Yhdeksän kommentaaria Kiinan kommunistisesta puolueesta – Osa 7
Postat av Marja-Leena (leenamarja) den 13 Jun 2008
Lue Yhdeksää kommentaaria >>

Esipuhe

Kiinan kommunistisen hallituksen 55-vuotinen historia on kirjoitettu verellä ja valheilla. Tämän verisen historian tausta on, paitsi erittäin traaginen, myös useimmille tuntematon. Vaikka KKP:n vallan aikana on tapettu 60–80 miljoonaa ihmistä ja jäljelle jääneitä hajonneita perheitä on vielä enemmän, monet tämän päivän kiinalaiset miettivät yhä miksi KKP tappaa ihmisiä. Vaikka KKP jatkaa yhä Falun Gongin harjoittajien tappamista ja tukahdutti lokakuun alussa mielenosoituksia Hanyuanissa asevoimin, monet ihmiset pohtivat, voisiko KKP lopettaa ihmisten tappamisen ja oppia käyttämään muuta kuin aseiden kieltä.

Kulttuurivallankumouksen tarkoituksesta Maon yhteenveto oli: ”…kaaoksen jälkeen maailmassa saavutetaan rauha, mutta seitsemän tai kahdeksan vuoden kuluttua tarvitaan uusi kaaos.”[1] Toisin sanoen poliittinen vallankumous olisi tarpeellinen joka seitsemäs tai kahdeksas vuosi, ja ihmisiä pitäisi tappaa seitsemän tai kahdeksan vuoden välein.

KKP:n suorittama teurastus perustui sen omaan ideologiaan ja käytännöllisiin tarpeisiin. KKP uskoo ideologisesti ”proletariaatin diktatuuriin” ja ”jatkuvaan vallankumoukseen proletariaatin diktatuurissa”.

KKP:n ottaessa vallan Kiinassa maanomistajat tapettiin maanviljelysalueilla tuotantosuhdeongelmien ratkaisemiseksi. Kapitalistit tapettiin kaupallisten ja teollisten uudistuspäämäärien saavuttamiseksi ja kaupunkien tuotantosuhdeongelmien ratkaisemiseksi. Näiden kahden luokan tuhoamisen jälkeen taloudelliseen perustaan liittyvät ongelmat oli pohjimmiltaan ratkaistu. Samoin myös ylärakenteeseen [2] liittyvät ongelmat edellyttivät murhatöitä. Hu Fengin puolueenvastaisen [3] ryhmän ja oikeistolaisten tukahduttamisessa eliminoitiin älymystö. Kristittyjen, taolaisten, buddhalaisten ja muiden kansanryhmien tappamisella ratkaistiin uskonnolliset ongelmat. Kulttuurivallankumouksen aikana joukkomurhat lujittivat KKP:n rajatonta valtaa kulttuurisesti ja poliittisesti. Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn tarkoituksena oli estää poliittinen kriisi ja ratkaista demokratiavaatimusten synnyttämät ongelmat. Falun Gongin vainon tarkoituksena on ratkaista uskomuksia ja perinteisiä parannusmenetelmiä koskevia kysymyksiä. Kaikki nämä toimenpiteet olivat välttämättömiä, jotta KKP voisi vahvistaa valtaansa ja säilyttää otteensa jatkuvissa taloudellisissa kriiseissä (kulutustavaroiden hinnat nousivat huimasti KKP:n tultua valtaan, ja Kiinan talous melkein romahti kulttuurivallankumouksen jälkeen), poliittisissa kriiseissä (ihmiset eivät totelleet puoluetta, ja muut halusivat jakaa poliittisen vallan puolueen kanssa) ja uskonnollisissa kriiseissä (entisen Neuvostoliiton hajoaminen, Itä-Euroopan poliittiset muutokset ja Falun Gongin kysymys). Falun Gongin kysymystä lukuun ottamatta melkein kaikkia aikaisempia poliittisia kampanjoita on käytetty lataamaan KKP-aaveen paristoja ja herättämään sen halua vallankumoukseen. KKP käytti myös näitä poliittisia kampanjoita testatakseen puolueen jäseniä ja eliminoidakseen ne, jotka eivät täyttäneet puolueen vaatimuksia.

Tappaminen on välttämätöntä myös käytännön syistä. KKP aloitti toimintansa gangsterien ja rosvojen ryhmänä, joka tappoi päästäkseen valtaan. Kun he kerran olivat aloittaneet, he eivät voineet lopettaa. Jatkuvaa terroria käytettiin pelottelemaan ihmisiä ja pakottamaan heidät pelosta hyväksymään KKP:n totalitaarisen hallinnon.

Pinnalta katsoen näyttää siltä, että KKP:n ”oli pakko tappaa” ja että erilaiset tapahtumat vain sattuivat ärsyttämään KKP:n pahaa henkeä ja antoivat sattumalta sysäyksen KKP:n tappamismekanismille. Itse asiassa sattumien takana piilee puolueen tarve tappaa, ja KKP tarvitsee tappamista säännöllisin välein. Ilman näitä tuskallisia opetuksia ihmiset voisivat kuvitella, että KKP olisi tulossa paremmaksi, ja alkaisivat vuoden 1989 demokratialiikkeen idealististen opiskelijoiden tavoin vaatia demokratiaa. Joka seitsemäs tai kahdeksas vuosi toistuvan teurastuksen tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä terrorista ja varoittaa nuorempaa sukupolvea siitä, että jokainen joka toimii KKP:ta vastaan, jokainen joka haluaa uhmata KKP:n ehdotonta valtaa tai yrittää kertoa totuuden Kiinan historiasta, saa kokea ”proletariaatin diktatuurin rautakäden iskut”.

Tappamisesta on tullut KKP:lle yksi tärkeimmistä keinoista säilyttää valta. Teurastusveitsestä luopuminen rohkaisisi ihmisiä kostamaan KKP:n rikolliset teot verivelkojen kasvaessa. KKP:n oli siksi tapettava paitsi suuressa mittakaavassa ja kaikkialla, myös erittäin julmasti saattaakseen kansan perusteellisesti pelon valtaan, varsinkin valtansa lujittamisen varhaisvaiheissa.

Koska tappamisen tarkoituksena oli herättää mahdollisimman suurta pelkoa, KKP valitsi tuhottavat kohteet mielivaltaisesti ja ilman järkevää perustetta. Jokaisessa poliittisessa kampanjassa käytettiin kansanmurhan strategiaa. Ottakaamme esimerkiksi ”vastavallankumouksellisten tukahduttaminen”. KKP ei oikeastaan tukahduttanut vastavallankumouksellisia toimintatapoja vaan pikemminkin vastavallankumouksellisiksi kutsuttuja ihmisiä. Guomindangin armeijassa palvellut saattoi joutua surmatuksi ”vastavallankumouksellisen” historiansa takia vaikkei olisi osallistunut poliittiseen toimintaan KKP:n valtaantulon jälkeen. Maareformin aikana KKP tappoi usein maanomistajan koko perheen ”ratkaistakseen ongelman juurta jaksain”.

Vuoden 1949 jälkeen yli puolet Kiinan kansasta on ollut KKP:n vainon kohteena. Arviolta 60–80 miljoonaa ihmistä on kuollut epäluonnollisen kuoleman. Tämä määrä ylittää molemmissa maailmansodissa kuolleiden yhteismäärän.

Muiden kommunististen maiden tavoin KKP:n suorittama mielivaltainen tappaminen käsitti myös sen omien jäsenien julman tappamisen, jolla kitkettiin pois toisinajattelijat, jotka asettivat inhimillisyyden puolueluonnon edelle. Pyrkiessään säilyttämään ehdottoman ylivallan KKP:n hirmuhallinto kohdistui yhtä paljon kansaan kuin sen omiin jäseniin.

Normaalissa yhteiskunnassa ihmiset osoittavat huolenpitoa ja rakkautta toisiaan kohtaan, arvostavat ja kunnioittavat elämää ja kiittävät Jumalaa. Idässä ihmiset sanovat: ”Älä tee muille mitä et halua heidän tekevän sinulle.” [4]. Lännessä ihmiset sanovat: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” [5] KKP näkee asian päinvastoin. Sen mukaan ”kaikkien tähänastisten yhteiskuntien historia on luokkataistelun historiaa” [6]. Yhteiskunnassa vallitsevan ”taistelun” ylläpitämiseksi on synnytettävä vihaa. KKP ei pelkästään itse surmaa ihmisiä vaan myös kannustaa heitä tappamaan toisiaan. Ihmiset yritetään myös tehdä tunteettomiksi muiden kärsimyksille ympäröimällä heidät jatkuvalla tappamisella. Heidät halutaan tehdä tunteettomiksi saattamalla heidät usein alttiiksi epäinhimilliselle raakuudelle, jotta heissä kehittyisi mielenlaatu, jonka mukaan ”kaikkein parasta olisi välttää vainotuksi tulemista”. Kaikki nämä julman sorron muodossa annettavat opetukset auttavat Kiinan kommunistista puoluetta säilyttämään valtansa.

Lukemattomien ihmiselämien tuhoamisen lisäksi KKP tuhoaa myös Kiinan kansan sielun. Monissa ihmisissä toimii ehdollinen reaktio. Heti kun KKP kohottaa teurastusveitsensä, nämä ihmiset luopuvat kaikista periaatteistaan ja arvostelukyvystään. Yhdeltä näkökannalta katsoen näiden ihmisten sielu on kuollut – mikä on vieläkin pelottavampaa kuin fyysinen kuolema.

I. Hirvittävä verilöyly

Ennen KKP:n valtaantuloa Mao Zedong kirjoitti: ”Emme missään nimessä sovella hyväntahtoista politiikkaa vastavallankumouksellisiin ja vastavallankumouksellisten luokkien vastavallankumouksellisiin toimintoihin.” [7] Toisin sanoen ”kansan demokraattisen diktatuurin” nimissä suoritettavista sortotoimista oli jo päätetty ennen kuin KKP edes oli ottanut vallan Pekingissä. Seuraavassa joitakin esimerkkejä.

Vastavallankumouksellisten tukahduttaminen ja maareformit

Maaliskuussa 1950 KKP julkaisi ”Määräykset vastavallankumouksellisten ainesten ankarasta tukahduttamisesta”, jotka tunnetaan historiassa ”vastavallankumouksellisten kukistamisena”.
Toisin kuin kaikki keisarit, jotka armahtivat koko maan tultuaan kruunatuiksi, KKP alkoi tappaa heti valtaan päästyään. Mao Zedong totesi eräässä asiakirjassa: ”On vielä monia paikkoja, joissa ihmiset ovat peloissaan eivätkä uskalla tappaa vastavallankumouksellisia avoimesti suuressa mittakaavassa” [8]. Helmikuussa 1951 KKP:n keskushallitus totesi, että Zhejianin maakuntaa ja eteläistä Anhuin maakuntaa lukuun ottamatta ”muilla alueilla, missä ei tapeta tarpeeksi, erityisesti suurissa ja keskikokoisissa kaupungeissa, on jatkettava vangitsemisia ja tapettava paljon ihmisiä eikä tätä toimintaa saa lopettaa liian aikaisin”. Mao suositteli jopa, että ”mitä tulee maaseudun vastavallankumouksellisiin, yli tuhannesosa väestöstä pitää tappaa … kaupungeissa alle tuhannesosa” [9]. Kiinan väkiluku oli tuolloin noin 600 miljoonaa, joten tämä Maon ”kuninkaallinen käsky” olisi johtanut vähintään kuudensadantuhannen ihmisen kuolemaan. Kukaan ei tiedä, mistä tuhannesosan kiintiö oli keksitty. Maon päätös, että nämä 600 000 ihmistä riittivät luomaan kauhua kansan keskuuteen, ja hänen tätä koskeva käskynsä olivat ehkä vain pelkkä oikku.

KKP ei lainkaan piitannut siitä, ”ansaitsivatko” ihmiset tulla tapetuiksi vai ei. Vuonna 1951 julkaistuissa ”Kiinan kansantasavallan vastavallankumouksellisten rankaisemista koskevissa säännöissä” todettiin jopa, että ”huhujen levittäjät” voitiin ”teloittaa heti”.

Samaan aikaan kun vastavallankumouksellisia vainottiin voimaperäisesti, toteutettiin myös suuren mittakaavan maareformeja. KKP oli itse asiassa jo 1920-luvun lopulla aloittanut maareformien toteuttamisen miehittämillään alueilla. Maareformit muistuttivat pinnallisesti katsoen ”Taipingin taivaallisen valtakunnan” [10] aikana tavoiteltua ihannetta, jossa kaikille annettaisiin viljelymaata. Todellisuudessa se oli vain tekosyy tappamiseen. Tao Zhulla, josta myöhemmin tuli KKP:n neljänneksi korkea-arvoisin henkilö, oli maareformia koskeva iskulause: ”Jokainen kylä vuotaa verta, jokainen perhe käy sotaa”, millä tarkoitettiin, että maanomistajia täytyi kuolla joka kylässä.

