Yhdeksän kommentaaria Kiinan kommunistisesta puolueesta – Osa 9
Postat av Marja-Leena (leenamarja) den 13 Jun 2008
Lue Yhdeksää kommentaaria >>

Esipuhe

Jo yli vuosisadan vaikuttanut kommunistinen liike on tuonut ihmiskunnalle vain sotaa, köyhyyttä, raakuutta ja diktatuuria. Kun kommunistipuolueet Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa luhistuivat 1900-luvun lopulla, tämä häpeällinen draama tuli lopulta viimeiseen vaiheeseensa. Kukaan ei enää usko kommunismin myyttiin, ei tavallinen kansalainen eikä kommunistisen puolueen pääsihteeri.

Kiinan kommunistinen hallitus ei syntynyt ”jumalallisen valtuutuksen” [1] eikä demokraattisten vaalien tuloksena. Nyt kun sen ideologia on tuhottu, sen vallan oikeutus on ennennäkemättömän haasteen edessä.

Kiinan kommunistinen puolue on haluton antamaan periksi ja poistumaan historian näyttämöltä. Sen sijaan se käyttää vuosikymmenien aikana poliittisissa kampanjoissa kehitettyjä häikäilemättömiä menetelmiä alkaakseen uudelleen maanisen kamppailunsa oikeutuksestaan ja elvyttääkseen sammuneet valtuutensa.

KKP:n uudistumisen ja avautumisen politiikan takana on epätoivoinen pyrkimys säilyttää ryhmäedut ja totalitaarinen valta. Kiinan kansan kovalla työllä viimeisten 20 vuoden aikana saavuttamat taloudelliset tulokset eivät ole saaneet KKP:ta panemaan pois teurastusveistään. Sen sijaan KKP varasti edistyksen hedelmät ja käytti niitä valtansa vahvistamiseen ja muutti vilpillisen käytöksensä vieläkin petollisemmaksi ja harhaanjohtavaksi. Pelottavinta on kuitenkin se, että puolue tekee kaikkensa tuhotakseen koko maan moraalisen perustan ja yrittää vaihtelevassa määrin tehdä jokaisesta kiinalaisesta juonittelijan luodakseen puolueelle edullisen ”ajanmukaisen” ilmapiirin.

Meidän on tässä historian vaiheessa erittäin tärkeää selvästi ymmärtää, miksi kommunistinen puolue tekee konnantöitä ja nähdä selvästi sen häikäilemätön luonne. Näin Kiina voi saavuttaa kestävän rauhan ja vakauden ja siirtyä mahdollisimman pian aikaan ilman kommunistista puoluetta ja saada kansakunnan kukoistamaan.

I. Kommunistisen puolueen häikäilemätön luonne ei ole koskaan muuttunut

Ketä KKP:n uudistukset palvelevat?

Aina kun KKP on historiansa aikana joutunut kriisiin, se on antanut ymmärtää parantaneensa tapansa houkutella ihmisiä luomaan puoluetta koskevia harhakuvia, jotka ovat poikkeuksetta romahtaneet kerta toisensa jälkeen. Tällä hetkellä KKP tavoittelee lyhytaikaisia etuja ja on siksi pannut pystyyn näytöksen taloudellisesta kukoistuksesta, joka puolestaan on saanut ihmiset uskomaan KKP:ta koskeviin fantasioihin. Koska puolueen etujen sekä maan ja kansan etujen välillä kuitenkin on perustavanlaatuinen ristiriita, tämä petollinen kukoistuksen aika ei kestä. KKP:n lupaamilla ”uudistuksilla” on vain yksi tarkoitus: puolueen vallan säilyttäminen. Uudistukset ovat ponnettomia ja saavat aikaan vain pinnallisia muutoksia. Vinoutuneen kehityksen alla kytee suuri yhteiskunnallinen kriisi. Kun kriisi puhkeaa, maa ja kansa joutuvat taas kerran kärsimään.

KKP:n johtomiesten uusi sukupolvi ei ole ollut mukana kommunistisessa vallankumouksessa, minkä vuoksi heillä on entistä vähemmän arvovaltaa ja uskottavuutta maan johtamisessa. Puolueen legitimiteettikriisissä ryhmäetujen säilyttämisestä on tullut puolueelle kokonaisuutena enenevässä määrin henkilökohtaisten voittojen takuu. KKP:n luonne on itsekäs. Sillä ei ole itsehillintää. On toiveajattelua kuvitella, että tällainen puolue voisi omistautua maan rauhanomaiseen kehittämiseen.

Mitä kirjoittikaan KKP:n äänitorvi Kansan päivälehti etusivun artikkelissaan heinäkuun 12. päivänä 2004: ”Historiallinen dialektiikka on opettanut puolueen jäsenille seuraavaa: se mikä pitää muuttaa on muutettava, muuten seurauksena on tuho; sen mitä ei pidä muuttaa täytyy pysyä ennallaan, muuten seurauksena on itsetuho.”

Mikä on se, minkä pitäisi pysyä muuttumattomana? Kansan päivälehti selittää: ”Puolueen peruslinjan ’yksi keskus, kaksi peruslausetta’ on pysyttävä vakaana sata vuotta eikä siltä saa poiketa.” [2]

Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, mitä ”keskus” ja peruslause” ovat, mutta kaikki tietävät, että kommunistisen aaveen päättäväisyys säilyttää diktatuuri ja kollektiiviset etunsa eivät koskaan muutu. Kommunismi on kukistettu kaikkialla maailmassa ja tuomittu kuolemaan. Mutta mitä korruptoituneemmaksi se tulee sitä tuhoisammaksi käy kuolinkamppailu. Demokraattisista edistysaskelista keskusteleminen kommunistisen puolueen kanssa on kuin pyytäisi tiikeriä luomaan nahkansa.

Mitä Kiina tekisi ilman kommunistista puoluetta?

KKP:n heikentyessä ihmiset ovat hämmästyksekseen alkaneet havaita, että paha KKP-aave on häikäilemättömillä ja alituisesti muuttuvilla keinoillaan vuosikymmenien aikana juurruttanut inhottavuuksiaan tavallisten ihmisten elämän kaikkiin osa-alueisiin.

Mao Zedongin kuollessa monet kiinalaiset itkivät katkerasti Maon muotokuvan edessä ja miettivät: ”Mitä Kiina tekee ilman puhemies Maoa?” Ironista kylläkin yli 20 vuotta myöhemmin, kun kommunistinen puolue on menettänyt oikeutuksensa hallita maata, kiinalaisten medioiden levittämä propaganda saa taas kerran ihmiset huolestuneiksi: ”Mitä Kiina tekisi ilman kommunistista puoluetta?”

KKP:n kaikenkattava poliittinen hallinta on käytännössä juurtunut niin syvälle kiinalaiseen kulttuuriin ja mentaliteettiin, että kiinalaisten puolueen arvioinnissa käyttämät kriteerit ovat tavalla tai toisella peräisin puolueelta. Siinä missä puolue menneisyydessä hallitsi ihmisiä juurruttamalla tekijöitään heihin, se on nyt tullut korjaaman kylvämänsä sadon. Koska ihmisten mieleen juurrutetut asiat ovat sulautuneet yhteen ja tulleet osaksi heitä, ihmiset ajattelevat kommunistisen puolueen logiikan mukaan ja arvioivat oikeaa ja väärää puolueen tilanteen ja katsantokannan mukaan. Mieltään osoittavien opiskelijoiden tappamisesta Taivaallisen rauhan aukiolla kesäkuun 4. päivänä 1989 jotkut ihmiset sanovat: ”Deng Xiaopingin asemassa minäkin tukahduttaisin mielenosoittajat tankeilla.” Falun Gongin vainon aikana jotkut sanovat: "Jiang Zeminin asemassa minäkin tuhoaisin Falun Gongin”. Sananvapaudesta jotkut sanovat: ”KKP:n sijassa tekisin samalla tavalla.” Totuus ja omatunto ovat kadonneet, ja jäljelle on jäänyt vain KKP:n logiikka. Tämä on ollut yksi inhottavimmista ja armottomimmista menetelmistä, jota puolue on käyttänyt häikäilemättömän luonteensa mukaan. Niin kauan kuin puolueen ihmisten mieleen valamat moraaliset myrkyt ovat jäljellä, se voi edelleen kerätä energiaa ylläpitääkseen väärämielistä elämäänsä.

”Mitä Kiina tekisi ilman KKP:ta?” Tämä ajattelutapa sopii täydellisesti puolueen tavoitteisiin saada ihmiset ajattelemaan sen logiikan mukaan

Kiina selvisi 5000-vuotisen historiansa ajan ilman kommunistista puoluetta. Minkään maailman maan yhteiskunnallinen kehitys ei pysähtyisi vain siksi, että jokin tietty hallintomuoto romahtaisi. Vuosikymmeniä kestäneen kommunistihallinnon jälkeen ihmiset eivät enää ymmärrä tätä tosiasiaa. Puolueen pitkäaikainen propaganda on opettanut ihmiset näkemään puolueen äitinään. Puolueen kaikkialla läsnä oleva politiikka on tehnyt ihmiset kykenemättömiksi kuvittelemaan, kuinka he voisivat elää ilman KKP:ta.

Kiina ei romahtanut ilman Mao Zedongia. Romahtaisiko Kiina ilman KKP:ta?

Mikä on kaaoksen todellinen syy?

Monet ihmiset ovat tietoisia KKP:n kavalasta käytöksestä ja paheksuvat sitä. He halveksivat sen taisteluja ja petoksia. Mutta samalla he pelkäävät sen poliittisten kampanjoiden tuomaa levottomuutta ja sitä, että kaaos alkaa taas riehua Kiinassa. Heti kun KKP uhkaa ihmisiä ”kaaoksella”, ihmiset peloissaan hyväksyvät vaieten sen vallan ja tuntevat itsensä avuttomiksi sen itsevaltaisen hallinnan edessä.

