuuluvuutta ja ihmisen ja luonnon harmonista rinnakkaiseloa. KKP on julistanut ”taistelun taivasta ja maata vastaan” olevan loputonta iloa. Tämä KKP:n kulttuuri on johtanut suoraan luonnollisen ympäristön vakavaan rappeutumiseen, josta Kiina nyt kärsii. Ottakaamme esimerkiksi vesivoima. Hylättyään perinteiset arvot, joiden mukaan ”aatelismies arvostaa rikkautta mutta hankkii rikkautensa säädyllisellä tavalla”, kiinalaiset ovat turhaan tuhonneet ja saastuttaneet luonnollisen ympäristönsä. Tällä hetkellä yli 75 % Kiinan yhteensä 50 000 kilometrin pituisista joista on kaloille elinympäristönä käyttökelvottomia. Jo vuosikymmen sitten yli kolmasosa pohjavedestä oli saastunut, ja tilanne tulee nyt huonommaksi. Huaihe-joella sattui outo tapaus. Pieni tyttö leikki öljyisessä joessa aiheuttaen kipinän, joka joen pintaan osuessaan sytytti viiden metrin korkuisen liekin. Kun tuli syöksyi ilmaan, yli kymmenen pajua joen läheisyydessä paloi tuhkaksi. On helppo ymmärtää, ettei ole mahdollista juoda vettä joesta saamatta syöpää tai muita outoja sairauksia. Muutkin ympäristöongelmat, kuten aavikoituminen ja maan suolapitoisuuden kasvu Luoteis-Kiinassa sekä teollisuuden aiheuttama saastuttaminen kehittyneillä alueilla, ovat kaikki yhteydessä siihen, että yhteiskunta on lakannut kunnioittamasta luontoa.

Perinteinen kulttuuri kunnioittaa elämää. KKP tähdentää, että ”kapinointi on oikeutettua” ja että ”taistelu ihmisiä vastaan on täynnä iloa”. Vallankumouksen nimissä puolue saattoi murhata ja näännyttää nälkään kymmeniä miljoonia ihmisiä. Tämä on saanut ihmiset menettämään kunnioituksen elämää kohtaan, mikä puolestaan kannustaa epäaitojen ja myrkyllisten tuotteiden levittämistä markkinoille. Esimerkiksi Fuyangin kaupungissa Anhuin maakunnassa monille terveinä syntyneille lapsille kehittyi imetysaikana lyhyet raajat, laiha ja heikko keho ja suurentunut pää. Kahdeksan lasta kuoli tähän outoon sairauteen. Tutkimuksen jälkeen todettiin, että sairauden aiheutti pahojen ja ahneiden tehtailijoiden valmistama myrkyllinen maitojauhe. Jotkut ihmiset syöttävät taskuravuille, käärmeille ja kilpikonnille hormoneja ja antibiootteja, sekoittavat teollisuusalkoholia juomaviiniin, puhdistavat riisiä teollisuusrasvalla ja valkaisivat leipäjauhoja teollisuusvalkaisuaineilla. Kahdeksan vuotta sitten eräs tehtailija Henain maakunnassa tuotti joka kuukausi tuhansia litroja ruokaöljyä käyttäen aineksia, jotka sisälsivät syöpää aiheuttavia aineita kuten jäteöljyä, ruoantähteistä saatua öljyä tai öljyjäämiä sisältävää jätesavea. Myrkyllisten elintarvikkeiden valmistus ei ole paikallinen tai rajoitettu ilmiö, vaan yleistä kaikkialla Kiinassa. Tämä liittyy ennen muuta häikäilemättömään aineellisen voiton tavoitteluun, joka on seurausta kulttuurin tuhoutumisesta ja siitä aiheutuvasta inhimillisen moraalin rappeutumisesta.