Maareformit olisi voitu suorittaa ilman tappamista. Ne olisi voitu tehdä samalla tavalla kuin Taiwanin hallitus ne toteutti: ostamalla maatiloja maanomistajilta. Koska KKP oli alun perin rosvojoukko ja roskaväkeä, se osasi vain varastaa. Pelätessään joutuvansa varkauden jälkeen koston kohteeksi, KKP:n oli tietenkin pakko tuhota levottomuuden aiheuttaja (tappaa uhrit ja heidän lapsensa).

Maareformin aikana tavallisinta tappamistapaa kutsuttiin ”taistelukokouksiksi”. KKP keksi rikoksia ja syytti niistä maanomistajia ja rikkaita talonpoikia. Väkijoukolta kysyttiin, kuinka näitä pitäisi rangaista. KKP:n jäseniä tai aktivisteja oli ennalta laitettu väkijoukkoon huutamaan: ”Meidän pitää tappaa heidät!”, ja maanomistajat ja rikkaat talonpojat teloitettiin sitten saman tien. Kaikki maanomistajat luokiteltiin kylissä siihen aikaan ”tyranneiksi”. Niitä, jotka käyttivät hyväkseen maatyöläisiä, kutsuttiin ”julmiksi tyranneiksi”; niitä, jotka usein auttoivat yleisten laitoksien korjaamisessa, lahjoittivat rahaa kouluille ja auttoivat korjaamaan luonnontuhojen jälkiä, kutsuttiin ”hyväntahtoisiksi tyranneiksi”; niitä, jotka eivät tehneet mitään, kutsuttiin ”rauhallisiksi tai hiljaisiksi tyranneiksi”. Luokitteleminen oli kuitenkin turhaa, sillä kaikki ”tyrannit” teloitettiin heti riippumatta siitä, mihin ryhmään he kuuluivat.

Vuoden 1952 lopulla KKP julkaisi tietoja, joiden mukaan teloitettuja ”vastavallankumouksellisia aineksia” olisi ollut noin 2,4 miljoonaa. Guomindangin paikallistason hallintovirkamiehiä ja maanomistajia surmattiin itse asiassa yhteensä ainakin viisi miljoonaa.

Vastavallankumouksellisten kukistamisella ja maauudistuksien toteuttamisella oli kolme välitöntä seurausta. Ensiksikin klaanien itsehallinnon kautta valitut paikalliset virkamiehet tuhottiin. KKP tappoi koko aikaisemman hierarkian johtoportaan ja otti maanviljelyalueet täydelliseen valvontaansa perustamalla puolueosastoja jokaiseen kylään. Toiseksi se hankki maauudistuksen ja vastavallankumouksellisten tukahduttamisen aikana suuria rikkauksia varastamalla ja ryöstämällä. Kolmanneksi siviilihenkilöitä terrorisoitiin maanomistajien ja rikkaiden talonpoikien julmassa vainossa.

”Kolmen epäkohdan vastainen kampanja” ja ”Viiden epäkohdan vastainen kampanja”

Maareformit ja vastavallankumouksellisten tukahduttaminen kohdistuivat pääasiallisesti maaseudulle, kun taas näitä seuranneita ”Kolmen epäkohdan vastaista kampanjaa” ja ”Viiden epäkohdan vastaista kampanjaa” voidaan pitää vastaavanlaisina kansanmurhina kaupungeissa.
”Kolmen epäkohdan vastainen kampanja” aloitettiin joulukuussa vuonna 1951 ja se kohdistui KKP:n kaaderien keskuudessa vallitsevaan korruptioon, tuhlaukseen ja byrokratiaan. Osa korruptoituneista virkamiehistä teloitettiin. Pian sen jälkeen KKP syytti hallituksen virkamiesten keskuudessa ilmenneen korruption aiheutuneen kapitalistien houkutuksista. Tämän seurauksena tammikuussa 1952 aloitettiin ”Viiden epäkohdan vastainen kampanja”, joka oli suunnattu lahjontaa, veronkavallusta, valtion omaisuuden varastamista, rakennusalalla tapahtuvaa huijausta ja valtionvastaista taloudellista vakoilua vastaan.

”Viiden epäkohdan vastainen kampanja” merkitsi itse asiassa ”kapitalistien” omaisuuden varastamista, tarvittaessa jopa tappamalla. Chen Yi, Shanghain pormestari, sai joka ilta raportin istuessaan sohvalla teekuppi kädessään. Hän tapasi kysyä verkkaisesti: ”Kuinka monta laskuvarjohyppääjää oli tänään?”, mikä tarkoitti: ”Kuinka monta liikemiestä on tehnyt itsemurhan hyppäämällä alas korkeista rakennuksista?” Yksikään kapitalisti ei voinut välttää ”viiden epäkohdan vastaista kampanjaa”. Heiltä vaadittiin takaisin ”kavallettuja” veroja ajanjaksolta, joka ulottui Shanghain markkinoiden perustamiseen Gungxu-ajanjaksona (1875-1908) Qing-dynastian aikana (1644-1911). Kapitalistien oli mahdotonta maksaa sellaisia ”veroja”; ei edes heidän koko omaisuutensa olisi riittänyt siihen. Heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin päättää päivänsä, mutta he eivät uskaltaneet hypätä Huangpu-jokeen. Jos heidän ruumistaan ei löytyisi, KKP voisi väittää heidän paenneen Hongkongiin, jolloin heidän perheenjäsentensä katsottaisiin olevan vastuussa veroista. Sen vuoksi he hyppäsivät alas korkeista rakennuksista jättäen ruumiinsa KKP:lle todisteeksi kuolemastaan. Sanottiin, että ihmiset eivät Shanghaissa siihen aikaan uskaltaneet kävellä korkeiden rakennusten läheisyydessä koska pelkäsivät murskautuvansa yläpuolella olevista ikkunoista hyppäävien ihmisten alle.

KKP:n historiantutkimuskeskuksen ja kolmen muun valtion laitoksen vuonna 1996 julkaiseman teoksen Tosiasioita Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen toteutetuista poliittisista kampanjoista mukaan ”kolmen epäkohdan vastaisen kampanjan” ja ”viiden epäkohdan vastaisen kampanjan” aikana vangittiin yli 323 100 ihmistä. Yli 280 teki itsemurhan tai katosi. ”Hu Fangin vastaisen kampanjan” aikana vuonna 1955 yli 5 000 joutui väärin perustein syytetyksi, yli 5 000 vangittiin, yli 60 teki itsemurhan ja 12 kuoli epäluonnollisen kuoleman. Myöhemmässä vastavallankumouksellisten tukahduttamisessa yli 21 300 ihmistä teloitettiin ja yli 4 300 teki itsemurhan tai katosi [11].

Suuri nälänhätä

Suurin kuolonuhrien määrä Kiinan suuren nälänhädän aikana kirjattiin heti “Suuren harppauksen” jälkeen [12]. Teoksen Kiinan kansantasavallan historialliset asiakirjat -luvussa “Suuri nälänhätä” todetaan: ”Epäluonnollisella tavalla kuolleiden ja syntyvyyden laskun määräksi vuodesta 1959 vuoteen 1961 lasketaan noin 40 miljoonaa… Kiinan väkiluvun väheneminen 40 miljoonalla on luultavasti suurin nälänhätä maailmassa tällä vuosisadalla” [13].

KKP kutsui suurta nälänhätää valheellisesti ”Kolmivuotiseksi luonnonkatastrofiksi”. Tosiasiassa säätila oli näiden kolmen vuoden aikana suotuisa, eikä suuria luonnonkatastrofeja kuten tulvia, kuivuutta, hirmumyrskyjä, tsunameja, maanjäristyksiä, pakkasta, kylmyyttä, rakeita tai pahoja heinäsirkkaparvia esiintynyt. Ihminen oli luonut ”katastrofin” ihan itse. ”Suuri harppaus” vaati, että kaikki Kiinassa ottivat osaa teräksentuotantoon, mikä pakotti talonpojat jättämään sadon mätänemään pelloille. Tästä huolimatta virkamiehet kaikilla alueilla vaativat sadon lisäämistä. Huanjiangin läänissä sijaitsevan Liuzhoun prefektuurin puoluekomitean ensimmäinen sihteeri He Yiran esitti henkilökohtaisesti järkyttävän tuottovaatimuksen ”65 000 kiloa riisiä muta kohti” [14]. Tämä tapahtui heti Lushanin kokouksen jälkeen, jolloin KKP:n oikeistolaisuudenvastainen kampanja levisi kaikkialle maahan. Näyttääkseen, että KKP oli aina oikeassa, hallitus pakkolunasti sadot eräänlaisena verona, joka vastasi näitä liioiteltuja satotavoitteita. Sen seurauksena talonpoikien kaikki jyvät, kylvösiemenet ja perustuotteet takavarikoitiin. Kun kysyntää ei sittenkään voitu täyttää, talonpoikia syytettiin satojen kätkemisestä.

He Yiran sanoi kerran, että heidän piti yrittää saada ensimmäinen sija kilpailussa suurimmasta tuotosta välittämättä kuinka monta ihmistä kuolisi Liuzhoussa. Joiltakin talonpojilta riistettiin kaikki joten heille jäi vain pari kourallista riisiä, jonka he olivat piilottaneet ulkokäymälään. Huanjiangin läänissä sijaitsevan Xunlen alueen puoluekomitea kielsi jopa keittämästä ruokaa estääkseen talonpoikia syömästä satoa. Miliisit partioivat öisin. Jos he näkivät tulenloimun, he tekivät kotietsinnän ja ratsian. Monet maanviljelijät eivät uskaltaneet keittää edes syötäviä villivihanneksia tai kaarnaa vaan kuolivat nälkään.

Aikaisempien historiallisten nälänhätien aikana hallitus tarjosi riisipuuroa, jakoi sadon ja salli ihmisten paeta nälänhätää. Mutta KKP katsoi paon nälänhädästä olevan häpeäksi puolueelle ja käski miliisisotilaiden sulkea tiet estääkseen uhreja pakenemasta. Kun maanviljelijät olivat niin nälkäisiä, että he varastivat jyviä viljavarastoista, KKP antoi käskyn ampua varastamisen estämiseksi ja leimasi sitten kuolleet vastavallankumouksellisiksi aineksiksi. Suuri määrä talonpoikia kuoli nälkään monissa maakunnissa, kuten Gansussa, Shan­dongissa, Henanissa, Anhuissa, Hubeissa, Hunanissa, Sichuanissa ja Guangxissa. Tästä huolimatta nälkäiset maatyöläiset pakotettiin osallistumaan kastelutyöhön, patojen rakentamiseen ja teräksentuotantoon. Monet lyyhistyivät maahan kesken työn eivätkä enää nousseet ylös. Eloonjääneillä ei ollut enää voimia haudata kuolleita. Monet kylät tuhoutuivat kokonaan, kun perhe toisensa jälkeen kuoli nälkään.

Ennen KKP:n valtakautta Kiinan historian vaikeimpien nälänhätien aikana oli tapahtunut, että perheet vaihtoivat lapsia keskenään syödäkseen heidät, mutta aikaisemmin ei ollut koskaan syöty omia lapsia. KKP:n vallan alla ihmiset kuitenkin saatiin syömään kuolleita, teurastamaan muilta alueilta pakenevia ihmisiä ja jopa tappamaan ja syömään omia lapsiaan. Kirjailija Sha Qing kuvaa kirjassaan Yi Xi Da Wan seuraavan tapahtuman. Erään maanviljelijän perheestä jäi suuren nälänhädän aikana jäljelle vain isä poikansa ja tyttärensä kanssa. Eräänä päivänä isä ajoi tyttären ulos talosta. Takaisin tultuaan tämä ei löytänyt nuorempaa veljeään mutta näki jotain ihrantapaista kelluvan kattilassa ja kasan luita uunin vieressä. Useita päiviä myöhemmin isä oli lisäämässä vettä kattilaan ja pyysi tytärtään tulemaan lähemmäksi. Tyttö pelästyi ja vetosi isäänsä oven takaa: ”Isä kiltti, älä syö minua. Voin kerätä puita ja laittaa sinulle ruokaa. Jos syöt minut, kukaan ei tee sitä sinulle.”

Tämäntapaisten murhenäytelmien lopullista määrää ei tunneta. Mutta KKP vääristi niitä koskevat tiedot ja sai ne vaikuttamaan jaloilta ja kunnioitettavilta. Puolue väitti, että KKP johti kansaa rohkeasti taistelemaan ”luonnonkatastrofeja” vastaan, ja jatkoi kerskailuaan ja itsensä esittämistä ”suurenmoisena, maineikkaana ja moitteettomana”.

Lushanin kokouksen jälkeen vuonna 1959 kenraali Peng Dehuai [15] pantiin viralta, koska hän oli puolustanut kansaa. Joukko hallituksen virkamiehiä ja kaadereita, jotka uskalsivat sanoa totuuden, erotettiin viroistaan, heidät vangittiin ja he joutuivat tutkinnan kohteeksi. Sen jälkeen kukaan ei uskaltanut sanoa totuutta. Totuuden julkituomisen sijasta ihmiset salasivat suuren nälänhädän aikana tosiasiat nälästä johtuneista kuolemantapauksista suojatakseen asemaansa. Gansun maakunta kieltäytyi jopa ottamasta vastaan ruokalähetyksiä Shaanxin maakunnasta ja väitti, että Gansussa oli yllin kyllin ruokaa.