Kaaoksen todellinen lähde on kuitenkin kommunistinen puolue ja sen monimiljoonaiset sota- ja poliisijoukot. Tavallisilla kansalaisilla ei ole aihetta eikä kykyä aiheuttaa kaaosta. Vain kommunistinen puolue voi olla kyllin häikäilemätön luodakseen maahan kaaosta, jos esiin tulee pieninkin vihjaus muutoksista. Iskulauseista kuten ”Vakaus ennen muuta” ja ”Kukistakaa epävakaat ainekset heti alkuunsa” on tullut KKP:n teoreettinen perusta ihmisten sortamisessa. Mikä on suurin syy epävakauteen Kiinassa? Eikö se ole ihmisten sortamiseen keskittynyt puolue? Puolue lietsoo mellakoita ja käyttää aikaansaamaansa kaaosta kansan sortamiseen. Tämä on tavallista häikäilemätöntä käytöstä.

II. KKP uhraa taloudellisen kehityksen

Ottaa itselleen kunnian ihmisten kovalla työllä saavutetuista tuloksista

KKP puolustaa legitimiteettiään viittaamalla viimeisten kahdenkymmenen vuoden taloudelliseen kehitykseen.. Todellisuudessa kehitys on saavutettu Kiinan kansan omilla ponnistuksilla, jotka tulivat mahdollisiksi sen jälkeen kun KKP:n kahleita oli vähän höllennetty. Edistymisellä ei sen vuoksi ole mitään tekemistä puolueen omien suoritusten kanssa. Puolue väittää kuitenkin, että taloudellinen kehitys on sen oma saavutus, ja vaatii ihmisten olevan kiitollisia siitä ikään kuin mitään tästä kehityksestä ei olisi voinut tapahtua ilman KKP:ta. Tiedämme kaikki, että todellisuudessa monet ei-kommunistiset maat ovat saavuttaneet nopeamman taloudellisen kehityksen jo kauan sitten.

Olympialaisissa kultamitalin voittaneiden odotetaan kiittävän puoluetta. Puolue ei epäröi antaa valheellista kuvaa ”suuresta urheilukansasta” ylistääkseen itseään. Kiina kärsi paljon SARS- epidemiasta, mutta Kansan päivälehden mukaan Kiina kukisti viruksen ”luottamalla puolueen perusteoriaan, peruslinjaan, perusperiaatteisiin ja peruskokemuksiin”. Kiinan avaruusaluksen Shenzhou-V:n lähettäminen avaruuteen toteutettiin avaruutta ja teknologiaa ymmärtävien taitavien ammattilaisten avulla, mutta kommunistinen puolue käytti sitä todisteena siitä, että vain KKP voi johtaa Kiinan kansan maailman mahtavimpien maiden joukkoon. Kun Kiina sai vuoden 2008 olympialaisten järjestämisen, se oli itse asiassa länsimaiden rauhantarjous kannustaa Kiinaa parantamaan ihmisoikeuksiaan, mutta KKP käyttää sitä nyt hyväkseen puolustaakseen oikeutustaan ja tekosyynä Kiinan kansalaisten sortamiseen. Kiinan ”suuri markkinapotentiaali”, jota monet ulkomaalaiset sijoittajat tavoittelevat, perustuu Kiinan 1,3 miljardin ihmisen kulutukseen. Kommunistinen puolue ottaa kunnian tästä potentiaalista ja käyttää sitä kuin ladattua asetta pakottaakseen länsimaat yhteistyöhön KKP:n hallituksen kanssa.

KKP panee kaikki kielteiset asiat taantumuksellisten voimien ja yksityishenkilöiden vaikuttimien syyksi ja kaiken hyvän puolueen johdon ansioksi. Puolue käyttää hyväkseen jokaista yksittäistä saavutusta vahvistaakseen oikeutustaan ja esittääkseen itsensä edullisessa valossa. Puolueen tekemät erehdyksetkin voidaan kääntää johonkin ”hyvään” palvelemaan sen tarkoituksia. Kun esimerkiksi totuutta AIDS:in leviämisestä ei enää voitu peitellä, puolue keksi yhtäkkiä uuden tavan käsitellä asiaa. Se mobilisoi huolellisesti propagandakoneensa ja käytti kaikkia, tunnetuista näyttelijöistä puolueen pääsihteeriin asti, kuvaamaan sitä kuinka KKP, pääsyyllinen, on potilaiden auttaja, AIDS:in tuhooja ja sairauden kukistaja. Tämän vakavan elämän ja kuoleman kysymyksen edessä kommunistinen puolue pystyi ajattelemaan vain sitä, kuinka se voisi käyttää tilaisuutta hyväkseen oman loistonsa lisäämiseksi. Vain KKP:n kaltainen ilkeämielinen juonittelija kehtaa näin röyhkeästi ottaa kunnian itselleen ja loukata ihmiselämän kunnioitusta.

Lyhytnäköisistä toimista aiheutuvat taloudelliset ongelmat

Vakavassa ”legitimiteettikriisissä” kommunistinen puolue turvautui 1980-luvulla uudistusten ja avoimuuden politiikkaan voidakseen säilyttää valtansa. Nopean menestyksen tavoittelu on vienyt Kiinan epäsuotuisaan tilanteeseen, jota ekonomit kutsuvat ”myöhästyjän kiroukseksi”.

Käsite ”myöhästyjän kirous” – tai ”myöhästyjän etu” kuten jotkut toiset oppineet sitä kutsuvat – viittaa siihen, että alikehittyneet maat, jotka aloittivat kehittymisensä myöhään, voivat monissa asioissa jäljitellä kehittyneitä maita. Jäljittely voi olla kahdenlaista: voidaan jäljitellä yhteiskuntajärjestelmää tai teknisiä ja teollisia malleja. Yhteiskuntajärjestelmän jäljitteleminen on tavallisesti vaikeaa, koska järjestelmien uudistukset uhkaisivat joidenkin yhteiskunnallisten ja poliittisten ryhmien voimakkaita henkilökohtaisia intressejä. Alikehittyneet maat ovat sen vuoksi taipuvaisia jäljittelemään kehittyneiden maiden teknologiaa. Vaikka teknologinen jäljittely voikin luoda lyhytaikaisen taloudellisen kasvun, se voi myös luoda monia piileviä vaaroja, jotka voivat jopa johtaa epäonnistumiseen pitkäaikaisessa kehityksessä.

KKP:n tienä epäonnistumiseen on ollut juuri tämä ”myöhästyjän kirous”. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana Kiinan ”teknologinen jäljittely” on saanut aikaan tiettyä edistystä, jonka puolue on lukenut omaksi ansiokseen voidakseen todistaa oikeutuksensa ja jatkaa puolueen etuja horjuttavien poliittisten uudistuksen vastustamista. Kansan pitkäaikaiset edut on sen vuoksi uhrattu.

KKP:n taloudellisen kehityksen tuskallinen hinta

Vaikka kommunistinen puolue kerskailee taloudellisista edistysaskelistaan, Kiinan talous luokitellaan tällä hetkellä maailmassa alemmalle tasolle kuin Qing-dynastian Qianlong-kaudella (1711–1799). Qianlong-kaudella Kiinan bruttokansantuote (BKT) oli 51 prosenttia maailman yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Kun Sun Yat-sen perusti Kiinan tasavallan (ts. Guomindangin aikaisen tasavallan) vuonna 1911, Kiinan BKT oli 27 prosenttia maailman yhteenlasketusta BKT:sta. Vuoteen 1923 mennessä prosenttiosuus laski, mutta oli kuitenkin 12 prosenttia. Kun kommunistinen puolue otti vallan vuonna 1949, prosenttiosuus oli 5,7 mutta vuonna 2003 Kiinan BKT oli alle 4 prosenttia maailman yhteenlasketusta BKT:sta. Toisin kuin Guomindangin ajan taloudellisessa alamäessä, joka aiheutui useita vuosikymmeniä kestäneestä sotimisesta, kommunistisen puolueen valtakauden jatkuva taloudellinen alamäki on tapahtunut rauhan vallitessa.

Voidakseen oikeuttaa valtansa, KKP tavoittelee nykyään innokkaasti nopeaa menestystä ja välittömiä voittoja. Puolueen etujensa suojaamiseksi käynnistämät puolinaiset taloudelliset uudistukset ovat tulleet maalle kalliiksi. Viimeisten 20 vuoden aikana tapahtunut nopea talouskasvu on paljolti luotu resurssien tuhlaamisella tai jopa hävittämisellä, ja sen hintana on ollut luonnon tuhoutuminen. Huomattava osa Kiinan BKT:sta on saavutettu uhraamalla tulevien sukupolvien mahdollisuudet. Vuonna 2003 Kiinan vaikutus maailmantalouteen oli alle neljä prosenttia, mutta maan teräksen, sementin ja muiden raaka-aineiden kulutus nousi kolmasosaan maailman yhteenlasketusta kulutuksesta. [3]

1980-luvulta 1990-luvun lopulle aavikot laajenivat Kiinassa vähän yli 1000 neliökilometristä 2460 neliökilometriin. Viljelykelpoisen maan määrä asukasta kohti väheni noin kahdesta musta vuonna 1980 1,3 muhun vuoteen 2003 mennessä. [4] Maan laajamittainen varaaminen kehityshankkeisiin on johtanut siihen, että Kiina on muutamassa vuodessa menettänyt sata miljoonaa muta viljelykelpoista maata. Takavarikoidusta maasta on itse asiassa käytetty vain 43 prosenttia. Tällä hetkellä jäteveden kokonaismäärä on 43,95 miljardia tonnia, mikä ylittää ympäristön kestokyvyn 82 prosentilla. Seitsemän suuren joen vesistöissä 40,9 prosenttia vedestä on ihmisten ja karjan juomavedeksi sopimatonta. Järvistä 75 prosenttia on saastunut, mikä puolestaan synnyttää eriasteista rehevöitymistä. [5] Ihmisen ja luonnon välinen ristiriita ei Kiinassa ole koskaan ollut niin suuri kuin nykyään. Sen enempää Kiina kuin sitä ympäröivä maailmakaan ei voi kestää tällaista epätervettä kasvua. Ihmiset ovat tietämättömiä uhkaavasta ekologisesta kriisistä, sillä suuret palkankorotukset ja hienot asunnot ovat vieneet heidät harhaan. Kun luonto lopulta vaatii hintansa ihmiskunnalta, seuraukset tulevat olemaan Kiinalle tuhoisia.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Venäjä on kommunismista luovuttuaan samaan aikaan toteuttanut taloudellisia ja poliittisia uudistuksia. Lyhyen hankalan vaiheen jälkeen se on lähtenyt nopean kehityksen tielle. Vuosien 1999 ja 2003 välillä Venäjän BKT kasvoi yhteensä 29,9 prosenttia. Asukkaiden elintaso on noussut merkittävästi. Läntinen yritysmaailma ei ole pelkästään alkanut puhua ”Venäjän talousihmeestä” vaan myös alkanut tehdä suurimittaisia sijoituksia tähän uuteen ”polttopisteeseen”. Oltuaan vuonna 2002 houkuttelevimpien sijoitusmaiden listan seitsemännellätoista sijalla Venäjä sijoittui vuonna 2003 kahdeksanneksi ja ensimmäistä kertaa kärkipäähän.