Toisin kuin ehdotonta monopolia ja yksinoikeutta vaativalla puoluekulttuurilla, perinteisellä kulttuurilla on suunnaton yhdistävä kyky. Kukoistavan Tang-dynastian aikana buddhalaiset opetukset, kristinusko ja muut länsimaiset uskonnot elivät harmonisesti rinnakkain taolaisen ja konfutselaisen ajattelun kanssa. Alkuperäinen kiinalainen kulttuuri olisi suhtautunut moderniin länsimaiseen kulttuuriin avoimesti ja suvaitsevaisesti. Aasian neljä ”tiikeriä” (Singapore, Taiwan, Etelä-Korea ja Hongkong) ovat kehittäneet ”uuden konfutselaisen” kulttuuri-identiteetin. Niiden huikea taloudellinen kehitys on osoittanut, että perinteinen kulttuuri ei ole yhteiskunnallisen kehityksen este.

Alkuperäinen perinteinen kulttuuri myös mittasi ihmiselämän laatua pikemminkin sisäisen onnellisuuden kuin ulkopuolisen aineellisen mukavuuden perusteella. ”On parempi, ettei kukaan moiti minua selkäni takana kuin että joku ylistää minua kasvojeni edessä. Asetan mielenrauhan ruumiillisen hyvinvoinnin edelle.” [97] Tao Yuanming (365–427 jKr.) [98] eli köyhyydessä, mutta säilytti iloisen mielensä ja ”poimi aikansa kuluksi itäisen aitauksen alla astereita katsellen kaukaisuudessa siintäviä Eteläisiä vuoria”.

Kulttuuri ei tarjoa vastauksia sen tapaisiin kysymyksiin kuin miten teollisuustuotantoa voidaan kasvattaa tai mikä on paras yhteiskuntajärjestelmä. Sen merkitys on siinä, että se antaa moraalisia ohjeita ja opettaa itsehillintää. Perinteisen kulttuurin aito entiselleen palauttaminen on sitä, että tunnetaan taas nöyryyttä taivasta, maata ja luontoa kohtaan, elämän kunnioitusta ja Jumalan pelkoa. Sen myötä ihmiskunta voi elää sopusoinnussa taivaan ja maan kanssa ja nauttia taivaan suomasta vanhuudesta.

Alaviitteitä

[1] Kiinalaisen mytologian mukaan Pangu oli ensimmäinen elävä olento ja kaiken luoja.

[2] Kiinalaisen mytologian mukaan Nüwa oli äiti-jumalatar, joka loi ihmiskunnan.

[3] Shennong (sananmukaisesti ”Taivaallinen maanviljelijä) on kiinalaisessa mytologiassa noin 5 000 vuotta sitten elänyt taruhenkilö. Hän opetti entisajan ihmisille, kuinka viljellään maata. Hänen uskotaan myös vaarantaneen henkensä nimetessään satoja lääkeyrttejä (ja myrkkykasveja) ja muita samantapaisia kasveja, jotka olivat ratkaisevan tärkeitä perinteisen kiinalaisen lääketieteen kehitykselle.

[4] Cangjie tai Cang Jie on tarunomainen ja legendaarinen muinaiskiinalainen henkilö. Hänen sanotaan olleen Keltaisen keisarin virallinen historioitsija ja kiinalaisten kirjoitusmerkkien keksijä. Tietokoneissa käytetty kiinalaisten kirjoitusmerkkien Cangjie-menetelmä on saanut nimensä hänen mukaansa.

[5] Ote Tao-te Chingistä (Dao De Jingistä), joka on yksi tärkeimmistä Lao Zin (Laotsen) kirjoittamista taolaisista teksteistä.

[6] Konfutsen Suuren opin alkuhuomautukset.

[7] Sima Qianin (145–85 eKr.) Historioitsijan muistiinpanoista. Sima Qian oli ensimmäinen merkittävä kiinalainen historioitsija. Hän tallensi Kiinan ja naapurimaiden historian muinaisista ajoista alkaen omaan aikaansa asti. Sima Qianin historiankirjoituksellinen työ oli ainutlaatuinen, ja sitä käytettiin mallina keisarillisen dynastian virallisille historioille seuraavien 2000 vuoden aikana.