Suuri nälänhätä oli myös KKP:n kaaderien pätevyyskoe. Puolueen arviointiperusteen mukaan ne kaaderit, jotka olivat vastustaneet totuuden tuomista julki, vaikka kymmeniä miljoonia ihmisiä kuoli nälkään, olivat selvästi ”päteviä”. Tämä koe sai KKP:n entistä vahvemmin uskomaan, ettei mikään – esimerkiksi inhimilliset tunteet tai taivaalliset periaatteet – voisi estää näitä kaadereita noudattamasta puolueen linjaa. Suuren nälänhädän jälkeen vastuussa olevat virkamiehet esittivät eri maakunnissa itsekritiikkiä vain muodon vuoksi. Li Jingquan, joka toimi KKP:n sihteerinä Sichuanin maakunnassa, missä miljoonia ihmisiä kuoli nälkään, ylennettiin puolueen lounaisen hallintoalueen ensimmäiseksi puoluesihteeriksi.

Kulttuurivallankumouksesta ja Taivaallisen rauhan aukion verilöylystä Falun Gongiin

Kulttuurivallankumous alkoi virallisesti 16. toukokuuta 1966 ja kesti vuoteen 1979. KKP itsekin kutsui tätä ajanjaksoa ”kymmenvuotiseksi katastrofiksi”. Entinen puoluesihteeri Hu Yaobang sanoi myöhemmin haastattelussa jugoslavialaiselle toimittajalle: ”Asia koski siihen aikaan melkein 100 miljoonaa ihmistä eli kymmenesosaa Kiinan väestöstä.”
Julkaisussa Tosiasioita Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen toteutetuista poliittisista kampanjoista asiaa selostettiin seuraavasti: ”Toukokuussa vuonna 1984, KKP:n keskuskomitean 31 kuukautta kestäneen hellittämättömän tutkimisen, tarkentamisen ja laskelmien jälkeen, kulttuurivallankumousta koskevat luvut ovat seuraavat: yli 4,2 miljonaa ihmistä vangittiin ja otettiin tutkimuksen kohteeksi; yli 1 729 000 ihmistä kuoli epänormaalin kuoleman; 135 000 leimattiin vastavallankumouksellisiksi ja teloitettiin; 237 000 tapettiin; 7 030 000 vammautui aseellisisten hyökkäysten seurauksena, ja 71 200 perhettä tuhottiin”. Läänien vuosikirjoihin koottu tilastotieto osoittaa, että 7,73 miljoonaa ihmistä kuoli kulttuurivallankumouksen aikana epänormaalin kuoleman.

Sen lisäksi, että ihmisiä pahoinpideltiin kuoliaaksi, kulttuurivallankumouksen aloittaminen synnytti myös itsemurhien aallon. Monet kuuluisat intellektuellit, mm. Lao She, Fu Lei, Jian Bozan, Wu Han ja Chu Anpin, päättivät itse päivänsä kulttuurivallankumouksen alussa.

Kulttuurivallankumous oli järjettömin vasemmistolainen ajanjakso Kiinassa. Tappamisesta tuli kilpailuhenkinen tapa osoittaa kantansa vallankumouksen suhteen, minkä vuoksi ”luokkavihollisten” teurastus oli erittäin julmaa ja häikäilemätöntä.

”Uudistus- ja avoimuuspolitiikka” paransi voimakkaasti tiedonkulkua, minkä vuoksi ulkomaiset toimittajat saattoivat todistaa Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä vuonna 1989 ja lähettää televisioraportteja, joista näkyi, kuinka panssarivaunut ajoivat takaa korkeakouluopiskelijoita ja murskasivat heidät kuoliaiksi.

Kymmenen vuotta myöhemmin, 20. heinäkuuta 1999, Jiang Zemin käynnisti Falun Gongin vainon. Vuoden 2002 lopussa Kiinan hallituksen lähteistä peräisin olevat tiedot vahvistivat, että salattujen kuolemantapausten määrä tutkintavankiloissa, pakkotyöleireillä, vankiloissa ja mielisairaaloissa ylitti 7000, mikä merkitsee 7 kuolemantapausta päivässä.

KKP ei nykyisin tapa läheskään yhtä paljon kuin menneisyydessä, jolloin miljoonia tai kymmeniä miljoonia murhattiin. Tähän on kaksi tärkeää syytä. Ensiksikin puolue on vääristänyt kiinalaisten mielen puoluekulttuurin kautta, joten he ovat nyt kuuliaisempia ja välinpitämättömämpiä. Toiseksi Kiinan taloudesta on valtavan korruption ja puoluevirkailijoiden kavallusten vuoksi tullut eräänlainen ”transfuusiotalous”, joka on talouskasvunsa ja yhteiskunnallisen vakautensa ylläpitämisessä riippuvainen ulkomaisesta pääomasta. KKP muistaa hyvin Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä seuranneet talouspakotteet ja tietää, että avoin tappaminen johtaisi ulkomaisen pääoman poistumiseen maasta, mikä vuorostaan vaarantaisi totalitaarisen hallinnon.

KKP ei silti ole koskaan luopunut kulissientakaisesta tappamisesta, mutta nykyään puolue pyrkii kaikin keinoin salaamaan veriset todistuskappaleet.

II. Erittäin julmia tappamistapoja

Kaikella, mitä KKP tekee, on vain yksi tarkoitus: saavuttaa valta ja säilyttää se. Vallan säilyttämisen vuoksi tappaminen on KKP:lle hyvin tärkeää. Mitä enemmän ihmisiä tapettiin ja mitä julmempia murhat olivat, sitä suurempi oli pelotusvaikutus. Tämän tapainen terrori aloitettiin jo ennen Kiinan ja Japanin välistä sotaa.

Joukkomurha Pohjois-Kiinassa Kiinan ja Japanin välisen sodan aikana

Kun Yhdysvaltojen entinen presidentti Hoover suositteli isä Raymond J. De Jaegherin [16] kirjaa Enemy Within (Sisäinen vihollinen), hän sanoi kirjan paljastavan kommunistisen liikkeen alastoman terrorin. Hän suositteli sitä kaikille, jotka halusivat ymmärtää miten pahasta voimasta oli kysymys.

De Jaegher kuvasi, kuinka KKP pelotteli ihmiset alistumaan väkivallan avulla. KKP vaati esimerkiksi kerran, että kaikkien ihmisten piti kokoontua kylän aukiolle. Opettajat veivät koulun oppilaat aukiolle. Väkijoukon kokoamisen tarkoituksena oli näyttää asukkaille, kuinka kolmetoista isänmaallista nuorta miestä tapettiin. Julistettuaan uhreja vastaan esitetyt keksityt syytteet KKP käski kauhistuneet opettajat ohjaamaan lapset laulamaan isänmaallisia lauluja. Laulujen kaikuessa lavalla ei tanssinut tanssijoita, vaan siellä oli pyöveli terävä veitsi kädessään. Pyöveli oli hurja, roteva, nuori vahvakätinen kommunistisotilas. Sotilas meni ensimmäisen uhrin taakse, nosti nopeasti suuren terävän veitsensä, iski alaspäin, ja ensimmäinen pää putosi maahan. Veri suihkusi päiden putoillessa. Lasten hysteerinen laulu vaihtui kaoottisiin huutoihin ja itkuun. Opettaja löi tahtia ja yritti saada laulun jatkumaan. Syntyneessä kaaoksessa hänen kellonsa kuultiin kilisevän kerta toisensa jälkeen.

Pyöveli iski kolmetoista kertaa ja kolmetoista päätä putosi maahan. Sen jälkeen kommunistisotilaat menivät uhrien luo, leikkasivat heidän rintansa auki ja ottivat ulos heidän sydämensä juhliakseen. Kaikki tämä julmuus tehtiin lasten silmien edessä. Lapset tulivat kauhusta vitivalkoisiksi ja jotkut alkoivat oksentaa. Opettaja haukkui sotilaat, kokosi lapset riviin ja johdatti heidät takaisin kouluun.

De Jaegher näki tämän jälkeen useita kertoja, kuinka lapsia pakotettiin todistamaan tappamisia. Lapset tottuivat verisiin näytöksiin ja tulivat tunteettomiksi tappamiselle; jotkut alkoivat jopa pitää jännityksestä.

Kun KKP:n mielestä tavallinen tappaminen ei ollut tarpeeksi kauhistuttavaa ja jännittävää, se keksi kaikenlaisia julmia kidutusmenetelmiä. Joku pakotettiin esimerkiksi nielemään suuri määrä suolaa antamatta hänen juoda vettä – uhri kärsi kunnes kuoli janoon; joku riisuttiin alasti ja pakotettiin kieriskelemään rikotun lasin päällä; joku heitettiin talvella jäätyneeseen jokeen tehtyyn avantoon – uhri joko kuoli kylmään tai hukkui.

De Jaegher kirjoitti, että eräs KKP:n jäsen keksi Shanxin maakunnassa kauhistuttavan kidutusmenetelmän. Kun tämä mies eräänä päivänä käveli kaupungilla, hän pysähtyi erään ravintolan eteen tuijottamaan suurta kiehuvaa sammiota. Hän osti myöhemmin useita jättikokoisia sammioita ja vangitsi heti joitakin KKP:n vastustajia. Pikaoikeudenkäynnin aikana vedellä täytetyt sammiot lämmitettiin kiehuvan kuumiksi. Oikeudenkäynnin jälkeen kolme uhria riisuttiin alasti ja heitettiin sammioihin, joissa heidät keitettiin kuoliaiksi. De Jaegher näki Pingshanissa, kuinka erään pojan isä nyljettiin elävältä. KKP pakotti pojan katsomaan ja ottamaan osaa tähän epäinhimilliseen kidutukseen. Poika sai katsella isänsä kuolevan sietämättömissä tuskissa ja kuunnella isänsä tuskanhuutoja. KKP:n jäsenet kaatoivat viinietikkaa ja happoa isän päälle, minkä jälkeen koko hänen ihonsa nyljettiin. He aloittivat selästä, jatkoivat sitten ylös olkapäille, ja pian koko keho oli nyljetty niin että vain päänahka jäi jäljelle. Isä kuoli muutamassa minuutissa.

”Punaisen elokuun” punainen terrori ja Guangxin kannibalismi

Saavutettuaan ehdottoman vallan koko maassa KKP ei suinkaan lopettanut väkivaltaansa. Kulttuurivallankumouksen aikana se paheni entisestään.
Elokuun 18. päivänä 1966 Mao Zedong tapasi punakaartilaisten edustajia Taivaallisen rauhan aukion vieressä olevassa tornissa. Kommunistijohtaja Song Renqiongin tytär Song Binbin kiinnitti Maon käsivarteen punakaartilaisten käsivarsinauhan. Kun Mao sai kuulla Song Binbinin nimen, joka tarkoitti ystävällistä ja kohteliasta, hän sanoi: ”Tarvitsemme enemmän väkivaltaa.” Song vaihtoi sen vuoksi nimensä Song Yaowuksi (joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”haluaa väkivaltaa”).

Väkivaltaiset ja aseelliset hyökkäykset levisivät pian koko maahan. Kommunistisessa ateismissa kasvatettu nuorempi sukupolvi ei tuntenut omantunnontuskia eikä pelkoa. KKP:n suoran johdon alla ja Maon opetuksien ohjaamina fanaattiset ja tietämättömät punakaartilaiset, jotka asettivat itsensä lain yläpuolelle, alkoivat pahoinpidellä ihmisiä ja ryöstää heidän kotejaan kaikkialla maassa. Kansanmurhan toimintalinjojen mukaan monilla alueilla tuhottiin kaikki ”viisi mustaa luokkaa” (maanomistajat, rikkaat talonpojat, vahingolliset ainekset, vastavallankumoukselliset ja oikeistolaiset) ja heidän perheensä. Esimerkiksi Pekingin lähellä sijaitsevassa Daxingissa tapettiin kolmentoista kansankommuunin 48 prikaatissa 325 ihmistä elokuun 27. päivän ja syyskuun 1. päivän välisenä aikana vuonna 1966. Tapetuista vanhin oli 80-vuotias ja nuorin vain 38 päivän ikäinen. Kaksikymmentäkaksi perhettä tapettiin kokonaan – ketään ei säästetty.

Ihmisten pahoinpiteleminen kuoliaaksi oli hyvin tavallinen näky. Shatan-kadulla joukko miespuolisia punakaartilaisia kidutti erästä vanhaa naista metalliketjuilla ja nahkavöillä, kunnes tämä ei enää voinut liikkua. Silti eräs naispuolinen punakaartilainen hyppi hänen päällään ja polki hänen vatsaansa. Vanha nainen kuoli siihen paikkaan… Kun punakaartilaiset tutkivat erään ”maanomistajarouvan” (yksinäisen lesken) kotia lähellä Chongwenmengia, kaikki naapurit pakotettiin tuomaan mukanaan kattilallinen kiehuvaa vettä. He kaatoivat kiehuvaa vettä vanhan naisen kauluksesta sisään, kunnes koko hänen kehonsa oli palanut. Useita päiviä myöhemmin vanha nainen löydettiin huoneesta kuolleena, ja hänen ruumiinsa oli täynnä matoja.. .. Oli monia tapoja tappaa. Ihmisiä saatettiin pahoinpidellä kuoliaaksi pampuilla, leikata sirpillä tai kuristaa kuoliaaksi köydellä… Julminta oli tapa jolla pikkulapsia tapettiin: Murhaaja seisoi vauvan toisen jalan päällä ja kiskoi toisesta, kunnes lapsi katkesi kahtia. (Yu Luowenin Tutkimus Daxingin verilöylystä) [17].