Jopa Intia, jota useimmat kiinalaiset pitävät köyhänä maana, jossa on paljon etnisiä konflikteja, on kehittynyt vauhdilla ja vuoden 1991 talousuudistusten jälkeen sen talous on kasvanut 7-8 prosenttia vuodessa. Intialla on melko täydellinen oikeusjärjestelmä, markkinatalous, terveellä pohjalla oleva talousjärjestelmä, hyvin kehittynyt demokraattinen järjestelmä, ja ihmiset ovat melko rauhallisia. Kansainvälinen yhteisö on havainnut maan suuret kehitysmahdollisuudet.

Kiinan kommunistinen puolue sen sijaan on toteuttanut pelkän talousuudistuksen ilman poliittista uudistusta. Ohimenevän ja epävarman taloudellisen kukoistuksen aikana puolue esti ”yhteiskuntajärjestelmien kehitystä” koskevan luonnollisen valintamahdollisuuden. Tämä epätäydellinen uudistus synnytti Kiinan yhteiskuntaan kasvavaa epätasapainoa mikä on lisännyt yhteiskunnallisia ristiriitoja. Kansan saavuttamia taloudellisia voittoja ei suojaa vakaa yhteiskuntajärjestelmä. Valtion omaisuuden yksityistämisprosessissa kommunistisen puolueen vallanpitäjät ovat sen lisäksi käyttäneet hyväkseen asemaansa ja täyttäneet omat taskunsa.

Kommunistinen puolue pettää maaseudun asukkaita kerran toisensa jälkeen

Kommunistinen puolue turvautui maatyöläisiin saavuttaakseen vallan. KKP:n hallitsemilla alueilla maaseudun asukkaat uhrasivat puolueelle kaiken mitä heillä oli puolueen varhaisen rakennuskauden aikana. Mutta kun KKP sai maan hallintaansa, maatyöläisiä on syrjitty pahasti. Valtaan päästyään kommunistinen puolue loi hyvin epäoikeudenmukaisen järjestelmän: asunnon rekisteröintijärjestelmän. Pakollinen järjestelmä jakoi ihmiset maaseudun asukkaisiin ja muihin, ja synnytti kohtuuttoman jaon ja ristiriidan. Maatyöläisillä ei ole sairausvakuutusta, työttömyysvakuutusta, vanhuuseläkettä, eivätkä he voi saada lainaa pankista. Maatyöläiset ovat kaikkein köyhin luokka Kiinassa, mutta silti sen verotaakka on kaikkein raskain. Maatyöläisten on maksettava veroja pakolliseen tukirahastoon, yleiseen hyvinvointirahastoon ja, hallinnollisen johdon rahastoon. Heidän on maksettava syntyvyydensäännöstelymaksu, ylimääräinen koulutusmaksu, kodinturvajoukkojen organisaatio- ja valmennusmaksu, tienrakennusmaksu ja sotapalvelusmaksu. Kaikkien näiden maksujen lisäksi heidän on myytävä osa tuottamastaan viljasta kiinteään hintaan valtiolle ja maksettava maanviljelyveroa, maaveroa, erityistä paikallista tuotantoveroa ja teurastusveroa lukuisten muiden verojen lisäksi. Väestö, joka ei asu maaseudulla, ei maksa mitään näistä veroista tai maksuista.

Vuoden 2004 alussa Kiinan pääministeri Wen Jiabao laati ”asiakirjan nro 1”, jossa todettiin, että Kiinan maaseudulla oli edessään vaikein aika sitten talousuudistuksen alkamisen vuonna 1978. Useimpien maatyöläisten tulot olivat polkeneet paikoillaan tai jopa pienentyneet. He olivat köyhtyneet, ja kaupunkilaisten ja maalaisten välisten tuloerojen kasvu jatkui.

Itäisessä Sichuanissa sijaitsevalla puunkasvatustilalla ylemmän tason virkamiehet myönsivät 500,000 yuania (noin 60 500 US$) eräälle metsänistutusprojektille. Puunkasvatustilan johtajat laittoivat ensin 200 000 yuania omiin taskuihinsa ennen kuin jakoivat jäljellä olevat 300 000 yuania puiden istutukseen. Mutta rahan kulkiessa hallinnon eri tasojen läpi, jokainen taso otti osan itselleen ja jätti vain hyvin vähän paikallisille maatyöläisille, jotka istuttivat puut. Hallituksen ei tarvinnut pelätä, että maatyöläiset kieltäytyisivät tekemästä työtä projektille riittämättömän rahoituksen vuoksi. Maatyöläiset olivat niin köyhiä, että he työskentelisivät hyvinkin pienellä palkalla. Tämä on yksi syy siihen, miksi Kiinassa tehdyt tuotteet ovat niin halpoja.

Taloudellisten etujen käyttäminen länsimaiden painostamiseen

Monet uskovat, että kaupankäynti Kiinan kanssa edistää ihmisoikeuksia, sananvapautta ja demokraattisia uudistuksia Kiinassa. Yli vuosikymmenen jälkeen on selvää, että tämä oletus on vain toiveajattelua. Yksinkertaisin esimerkki on verrata liiketoiminnan periaatteita Kiinassa ja lännessä. Länsimainen oikeudenmukaisuus ja avoimuus on Kiinassa korvattu nepotismilla, lahjonnalla ja kavalluksilla. Monet länsimaiset yritykset ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa pahentamalla korruptiota Kiinassa entisestään, ja jotkut yritykset jopa auttavat kommunistista puoluetta salaamaan ihmisoikeusrikoksiaan ja omaan kansaan kohdistuvaa vainoaan.

KKP käyttäytyy kuin mafia pelaamalla ulkomaan diplomatiassa ”talouskortilla”. Annetaanko Kiinan sopimus lentokoneiden valmistamisesta Ranskalle vai Yhdysvalloille, riippuu siitä, kumpi maa ei moiti puolueen tapaa käsitellä ihmisoikeuksia. Kiinasta saatavat taloudelliset voitot ohjaavat ja hallitsevat monta länsimaista liikemiestä ja poliitikkoa. Jotkut pohjoisamerikkalaiset IT-yritykset ovat toimittaneet KKP:lle erikoistuotteita internetsaartoa varten. Päästäkseen Kiinan markkinoille jotkut verkkosivustot ovat suostuneet sensuroimaan sivujaan ja suodattamaan puolueelle epämieluista tietoa.

Kiinan kauppaministeriön tietojen mukaan Kiina oli huhtikuun lopulla 2004 saanut 990 miljardia Yhdysvaltain dollaria ulkomaisista sijoituksista eri sopimusten kautta. On selvää, että tämä on valtava ulkomaisten investointien ”verensiirto” puolueen talouteen. Sijoitusprosessissa vieras pääoma ei kuitenkaan tuonut Kiinan kansalle demokratian, vapauden ja ihmisoikeuksien periaatteita. KKP käyttää propagandassaan hyväkseen ulkomaisten sijoittajien ja hallitusten ehdoitta tekemää yhteistyötä ja joidenkin maiden imartelua. Hyötyäkseen Kiinan pintapuolisesta taloudellisesta kukoistuksesta, kommunistisen puolueen virkamiehistä on tullut erittäin taitavia tekemään salaisia taloudellisia sopimuksia, joiden tarkoituksena on valtion resurssien jakaminen ja poliittisten uudistuksien estäminen.

III. KKP:n aivopesutekniikat kehittyvät ”häpeämättömistä” ”hienostuneiksi”

Ihmisten kuullaan usein sanovan: ”Tiedän, että KKP valehteli usein menneisyydessä, mutta tällä kertaa se puhuu totta”. Niin nurinkurista kuin se onkin niin juuri näin ihmiset ovat aina todenneet, kun puolue on tehnyt vakavan virheen. Tämä osoittaa puolueen vuosikymmenien aikana hankkimaa kykyä petkuttaa ihmisiä valheillaan.

Ihmiset ovat jossain määrin tulleet vastustuskykyisiksi puolueen uskomattomille tarinoille. Vastauksena tähän puolueen sepitelmät ja propaganda ovat tulleet hienovaraisemmiksi ja ”ammattimaisemmiksi”. KKP:n valheet ovat kehittyneet aikaisemmista propagandan iskulauseista hioutuneemmiksi ja hienovivahteisimmiksi. Varsinkin KKP:n kaikkialla Kiinassa toimeenpaneman informaatiosulun vallitessa puolue keksii tarinoita, jotka yleisön harhaanjohtamiseksi perustuvat osittain tosiasioihin, mikä on vieläkin vahingollisempaa ja petollisempaa kuin epäuskottavat tarinat.