[8] Konfutsen ”Keskusteluista”

[9] Sama

[10] Sama

[11] Konfutse kirjoitti Suuressa Opissa: Kun he pitivät huolta omasta olemuksestaan, heidän perheensä asiat olivat järjestyksessä. Koska perheet olivat järjestyksessä, heidän maitaan hallittiin oikein. Koska heidän maitaan hallittiin oikein, koko kuningaskunnasta tuli rauhallinen ja onnellinen.”

[12] Han-dynastian aikainen konfutselainen ajattelija Dong Zhongshu (noin 179–104 eKr.), , totesi tutkielmassaan Kolme tapaa saattaa ihmiset sopusointuun taivaan kanssa (Tian Ren San Ce): ”Jos taivas pysyy, Tao ei muutu.”

[13] Wu Cheng’enin (1506?-1582?) kirjoittama Matka Länteen, jonka länsimaalaiset tuntevat nimellä Apinakuningas, on yksi kuuluisista kiinalaisista klassisista romaaneista. Se perustuu todelliseen tarinaan kuuluisasta Tang-dynastian aikaisesta munkista Xuan Zangista (602–664), joka matkusti jalkaisin etsimään sutria nykyiseen Intiaan, buddhalaisuuden syntymäpaikkaan. Tässä romaanissa Buddha järjesti niin, että Apinakuninkaasta, Nassusta ja Sandysta tuli Xuan Zangin opetuslapsia, ja he seurasivat häntä länteen sutrienhakumatkalla. He joutuivat kokemaan 81 vaaraa ja onnettomuutta ennen kuin lopulta saapuivat Länteen ja saavuttivat Aidon täydellistymisen.

[14] Uni punaisista kartanoista (A Dream of Red Mansions) (Hung Lou Meng, käännetty myös nimellä Uni punaisesta kamarista, A dream of the red chamber), jonka Cao Xueqin (tai Tsao Hsueh-Chin) (1715–1763) kirjoitti Qing-dynastian (Ching) aikana. Se on traaginen rakkauskertomus, jonka taustalla on aristokraattisen perheen rappeutumisen. Tämä romaani esittää keskusteemanaan laajan ja muuttuvan sosiaalihistoriallisen panoraaman. Myös henkilögalleria on mieleenpainuva ja häikäisevä: keskushenkilöitä ovat Jia Baoyu ja Lin Daiyu. Laajamittaisen ja yksityiskohtaisen rakenteensa ja kirjallisesti ansiokkaan, erittäin kauniin kielensä kanssa ansiosta sitä pidetään yleisesti Kiinan klassisen romaanitaiteen huipentumana.

[15] Suon lainsuojattomat on yksi suurista klassisista kiinalaisista romaaneista, jonka Shi Nai‘an kirjoitti 1400-luvulla. Satakahdeksan miestä ja naista liittyy yhteen suon laittomiksi. Juonet, seikkailu, murha, sota ja romanttiset tarinat kerrotaan tarinankertojien perinteisellä jännitystä luovalla tavalla.

[16] Kolmen kuningaskunnan ajan (220–280 jKr.) historiaan perustuva Luo Guangzhon (1330?-1400?) kirjoittama Kolme kuningaskuntaa, yksi kuuluisimmista kiinalaisista klassisista romaaneista. Se kuvaa kolmen poliittisen valtakeskuksen Liu Bein, Cao Caon ja Sun Quanin välisiä kiperiä ja kiihkeitä taisteluita valtaistuimesta ja keskittyy kuvaamaan aikakauden suuria lahjakkuuksia ja rohkeita strategioita.

[17] Itä-Zhoun romanssi, Yu Shaoyun alun perin Ming-dynastian aikana kirjoittama romaani, jota Feng Menglong paranteli ja kirjoitti uudelleen Ming-dynastian loppupuolella. Cai Yuanfang teki siihen Qing-dynastian aikana lisäparannuksia. Se kattaa yli 500 vuoden historian Kevään ja Syksyn kauden (770–476 eKr.) ja Sotaakäyvien maiden kauden (475–221 eKr.) aikana.