Guangxissa tapahtunut ihmissyönti oli vielä Daxingin verilöylyäkin kammottavampaa. Teoksen Scarlet Memorial kirjoittaja Zhen Yi kuvasi kannibalismin kolmea kehitysastetta [18].

Ensimmäisessä vaiheessa terrori tapahtui salassa ja pimeässä. Läänin aikakirjoissa kuvattiin tyypillinen näky: murhaajat hiipivät keskiyöllä etsimään uhriaan ja viilsivät hänet auki ottaakseen sydämen ja maksan. Koska he olivat kokemattomia ja peloissaan, he ottivat erehdyksessä hänen keuhkonsa, joten heidän oli pakko mennä takaisin. Kun he sitten olivat keittäneet sydämen ja maksan, jotkut toivat kotoaan väkijuomia ja toiset mausteita, minkä jälkeen murhaajat söivät ihmiselimet hiljaisuuden vallitessa uunitulen valossa.

Toisessa vaiheessa terrorista tuli avointa ja julkista. Tässä vaiheessa kokeneet tappajat olivat oppineet riistämään uhrilta sydämen ja maksan elävältä. He opettivat muitakin ja jalostivat tekniikkansa täydelliseksi. Kun murhaajat esimerkiksi viilsivät elävän ihmisen auki, heidän tarvitsi vain leikata risti uhrin vatsan päälle, astua vatsan päälle (jos uhri oli sidottu kiinni puuhun, murhaajat iskivät uhrin alavatsaan polvella), jolloin sydän ja muut elimet yksinkertaisesti putosivat ulos. Johtoasemassa olevilla murhaajilla oli oikeus saada sydän, maksa ja sukupuolielimet, ja muut saivat sen, mikä jäi jäljelle. Näitä kammottavia näkyjä koristeltiin liehuvilla lipuilla ja iskusanoilla.

Kolmas vaihe oli täydellistä hulluutta. Ihmisten syömisestä tuli suuri ja laajalle levinnyt liike. Wuxuanin läänissä ihmiset söivät mielettöminä muita ihmisiä, niin kuin villit koirat syövät ruumiita epidemian aikana. Usein uhreja ”kritisoitiin ensin julkisesti”, mitä aina seurasi tappaminen ja sen jälkeen kannibalismi. Heti kun uhri kaatui maahan, kuolleena tai elävänä, ihmiset ottivat esiin mukaan otetun veitsensä, ympäröivät uhrin ja leikkasivat irti sen ruumiinosan, jonka saivat käsiinsä. Tässä vaiheessa tavalliset kansalaiset olivat täysin sotkeutuneet kannibalismiin. ”Luokkataistelun” hirmumyrsky puhalsi ihmisten mielestä pois kaiken syyllisyydentunnon ja inhimillisyyden. Ihmissyönti levisi kulkutaudin tavoin, ja ihmiset nauttivat kannibalistisia juhla-aterioita. Mikä tahansa ruumiinosa kelpasi: sydän, liha, maksa, munuaiset, kyynärpäät, jalat ja jänteet mukaan lukien. Ihmisten ruumiita valmistettiin ruoaksi monella tavalla, esimerkiksi keittämällä, höyryttämällä, paahtamalla, uunissa tai pannussa paistamalla ja grillaamalla… Ihmiset joivat viinaa tai viiniä ja pelasivat pelejä syödessään ihmisten ruumiita. Tämän kampanjan ollessa huipussaan jopa korkeimman hallinto-organisaation, Wuxuanin läänin vallankumouskomitean, kahvilakin tarjosi ihmisiä ruoaksi.

Lukijan ei pidä erehtyä kuvittelemaan, että tällaiset kannibalistiset juhlat olivat täysin organisoimatonta käytöstä. KKP oli totalitaarinen järjestö, joka hallitsi jokaista yhteiskunnan solua. Ilman KKP:n kannustusta ja manipulaatiota kannibalismiliikettä ei olisi voinut koskaan olla olemassa. KKP:n omassa ylistyslaulussa sanotaan: ”Vanha yhteiskunta [19] muutti ihmiset haamuiksi, uusi yhteiskunta muuttaa haamut ihmisiksi.” Tämä tappaminen ja nämä kannibalistiset juhlat osoittavat kuitenkin, että KKP voi muuttaa ihmisen hirviöksi tai paholaiseksi, koska KKP on itse kaikkia hirviöitä ja paholaisia julmempi.

Falun Gongin vaino

Kun Kiinan kansa on nyt siirtymässä tietokone- ja avaruusaikaan ja voi puhua salaa ihmisoikeuksista, vapaudesta ja demokratiasta, monet uskovat, että kaameat ja inhottavat julmuudet kuuluvat menneisyyteen ja että KKP on pukeutunut siviilivaatteisiin ja valmis liittymään ympärillä olevaan maailmaan. Tämä on kuitenkin kaukana totuudesta. Kun KKP huomasi, että yksi ryhmä ei pelkää sen julmaa kidutusta tai tappamista, sen käyttämät menetelmät tulivat entistä mielettömimmiksi. Falun Gong on ryhmä, jota on vainottu tällä tavalla.

Punakaartilaisten väkivalta ja kannibalismi Guanxin maakunnassa tähtäsi uhrin ruumiin tuhoamiseen ja ihmisen tappamiseen hitaasti useiden minuuttien tai tuntien aikana. Falun Gongin harjoittajia vainotaan, jotta he luopuisivat uskostaan ”totuudenmukaisuuteen, myötätuntoon ja kärsivällisyyteen”. Lisäksi tämä julma kidutus kestää useita päiviä, kuukausia tai jopa vuosia. Yli 10 000 harjoittajan arvioidaan kuolleen kidutukseen. Falun Gongin harjoittajat, jotka ovat kärsineet kaikenlaisista kidutuksista ja onnistuneet pakenemaan kuoleman kynsistä, ovat kertoneet yli 100 julmasta kidutusmenetelmästä. Seuraavassa on lueteltu näistä vain muutamia.

Julma pahoinpitely on yleisin Falun Gongin harjoittajien vahingoittamiseen käytetty kidutusmenetelmä. Poliisi ja johtajavangit hakkaavat harjoittajia ja yllyttävät muita vankeja lyömään heitä. Monet harjoittajat ovat tulleet pahoinpitelystä kuuroiksi, heidän korviensa ulkopuolinen kudos on revitty irti, heidän silmämunansa on murskattu, heidän hampaansa on katkaistu; pää, selkäranka, rintakehä, solisluut, lantion luut, käsivarret ja jalat on murskattu; käsivarsia ja jalkoja on amputoitu hakkaamisen takia. Osa kiduttajista nipistelee uhreja häikäilemättömästi, murskaa miespuolisten harjoittajien kivekset ja potkii naispuolisia harjoittajia sukupuolielimiin. Jos harjoittajat eivät anna periksi, kiduttajat jatkavat lyömistä kunnes harjoittajan iho repeytyy avoimille lihashaavoille. Harjoittajien kehot tulevat kidutuksesta täysin epämuodostuneiksi ja ovat veren peitossa, mutta vartijat kaatavat silti heidän päälleen suolavettä ja jatkavat kiduttamista antamalla heille sähköiskuja sähköpampuilla. Veren haju sekoittuu palaneen lihan hajuun, ja tuskanhuudot ovat epätoivoisia. Samanaikaisesti kiduttajat peittävät harjoittajien päät muovipusseilla ja yrittävät saada heidät antamaan myöten tukehtumisen pelosta

Toinen Falun Gongin harjoittajien kiduttamiseen kiinalaisilla pakkotyöleireillä käytetty menetelmä on sähköiskut. Poliisi antaa sähköpampuilla iskuja harjoittajan herkkiin ruumiinosiin kuten suuhun, päähän, rintaan, sukupuolielimiin, lantioon, reisiin, jalkapohjiin, naispuolisten harjoittajien rintoihin ja miespuolisten harjoittajien penikseen. Osa poliiseista antaa harjoittajille sähköiskuja useilla sähköpampuilla samanaikaisesti, kunnes ilmassa voi tuntea palaneen lihan hajun ja vahingoittuneet ruumiinosat ovat tulleet mustanpunaisiksi. Joskus annetaan sähköiskuja päähän ja peräaukkoon samanaikaisesti. Poliisi on usein hakannut harjoittajia pidemmän aikaa kymmenellä tai useammallakin pampulla samanaikaisesti. Yhdessä sähköpampussa on tavallisesti kymmenentuhannen voltin jännite. Siinä palaa käytettäessä sininen valo ja kuuluu yhtäjaksoinen ääni. Sähkövirran kulkiessa ihmisen kehon läpi tuntuu siltä kuin keho palaisi tai käärme purisi. Jokainen sähköisku on hyvin tuskallinen - kuin käärmeen purema. Uhrin iho tulee punaiseksi, rikkinäiseksi, palaneeksi, ja haavat märkivät. On myös voimakkaampia pamppuja, joissa on suurempi jännite, mikä tuntuu uhrista siltä kuin häntä lyötäisiin vasaralla päähän.

Poliisit polttavat myös harjoittajien käsiä, kasvoja, jalkapohjia, rintaa, selkää, nännejä ja niin edelleen palavilla savukkeilla. He polttavat savukkeensytyttimellä käsiä ja sukupuolielimiä. Erityisvalmisteisia rautakankia kuumennetaan sähköuunissa hehkuvan punaisiksi. Sen jälkeen niitä käytetään polttamaan harjoittajan jalkoja. Poliisi polttaa harjoittajien kasvoja puuhiilillä. Erään harjoittajan poliisi poltti kuoliaaksi, vaikka tämä julman kidutuksen jälkeen vielä hengitti, ja hänellä tuntui syke. Poliisi väitti sitten hänen kuolemaansa ”polttoitsemurhaksi”. Poliisit hakkaavat naisharjoittajien rintoja ja sukuelimiä. He raiskaavat ja joukkoraiskaavat naispuolisia harjoittajia. Lisäksi poliisit riisuvat naispuolisia harjoittajia alastomiksi ja heittävät heidät miesvankien selleihin, joissa heidät sitten raiskataan. He antavat sähköpampuilla sähköiskuja heidän rintoihinsa ja sukuelimiinsä. He polttavat naispuolisten harjoittajien nännejä savukkeensytyttimellä ja työntävät sähköpampun emättimeen ja antavat sinne sähköiskuja. He sitovat yhteen neljä hammasharjaa ja työntävät ne naisharjoittajien emättimeen, jossa niitä väännellään ja hangataan. He ovat koukanneet naisharjoittajien sukuelimet rautakoukkuihin. Naisharjoittajien kädet laitetaan käsirautoihin selän taakse ja nännit kiinnitetään koukuilla metallilankoihin, joiden läpi johdetaan sähkövirta.

He pakottavat Falun Gongin harjoittajia käyttämään ”pakkopaitoja” [20] ja sitovat sen jälkeen heidän käsivartensa ristiin selän taakse. He vetävät heidän käsivartensa olkapäiden yli rinnan etupuolelle, sitovat harjoittajien jalat ja riiputtavat heitä ikkunan ulkopuolella. Samanaikaisesti he työntävät kangaspaloja harjoittajien suuhun, laittavat heidän korvilleen kuulokkeet ja pakottavat heidät kuuntelemaan Falun Gongia panettelevaa propagandaa. Silmännäkijän mukaan tällaisen kidutuksen kohteena olevien käsivarret, jänteet, olkapäät, ranteet ja kyynärpäät murtuvat melkein heti. Tällaisen pitkäaikaisen kidutuksen uhreilta katkeaa selkäranka, ja he kuolevat hyvin tuskallisesti.

He heittävät myös harjoittajia viemärivedellä täytettyihin vankikuoppiin. He hakkaavat bambutikkuja harjoittajien kynsien alle ja pakottavat heidät asumaan kosteissa huoneissa, joiden katot, seinät ja lattia on täynnä punaista, vihreää, keltaista, valkoista ja muuta hometta, mikä synnyttää mätäpesäkkeitä vahingoittuneisiin ruumiinosiin. He antavat koirien, käärmeiden ja skorpionien purra harjoittajia ja antavat heille hermostoa vahingoittavia huumeruiskeita.

Nämä ovat vain joitakin niistä menetelmistä, joita käytetään Falun Gongin harjoittajien kiduttamiseen työleireillä.