Englanninkielinen Chinascope-lehti julkaisi lokakuussa 2004 artikkelin, jossa analysoitiin tapauksia, joissa KKP oli käyttänyt yksityiskohtaisia menetelmiä keksimään valheita totuuden salaamiseksi. Kun SARS puhkesi Manner-Kiinassa vuonna 2003, ulkomaailma epäili, että Kiina salasi tietoa epidemiasta, mutta puolue kieltäytyi toistuvasti myöntämästä tätä. Ottaakseen selville, oliko puolue kertonut totuuden raporteissaan SARS:ista, artikkelin kirjoittaja luki kaikki epidemian alkamisesta vuoden 2003 huhtikuuhun asti Xinhuan verkkosivuilla julkaistut yli 400 SARS:ia koskevaa uutista.

Näistä uutisista kävi ilmi seuraavaa: Heti SARS:in ilmaannuttua keski- ja paikallistasojen hallitukset mobilisoivat asiantuntijoita antamaan sopivaa hoitoa potilaille, jotka tervehdyttyään kotiutettiin. Vastavetona sille, että jotkut intoilijat yllyttivät ihmisiä hamstraamaan tavaroita, jottei heidän tarvitsisi mennä ulos jos sairaus leviäisi laajalle, hallitus leikkasi huhuilta nopeasti siivet ja ryhtyi toimenpiteisiin estääkseen niiden leviämisen, jotta yhteiskunnallinen järjestys voitaisiin tehokkaasti varmistaa. Vaikkakin erittäin pieni määrä Kiinan vastaisia voimia epäili ilman todisteita Kiinan hallituksen pimittävän tosiasioita, useimmat maat ja ihmiset eivät uskoneet näihin huhuihin. Guangzhoun messuille odotettiin suurempaa määrää ulkomaisia yrityksiä kuin koskaan aikaisemmin. Ulkomaiset turistit vahvistivat, että Kiinaan oli turvallista matkustaa. Varsinkin Maailman Terveysjärjestön WHO:n asiantuntijat (joita KKP oli johtanut harhaan) sanoivat julkisesti, että Kiinan hallitus oli ollut halukas yhteistyöhön ja ryhtynyt asianmukaisiin toimenpiteisiin SARS:in käsittelyssä, joten ongelmia ei pitäisi esiintyä. Ja asiantuntijat näyttivät vihreää valoa kenttätutkimuksille Guangdongin maakunnassa (yli 20 päivän viivyttelyn jälkeen).

Nämä yli 400 artikkelia antoivat kirjoittajalle vaikutelman, että KKP näiden neljän kuukauden aikana oli ollut avomielinen, ottanut vastuuta ihmisten terveydestä ja saanut ihmiset vakuuttuneiksi siitä, ettei sillä ollut mitään salattavaa. Huhtikuun 20. päivänä vuonna 2003 valtioneuvoston tiedotustoimisto ilmoitti kuitenkin lehdistötilaisuudessaan, että SARS oli todella puhjennut Kiinassa, ja myönsi näin ollen epäsuorasti, että hallitus oli salannut epidemiat. Vasta silloin kirjoittaja näki totuuden ja ymmärsi, millaisia harhaanjohtavia ja kieroja menetelmiä puolue oli käyttänyt. Nämä menetelmät ovat myös ”kehittyneet ajan myötä”.

Taiwanin yleisvaalien aikaan KKP käytti samaa hienovaraista ja hiottua menettelytapaa. Se ilmoitti, että presidentinvaalien järjestäminen johtaisi tuhoihin: itsemurhien määrä kasvaisi, osakemarkkinat romahtaisivat, ”oudot sairaudet” ja mielisairaudet lisääntyisivät, saaren asukkaat muuttaisivat maasta, tulisi perheriitoja, elämänasenne kovenisi, markkinat heikkenisivät, kaduilla olisi ammuskelua, protesteja ja mielenosoituksia, presidentin talo piiritettäisiin, syntyisi yhteiskunnallista levottomuutta, kaikki olisi pelkkää poliittista farssia ja niin edelleen. Puolue täytti päivittäin Manner-Kiinan ihmisten ajatukset näillä ajatuksilla yrittäen saada ihmiset itse päättelemään, että kaikki tämä kurjuus aiheutuisi yksistä vaaleista ja että Kiinassa ei tulisi koskaan pitää demokraattisia vaaleja.

Falun Gongin kysymyksessä KKP on osoittanut vielä korkeamman tason petollisuutta saadakseen Falun Gongin ansaan. Puolueen järjestämät lavastetut näytökset ovat seuranneet toisiaan. Ei ihme että niin monet kiinalaiset ovat menneet lankaan. KKP:n kiero propaganda on ollut niin taitavaa, että uhrit ovat halunneet uskoa valheisiin ja luulleet tietävänsä koko totuuden.

KKP:n aivopesupropagandan petollisuus on viime vuosikymmeninä tullut hiotummaksi ja hienovaraisemmaksi, mikä on luonnollista seurausta sen häikäilemättömästä luonteesta.

IV. KKP:n teeskentely ihmisoikeuksien suhteen

Demokratian luomiseksi toteutetusta vallankumouksesta yksinvaltaiseen hallintoon ja ihmisoikeuksia koskevaan teeskentelyyn

”Demokraattisessa valtiossa korkeimman vallan on oltava kansalla, mikä on taivaan ja maan periaatteiden mukaista. Jos valtio väittää olevansa demokraattinen, vaikka korkein valta ei ole kansalla, asiat eivät missään tapauksessa ole oikealla tolalla, ja tätä voidaan vain pitää poikkeamana, eikä tämä valtio ole demokraattinen valtio … kuinka demokratia voisi olla mahdollista, jollei puolueen valtaa lopeteta ja järjestetä vaaleja? Palauttakaa kansan oikeudet kansalle!”

Kuulostaako tämä lainaus siltä kuin ”ulkomaiset viholliset” olisivat kirjoittaneet sen tarkoituksenaan arvostella kommunistista puoluetta? Lausunto on itse asiassa peräisin Xinhua Ribaon, KKP:n virallisen järjestölehden 27. syyskuuta 1945 julkaistusta artikkelista.

KKP, joka oli suureen ääneen vaatinut ”yleisiä vaaleja” ja ”kansan oikeuksien palauttamista kansalle”, on valtaan päästyään pitänyt ”yleistä äänioikeutta” tabuna. Kansalla, jonka oli määrä olla ”valtion herra ja omistaja”, ei ylipäänsä ole oikeutta tehdä omia päätöksiään. Sanat eivät riitä kuvaamaan KKP:n häikäilemätöntä luonnetta.

Joka uskoo, että menneet ovat menneitä ja että paha KKP-lahko, jonka kukoistus on ollut tappamisen seurausta ja joka on hallinnut maata valheilla, alkaa uudistaa itseään, muuttuu hyväntahtoiseksi ja haluaa ”palauttaa vallan kansalle”, erehtyy pahasti. Katsokaamme, mitä puolueen äänitorvi Kansan päivälehti kirjoitti 23. marraskuuta 2004, 60 vuotta yllä olevan julkisen lausunnon jälkeen: ”Järkkymätön ideologinen valvonta on puolueen vallan lujittamisen keskeinen ideologinen ja poliittinen perusta.”

Vähän aikaa sitten KKP ehdotti uutta niin kutsuttua ”Kolmen ein periaatetta” [6], joista ensimmäinen oli ”kehitystä ilman keskustelua”. ”Kehitys” on hämäystä, kun taas ”ilman keskustelua”, joka painottaa ”yhtä ääntä, yhtä istuinta” on KKP:n todellinen tavoite.

Kun CBS:n kirjeenvaihtaja Mike Wallace kysyi Jiang Zeminiltä vuonna 2000, miksi Kiina ei ole ottanut käyttöön yleisiä vaaleja, Jiang Zemin vastasi: ”Kiinan kansa on aivan liian huonosti koulutettua.”

Jo 25. helmikuuta 1939 KKP kuitenkin julisti Xinhua Ribaossa: ”He (Guomindang) ajattelevat, että demokraattista politiikkaa ei Kiinassa voida toteuttaa tällä hetkellä vaan vasta muutamien vuosien kuluttua. He toivovat, että demokraattinen politiikka odottaisi, kunnes Kiinan kansan tiedon ja koulutuksen taso yltää Euroopan porvarillisten demokratioiden ja Yhdysvaltojen tasolle … mutta juuri demokraattisessa järjestelmässä on helpompi kouluttaa ja opettaa ihmisiä.”

Vastakohta sen välillä, mitä Xinhua Ribao kirjoitti vuonna 1939 ja mitä Jiang Zemin sanoi vuonna 2000, osoittaa KKP:n todellisen epäoikeudenmukaisen luonteen.

Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn jälkeen vuonna 1989 KKP tuli uudelleen maailman tietoisuuteen ihmisoikeuksia koskevan syntilistansa takia. Historia tarjosi puolueelle vaihtoehdon. Se voisi joko arvostaa kansaansa ja todella parantaa ihmisoikeuksia tai jatkaa ihmisoikeuksien loukkaamista Kiinassa ja teeskennellä samalla kunnioittavansa niitä välttääkseen kansainvälisen arvostelun.

Valitettavasti KKP valitsi epäröimättä ja itsevaltaisen luonteensa mukaisesti jälkimmäisen tien. Se kokosi suuren joukon häikäilemättömiä mutta lahjakkaita ihmisiä tieteen ja uskonnon aloilta, tuki heitä ja antoi heille ohjeita julkaista ulkomailla harhaanjohtavaa propagandaa esitelläkseen KKP:n keksittyjä edistysaskeleita ihmisoikeusasioissa. Se keksi joitakin harhaoikeuksia kuten esimerkiksi ”eloonjäämisoikeuden” tai ”oikeuden ruokaan ja asuntoon”. Perusteet olivat seuraavat: ”Kun ihmiset ovat nälkäisiä, eikö heillä silloin ole oikeus puhua? Jos on niin, että nälkäiset eivät pysty puhumaan, niin pitäisikö niiden, jotka ovat syöneet itsensä kylläiseksi, saada puhua nälkäisten puolesta?” KKP yritti myös harhauttaa Kiinan kansaa ja länsimaisia demokratioita manipuloimalla ihmisoikeuksia ja väittämällä suureen ääneen, että ”nykyaika on Kiinan ihmisoikeuksien parasta aikaa”.