[18] Qiang Cai kirjoitti Qing-dynastian aikana romaanin Täydellinen kertomus Yue Feistä. Se kuvasi eteläiseen Song-dynastiaan kuuluneen Yue Fein (1103–1142) elämää. Yue Fei oli yksi Kiinan historian kuuluisimmista ja isänmaallisimmista sankareista. Kenraali Yue Fei ansioitui taisteluissa pohjoisesta Jin-valtiosta tulleita tunkeilijoita vastaan. Häntä syytettiin väärin perustein rikoksista, joita hän ei ollut tehnyt, lähetettiin vankilaan ja teloitettiin, koska pääministeri Qin Hui halusi tuhota sotaa kannattavan puolueen. Yue Fei puhdistettiin myöhemmin perusteettomista syytöksistä, ja hänen muistokseen rakennettiin temppeli. Hänen haudalleen pystytettiin neljä valurautaveistosta. Nämä haudan eteen polvistuneet paljasrintaiset hahmot, joiden kädet on sidottu selän taakse, edustavat Yue Fein murhaan syyllisiä. Yue Feistä on tullut kiinalaisessa kulttuurissa malliesimerkki uskollisuudesta isänmaata kohtaan.

[19] Tämä lainaus on peräisin kirjasta Tiivistelmä kootuista taolaisista teoksista (Dao Cang Ji Yao) jotka koottiin Qing-dynastian aikana.

[20] Ks. [8]

[21] Maon puheesta KKP:n kymmenennen täysistunnon kahdeksannessa kokouksessa.

[22] Maon alkuperäiset kiinankieliset sanat muodostavat sanaleikin: Olen kuin sateenvarjoa pitelevä munkki – ei Taoa (tai Fa, ”tukkaa”) eikä taivasta.

[23] Jie on Xia-dynastian (n. 21–16 eKr.) viimeisen hallitsijan nimi, ja Zhou on Shang-dynastian (n. 16–11 eKr.) viimeisen hallitsijan nimi. Molemmat olivat tyranneja.

[24] Wen Tianxiang (1239–1283 eKr.) oli sotapäällikkö joka taisteli Mongolian sotajoukkoja vastaan suojatakseen eteläistä Song-dynastiaa. Hänet surmattiin 9. tammikuuta 1283, koska hän kieltäytyi antautumasta Mongolialle jouduttuaan vangiksi.

[25] Mengtse.

[26] Mengtsen kuuluisista sanoista: ”Elämä, janoan sitä; oikeudenmukaisuus, janoan myös sitä. Jos en voi saada molempia, valitsen mieluummin oikeudenmukaisuuden kuin elämän.”

[27] Kommunistisesta Internationaali-hymnistä. Kiinalainen käännös tarkoittaa kirjaimellisesti: ”Ei ole koskaan ollut pelastajaa, emmekä luota Jumalaankaan; ihmisen onnen luomisessa luotamme vain itseemme.”

[28] Pohjois-Wein keisari Taiwu, toiselta nimeltään Tuo Tao (hallitsi 424–452 jKr.)

[29] Tang-dynastian keisari Wuzong, toiselta nimeltään Li Yan (hallitsi 840–846 jKr.)

[30] Pohjoisen Zhou-dynastian keisari Wu, toiselta nimeltään Yu Yong (hallitsi 561–579 jKr.)

[31] Myöhäisemmän Zhou-dynastian keisari Shizong, toiselta nimeltään Chairong (hallitsi 954–959 jKr.)

[32] 1960-luvun keskivaiheilla Kiinan kulttuurivallankumouksessa käytetty iskulause.

[33] Valkoisen Hevosen temppeli, ensimmäinen buddhalainen munkkiluostari, rakennettiin vuonna 68 jKr. Yong Pingin yhdentenätoista vuonna itäisen Han-dynastian aikana (25–220 jKr.).

[34] Dai-kielellä Beiyen kirjoitukset äännetään Tanlan. Beiye on palmujen sukuun kuuluva subtrooppinen kasvi. Se on korkeahko puu, jolla on paksut lehdet, jotka ovat koinkestäviä ja kuivuvat hyvin hitaasti. Muinaisina aikoina, kun paperia ei ollut vielä keksitty, Dai-kansan esi-isät kirjoittivat kirjeitä tai artikkeleita beiyen lehdille. Lehtiin kaiverrettuja tekstejä kutsuttiin Beiyen kirjeenvaihdoksi ja kirjoituksia Tanlaniksi (Beiyen kirjoitukset).