III. Puolueen julma sisäinen valtataistelu

Koska KKP:n jäseniä yhdistää puolueluonne eikä moraali ja oikeudenmukaisuus, jäsenten ja erityisesti vanhempien toimihenkilöiden lojaalisuus korkeinta johtoa kohtaan on keskeisen tärkeä kysymys. Puolueen on luotava kauhun ilmapiiri tappamalla jäseniään. Silloin eloon jääneet näkevät, että kun diktaattori haluaa jonkun kuolevan, niin se henkilö myös kuolee hyvin traagisella tavalla.

Kommunististen puolueiden sisäiset valtataistelut ovat tunnettu ilmiö. Lukuun ottamatta Leniniä ja Stalinia, jotka kuolivat luonnollisen kuoleman, kaikki Venäjän kommunistisen puolueen politbyroon jäsenet teloitettiin tai tekivät itsemurhan kahden ensimmäisen toimikautensa aikana. Kolme viidestä sotamarsalkasta teloitettiin, kolme viidestä ylipäälliköstä teloitettiin, kaikki kymmenen varaylipäällikköä teloitettiin, 85 armeijakunnanjohtajasta 57 teloitettiin ja 195 divisioonankomentajasta 110 teloitettiin.

KKP kannattaa ”julmaa taistelua ja armottomia hyökkäyksiä”. Taktiikka ei koske ainoastaan puolueen ulkopuolisia henkilöitä. Vallankumouksen aikana KKP oli Jiangxin maakunnassa tappanut niin monta bolsevikkien vastaisten ryhmien jäsentä, [21] että vain muutamia jäi eloon ja saattoi taistella sodassa. Yuan’anissa puolue toteutti ”Oikaisukampanjan”. Myöhemmin, kun puolue oli vakiinnuttanut asemansa poliittisesti, Gao Gang, Rao Shushi [22], Hu Feng ja Peng Dehuai eliminoitiin. Kulttuurivallankumouksen aikaan melkein kaikki korkea-arvoiset puolueen jäsenet eliminoitiin. Kaikille KKP:n pääsihteereille kävi huonosti.

Kiinan entinen presidentti Liu Shaoqi, joka oli aiemmin ollut valtakunnan ”kakkosmies”, kuoli surkean kuoleman. Hänen 70-vuotispäivänään Mao Zedong ja Zhou Enlai [23] käskivät Wang Dongxingin (Maon johtavan henkivartijan) antaa Liu Shaoqille syntymäpäivälahjaksi radion, jotta tämä voisi kuunnella virallista raporttia kahdennentoista keskuskomitean kahdeksannesta täysistunnosta. Raportissa todettiin: ”Sulkekaa puolueesta ainiaaksi pois petturi, vakooja ja luopio Li Shaoqi ja jatkakaa Li Shaoqin ja hänen rikoskumppaniensa petollisten ja kavalien rikosten paljastamista ja arvostelua.”

Liu Shaoqi luhistui heti henkisesti, ja hänen sairautensa paheni nopeasti. Koska hän oli ollut pitkän aikaa vuoteen omana eikä voinut liikkua, hän sai kivuliaita märkiviä makuuhaavoja. Kun hänellä oli suuria kipuja, hän tarrautui kiinni vaatteisiin, esineisiin tai muiden ihmisten käsivarsiin eikä päästänyt irti, minkä vuoksi hänen molempiin käsiinsä laitettiin yksinkertaisesti kovamuovista tehty pullo. Hänen kuollessaan muovipullot olivat puristuneet tiimalasin muotoisiksi.

Lokakuussa 1969 Liu Shaoqin koko keho oli jo alkanut mädäntyä ja haisi pahalle. Hän oli laiha kuin tikku ja kuolemaisillaan. Keskuskomitean erityistarkastaja ei kuitenkaan päästänyt häntä suihkuun eikä antanut kääntyä toiseen asentoon vaatteiden vaihtamiseksi. Sen sijaan häneltä riisuttiin kaikki vaatteet, hänet kiedottiin peittoon, lähetettiin lentokoneella Pekingistä Kaifengiin ja lukittiin erään linnoituksen kellariin. Kun hänellä oli korkea kuume, hänelle ei annettu lääkettä ja lisäksi sairaanhoitajat lähetettiin pois. Kun Liu Shaoqi kuoli, hänen ruumiinsa oli täysin rappeutunut, ja hänellä oli puolen metrin pituiset sotkuiset, valkoiset hiukset. Kaksi päivää myöhemmin hänet polttohaudattiin henkilönä, jolla oli ollut hyvin tarttuva tauti. Myös vuodevaatteet, tyyny ja muut jälkeen jääneet tavarat poltettiin. Liun kuolintodistuksessa lukee: Nimi: Liu Weihuang. Ammatti: työtön. Kuolemansyy: sairaus. Näin KKP kidutti maan presidentin kuoliaaksi ilmoittamatta edes selvää syytä.

IV. Vallankumouksen vienti ulkomaille, ihmisten murhaaminen ulkomailla

Paitsi että KKP eri tavoin ja suurella innolla tappoi ihmisiä Kiinassa ja puolueen piirissä, se osallistui ”vallankumousviennin” muodossa ihmisten – myös muissa maissa asuvien kiinalaisten – murhaamiseen ulkomailla. Punaiset khmerit on tästä tyypillinen esimerkki.
Pol Potin punaiset khmerit hallitsivat Kambodžaa vain neljä vuotta. Silti tässä pienessä maassa, jonka väkiluku oli vain 8 miljoonaa, tapettiin vuosien 1975 ja 1978 välisenä aikana yli kaksi miljoonaa ihmistä, joista 200 000 oli kiinalaisia.

Punaiset khmerit syyllistyivät lukemattomiin rikoksiin, mutta emme käsittele niitä tässä. Sen sijaan meidän on käsiteltävä heidän suhdettaan KKP:hen.

Pol Pot palvoi Mao Zedongia. Vuodesta 1965 alkaen hän kävi Kiinassa neljä kertaa voidakseen henkilökohtaisesti kuunnella Mao Zedongin opetusta. Jo vuonna 1965 Pol Pot vietti kolme kuukautta Kiinassa. Chen Boda ja Zhang Chunqiao kävivät hänen kanssaan keskusteluja, joiden aiheina oli ”poliittinen valta kasvaa kiväärinpiipuista”, ”luokkataistelu”, ”proletariaatin diktatuuri” ym.. Nämä teoriat olivat perustana hänen vallanpidolleen Kambodžassa. Palattuaan takaisin Kambodžaan, Pol Pot muutti puolueensa nimen Kambodžan Kommunistiseksi Puolueeksi ja perusti KKP:n mallin mukaan monia vallankumouksellisia tukikohtia eristääkseen kaupungit maaseudusta.

Vuonna 1968 Kambodžan Kommunistinen Puolue perusti virallisen armeijan. Vuoden 1969 lopulla siihen kuului runsaat 3 000 miestä, mutta vuonna 1975, ennen hyökkäystä Phnom Penhiin ja kaupungin piiritystä, siitä oli tullut hyvin varustettu 80 000 sotilaan sotakoneisto. Tämä oli kokonaan KKP:n tuen ansiota. Wang Xiangenin kirjassa Dokumentaari Vietnamin tukemisesta ja taistelusta Amerikkaa vastaan annettujen tietojen mukaan Kiina antoi vuonna 1970 Pol Potille asevarusteita 30 000 sotilasta varten. Huhtikuussa 1975 Pol Pot otti Kambodžan pääkaupungin hallintaansa, ja kaksi kuukautta myöhemmin hän matkusti Pekingiin vierailemaan KKP:n luona ja saamaan ohjeita. On itsestään selvää, että punaiset khmerit eivät olisi voineet suorittaa veritöitään ilman KKP:n teoreettista ja aineellista tukea.

Esimerkiksi sen jälkeen kun Kambodžan Kommunistinen Puolue oli tappanut prinssi Sihanoukin kaksi poikaa, puolue lähetti Sihanoukin silti Zhou Enlain käskystä kuuliaisesti Pekingiin. Oli yleisesti tunnettua, että kun Kambodžan Kommunistinen Puolue tappoi ihmisiä, niin se ”surmasi sikiönkin” mahdollisten tulevien ongelmien ehkäisemiseksi. Pol Pot kuitenkin totteli Zhou Enlaita mukisematta.

Zhou Enlai kykeni pelastamaan Sihanoukin yhdellä ainoalla sanalla. KKP ei kuitenkaan vastustanut sitä, että Kambodžan Kommunistinen Puolue tappoi yli 200 000 kiinalaista. Tuolloin Kambodžan kiinalaiset hakeutuivat Kiinan suurlähetystöön saadakseen apua, mutta suurlähetystö ei välittänyt heistä lainkaan.

Kun kiinalaista syntyperää olevia ihmisiä tapettiin ja raiskattiin joukoittain Indonesiassa toukokuussa 1998, KKP ei puuttunut sanallakaan asiaan. Kukaan ei tarjonnut apua, ja asiasta uutisointikin estettiin Kiinassa. Näyttää siltä, että KKP ei välitä ollenkaan ulkokiinalaisista. Heille ei tarjottu edes humanitaarista apua.

 

V. Perheen tuhoaminen

 

On mahdotonta tietää, kuinka monta kiinalaista on menettänyt henkensä KKP:n poliittisissa vainoissa. Eri alueiden, etnisten ryhmien ja paikallisten murteiden välisten tiedonkulun esteiden vuoksi tilastollisia tutkimuksia on mahdotonta tehdä. Kommunistinen hallitus ei koskaan suorittaisi sellaista tutkimusta, koska se kaivaisi silloin omaa hautaansa. Omaa historiaansa kirjoittaessaan KKP pitää parempana jättää pois yksityiskohdat. Vielä vaikeampaa on saada selville, kuinka monta perhettä KKP on vahingoittanut. Joissakin tapauksissa yksi perheenjäsen kuoli, ja perhe hajotettiin. Toisissa tapauksissa koko perhe menetti henkensä. Joissakin tapauksissa kukaan ei kuollut, mutta monet pakotettiin ottamaan ero. Isä ja poika, äiti ja tytär pakotettiin kieltäytymään tunnustamasta toisiaan. Jotkut vammautuivat, toiset menettivät järkensä, ja osa kuoli nuorena kidutukseen. Näiden perhetragedioiden muistiin merkitseminen on ollut hyvin puutteellista.

Japanilaisen Yomiuri News ’in taannoisen artikkelin mukaan yli puolet Kiinan kansalaisista on joutunut KKP:n vainon kohteeksi. Jos asia on näin, perheiden määrä kohoaa yli sadan miljoonan.

Zhang Zhixinin [25] nimi on tullut kiinalaisille tutuksi, koska hänen kohtalostaan on kirjoitettu suuri määrä artikkeleita. Monet tietävät, että hän joutui fyysisen ja psyykkisen kidutuksen ja joukkoraiskausten kohteeksi. Lopulta hän tuli hulluksi, ja hänet ammuttiin kuoliaaksi sen jälkeen kun hänen kielensä oli leikattu irti. Mutta monet eivät ehkä tiedä, että tämän tragedian takana on vielä yksi julma tarina – hänen perheenjäsentensäkin oli osallistuttava ”kuolemantuomittujen perheenjäsenille järjestetylle kurssille”.

Zhang Zhixinin tytär Lin Lin muistaa seuraavan tapahtuman keväältä 1975:

Eräs Shenyangin tuomioistuimen edustaja sanoi kuuluvalla äänellä: ”Äitisi on uppiniskainen vastavallankumouksellinen. Hän kieltäytyy muuttamasta ajatteluaan ja on parantumattoman itsepäinen. Hän vastustaa suurta johtajaamme puheenjohtaja Mao Zedongia, hän vastustaa voittamattoman Mao Zedongin ajatuksia ja puheenjohtaja Maon proletaarista, vallankumouksellista suuntaa. Hänen toistuvien rikostensa takia hallituksemme harkitsee rangaistuksen koventamista. Jos hänet teloitetaan, mikä on sinun asenteesi siihen?” Yllätyin enkä tiennyt, mitä sanoisin. Sydämeni murtui. Yritin pysyä rauhallisena ja taistelin kyyneleitä vastaan. Isäni oli sanonut, ettemme saisi itkeä toisten edessä, koska emme silloin voisi kieltäytyä tunnustamasta äitiäni. Isäni vastasi sijastani: ”Jos asia on näin, hallitus on vapaa toimimaan tarpeelliseksi katsomallaan tavalla.”

Tuomioistuimen edustaja kysyi uudelleen: ”Haetteko hänen ruumiinsa, jos hänet teloitetaan? Haetteko hänen omaisuutensa vankilasta?” Laskin katseeni enkä sanonut mitään. Isäni vastasi taas puolestani: ”Emme tarvitse mitään.” …Isäni piti minua ja veljeäni kädestä, kun lähdimme pois motellista. Palasimme horjuen kotiin ujeltavassa lumimyrskyssä. Emme laittaneet ruokaa, vaan isä antoi minulle ja veljelleni vain palan kovaa maissileipää. Hän sanoi: ”Syökää ja menkää aikaisin nukkumaan.” Menin hiljaa makaamaan sängyn päälle. Isä istui tuolilla ja tuijotti valoon kuin sumussa. Vähän ajan kuluttua hän katsoi sänkyymme ja luuli, että nukuimme. Hän nousi ylös ja avasi varovaisesti matkalaukun, jonka olimme ottaneet mukaamme vanhasta kodistamme Shenyangista, ja otti esille kuvan äidistäni. Hän katsoi sitä eikä voinut pidätellä kyyneliään.