Kiinan perustuslain 35. artiklan mukaan Kiinan kansantasavallan kansalaisilla on sanan-, julkaisu-, kokoontumis-, yhdistymis-, protesti- ja mielenosoitusvapaudet. Kommunistinen puolue yksinkertaisesti leikkii sanoilla. KKP:n vallan alla lukemattomilta ihmisiltä on riistetty heidän uskonnonvapautensa, sananvapautensa, julkaisuvapautensa, kokoontumisvapautensa ja oikeutensa lailliseen puolustukseen. Puolue on jopa antanut käskyn, että tietyillä ryhmillä ei ole oikeutta vedota ylempiin viranomaisiin. Jotkut ryhmät anoivat vuonna 2004 useaan otteeseen lupaa pitää mielenosoitus Pekingissä. Luvan hyväksymisen sijasta hallitus pidätti luvanhakijat. Myös KKP:n perustuslaissa vahvistettu Hongkongin osalta noudatettava ”Yksi maa, kaksi järjestelmää” -politiikka on pelkkä temppu. Puolue sanoo, että Hongkongissa ei tehdä mitään muutoksia viiteenkymmeneen vuoteen, mutta silti se on yrittänyt muuttaa kaksi järjestelmää yhdeksi yrittämällä ottaa käyttöön tyrannimaisen lainsäädännön, perustuslain 23. artiklan, vain viisi vuotta Hongkongin Kiinalle palauttamisen jälkeen. [7]

Kommunistisen puolueen uusi pahaenteinen temppu on käyttää ”pehmeää kieltä” peittelemään massiivisen valvontansa ja kontrollinsa laajuutta. Vaikuttaa siltä, että kiinalaiset ilmaisevat mielipiteensä vapaammin ja lisäksi uutiset leviävät nopeammin internetin ansiosta. Puolue väittää nyt, että se sallii puheenvapauden, ja monet luulevat, että asia on näin. Tämä on harhakuva. Puolue ei suinkaan ole muuttunut hyväntahtoiseksi; pikemminkin on niin, että puolue ei voi pysäyttää yhteiskunnallista ja teknistä edistystä. Katsokaamme KKP:n toimia internetin suhteen: se saartaa verkkosivuja, suodattaa informaatiota, valvoo chattihuoneita, tarkastaa sähköposteja ja kriminalisoi internetin käyttäjiä. Kaikki sen teot ovat luonteeltaan taantumuksellisia. Ihmisoikeuksista ja omatunnosta piittaamattomien kapitalistien avulla KKP:n poliisit on nykyisin varustettu korkeateknologisilla laitteilla, joilla he voivat valvoa internetin käyttäjän jokaista liikettä partioautosta. Kun näemme KKP:n rappion suhteessa maailmanlaajuiseen demokratisoitumiskehitykseen – miten se tekee pahoja tekojaan keskellä kirkasta päivää, kuinka voimme odottaa puolueen edistyvän ihmisoikeuksien suhteen? KKP on todennut asian itse: ”Kevennetään ulkoisesti mutta kiristetään sisäisesti.” Puolueen häikäilemätön luonne ei ole koskaan muuttunut.

Antaakseen itsestään hyvän kuvan YK:n ihmisoikeuskomissiossa KKP järjesti vuonna 2004 sarjan tapahtumia antaakseen ankaria rangaistuksia ihmisoikeuksien rikkojille. Nämä tapahtumat olivat kuitenkin tarkoitettu vain ulkomaalaisten silmille, ja ne olivat vailla todellista sisältöä. Näin siksi, että Kiinassa suurin ihmisoikeuksien rikkoja on kommunistinen puolue itse, sen entinen pääsihteeri Jiang Zemin, entinen poliittisten ja oikeudellisten asioiden komitean sihteeri Luo Gan, turvallisuusministeri Zhou Yongkang ja apulaisministeri Liu Jing. Näihin ihmisiin voi ihmisoikeusrikosten torjunnassa luottaa yhtä vähän kuin pukkiin kaalimaan vartijana.

Tilannetta voi verrata sarjaraiskaajaan, joka syrjäisillä paikoilla hyökkää tavallisesti kymmenen tytön kimppuun päivässä. Kun lähellä on paljon ihmisiä, hän hyökkää vain yhden tytön kimppuun julkisesti. Voiko sanoa raiskaajan muuttuneen paremmaksi? Se, että siirtyy raiskaamaan julkisella paikalla todistaa vain, että raiskaaja on vieläkin pahempi ja häpeämättömämpi. Raiskaajan luonne ei ole muuttunut lainkaan. Uutta on vain se, että hänen ei ole enää yhtä helppo tehdä rikoksia.

KKP on juuri kuin tämä sarjaraiskaaja. Puolueen diktatorinen luonne ja sen vaistomainen pelko menettää valtansa aiheuttavat sen, että se ei arvosta ihmisten oikeuksia. Sen ihmisoikeusrikostensa peittelyyn käyttämät inhmilliset, aineelliset ja taloudelliset resurssit ovat ylivoimaisesti suuremmat kuin sen ponnistelut ihmisoikeuksien todelliseksi parantamiseksi. Puolueen häikäilemättömät joukkomurhat ja vainot kaikkialla Kiinassa ovat suurin Kiinan kansaa kohdannut onnettomuus.

Laillisten menetelmien käyttäminen hämäriin puuhiin hienon julkisivun takana

Suojatakseen erityisryhmien yksityisiä etuja kommunistinen puolue on yhtäältä luopunut aiemmasta julkisivustaan ja kokonaan hylännyt työntekijät, maatyöläiset ja laajat kansankerrokset, ja toisaalta parannellut petollisia ja häikäilemättömiä menetelmiään ja toiminut ”ajanmukaisesti”, kun yhä suurempi osa sen ihmisoikeusrikoksista paljastuu kansainväliselle yhteisölle. Puolue on käyttänyt suosittua sanastoa kuten ”oikeusturvaa”, ”markkinoita”, ”kansaa” ja ”reformeja” hämätäkseen ihmisiä. Puolue ei voi muuttaa pahaa luontoaan vaikka pukeutuisikin ”länsimaisiin pukuihin”. Tällainen imago on vain vielä harhaanjohtavampi kuin KKP:n mao-asu. George Orwellin Eläinten vallankumouksessa (1945) siat oppivat seisomaan ja kävelemään takajaloillaan. Uudet taidot antoivat sioille uuden imagon mutta eivät muuttaneet niiden sian luonnetta.

A.Kiinan perustuslain kanssa ristiriidassa olevia lakeja ja säädöksiä

Perustuslain kanssa ristiriidassa olevat lait ja määräykset toimivat eritasoisilla oikeutta ylläpitävillä virka-asteilla ”laillisena perustana” estämässä kansan ponnistuksia saada vaino loppumaan, päästä vapaaksi ja puolustaa ihmisoikeuksia.

B.Epäpoliittisia ongelmia käsitellään poliittisilla menetelmillä

Arkipäiväinen yhteiskunnallinen ongelma saatetaan nähdä ”kilpailemisena puolueen kanssa massoista”, ”puolueen ja maan johtamisena tuhoon”, ”kaaoksena” ja ”vihamielisinä voimina”. Politiikasta riippumaton kysymys politisoidaan tarkoituksellisesti, jotta puolue voisi käyttää poliittisia kampanjoitaan propagandan työkaluna lietsomaan kansan vihaa.

C. Poliittisia kysymyksiä käsitellään epäpoliittisilla menetelmillä

KKP:n viimeisin temppu on että, voidakseen hyökätä demokratian puolustajien ja vapaiden intellektuellien kimppuun, se virittää ansoja voidakseen panna heidät vankilaan. Tällaisia ansoja ovat esimerkiksi väärät syytökset siviilioikeudellisista rikkomuksista kuten prostituutiosta ja veronkierrosta. Hyökkääjät pitävät matalaa profiilia välttääkseen ulkopuolisten ryhmien tuomiota. Nämä rikokset riittävät tuhoamaan syytettyjen maineen, ja niitä käytetään myös uhrien julkiseen nöyryyttämiseen.

Jos KKP:n kiero luonne ylipäänsä on muuttunut, niin siitä on tullut entistäkin häpeämättömämpi ja epäinhimillisempi.

KKP pitää yli miljardia ihmistä vääristyneen logiikkansa panttivankina

Kuvitelkaa, että rietas rikollinen murtautuisi taloon ja raiskaisi tytön. Oikeudenkäynnissä tämä rikollinen puolustautuisi korostamalla, että hän ei tappanut uhria vaan ainoastaan raiskasi hänet. Koska tappaminen on pahempaa kuin raiskaaminen, hän väittää että hän on syytön ja että hänet pitäisi vapauttaa välittömästi. Hän toteaa myös, että ihmisten pitäisi kiittää häntä, koska hän vain raiskasi eikä tappanut.

Tällainen logiikka kuulostaa järjenvastaiselta. KKP:n logiikka Taivaallisen rauhan aukiolla 4. kesäkuuta 1989 tapahtuneen verilöylyn puolustuksessa on kuitenkin täsmälleen sama kuin tämän rikollisen. Puolue on väittänyt, että ”opiskelijoiden mielenilmaisun tukahduttamisella” torjuttiin mahdollisia ”sisäisiä levottomuuksia” Kiinassa. ”Sisäisten levottomuuksien” estämiseksi opiskelijoiden mielenosoitusten tukahduttaminen oli sen vuoksi oikeutettua.