[35] Xiangshanin puisto, joka tunnetaan myös nimellä Tuoksuvien kumpujen puisto, on Pekingin keskustasta 28 kilometriä luoteeseen. Se rakennettiin alun perin vuonna 1186 Jin-dynastian aikana, ja siitä tuli keisarillisten perheiden kesäpaikka Yuan-, Ming- ja Qing-dynastioiden aikana.

[36] Ding Shun teoksesta Kuinka monta kulttuuriaarretta joutui liekkien saaliiksi.

[37] Punakaartilaisilla tarkoitetaan kulttuurivallankumouksen eturintamassa olleita siviilihenkilöitä. Useimmat olivat 13–17-vuotiaita nuorukaisia.

[38] 15 kilometrin päässä Pekingistä sijaitseva Kesäpalatsi on Kiinan suurin ja parhaiten säilynyt kuninkaallinen puutarha, jolla on yli 800-vuotinen historia.

[39] Louguanin temppeli on kuuluisa taolainen pyhiinvaelluspaikka Kiinassa. Sitä kutsutaan ”siunattujen ensimmäiseksi maaksi taivaan alla”. Temppeli sijaitsee mäenrinteellä Zhongnan-vuorista pohjoiseen, 15 kilometriä Zhouzhin piirikunnasta kaakkoon, 70 kilometrin päässä Xi’anin kaupungista.

[40] li on kiinalainen pituusyksikkö (1 li on 0,5 km tai 0,3 mailia)

[41] Tang-dynastian keisari Gaozu, toiselta nimeltään Li Yuan, (hallitsi 618–626 jKr.) oli Tang-dynastian ensimmäinen keisari.

[42] Kansankommuunit (Renmin Gongshe) olivat vuodesta 1958 noin vuoteen 1982 saakka Kiinan kansantasavallan maaseutualueilla ylimmät kolmesta hallintotasosta. Kommuuneilla oli hallinnollisia, poliittisia ja taloudellisia tehtäviä. Ne olivat suurimmat kollektiiviset yksiköt ja jakautuivat edelleen tuotantoprikaateihin ja tuotantoryhmiin. Vuoden 1982 jälkeen ne korvattiin kaupunkikunnilla.

[43] Ks. [36]

[44] Mahayana Mahaparinirvana Sutra väittää olevansa Buddhan lopullinen mahayanasutra jonka hän puhui maallisen elämänsä viimeisenä päivänä. Sen väitetään sisältävän kaikkien mahayanasutrien ytimen.

[45] Taisho Tripitaka Vol. T01, No. 7, Mahayana Mahaparinirvana Sutra. Väliaikaiskäännös, johon on tulossa parannuksia.

[46] Bai Zhin teoksesta Kiinan kommunistisen puolueen toimeenpaneman uskontojen tukahduttamisen teoria ja käytäntö. Kiinankielinen verkkosivusto:
http://www.dajiyuan.com/gb/3/4/15/n300731.htm

[47] Mukti tarkoittaa Ensimmäistä lakia tai Lain opettamista tai levittämistä. Mukti voidaan myös kääntää sanoilla "menettäminen, irtipäästäminen, pelastus, vapautus, vapauttaminen, pääsy sitoumuksista ja vapauden saavuttaminen, vapautus sielunvaelluksesta, karmasta, harhasta, kärsimyksestä". Se kuvaa Nirvanaa ja meditaatiossa (Dhyana) saavutettavaa vapautta. Siinä pelastuu Samsarasta (uudelleensyntymisestä).

[48] Buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa Nirvana on autuaallinen rauhan ja harmonian tila ihmisenä olemisen kärsimyksen ja intohimon tuolla puolen; ykseyden tila ikuisen hengen yhteydessä.

[49] Vastavallankumouksellisten tukahduttamiskampanja kohteli väkivaltaisesti salaseurojen, uskonnollisten yhdistyksien ja Guomingdangin entisiä jäseniä 1951-luvun alussa.