Nousin ylös sängystä, laitoin pääni isäni käsivarrelle ja aloin itkeä ääneen. Isäni taputti minua ja sanoi: ”Älä tee noin, emme voi antaa naapurien kuulla.” Veljeni heräsi itkuuni. Isä piti lujasti kiinni minusta ja veljestäni. En tiedä, kuinka paljon itkimme sinä yönä, mutta emme voineet itkeä vapaasti [26]. ”

Erään yliopiston lehtorin onnellista perhettä kohtasi katastrofi siihen aikaan kun oikeistolaisille annettiin hyvitystä. Oikeistolaisuudenvastaisen kampanjan aikana hänen vaimonsa oli seurustellut oikeistolaiseksi leimatun miehen kanssa. Naisen rakastettu lähetettiin sitten kaukaisille seuduille, missä hän sai kärsiä paljon. Koska nainen nuorena tyttönä ei voinut seurata häntä, hän luopui rakkaudestaan ja meni naimisiin lehtorin kanssa. Kun hänen rakastettunsa lopulta palasi kotikaupunkiinsa, nainen, jolla nyt oli useita lapsia, ei voinut elää menneen petollisuutensa kanssa. Hän halusi erota miehestään lieventääkseen huonoa omaatuntoaan. Lehtori oli silloin 50-vuotias eikä voinut hyväksyä tätä yhtäkkistä muutosta ja tuli hulluksi. Hän riisui kaikki vaatteensa ja ryntäili ympäriinsä löytääkseen paikan, missä voisi aloittaa uuden elämän. Lopulta vaimo ja lapset jättivät hänet. KKP:n määräämät tuskalliset erot ovat ratkaisematon ongelma ja parantumaton sairaus, joissa ero johtaa toiseen.

Perhe on kiinalaisen yhteiskunnan perusyksikkö. Se on myös perinteisen kulttuurin viimeinen linnake puoluekulttuuria vastaan. Sen vuoksi perheelle aiheutettu vahinko on julmin KKP:n tappamisen historiassa.

Koska Kiinan kommunistinen puolue hallitsee yhteiskunnan kaikkia resursseja, diktatuurin vastustajaksi luokitellulle tulee heti ongelmia itsensä elättämisessä. Kaikki yhteiskunnassa syyttävät häntä ja hän menettää arvokkuutensa. Koska näitä viattomia ihmisiä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, perhe on heille ainoa paikka, missä he voivat saada lohdutusta. Mutta KKP:n toimintaperiaatteet estävät perheenjäseniä tukemasta toisiaan, koska myös he olivat vaarassa tulla leimatuksi diktatuurin vastustajiksi. Esimerkiksi Zhang Zhixin pakotettiin ottamaan avioero. Monille perheenjäsenten kavallus, ilmianto, julkinen arvostelu tai kieltäminen on se viimeinen pisara, joka lopulta murtaa heidät. Monet ovat riistäneet henkensä tämän seurauksena.

VI. Tappamisen mallit ja seuraukset

KKP:n tappamisideologia

Kiinan kommunistinen puolue on aina esittänyt itsensä lahjakkaana ja luovana marxismi-leninismin kehittäjänä, mutta todellisuudessa KKP onnistui luomaan pahuuden, jolla ei ole vertaa Kiinan historiassa eikä muualla maailmassa. Puolue käyttää kommunistista yhteiskunnallisen yhtenäisyyden ideologiaa johtaakseen väestöä ja älymystöä harhaan. Se käyttää tieteen ja teknologian tarjoamia mahdollisuuksia ihmisten uskon turmelemiseen ja ateismin edistämiseen. Se käyttää kommunismia yksityisomistuksen kieltämiseen ja Leninin teoriaa väkivaltaisesta vallankumouksesta maan hallitsemiseen. Samoin se myös yhdistää ja vahvistaa kiinalaisen kulttuurin pahinta osaa, joka eroaa kiinalaisen perinteen päävirtauksesta.

KKP kehitti täydellisen teorian ja organisaation proletariaatin diktatuurissa tapahtuvalle ”vallankumoukselle” ja ”jatkuvalle vallankumoukselle”. Se käytti tätä järjestelmää yhteiskunnan muuttamiseen ja puolueen diktatuurin lujittamiseen. Teorialla on kaksi osaa – taloudellinen perusta ja ylärakenne proletariaatin diktatuurin alaisuudessa, missä taloudellinen perusta määrää ylärakenteen, kun taas ylärakenne vaikuttaa taloudelliseen perustaan. Ylärakenteen, erityisesti puolueen vallan, vahvistamiseksi vallankumous on aloitettava taloudellisesta perustasta. Tähän kuuluu:

1) Maaomistajien tappaminen maaseudun tuotantosuhteiden ratkaisemiseksi [27].
2) Kapitalistien tappaminen kaupunkien tuotantosuhteiden ratkaisemiseksi.

Ylärakenteessa suoritetaan myös toistuvaa tappamista puolueen ehdottoman ideologisen hallinnan ylläpitämiseksi. Tähän kuuluu:

1) Älymystön puoluetta kohtaan omaksuman poliittisen asenteen muodostaman ongelman ratkaiseminen.

KKP on aikojen kuluessa käynnistänyt monia kampanjoita ”älymystön ajattelun” uudistamiseksi. Se on syyttänyt älymystöä porvarillisesta individualismista, porvarillisesta ideologiasta, epäpoliittisista näkemyksistä, luokattomasta ideologiasta, liberalismista ym. KKP riisti älymystön edustajilta heidän arvokkuutensa aivopesemällä heidät ja tuhoamalla heidän omatuntonsa. KKP oli vähällä tuhota itsenäisen ajattelun ja monia muita älymystön hyviä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi perinteen puhua oikeudenmukaisuuden puolesta ja omistautua sen ylläpitämiselle. Tämä perinne opettaa: ”Köyhänä ja vähäpätöisenä ei pidä luopua periaatteistaan ylivoiman edessä eikä rikkaana ja kunnioitettuna antautua kohtuuttomuuksiin.” [28] ”On oltava ensimmäisenä huolehtimassa valtion tulevaisuudesta ja viimeisenä vaatimassa omaa osaansa onnesta.”[29] ”Jokaisen kansalaisen on tunnettava vastuuta oman maansa menestyksestä ja epäonnistumisesta.”[30] ”Ollessaan vähäarvoisessa asemassa herrasmies kehittää itseään, mutta ollessaan huomattavassa asemassa hän kehittää koko maata.” [31]

2) Kulttuurivallankumouksen toteuttaminen ja ihmisten tappaminen KKP:n ehdottoman kulttuurisen ja poliittisen johtoaseman takaamiseksi.

KKP mobilisoi joukkoliikkeitä puolueen sisä- ja ulkopuolella ja alkoi tappaa kulttuurin, taiteen, teatterin, historian ja koulutuksen aloilla. KKP:n ensimmäisten hyökkäysten kohteena oli monia kuuluisia henkilöitä, kuten ”Kolmen perheen kylä”[32], Liu Shaoqi, Wu Han, Lao She ja Jian Bozan. Myöhemmin tappaminen kohdistui myös ”pieneen puolueen piirissä toimivan ryhmään” ja ”pieneen armeijan piirissä toimivan ryhmään” ja laajeni lopulta asteittain puolueen ja armeijan piiristä käsittämään maan kaikki asukkaat. Aseellinen taistelu tuhosi fyysisiä ruumiita, ja kulttuuriset hyökkäykset tappoivat ihmisten sieluja. Tämä oli erittäin kaoottinen ja väkivaltainen ajanjakso puolueen vallanpidossa. Ihmisluonnon pahaa puolta oli suuresti vahvistanut puolueen tarve vahvistaa valtaansa kriisitilanteissa. Kuka tahansa sai omavaltaisesti tappaa toisen ”vallankumouksen nimissä” tai ”puolustaakseen puheenjohtaja Maon vallankumouksellista linjaa”. Tämä oli ennennäkemätön koko kansan käsittävä ihmisluonnon tuhoamisharjoitus.

3) KKP ampui opiskelijoita Taivaallisen rauhan aukiolla kesäkuun 4. päivänä 1989 vastauksena kulttuurivallankumouksen jälkeisiin demokratiavaatimuksiin.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun KKP tappoi siviilejä aivan avoimesti tukahduttaakseen kansan mielenosoitukset kavalluksia, korruptiota ja hallituksen ja liikemiesten välistä kähmintää vastaan ja tukahduttaakseen paino-, sanan- ja kokoontumisvapautta koskevat vaatimukset. Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn aikana puolue jopa lavasti kohtauksia, joissa ihmiset polttivat sotilasajoneuvoja ja tappoivat sotilaita, lietsoakseen vihaa armeijan ja kansan välille, ja näin synnytettiin tragedia, jossa kansan armeija surmasi joukoittain omia kansalaisiaan.

4) Eri uskontoihin kuuluvien ihmisten tappaminen

Uskonnolliset kysymykset ovat KKP:lle erittäin tärkeitä. Johtaakseen ihmisiä harhaan harhaopeillaan puolue aloitti valtaan päästyään kaikkien uskontojen ja uskonsuuntien tuhoamisen. Kun puolue kohtasi uuden ajanjakson hengellisen uskon – Falun Gongin – se otti taas esille teurastusveitsensä. KKP:n strategiana on käyttää hyväkseen Falun Gongin ”totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden” periaatteita ja sitä, että harjoittajat eivät valehtele, eivät käytä väkivaltaa ja kieltäytyvät aiheuttamasta epävakaisuutta yhteiskunnassa. Saatuaan kokemuksia Falun Gongin vainosta puolueesta tuli entistäkin taitavampi tuhoamaan muiden uskonsuuntien edustajia. Tällä kertaa Jiang Zemin ja KKP itse johtivat tappamista sen sijaan että olisivat käyttäneet siihen muita ihmisiä tai ryhmiä.

5. Ihmisten tappaminen totuuden salaamiseksi

Kansalaisten oikeus saada tietoa on toinen KKP:n heikko kohta; puolue tappaa myös estääkseen tiedonsaannin. Aikaisemmin ”vihollisen radiolähetyksien kuunteleminen” oli rikos, josta saattoi saada vankeusrangaistuksen. Sittemmin Falun Gongin rauhanomaisen vastarinnan puitteissa joitakin valtion omistamia satelliitti- ja kaapeliohjelmia kaapattiin Falun Gongin vainon todellisten syiden paljastamiseksi, mikä sai Jiang Zeminin antamaan salaisen käskyn: ”Tappakaa heidät säälimättä.” Ohjelmakaappauksen organisoinut Liu Chenjun kidutettiin kuoliaaksi. KKP on mobilisoinut ”610-viraston” (Natsi-Saksan Gestapoa muistuttavan, Falun Gongin vainoamiseksi perustetun järjestön), poliisin, syyttäjät, tuomioistuimet ja laajan valvontajärjestelmän valvomaan ihmisten kaikkia toimia.

6. Ihmisten elinehtojen tuhoaminen oman edun tavoittelun vuoksi

KKP:n teoria jatkuvasta vallankumouksesta tarkoittaa itse asiassa sitä, että se ei luovu vallastaan. Juuri tällä hetkellä kavallukset ja korruptio puolueen sisällä ovat johtaneet ristiriitoihin puolueen ehdottoman johtoaseman ja ihmisten elinehtojen välillä. Kun ihmiset järjestäytyvät suojatakseen oikeuksiaan oikeusteitse, KKP käyttää väkivaltaa ja uhkailee teurastusveitsellään näiden liikkeiden johtajia. KKP on jo kouluttanut yli miljoona aseistettua poliisia tätä tarkoitusta varten. Puolue on tällä hetkellä paljon paremmin valmistautunut tappamiseen kuin Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn aikana vuonna 1989, jolloin sen oli pakko tilapäisesti panna armeijansa liikekannalle. Ajamalla ihmiset perikadon partaalle, puolue on myös ajanut itsensä umpikujaan. KKP on tullut niin herkkään vaiheeseen, että se kiinalaisen sananparren mukaisesti ”näkee puiden ja ruohonkin vihollisina heti kun tuuli puhaltaa ”. Yllä oleva osoittaa, että KKP on luonteeltaan paha henki. Muuttipa se itseään tiettynä aikana ja tietyssä paikassa millaiseen muotoon tahansa ehdottoman hallintansa ylläpitämiseksi, niin se on tappanut aikaisemmin, tappaa nyt ja tappaa tulevaisuudessa.

Tappamisen eri mallit eri olosuhteissa

A. Johtamista propagandan keinoin

KKP on eri aikoina käyttänyt eri keinoja ihmisten tappamiseen. Useimmiten puolue sepitti propagandaa ennen tappamista. Puolue on usein todennut, että ”vain tappaminen voi lepyttää kansan suuttumuksen”, aivan kuin kansa olisi pyytänyt KKP:ta tappamaan. Itse asiassa KKP on aiheuttanut ”kansan suuttumuksen”.