”Kumpi on parempaa raiskaaminen vai tappaminen?” Rikollinen, joka kysyy tällaista tuomarilta, osoittaa vain häpeämättömyyttään. Samalla tavoin KKP:lla ja sen ryhmällä ei Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn osalta tullut mieleenkään, että he olivat syyllisiä murhaan. He kysyivät sen sijaan yhteiskunnalta, kumpi oli parempi – ”opiskelijoiden mielenilmaisun tukahduttaminen vai sisäiset levottomuudet, jotka voivat johtaa sisällissotaan”.

Kommunistinen puolue hallitsee koko valtiokoneistoa ja kaikkia propagandavälineitä. Toisin sanoen KKP pitää 1,3 miljardia kiinalaista panttivankeinaan. Puolue voi 1,3 miljardin panttivangin kanssa aina perustella panttivankiteoriaansa sillä, että jos se ei tukahduta tietyn ihmisryhmän pyrkimyksiä, koko kansakunta joutuu kaaoksen tai tuhon omaksi. Käyttäen tätä tekosyynä puolue voi mielensä mukaan sortaa mitä tahansa yksilöä tai ryhmää ja aina perustella sortonsa. Kun petolliset perusteet ja harhaanjohtavat päättelyt ovat tätä luokkaa, onko maailmassa ketään rikollista joka olisi häpeämättömämpi kuin kommunistinen puolue?

Keppi ja porkkana – ”vapauden” lahjoittamisesta sorron lisäämiseen

Monien kiinalaisten mielestä heillä on nyt enemmän ”vapautta” kuin aikaisemmin, minkä vuoksi he jaksavat uskoa puolueen paranemiseen. Tosiasiassa ihmisille ”lahjoitetun” vapauden aste riippuu KKP:n käsityksestä kriisin laadusta. Puolue saattaisi tehdä mitä tahansa suojatakseen kollektiivisia etujaan; jopa antaa ihmisille niin kutsutun demokratian, vapauden tai ihmisoikeudet.

KKP:n alaisuudessa ei kuitenkaan suojata niin kutsuttua ”vapautta,” jonka puolue on antanut jonkin lainsäädännön myötä. Tällainen ”vapaus” on vain keino pettää ja hallita ihmisiä kansainvälisen demokratiatrendin vallitessa. Pohjimmiltaan tämä ”vapaus” on sovittamattomassa ristiriidassa KKP:n diktatuurin kanssa. Kun tämä ristiriita ylittää puolueen sietokynnyksen, se voi välittömästi peruuttaa kaikki vapaudet. Puolueen historian aikana on ollut useita kausia, joina on voinut lausua mielipiteensä suhteellisen vapaasti, mutta niitä on aina seurannut tiukan kontrollin kausi. Tällainen jaksoittainen toimintamalli käy läpi puolueen historian ja osoittaa sen epäoikeudenmukaisen luonteen.

Kun nykyisenä internetin aikana vierailee KKP:n virallisilla Xinhuan tai Kansan Päivälehden verkkosivuilla, voi löytää useita raportteja, jotka sisältävät kielteistä informaatiota Kiinasta. Tämä johtuu ensiksikin siitä, että nykyisin Kiinassa on liikkeellä paljon huonoja uutisia ja uutistoimiston täytyy julkaista näitä uutisia voidakseen pysyä uskottavana. Toiseksi tällaisten raporttien näkökulma käy yksiin puolueen etujen kanssa: toisin sanoen ”pienestä arvostelusta on suuri apu”. Uutiset syyttävät aina huonoista asioista tiettyjä yksilöitä, joilla ei ole mitään tekemistä puolueen kanssa, samalla kun puolue ottaa kunnian ratkaisuista. KKP kontrolloi taitavasti sitä mistä pitää kertoa ja mistä ei, kuinka paljon pitää kertoa ja onko uutisoinnissa käytettävä kiinalaisia medioita vai KKP:n kontrolloimia ulkomaisia medioita.

KKP on hyvin taitava muuttamaan huonot uutiset sellaisiksi, että niillä saavutetaan haluttu tulos eli voitetaan ihmisten sydämet. Monien nuorten mielestä KKP sallii Manner-Kiinassa nyt suuressa määrin sananvapauden, minkä vuoksi he ovat toiveikkaita ja kiitollisia KKP:lle. He ovat valtion hallitsemien medioiden ”hiottujen” strategioiden uhreja.

Luomalla Kiinan yhteiskuntaan kaoottisen tilanteen ja kiinnittämällä siihen sen jälkeen huomiota mediassa, KKP voi lisäksi vakuuttaa ihmisille, että vain KKP kykenee hallitsemaan tällaista kaoottista yhteiskuntaa, ja manipuloida näin ihmiset tukemaan puolueen johtoa.

Meidän ei sen vuoksi pitäisi erehtyä luulemaan, että KKP olisi muuttunut, vaikka näemmekin joitakin merkkejä ihmisoikeuksien paranemisesta. Kun puolue menneisyydessä yritti syöstä Guomindangin hallituksen vallasta, se teeskenteli taistelevansa kansakunnan demokratian puolesta. KKP:n kiero luonne on sellainen, ettei mihinkään KKP:n lupauksiin voi luottaa.

V. KKP:n kieron luonteen eri puolia

KKP myy Kiinan maa-alueita turhamaisuudesta ja pettää maan vaikka väittää pyrkivänsä ”kansalliseen yhtenäisyyteen”

”Vapauttakaa Taiwan” ja ”Yhdistäkää Taiwan” (Kiinan kansantasavaltaan) ovat olleet KKP:n propagandan iskulauseita viime vuosikymmeninä. Tämän propagandan kautta puolue on esiintynyt kansallismielisenä ja isänmaallisena. Välittääkö puolue todella Kiinan maa-alueiden loukkaamattomuudesta? Ei lainkaan. Taiwan on pelkästään historiallinen ongelma, joka aiheutui KKP:n ja Guomindangin (GMD) välisestä taistelusta, ja se on väline, jota puolue käyttää hyökätäkseen vastustajansa kimppuun voittaakseen ihmisten tuen.

Kun KKP toimintansa alkuvaiheessa GMD:n hallinnon aikana perusti ”kiinalaisen Neuvostoliiton”, sen perustuslain 14. artiklassa todettiin, että ”kaikki Kiinan etniset ryhmät ja maakunnat voivat vaatia itsenäisyyttä”. Neuvostoliiton myötäilemiseksi KKP:n iskulauseena oli siihen aikaan ”Suojaa Neuvostoliittoa”. Kiinan-Japanin sodan aikana puolueen päämääränä oli pikemminkin itse kasvaa kuin taistella japanilaisia maahantunkeutujia vastaan. Vuonna 1945 Neuvostoliiton puna-armeija tunkeutui Koillis-Kiinaan ja ryösti, murhasi ja raiskasi, mutta puolue ei puuttunut tähän sanallakaan. Samalla tavoin KKP jälleen vaikeni, kun Neuvostoliitto tuki Ulko-Mongolian pyrkimystä irtautua Kiinasta.

Vuoden 1999 lopussa KKP ja Venäjä allekirjoittivat rajasopimuksen, jossa KKP hyväksyi kaikki Qing-dynastian ja Venäjän väliset yli sata vuotta sitten solmitut epäsuhtaiset sopimukset ja myi näin Venäjälle yli miljoonan neliökilometrin verran maata, monen kymmenen Taiwanin kokoisen alueen. Vuonna 2004 KKP ja Venäjä allekirjoittivat täydentävän sopimuksen itäisestä rajasta ja Kiina tiettävästi menetti Venäjälle puolet Heixiazin saaresta Heilongjiangin maakunnassa.

Muista rajakysymyksistä, kuten Nansha-saarista ja Diaoyu-saaresta, puolue ei välitä lainkaan, koska ne eivät vaikuta sen hallintaan. KKP on rummuttanut ”Taiwanin yhdistämisen” puolesta, mikä pelkästään on savuverho ja petollinen keino sokean isänmaallisuuden lietsomiseksi ja yleisön huomion kääntämiseksi pois kotimaisista ristiriidoista.

Poliittisia konnia vailla moraalisia pidäkkeitä

Hallitusta pitäisi aina valvoa. Demokraattisissa maissa vallan jako sekä puheenvapaus ja painovapaus ovat hyviä valvontamekanismeja. Uskonnolliset vakaumukset tuovat lisäksi moraalista itsehillintää.

KKP puoltaa ateismia, minkä vuoksi mikään jumalallinen luonto ei moraalisesti hillitse puolueen toimintaa. KKP hallitsee diktatuurilla, minkä vuoksi ei ole lakeja, jotka pitäisivät sitä poliittisesti aisoissa. Tämän seurauksena KKP toimii tyrannimaisen ja konnamaisen luonteensa mukaan täysin häikäilemättömästi ja hillittömästi. Kuka puoluetta KKP:n mukaan valvoo? KKP valvoo itse itseään! Tämä on se iskulause, jota KKP on vuosikymmeniä käyttänyt harhauttamaan ihmisiä. Aikaisemmin se oli ”itsearvostelua”, sitten ”itsevalvontaa” ja ”puolueen johdon itsensä kehittämistä”, viime aikoina ”puolueen hallitsevan kapasiteetin omaehtoista tehostamista”. Puolue korostaa ihmeellistä kykyään niin kutsuttuun ”itseparannukseen”. Puolue ei pelkästään sano näin, vaan todella toteuttaa sitä käytännössä esimerkiksi perustamalla ”Kurinpidollisen keskustarkastuskomitean” ja ”Vetoomusviraston” yms. Nämä organisaatiot ovat pelkkiä koristeita, jotka hämmentävät ja harhauttavat ihmisiä.

Ilman moraalisia ja laillisia pidäkkeitä KKP:n ”itsensä kehittäminen” on samaa kuin se mistä vanha kiinalaisen sananlasku sanoo: ”Demonit syntyvät ihmisen omassa sydämessä.” Se on vain tekosyy, jota puolue käyttää välttääkseen ulkoista valvontaa ja perustellakseen vapaan lehdistön ja vapaiden poliittisten puolueiden kieltämistä. Poliittiset roistot käyttävät tätä temppua huijatakseen ihmisiä ja suojatakseen KKP:n valtaa ja hallitsevien ryhmien etuja.