[50] ”Yhdysvaltain hyökkäyksen vastainen sota Korean tukemiseksi”, kuten KKP sitä kutsui, alkoi vuonna 1950. Se tunnetaan länsimaissa yleisesti "Korean sotana".

[51] Wu Yaozong (1893–1975 jKr.) ym. julkaisivat vuonna 1950 teoksen ”Miten kiinalainen kristinusko voi osallistua Uuden Kiinan rakentamisponnistuksiin”, joka tunnetaan myös nimellä ”Kolminkertaisen omaehtoisuuden uudistusmanifesti”, ja muodostivat sen jälkeen ”Kolminkertaisesti omaehtoisen” kirkon.

[52] Vuonna 1959 rakennettu Kansan suuri sali sijaitsee Taivaallisen rauhan aukion länsipuolella. Se on Kiinassa Kansankongressin kokoontumispaikka.

[53] Ks. [46]

[54] Kesa-kaapu, munkin puku tai kauhtana.

[55] Zhang Bojun [1895–1969 jKr.] oli yksi ”Kiinan demokraattisen liiton” perustajista. Mao Zedong luokitteli hänet vuonna 1957 ”oikeistolaiseksi nro 1” ja hän oli yksi harvoista ”oikeistolaisista”, joka ei saanut hyvitystä kulttuurivallankumouksen jälkeen.

[56] Song-dynastian keisari Huizong, toiselta nimeltään Zhao Ji (hallitsi 1100-1126 jKr.)

[57] Su Dongpo, (1036–1101 jKr.) kuuluisa Song-dynastian aikainen kiinalainen runoilija ja kirjailija. Yksi ”Tang- ja Song-dynastioiden kahdeksasta suuresta proosamestarista”.

[58] Wen Zhengming, (1470-1559 jKr.) Ming-dynastian aikana elänyt kiinalainen taidemaalari.

[59] Tang Bohu, (1470–1523) kuuluisa Ming-dynastian aikana elänyt kiinalainen oppinut, taidemaalari ja runoilija.

[60] Jin on kiinalainen painoyksikkö. Yksi jin on 0,5 kg.
[61] Ks. [36]

[62] Meng Haoranin (689–740 jKr.) runosta. Meng oli tunnettu Tang-dynastian aikana elänyt runoilija.

[63] Wang Xi Zhi (321–379 jKr.), Tang-dynastian aikana elänyt kaikkien aikojen kuuluisin kalligrafiataiteilija.

[64] Alkuperäistä Lan Ting -prologia, jonka Wang Xi Zhin väitetään kirjoittaneen kalligrafiuransa huipulla (51 vuoden ikäisenä, vuonna 353 jKr.), pidetään yksimielisesti kiinalaisen kalligrafian merkittävimpänä saavutuksena.

[65] Wu Cheng’en (1506?-1582?) oli Ming-dynastian aikana elänyt kiinalainen kirjailija ja runoilija. Hän kirjoitti teoksen Matka länteen, joka on yksi tunnetuimmista kiinalaisista romaaneista.

[66] Wu Jingzi (1701–1754 jKr.), Qing-dynastian aikana elänyt elegantti kirjailija. Hän kirjoitti romaanin Oppineet (Rulin Waishi, tunnetaan myös nimellä Epävirallinen oppineiden historia).

[67] Ouyang Xiun (1007–1072 jKr.) kirjoittama proosateos. Hän oli yksi ” Tang- ja Song-dynastioiden kahdeksasta suuresta proosamestarista”. Ouyang Xiu kutsui itseään ”vanhaksi juopoksi.”

[68] Punakaartin toinen nimi.

[69] Kiinalainen Ming-dynastian keisari Yongle laaditutti Yongle-tietosanakirjan (Yongle Dadianin) vuonna 1403. Sitä pidetään maailman ensimmäisenä ja suurimpana tietosanakirjana. Kaksituhatta oppinutta työskenteli projektissa, johon kuului 8000 tekstiä muinaisista ajoista varhaiseen Ming-dynastiaan asti. Tietosanakirja valmistui vuonna 1408 ja sisälsi yli 22 000 käsikirjoitusnidosta, joiden yhteinen tilavuus oli 40 kuutiometriä.