Esimerkiksi näytelmää ”Vaaleahiuksinen tyttö”, [33] tätä täydellisesti vääristeltyä kansantarinaa, ja näytelmän Liu Wencai keksittyjä tarinoita vuokran perimisestä ja vedentäyttämistä vankityrmistä käytettiin molempia välineinä, joilla kansaa ”opetettiin” vihaamaan maanomistajia. Yleensä KKP demonisoi vihollisensa, kuten kävi Kiinan entisen presidentin Liu Shaoqin tapauksessa. Saadakseen ihmiset vihaamaan Falun Gongia KKP lavasti tammikuussa 2001 polttoitsemurhan Taivaallisen rauhan aukiolla ja kaksinkertaisti massiivisen murhakampanjansa Falun Gongia vastaan. KKP ei ole ainoastaan jatkanut ihmisten tappamista menetelmillään vaan on myös kehittänyt ne täydellisyyteen uuden tietoteknologian avulla. Aikaisemmin KKP pystyi johtamaan harhaan vain kiinalaisia, mutta nyt se voi harhauttaa ihmisiä kaikkialla maailmassa.

B. Massojen mobilisointi tappamaan ihmisiä

KKP ei tapa ihmisiä vain diktatuurin koneiston avulla vaan se myös mobilisoi aktiivisesti ihmisiä tappamaan toisiaan. Vaikka KKP ehkä noudattikin tiettyjä sääntöjä ja lakeja näiden mobilisointien alussa, mikään ei kuitenkaan voinut pysäyttää teurastusta, kun KKP kerran oli kiihottanut kansaa osallistumaan siihen. Esimerkiksi kun KKP toteutti maauudistuksen, maauudistuskomitea saattoi päättää maanomistajien elämästä ja kuolemasta.

C. Sielun tuhoaminen ennen fyysinen ruumiin tappamista

Toinen tappamismenetelmä on tuhota ihmisen sielu ennen ruumiin tappamista. Edes Kiinan historian julmin ja väkivaltaisin dynastia, Qin (221–207 eKr.), ei tuhonnut ihmisten sieluja. KKP ei ole koskaan antanut ihmisille mahdollisuutta kuolla marttyyrinä. Se julkisti sen tapaisia menettelytapoja kuin ”ymmärtämystä niille, jotka tunnustavat, ja ankaria rangaistuksia niille, jotka vastustavat” sekä ”ainoa keino on tunnustaa rikos pää painuksissa”. KKP pakottaa ihmiset luopumaan omista ajatuksistaan ja uskostaan ja saa heidät kuolemaan kuin koirat vailla arvokkuutta, sillä arvokas kuolema voisi rohkaista kannattajia. Vain silloin kun ihminen kuolee nöyryytyksessä ja häpeässä, KKP saavuttaa tavoitteensa, joka on ”antaa opetus” uhria ihailleille ihmisille. Syy Falun Gongin vainon äärimmäiseen julmuuteen ja väkivaltaisuuteen on se, että Falun Gongin harjoittaja pitää vakaumusta elämää tärkeämpänä. Kun KKP ei voinut tuhota heidän arvokkuuttaan, se teki kaikkensa kiduttaakseen heidän fyysistä kehoaan.

D. Ihmisten tappaminen liittoutumisen ja hylkimisen avulla

Kun KKP tappaa ihmisiä, se käyttää sekä keppiä että porkkanaa liittoutumalla tiettyjen ihmisten kanssa ja etääntymällä toisista. KKP yrittää aina hyökätä kansan ”pienen osan” kimppuun käyttäen viiden prosentin suhdetta. Suurin osa kansasta on aina hyvä, aina ”kasvatuksen” kohde. Tällainen kasvatus perustuu terroriin ja huolenpitoon. Terrorin avulla tapahtuva kasvatus käyttää pelkoa näyttämällä ihmisille, että puoluetta vastustaville käy huonosti. Näin se pyrkii saamaan heidät pysymään kaukana niistä ihmisistä, joita vastaan puolue on aikaisemmin hyökännyt. ”Huolenpidon” avulla tapahtuva kasvatus antaa ihmisten nähdä, että jos he ansaitsevat puolueen luottamuksen ja lyöttäytyvät yhteen puolueen kanssa, he eivät ainoastaan ole turvassa vaan heillä on myös suuret mahdollisuudet saada ylennys tai muita etuja. Lin Biao [34] sanoi kerran: ”Pieni osa [tukahdutettuja] tänään ja pieni osa huomenna, pian siitä tulee suuri osa.” Ne, jotka iloitsivat eloonjäämisestään yhdessä kampanjassa, joutuivat usein uhreiksi seuraavassa.

E. Mahdollisten uhkien tukahduttaminen alkuunsa ja salaista tappamista lain rajojen ulkopuolella

KKP on viime aikoina kehittänyt mallin, jossa tappamisella tukahdutetaan ongelma heti alkuunsa ja salaisesti oikeuslaitoksen ulkopuolella. Kun esimerkiksi lakot ja maatyöläisten protestit käyvät tavallisemmiksi, KKP eliminoi nämä liikkeet, ennen kuin ne ehtivät kasvaa, vangitsemalla niin kutsutut ”joukon johtajat” ja tuomitsemalla nämä ankariin vankeusrangaistuksiin. Toinen esimerkki koskee väkivallan käyttöä oikeuslaitoksen ulkopuolella. Koska vapaus ja ihmisoikeudet ovat tulleet yleiseksi suuntaukseksi maailmassa, KKP ei ole tuominnut Falun Gongin johtohenkilöitä kuolemaan. Jiangin ilmoitettua, että ”ketään ei aseteta vastuuseen Falun Gongin harjoittajien tappamisesta” Falun Gongin harjoittajia on usein kidutettu kuoliaaksi eri puolilla Kiinaa. Kiinan lainsäädäntö antaa kansalaisille oikeuden valittaa, jos heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Silti KKP käyttää siviilipukuisia poliiseja tai pestaa paikallisia roistoja pysäyttämään ja vangitsemaan valittajat ja lähettämään heidät kotiin tai jopa alueen työleireille.

F. Tappamista varoitukseksi muille

Zhang Zhixin, Yu Luoken ja Lin Zhaon [35] vainot ovat esimerkkejä tästä.

G. Tappamista koskevan totuuden pimittäminen painostamalla ihmiset vaikenemaan

Kuuluisia ihmisiä, joilla on kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksia, ei tavallisesti tapeta, vaan heidät painostetaan vaikenemaan. Tämän tarkoitus on salata niiden ihmisten kuolema, joiden tappaminen ei herätä suuren yleisön huomiota. Yksi esimerkki on vastavallankumouksellisten tukahduttamiskampanja, jossa KKP ei tappanut Long Yunin, Fu Zuoyin ja Du Yumingin tapaisia korkea-arvoisia GMD:n kenraaleja vaan alempiarvoisia GMD:n upseereita ja sotilaita.

Kommunistisen puolueen suorittama tappaminen on jo pitkään vääristänyt kiinalaisten sieluja. Nykyään monet kiinalaiset eivät vieroksu tappamista. Kun terroristit iskivät Yhdysvaltoja vastaan 11. syyskuuta 2001, monet kiinalaiset riemuitsivat siitä internetin ilmoitustauluilla. ”Totaalisen sodan” kannattajia voitiin kuulla kaikkialla, mikä sai ihmiset vapisemaan pelosta.

Johtopäätös

Kommunistisen puolueen informaatiosaarron vuoksi emme voi tarkalleen tietää, kuinka monta ihmistä on kuollut sen vallan aikana tapahtuneissa vainoissa. Yllä mainituissa kampanjoissa kuoli ainakin 60 miljoonaa ihmistä. Lisäksi KKP on tappanut etnisten vähemmistöjen edustajia Xinjianissa, Tiibetissä, Sisä-Mongoliassa, Yunnanissa ja muualla. Näistä tapahtumista on vaikeaa löytää tietoa. Washington Post arvioi kerran, että KKP:n vainoissa oli kuollut peräti 80 miljoonaa ihmistä [36].

Kuolleiden määrän lisäksi meillä ei myöskään ole mahdollisuutta saada selville, kuinka monta on vammautunut tai tullut mielisairaaksi, kuollut raivosta tai kauhusta kaiken sen kurjuuden takia, jota he joutuvat kantamaan sisällään. Jokainen yksityinen kuolema on tuskallinen murhenäytelmä, joka jättää uhrin perheenjäseniin pysyviä henkisiä vammoja.

Kuten japanilainen sanomalehti Yomiuri News kerran kertoi [37], Kiinan keskushallitus suoritti tutkimuksen tapahtuneista menetyksistä kulttuurivallankumouksen aikana 29 maakunnassa ja suoraan keskushallituksen alaisessa kunnassa. Tulokset osoittivat, että kulttuurivallankumouksen aikana vainottiin ja syytettiin lähes 600 miljoonaa ihmistä, mikä on noin puolet Kiinan väestöstä.

Stalin totesi kerran, että ihmisen kuolema on tragedia, mutta miljoonan ihmisen kuolema on vain tilastotietoa. Kun Sichuanin maakunnan puoluesihteeri Li Jingquan sai kuulla, että maakunnassa monia ihmisiä oli kuollut nälkään, hän totesi: ”Minkä dynastian aikana ihmisiä ei olisi kuollut?” Mao Zedong sanoi: ”Tappiot ovat väistämättömiä. Kuolemantapauksia sattuu usein.” Tämä on ateististen kommunistien näkemys elämästä. Sen vuoksi Stalinin vainoissa kuoli 20 miljoonaa ihmistä, mikä oli kymmenen prosenttia entisen Neuvostoliiton väestöstä. KKP on tappanut lähes 80 miljoonaa ihmistä, mikä on lähes kymmenen prosenttia maan väestöstä [kulttuurivallankumouksen lopulla]. Punaiset khmerit tappoivat melkein kaksi miljoonaa ihmistä eli neljäsosan Kambodžan silloisesta väestöstä. Pohjois-Koreassa arvioidaan yli miljoonan ihmisen kuolleen nälkään. Kaikki nämä ovat kommunistipuolueiden päälleen keräämää verivelkaa.

Pahat puolueet uhraavat ihmisiä ja käyttävät heidän vertaan pahojen henkien palvontaan. Perustamisestaan lähtien kommunistinen puolue on jatkanut ihmisten tappamista – kun se ei voinut tappaa puolueen ulkopuolella olevia, se tappoi omiaankin – ”luokkataistelujen”, ”puolueen sisäisten taistelujen” ja muiden harhakuvitelmien nimissä. Puolue asettaa jopa omat pääsihteerinsä, päällikkönsä, kenraalinsa, ministerinsä ym. pahan lahkon uhrialttarille.

Monien mielestä KKP:lle pitäisi antaa aikaa parantaa itseään, ja he sanovat, että puolue on nykyään tappamisen suhteen melko pidättyväinen. Silti yhdenkin ihmisen tappaminen tekee murhaajaksi. Koska tappaminen on yksi niistä keinoista, joita KKP käyttää hirmuhallintonsa ylläpitämiseen, se lisää ja vähentää tappamistaan tarpeittensa mukaan. KKP:n tappaminen on yleensä arvaamatonta. Jos väestö ei tunne voimakasta pelkoa, KKP voi tappaa useampia lisätäkseen pelkoa. Kun ihmiset ovat jo ennestään peloissaan, pienikin määrä riittää pelon ylläpitämiseksi. Kun ihmiset ovat pelon vallassa, pelon ylläpitämiseksi riittää, että KKP ilmoittaa aikovansa tappaa (ilman että sen tarvitsee tappaa ketään). Kun ihmiset ovat kokeneet lukemattomia poliittisia ja kuolemaan johtavia kampanjoita, heissä on syntynyt ehdollinen refleksi suhteessa KKP:n terroriin. KKP:n ei tarvitse edes mainita tappamista. Pelkkä propagandakoneiston joukkoarvostelun sävykin riittää palauttamaan ihmisten mieliin kauhistuttavat muistot.

Puolue säätelee tappamistaan ihmisten pelontunteen mukaan. KKP ei sinänsä pyri tappamaan paljon tai vähän, vaan keskeistä on, että se tappaa johdonmukaisesti säilyttääkseen valtansa. KKP ei ole tullut lempeämmäksi. Se ei ole myöskään pannut pois teurastusveistään. Kansa on päinvastoin tullut kuuliaisemmaksi. Heti kun ihmiset alkavat kapinoida ja vaatia jotain mitä KKP ei voi hyväksyä, puolue tappaa epäröimättä.

Mielivaltainen tappaminen on tehokkain keino ylläpitää hirmunvaltaa. Aikaisemmassa laajamittaisessa tappamisessa KKP piti uhrin identiteetin, rikoksen ja tuomion tason tarkoituksellisesti epäselvänä. Välttääkseen joutumasta tappamisen kohteeksi ihmiset pysyttelivät usein turvalliseksi arvioimallaan alueella. Tällaiset ”turvalliset alueet” olivat usein rajoittuneempia kuin mitä KKP oli aikonut niistä tehdä. Tämä on syynä siihen, että ihmiset jokaisessa yksittäisessä kampanjassa ovat taipuvaisia toimimaan ”pikemminkin vasemmistolaisten kuin oikeistolaisten tavoin”. Siksi kampanja ”kasvaa” suunnitellun asteikon ulkopuolelle, koska ihmiset asettavat vapaaehtoisesti itselleen eritasoisia rajoituksia taatakseen oman turvallisuutensa. Mitä ahtaampia nämä rajat ovat, sitä julmempi kampanjasta tulee. Tällainen vapaaehtoinen, koko yhteiskuntaa koskevan terrorin lisääminen johtuu KKP:n mielivaltaisesta tappamisesta.