Kommunistinen puolue on poliittisen juonittelun mestari. ”Kansan demokraattinen diktatuuri”, ”Demokraattinen keskittämispolitiikka”, ”Poliittinen neuvonpito” ja niin edelleen, ovat kaikki petollisia juonitteluja. Diktatuuria lukuunottamatta ne kaikki ovat valheita.

KKP harrastaa rumia temppuja – alkaen Japanin maahantunkeutumisen vastustamista koskevista valheista petolliseen ”terrorismin vastaiseen taisteluun”

Kommunistinen puolue on aina väittänyt johtaneensa Kiinan kansaa kukistamaan japanilaiset maahanhyökkääjät. Monet historialliset arkistot paljastavat kuitenkin, että puolue vältti Kiinan ja Japanin välisessä sodassa tarkoituksella yhteenottoja. KKP päinvastoin viivästytti Japanin vastaista panostusta kasvattaakseen omia voimiaan samaan aikaan kun Guomindang taisteli Japania vastaan.

Ainoat KKP:n käymät suuremmat taistelut olivat ”Pingxingin solan taistelu” ja ”Sadan rykmentin taistelu”. ”Pingxingin solan taistelussa” KKP ei suinkaan ollut johtava tai tärkein tekijä. KKP:n joukot hyökkäsivät sen sijaan väijyntäpaikastaan vain japanilaisen huoltoarmeijan kimppuun. ”Sadan rykmentin taistelusta” puolueen sisäpiiri uskoi, että siihen osallistuminen olisi vastoin puolueen strategista politiikkaa. Näiden kahden taistelun jälkeen Mao ja hänen KKP-armeijansa eivät osallistuneet enää mihinkään merkittäviin taisteluihin eikä KKP:n piiristä myöskään Kiinan ja Japanin välisessä sodassa noussut ketään sellaista sotasankaria kuin Dong Cunrui Guomindangin vastaisen sodan aikana vuonna 1948 tai Huang Jiguang Korean sodan aikana. Vain pieni määrä KKP:n korkea-arvoisista komentajista kaatui Japanin vastaisessa taistelussa. Tähän päivään saakka KKP ei ole edes voinut julkaista lukuja tappioistaan Kiinan-Japanin sodassa, eikä suuresta Kiinan valtakunnasta löydy montakaan KKP:n Kiinan ja Japanin välisen sodan sankareille pystytettyä muistomerkkiä

Tuohon aikaan KKP perusti kauas eturintamasta Shaanxin, Gansun ja Ningxian maakuntiin ”raja-aluehallituksen”. Nykyterminologian mukaan KKP:n toimintaperiaatteena oli ”yksi maa, kaksi järjestelmää” tai ”kaksi Kiinaa” Kiinan sisällä. Vaikka KKP:n komentajilta ei puuttunutkaan halua taistella japanilaisia vastaan, KKP:n korkean tason johtomiesten aikeet Kiinan-Japanin sodassa eivät olleet puhtaat. Sen sijaan, että olisivat taistelleet vihollista vastaan, he ryhtyivät toimenpiteisiin suojatakseen omia voimavarojaan ja käyttivät sotaa puolueen vahvistamiseen. Kun Kiina ja Japani solmivat uudelleen diplomaattisuhteet vuonna 1972, Mao sanoi sattumalta totuuden todetessaan Japanin pääministeri Kakuei Tanakalle, että KKP:n täytyi kiittää Japania, sillä ilman Kiinan-Japanin sotaa KKP ei olisi voinut ottaa valtaa Kiinassa.

Tämä on totuus KKP:n valheellisesta väitteestä, jonka mukaan se auttoi Kiinan kansaa kestämään japanilaisia vastaan käydyn kahdeksanvuotisen sodan ja johti sen lopulta voittoon.
Yli puoli vuosisataa myöhemmin, Yhdysvalloissa tapahtuneen syyskuun 11. päivän terrori-iskun jälkeen, maailmanpolitiikan polttopiste on terrorismin torjunnassa. KKP käyttää jälleen kerran petollisia strategioita, jotka muistuttavat Kiinan ja Japanin välisen sodan aikana käytettyjä. Käyttäen terrorismin vastaista hyökkäystä tekosyynä, KKP on leimannut terroristeiksi monia uskonnollisia henkilöitä, toisinajattelijoita ja etnisiin tai alueellisiin konflikteihin osallistuneita ryhmiä. Kansainvälisen terrorisminvastaisen taistelun varjolla kommunistinen puolue on käynnistänyt väkivaltaisia vainoja.

Syyskuun 27. päivänä vuonna 2004 Xinhuan uutistoimisto lainasi Xinjing-sanomalehteä, joka oli todennut, että Kiinan kaikista maakunnista ja kaupungeista Peking voisi perustaa ensimmäisen terrorisminvastaisen viraston. Joissakin ulkomaisissa KKP:hen myönteisesti suhtautuvat medioissa oli jopa otsikko ”610-virasto liittynyt terrorismin vastaisiin ponnistuksiin” (610-virasto on hallituksen virastoista koostuva verkosto, joka perustettiin erityisesti vainoamaan Falun Gongin harjoittajia), ja ne väittivät, että terrorismin vastainen virasto keskittyisi torjumaan terrorijärjestöjä, mm. Falun Gongia.

KKP lyö terroristileiman ihmisiin, jotka ovat aseettomia eivätkä lyö takaisin, kun heitä pahoinpidellään tai panetellaan, ja jotka rauhallisesti vaativat uskonvapauttaan. KKP on käyttänyt hyväkseen terrorisminvastaista ilmapiiriä ja lähettänyt hyvin varustetun ”terrorisminvastaisen erikoisjoukkonsa” vainoamaan massiivisesti tätä rauhallisten ihmisten suojatonta ryhmää. Lisäksi KKP on terrorismin vastustuksen nimissä yrittänyt välttää kansainvälistä huomiota ja tuomiota Falun Gongin vainoamisesta. Tänä päivänä käytetyt petokset eivät eroa niistä, joita KKP käytti Kiinan-Japanin sodan aikana, mikä on häpeällinen tapa suhtautua kansainvälisten terrorisminvastaisten ponnistelujen tapaiseen vakavaan asiaan.

Teeskentelyä jossa asiaa julkisesti kannatetaan mutta todellisuudessa toimitaan toisin

Kommunistinen puolue ei usko omiin oppeihinsa mutta pakottaa muut uskomaan niihin.

Tämä on yksi KKP-lahkon kaikkein petollisimmista menetelmistä. Puolue tietää, että lahkon opit ovat vääriä ja sosialismin idea on kestämätön. Puolue ei usko näihin oppeihin, mutta pakottaa ihmiset uskomaan niihin. Sitä, joka ei usko niihin, vainotaan. KKP on häpeämättömästi kirjoittanut tällaisen petollisen ideologian Kiinan valtion perustuslakiin.

Todellisessa elämässä esiintyy muuan kiinnostava ilmiö. Monta korkean tason virkamiestä on menettänyt virkansa Kiinan poliittisessa valtataistelussa korruptiosyytösten vuoksi. Mutta nämä ovat juuri niitä ihmisiä, jotka puhuvat virallisissa kokouksissa rehellisyydestä ja epäitsekkyydestä samaan aikaan kuin kulissien takana osallistuivat lahjontaan, korruptioon ja muihin turmeltuneisiin toimintoihin. Monen niin kutsutun ”kansanpalvelijan” ura on päättynyt tällä tavalla. Esimerkkejä ovat mm. Yuannanin maakunnan entinen kuvernööri Li Jiating, Guizhoun maakunnan puoluesihteeri Liu Fangren, Hebein maakunnan puoluesihteeri Cheng Weigaoi; maan ja resurssien ministeri Tian Fengshan ja Anhuin maakunnan varakuvernööri Wang Huaizhong. Jos tutkii heidän puheitaan, voi poikkeuksetta huomata, että he ovat tukeneet korruption vastaisia kampanjoita ja useaan otteeseen kehottaneet alaisiaan käyttäytymään rehellisesti, vaikka itse kavalsivat varoja ja ottivat lahjuksia.

Vaikka KKP onkin ylentänyt monta esimerkillistä kaaderia ja usein vetänyt puolueeseen idealistisia ja ahkeria ihmisiä kohottaakseen sen imagoa, kaikille on ilmeistä miten alas moraalin taso tämän päivän Kiinassa on pudonnut. Miksei puolueen ”henkistä sivistystä” koskeva propaganda ole kyennyt korjaamaan asiaa?

Kommunistisen puolueen päämiehet levittivät itse asiassa tyhjiä sanoja julistaessaan ”kommunismin moraalista laatua” tai iskulausetta ”palvele kansaa”. Eroa kommunististen johtajien toimintojen ja sanojen välillä voidaan seurata heidän perustajaansa Karl Marxiin asti. Marxilla oli avioton poika, Lenin sai kupan prostituoiduilta, Stalin haastettiin oikeuteen koska oli pakottanut erään laulajattaren seksuaaliseen suhteeseen; myös Mao Zedong antautui himoilleen, Jiang Zemin on siveetön, Romanian kommunistijohtaja Ceausescu teki koko perheensä upporikkaaksi, kuubalainen kommunistijohtaja Castro piilottelee satoja miljoonia dollareita ulkomaan pankeissa ja Pohjois-Korean demoninen tappaja Kim II Song ja hänen lapsensa elävät turmeltunutta ja tuhlaavaista elämää.