[70] Lin Biao (1907–1971) oli yksi KKP:n merkittävimmistä johtajista ja toimi Mao Zedongin alaisuudessa Kiinan politbyroon jäsenenä, varapuheenjohtajana (1958) ja puolustusministerinä (1959). Linistä oli määrä tulla Maon vallanperijä vuonna 1966, mutta hän joutui epäsuosioon vuonna 1970. Hänen sanottiin yrittäneen paeta Kiinasta. Hän sai surmansa lentokoneen maahansyöksyssä Mongoliassa.

[71] ”Liang Xiao” edustaa tehtävään määrättyjen kirjailijoiden ryhmää, johon kuului mm. Zhou Yiliang, joka kirjailijaryhmään osallistumisensa takia, sai vanhalta ystävältä nimettömän kirjeen, jossa viitattiin ”äärimmäiseen häpeämättömyyteen.”

[72] Keisari Qin Shi Huang (259–210 eKr), toiselta nimeltään Ying Zheng, oli yhdistyneen Kiinan ensimmäinen keisari. Hän yhdenmukaisti lakikokoelmat, kirjoituskielen, rahayksikön ja mitat ja käynnisti Kiinan muurin rakentamisen. Kaikilla näillä toimenpiteillä oli suuri ja syvällinen vaikutus Kiinan historiaan ja kulttuuriin. Hän antoi käskyn eri koulukuntien, mm. konfutselaisuuden ja taolaisuuden, kirjojen polttamisesta, ja käski kerran haudata 460 Konfutselaista elävältä. Näitä tapahtumia kutsuttiin myöhemmin historiassa ”kirjojen polttamiseksi ja konfutselaisten oppineiden hautaamiseksi”. Hän rakennutti itselleen valtavan mausoleumin, ja keisari Qinin haudan terrakotta-armeija tuli tunnetuksi maailman kahdeksantena ihmeenä.

[73] Mao Zedongin kirjoituksista 1949-1976 (2. osa)

[74] Maon kirjoituksesta ”Oikaiskaa puolueen työtyyli” (1942)

[75] Maon teoksesta ”Puheita Yan’an kirjallisuus- ja taidefoorumissa” (1942)

[76] Wu Xun (1838–1896 jKr.), alkuperäiseltä nimeltään Wu Qi, syntyi Shandongin Tangyissa. Koska hän oli varhain menettänyt isänsä, hänen perheensä oli köyhä. Hänen oli kerjättävä ruokaa voidakseen elättää äitinsä, ja hänet tunnettiin vanhempia kunnioittavana kerjäläisenä. Sen jälkeen kun hänen äitinsä kuoli, kerjäämisestä tuli hänen ainoa tulolähteensä. Kerjäämisestä saamillaan rahoilla hän ylläpiti maksuttomia kouluja.

[77] Hu Feng (1902–1985), oppinut ja kirjallisuuskriitikko, vastusti KKP:n ahtaan teoreettista kirjallisuuspolitiikkaa. Hänet erotettiin puolueesta vuonna 1955 ja tuomittiin 14 vuodeksi vankilaan.

[78] Mao Zedongin Valitut teokset (5. osa). ”Asiat alkavat muuttua.” (1957)

[79] Qian Bocheng, Itämainen kulttuuri, neljäs painos (2000).

[80] Kesäkuun neljännen päivän opiskelijaliikkeen aloittivat yliopisto-opiskelijat, jotka huhtikuun 15. päivän ja kesäkuun 4. päivän välisenä aikana vuonna 1989 puhuivat demokraattisten uudistusten puolesta Kiinassa. Myöhemmin Kansan vapautusarmeija tukahdutti liikkeen tavalla, jota kansainvälinen yhteisö kutsuu kesäkuun neljännen päivän verilöylyksi.

[81] Erityisesti Falun Gongia vainoamaan perustettu virasto, jolla on puolueen kaikki hallinnolliset tasot ja kaikki poliittiset ja oikeudelliset järjestelmät ylittävä ehdoton valta.