Pitkän tappamisen historiansa aikana KKP:sta on tullut moraalisesti turmeltunut sarjamurhaaja. Puolue tyydyttää tappamisella kieroutunutta tarvettaan päättää ihmisten elämästä ja kuolemasta. Se vaimentaa tappamalla oman sisäisen pelkonsa. Tappamalla se tukahduttaa aikaisemmista murhistaan aiheutuvan yhteiskunnallisen levottomuuden ja tyytymättömyyden. Nykyään KKP:n kasaantunut verivelka on tehnyt myötämielisen ratkaisun mahdottomaksi. Puolue voi vain turvautua voimaperäiseen tukahduttamiseen ja totalitaariseen hallintoon pysyäkseen vallassa viimeiseen hetkeensä asti. Vaikka KKP silloin tällöin naamioituu antamalla hyvitystä murhan uhreille, sen verenhimoinen luonne ei ole koskaan muuttunut. On entistäkin mahdottomampaa, että puolue muuttuisi tulevaisuudessa.

Alaviitteitä

[1] Mao Zedongin kirje vaimolleen Jiang Qingille (1966)

[2] Marxilaisessa yhteiskuntateoriassa ylärakenteella tarkoitetaan inhimillisen subjektiivisuuden ja materiaalisen substanssin välistä vuorovaikutusta yhteiskunnassa.

[3] Hu Feng, oppinut ja kirjallisuuskriitikko, esitti vastaväitteitä KKP:n ahtaan teoreettista kirjallisuuspolitiikkaa vastaan. Hänet suljettiin pois puolueesta ja tuomittiin 14 vuodeksi vankilaan.

[4] Ote teoksen Keskusteluja Konfutsen kanssa (Lunyu) alkusanoista.

[5] Leviticus 19:18

[6] Marx, Kommunistinen manifesti (1848)

[7] Mao Zedong, Kansan demokraattinen diktatuuri (1949)

[8] Mao Zedong, ”Meidän täytyy varauksetta tukea [vastavallankumouksellisten tukahduttamista] niin että jokainen perhe saa siitä tiedon” (30. maaliskuuta 1951)

[9] Mao Zedong, ”Meidän on iskettävä voimakkaasti ja tarkasti vastavallankumouksellisia vastaan” (1951)

[10] Taipingin taivaallinen valtakunta (1851–1864), joka tunnetaan myös nimellä Taipingin kapina, oli yksi Kiinan historian verisimmistä taisteluista. Se oli taistelu Kiinan keisarillisen armeijan ja Hakkan vähemmistökansaan kuuluneen, kristinuskoon kääntyneen Hong Xiuguan -nimisen mystikon innoittamien joukkojen välillä. Ainakin 30 miljoonan ihmisen uskotaan saaneen surmansa.

[11] Ote hongkongilaisen aikakauslehden Chengming’in julkaisemasta kirjasta; lokakuun 1996 numero. (www. chengmingmag.com)

[12] ”Suuri harppaus” (1958–1960) oli kommunistisen puolueen kampanja, jonka tarkoituksena oli vauhdittaa Kiinan teollisuutta, erityisesti terästeollisuutta. Sitä pidetään yleisesti suurena taloudellisena katastrofina.

[13] Red Flag Publishing Housen helmikuussa 1994 julkaisema teos. Lainaus on käännetty englannista suomeksi.

[14] Kiinalainen pinta-alanmitta. 1 mu = 1/6 hehtaaria

[15] Peng Dehuai (1898–1974): kommunistinen kiinalainen kenraali ja poliittinen johtaja. Peng oli korkein armeijan komentaja Korean sodassa, valtioneuvoston varapääministeri, politbyroon jäsen ja puolustusministeri vuosina 1954–1959. Hänet erotettiin virallisista tehtävistään kommunistipuolueen Lushanin kokouksessa vuonna 1959 hänen vastustettuaan Maon vasemmistolaisia menetelmiä.

[16] De Jaegher, Raymond J., Enemy Within. Guild Books, Catholic Polls, Inc. (1968).

[17] Daxingin verilöyly tapahtui elokuussa 1966 Pekingissä puoluesihteerien vaihdon aikana. Yleisen turvallisuuden ministeri Xie Fuzhi piti tuolloin Pekingissä yleisen turvallisuustoimiston kokouksessa puheen, jossa hän esitti, ettei punakaartilaisten toimiin ”viittä mustaa luokkaa” vastaan puututtaisi. Puhe toimitettiin pian Daxingin yleisen turvallisuuden toimistolle. Kokouksen jälkeen Daxingin toimisto pani heti toimeksi ja laati suunnitelman siitä, miten Daxingin asukkaita kannustettaisiin tappamaan ”viisi mustaa luokkaa”.

[18] Zheng Yi, Scarlet Memorial (Taipei: Chinese Television Publishing House, 1993).
Tämä teos on saatavissa myös englanniksi: Scarlet Memorial: Tales of Cannibalism in Modern China, kirjoittanut Yi Zheng, kääntänyt ja toimittanut T. P. Sym (Boulder, Colorado: Westview Press, 1998).

[19] ”Vanha yhteiskunta”, kuten kommunistinen puolue sitä kutsuu, viittaa aikaan ennen vuotta 1949, ja ”uusi yhteiskunta” vuoden 1949 jälkeiseen aikaan, jolloin KKP on ollut vallassa.

[20] Pakkopaita on kidutusvälineenä käytetty takki. Uhrin käsivarret väännetään selän taakse ja sidotaan yhteen köydellä, minkä jälkeen ne vedetään pään yli etupuolelle. Tämä kidutusmenetelmä voi heti rampauttaa henkilön käsivarret. Sen jälkeen uhrin päälle laitetaan pakkopaita ja uhri laitetaan riippumaan käsivarsista. Tämä julma kidutus aiheuttaa välittömästi murtumia olkapäihin, kyynärpäihin, ranteisiin ja selkään ja johtaa uhrin tuskalliseen kuolemaan. Useita Falun Gongin harjoittajia on kuollut tähän kidutukseen. Lisätietoja seuraavissa linkeissä:
kiinaksi: http://search.minghui.org/mh/articles/2004/9/30/85430.html
englanniksi: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2004/9/10/52274.html

[21] Vuonna 1930 Mao käski puolueen tappaa tuhansia puolueenjäseniä, puna-armeijan sotilaita ja viattomia siviilejä Jiangxin maakunnassa yrittäessään lujittaa valtaansa KKP:n hallitsemilla alueilla. Lisätietoja löytyy (kiinaksi) seuraavasta linkistä: http://kanzhongguo.com/news/articles/4/4/27/64064.html

[22] Gao Gang ja Rao Shushi olivat molemmat kommunistisen puolueen keskuskomitean jäseniä. Kun he olivat hävinneet valtataistelun vuonna 1954, heitä syytettiin juonittelusta puolueen hajottamiseksi ja heidät erotettiin puolueesta.

[23] Zhou Enlai (1898–1976) oli KKP:n historiassa Maon jälkeen toiseksi korkea-arvoisin henkilö. Hän oli KKP:n johtohenkilö ja Kiinan kansantasavallan pääministeri vuodesta 1949 kuolemaansa asti.

[24] Wang Xiangen, Documentary of Supporting Vietnam and Fighting with America. (Peking: International Cultural Publishing Company, 1990)

[25] Zhang Zhixin oli intellektuelli, jonka KKP kidutti kuoliaaksi kulttuurivallankumouksen aikana, koska Zhang oli arvostellut Maon epäonnistumista ”Suuressa harppauksessa” ja sanonut totuuden liian avoimesti. Vanginvartijat riisuivat hänet monta kertaa alastomaksi, laittoivat hänelle käsiraudat ja heittivät hänet miesvankien selleihin, joissa nämä joukkoraiskasivat hänet, kunnes hän tuli hulluksi. Koska vankilan johto pelkäsi, että hän huutaisi iskulauseita teloituksen aikana, hänen kurkkunsa leikattiin auki ennen teloitusta.

26] Laogain Tutkimussäätiön raportti (Laogai Research Foundation) 12. lokakuuta 2004: http://www.laogai.org/news2/newsdetail.php?id=391 (kiinaksi).

[27] Yksi kolmesta työkalusta (tuotantoväline, tuotantotapa, tuotanto-olosuhteet), joita Marx käytti yhteiskuntaluokkien analysointiin. Tuotantosuhteilla tarkoitetaan tuotantovälineitä omistavien ja tuotantovälineitä omistamattomien välistä suhdetta, esimerkiksi maanomistajan ja maatyöläisen tai kapitalistin ja työläisen välistä suhdetta.

[28] Mencius, Book 3. Penguin Classics series, D.C. Laun englanninkielinen käännös.

[29] Kirjoittanut Fan Zhongyan (989–1052) kuuluisa kiinalainen lääkäri, kirjailija ja valtion virkamies Pohjoisen Son-dynastian aikana. Lainaus on hänen kuuluisasta teoksestaan Yueyangin torniin kiipeäminen.

[30] Kirjoittanut Gu Yanwu (1613–1682), huomattava oppinut varhaisen Qing-dynastian aikana.

[31] Mencius, Book 7. Penguin Classics series, D.C. Laun englanninkielinen käännös.

[32] ”Kolmen perheen kylä” oli 1960-luvulla kolmen kirjailijan, Den Kuon, Wu Hanin ja Liao Moshan, salanimi. Wu oli kirjoittanut teatteriesityksen Hai Rui eroaa virastaan, jonka Mao katsoi olevan poliittinen satiiri hänen suhteestaan kenraali Peng Dehuaihin.

[33] Valkohiuksinen tyttö on kiinalainen kansantarina, joka kertoo luolassa asuvasta kuolemattomasta, jolla oli yliluonnollisia kykyjä, joilla hän kykeni palkitsemaan hyvyyttä ja rankaisemaan pahuutta, tukemaan oikeamielisyyttä ja estämään pahuutta. ”Moderneissa” kiinalaisissa draamoissa, oopperoissa ja baleteissa hänet kuitenkin kuvataan tyttönä, jonka oli pakko paeta luolaan sen jälkeen kun hänen isänsä oli tapettu tämän kieltäydyttyä antamasta tytärtään vaimoksi vanhalle maanomistajalle. Hänen hiuksensa tulivat valkoisiksi ravinnon puutteesta. KKP:n kirjailijoiden käsissä tästä tuli tunnetuimpia kiinalaisia ”moderneja” draamoja, ja sen tarkoituksena oli lietsoa luokkavihaa maanomistajia kohtaan.

[34] Lin Biao (1907–1971) oli yksi KKP:n korkea-arvoisimmista johtajista, ja hän toimi Mao Zedongin alaisena Kiinan politbyroon jäsenenä, varapuheenjohtajana (1958) ja puolustusministerinä (1959). Hänen pidettiin Kiinan suuren kulttuurivallankumouksen arkkitehtina. Hänestä oli määrä tulla Maon vallanperijä vuonna 1966, mutta hän joutui epäsuosioon vuonna 1970. Hänen väitetään osallistuneen vallankaappaushankkeeseen aavistettuaan menettävänsä asemansa, ja hän yritti paeta Neuvostoliittoon väitetyn salajuonen paljastuttua. Hän kuoli lentokoneen maahansyöksyssä paetessaan syytöksiä.

[35] Yu Luoke oli ihmisoikeusajattelija ja ihmisoikeuksien puolustaja, jonka KKP tappoi kulttuurivallankumouksen aikana. Hänen 18. tammikuuta 1967 kirjoitettu suurenmoinen esseensä Perhetaustasta oli kulttuurivallankumouksen ajan laajimmalle levinneitä ja pysyvimmin vaikuttaneita kommunismista vapaita ajatuksia ilmaisseita kirjoituksia. Pekingin yliopistossa pääaineenaan lehdistöoppia opiskellut Lin Zhao luokiteltiin vuonna 1957 oikeistolaiseksi itsenäisen ajattelunsa ja kommunistista liikettä vastaan suunnatun selvän kritiikkinsä takia. Häntä syytettiin juonittelusta kansan demokraattisen diktatuurin kaatamiseksi ja hänet vangittiin vuonna 1960. Vuonna 1962 hänet tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan. Kommunistinen puolue tappoi hänet 29. huhtikuuta 1968 syytettyään häntä vastavallankumouksellisuudesta.

[36] http://www.laojiao.org/64/article0211.html (kiinaksi).

[37] ”Song Meilingin avoin kirje Liao Chengzhille” (17. elokuuta 1982). Lähde: http://www.blog.edu.cn/more.asp?name=fainter&id=16445 (kiinaksi).

 

Senaste ändring: 28 Mar 2021 kl. 08:26

Tillbaka