[82] ”Luokka-alkuperä”-teorian mukaan ihmisen luonteen määrää sen perheen luokka, johon hän on syntynyt.

[83] Laulusta suositussa modernissa oopperassa ”Punaisen lyhdyn tarina”, joka oli ”kulttuurivallankumouksen” aikana (1966-1976) kehitetty virallinen ”esikuvallinen näytelmä”.

[84] Mu on Kiinassa käytetty pinta-alayksikkö. Yksi mu on 1/16 hehtaaria.

[85] ”Kolmen edustuksen” mukaan puolueen on aina edustettava Kiinan edistyneiden tuotantovoimien kehityssuuntausta, Kiinan edistyneen kulttuurin suuntausta ja Kiinan kansan ylivoimaisen enemmistön perustavanlaatuisia etuja..

[86] Avauspuhe Kiinan kansantasavallan ensimmäisen kansankongressin ensimmäisessä istunnossa (15. syyskuuta 1954).

[87] ”Punasilmäsyndroomaa” käytetään kuvaamaan henkilöä, joka kokee olevansa erilainen ja tuntee olonsa epämukavaksi, kun muilla asiat ovat paremmin kuin hänellä, ja joka ajattelee, että hänen pitäisi olla se, joka pärjää muita paremmin.

[88] Suosittu ”kulttuurivallankumouksen” aikana (1966–76) luotu virallinen ”esikuvallinen näytelmä”. Kansantarussa Valkohiuksinen tyttö esiintyy naispuolinen kuolematon, joka asuu luolassa ja joka yliluonnollisilla kyvyillään voi palkita hyvyyttä ja rangaista pahuutta, tukea oikeamielisyyttä ja ehkäistä pahuutta. Mutta kiinalaisessa ”nykyaikaisessa” oopperassa hänet kuvattiin tyttönä, jonka oli pakko paeta luolaan sen jälkeen kun hänen isänsä oli hakattu kuoliaaksi kun hän ei antanut tytön mennä naimisiin vanhan maanomistajan kanssa. Tytön hiukset tulivat valkoisiksi ravinnon puutteesta. Tästä tuli yksi Kiinan tunnetuimmista ”nykyaikaisista” murhenäytelmistä, ja se lietsoi vihaa maanomistajaluokkaa kohtaan.

[89] Tunnelisota (Didao Zhan) vuodelta 1965 on mustavalkoinen elokuva, jonka mukaan partisaanit Keski-Kiinassa taistelivat 1940-luvulla japanilaisia valloittajia vastaan erilaisten maanalaisten tunnelien avulla.

[90] Miinasota (Dilei Zhan) vuodelta 1962 on mustavalkoinen elokuva, jonka mukaan partisaanit taistelivat 1940-luvulla Hebein maakunnassa japanilaisia maahanhyökkääjiä vastaan kotitekoisilla miinoilla.

[91] Keisarillisen siviilihallinnon tutkinnoissa vaadittu kaunokirjallinen aine, joka oli tunnettu muodollisuudestaan ja ajatuksellisesta tyhjyydestään.

[92] Kiinan vuosien 1959–1961 suuri nälänhätä on ihmiskunnan historian suurin nälänhätä. Nälänhädässä ”epänormaalisti kuolleiden” arvioitu määrä vaihtelee 18:sta 43 miljoonaan.
[93] Ks. [7].

[94] Mao Zedong (1942)

[95] Toukokuun neljännen päivän liike oli Kiinan modernin historian ensimmäinen joukkoliike. Se alkoi 4. toukokuuta 1919.

[96] Chen Guili, Huaihejoen varoitus (1995)

[97] See Li Yuanin prologista Han Yu’n (768–824 jKr.) teokseen Pangun paluu. Han Yu oli yksi ”Tang- ja Song-dynastioiden kahdeksasta suuresta proosamestarista”.

[98] Tao Yuanming (365–427 jKr.), tunnetaan myös nimellä Tao Qian, suuri kiinalainen runoilija.

Senaste ändring: 23 Dec 2020 kl. 03:55

Tillbaka