Tavalliset ihmiset Kiinassa inhoavat tyhjiä poliittisia oppitunteja, jotka ovat osa heidän arkipäiväänsä. He keksivät kasvavassa määrin tekosyitä vapautua poliittisista asioista, koska kaikki pitävät niitä pelkkänä huijauksena. Mutta kukaan puhujista tai kuuntelijoista näissä poliittisissa kokouksissa ei sanoisi tätä avoimesti. Tämä on julkinen salaisuus. Ihmiset kutsuvat tätä ilmiötä ”aidoksi teeskentelyksi”. KKP:n suureen ääneen esittämät ideat kuten monia vuosia sitten ”Kolme edustusta” tai sittemmin ”Hallintakyvyn parantaminen”, tai nykyinen ”Kolme sydäntä – lämmittäkää, vakaannuttakaa ja voittakaa puolellenne kansan sydämet” – ne kaikki ovat olleet hölynpölyä. Mikä hallitseva puolue ei edustaisi kansan parasta? Mikä hallitseva puolue ei välittäisi kyvystä hallita? Mikä hallitseva puolue ei pyrkisi voittamaan puolelleen kansan sydämiä? Mikä tahansa puolue, joka ei välittäisi näistä kysymyksistä, poistettaisiin pian poliittiselta näyttämöltä. Mutta KKP pitää tällaisia tarpeettomia iskulauseita monimutkaisina, syvällisinä teorioina ja vaatii koko maata opiskelemaan niitä.

Kun teeskentely on asteittain valettu yli miljardin ihmisen ajatuksiin ja tapoihin, ja siitä on tullut puoluekulttuuri, yhteiskunnasta tulee vilpillinen, mahtipontinen ja sisällyksetön. Kun yhteiskunnassa ei ole rehellisyyttä eikä luottamusta, se päätyy kriisiin. Miksi KKP on luonut nämä olosuhteet? Aikaisemmin se tapahtui sen ideologian vuoksi; nyt se tapahtuu sen etujen vuoksi. Puolueen jäsenet tietävät teeskentelevänsä mutta teeskentelevät silti. Jos puolue ei tukisi tällaisia iskulauseita ja muodollisuuksia, se ei voisi sortaa ihmisiä. Se ei voisi saada ihmisiä seuraamaan puoluetta ja pelkäämään sitä.

Omatunnon tuhoaminen ja oikeudenmukaisuuden uhraaminen puolueen eduille

Kirjassa Kommunistisen puolueen moraalisesta kehityksestä, Liu Shaoqi [8] selosti erityisesti, miten tarpeellista on, että ”puolueen jäsenet alistavat omat henkilökohtaiset etunsa puolueen eduille”. Puolueen jäsenistössä ei ole koskaan ollut puutetta oikeamielisistä ihmisistä, jotka kantavat huolta maasta ja sen kansasta eikä liioin pulaa rehellisistä ja ryhdikkäistä virkamiehistä, jotka ovat todella palvelleet kansaa. Mutta KKP:n oman edun tavoittelun koneistossa nämä virkamiehet eivät voi selviytyä. Jatkuvassa paineessa tulla alistetuksi puolueluonnolle he kokevat usein, että heidän on mahdotonta jatkaa tai että he ovat vaarassa tulla erotetuksi virastaan tai pahimmassa tapauksessa korruptoitua.

Kiinalaiset ovat itse kokeneet ja oppineet perusteellisesti tuntemaan puolueen brutaalin hallinnan ja heissä on syntynyt syvä pelko puolueen väkivaltaa kohtaan. Sen vuoksi ihmiset eivät uskalla tukea oikeutta eivätkä enää usko taivaallisiin lakeihin. Ensin he alistuvat KKP:n valtaan. Vähitellen heistä tulee kovasydämisiä ja välinpitämättömiä asioiden suhteen, jotka eivät suoraan kosketa heitä. Jopa heidän ajattelunsa logiikkakin on tietoisesti antanut myöten puolueen brutaalille hallinnalle. Tämä on tulosta KKP:n mafialuonteesta.

KKP manipuloi kansallismielisiä tunteita kiihottaakseen massoja

KKP käyttää ”isänmaallisuuden” ja ”kansallismielisyyden” tapaisia iskulauseita yllyttääkseen ja kiihottaakseen ihmisiä. Nämä eivät ole ei ainoastaan puolueen tärkeimpiä sotahuutoja vaan myös sen usein toistuvia käskyjä ja luotettaviksi osoittautuneita strategioita. Osa ulkomailla asuvista kiinalaisista, jotka eivät vuosikymmeniin ole uskaltaneet palata Kiinaan, saattavat lukea kansallismielistä propagandaa ”Kansan päivälehden” ulkomaisesta painoksesta, mikä on innostanut heitä tulemaan kansallismielisemmiksi kuin Kiinassa asuvat kiinalaiset. Puolueen manipuloimina kiinalaiset, jotka eivät uskalla sanoa ”ei” millekään puolueen toimintalinjalle, rohkaistuivat hyökkäämään Yhdysvaltain Kiinan suurlähetystöä ja konsulaattia vastaan ja pommittamaan niitä kananmunilla ja kivillä, polttamaan autoja ja Yhdysvaltain lippuja, mikä kaikki tapahtui isänmaallisuuden nimissä.

Aina kun kommunistinen puolue kohtaa tärkeän kysymyksen joka vaatii massojen tottelevaisuutta, se käyttää ”isänmaallisuutta” ja ”kansallismielisyyttä” mobilisoimaan ihmiset lyhyellä varoitusajalla. Puolue on aina – olipa kyse Taiwanista, Hongkongista, Falun Gongista tai amerikkalaisen vakoilukoneen ja kiinalaisen taistelukoneen välisestä törmäyksestä - käyttänyt aggressiivisen terrorin ja kollektiivisen aivopesun yhdistelmää ja vienyt näin ihmiset sodankaltaiseen mielentilaan. Tämä muistuttaa saksalaisten fasistien käyttämiä menetelmiä.

Estäessään kaiken muun informaation, KKP:n aivopesu on ollut uskomattoman onnistunutta. Vaikka kiinalaiset eivät pidäkään KKP:sta, he ajattelevat kieroutuneella KKP:n juurruttamalla tavalla. USA:n johtaman Irakin sodan aikana monet ihmiset esimerkiksi tulivat hyvin kiihtyneiksi katsoessaan CCTV:n päivittäisiä analyyseja. [9] He tunsivat voimakasta vihaa, kostonhimoa ja taistelunhalua samalla kun kirosivat vielä yhtä sotaa.

Häpeämättömyys – puolue asettaa itsensä maan edelle ja pakottaa ihmiset näkemään vihollisen isänään

Yksi KKP:n ihmisten uhkailuun käyttämistä sanonnoista on ”puolueen ja maan tuhoaminen”, missä se siis asettaa puolueen maan edelle. Sen periaate maan rakentamisessa on: ”Uutta Kiinaa ei olisi ilman KKP:ta.” Ihmiset saivat lapsuudesta asti oppia, että heidän pitää ”kuunnella puoluetta” ja ”käyttäytyä puolueen kiltteinä lapsina”. He lauloivat ylistyslauluja puolueelle: ”Pidän puoluetta äitinäni”, ”Oi, puolue, rakas äitini”, ”Puolueen pelastava armo on syvempi kuin valtameri”, ”Rakkaus isääni ja äitiäni kohtaan ei voi ylittää rakkauttani puoluetta kohtaan”. [10] He ”menisivät taistelemaan minne vain puolue osoittaa”. Jos puolue tarjoaisi katastrofiapua, ihmiset ”kiittäisivät puoluetta ja hallitusta” - ensin ”puoluetta” ja sitten ”hallitusta”. Sotilaallisen iskulauseen mukaan ”puolue määrää aseista”. Kun kiinalaiset asiantuntijat suunnittelivat oikeustuomarien virkapukua, he laittoivat neljä kultaista nappia virkapuvun kauluriin. Nämä napit on asetettu riviin ylhäältä alas symbolisoimaan puoluetta, kansaa, lakia ja maata. Tämä osoittaa, että vaikka oletkin tuomari, niin puolueella on ikuisesti asema lain, maan ja kansan yläpuolella.

Puolueesta on Kiinassa tullut ylin kaikista, ja maasta on tullut puolueen alainen. Maa on olemassa puoluetta varten, ja puolueen sanotaan personoivan kansaa ja olevan maan symboli. Rakkaus puoluetta, puolueen johtajia ja maata kohtaan on sekoitettu yhteen, mikä on tärkein syy siihen, että isänmaallisuus on Kiinassa vääristynyt.

KKP:n hienovaraisen, mutta taukoamattoman koulutuksen ja propagandan vaikutuksesta monet ihmiset, olivatpa he puolueen jäseniä tai ei, alkoivat tietoisesti tai tiedostamattaan sekoittaa puolueen ja maan keskenään. He ovat hyväksyneet ajatuksen, että ”puolueen edut” ovat kaiken ja kaikkien yläpuolella ja ovat samaa mieltä siitä, että ”puolueen edut ovat sama kuin kansan ja maan edut”. Tämä KKP:n indoktrinoinnin tulos on luonut ilmapiirin, jossa puolue voi pettää kansan edut.

”Hyvittämispeliä” ja miten rikos saadaan näyttämään ”loistavalta saavutukselta”

KKP on tehnyt monia erehdyksiä, mutta se on aina vierittänyt syyn tiettyjen yksilöiden tai ryhmien harteille ”hyvityksen ja rehabilitoinnin” kautta. Paitsi että tämä on tehnyt uhreista syvästi kiitollisia KKP:lle, se on myös antanut puolueelle mahdollisuuden välttää kaikki vastuu rikollisista teoistaan. Puolue väittää, ”että paitsi se ei pelkää tehdä virheitä, se on myös hyvä korjaamaan ne” [11] ja tästä on tullut puolueen ihmelääke, jolla se toistuvasti välttyy syyllisyydeltä. Siksi KKP pysyy ikuisesti ”suurenmoisena, loistavana ja virheettömänä”.

KKP saattaa jonakin päivänä päättää hyvittää Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn ja palauttaa Falun Gongin maineen, mutta tämä on pelkkää kavalaa taktiikkaa, jolla puolue epätoivoissaan yrittää pitkittää sammuvaa elämäänsä. KKP:lla ei koskaan tule olemaan rohkeutta itsensä arvosteluun, omien rikostensa paljastamiseen ja omien syntiensä maksamiseen.

VI. KKP näyttää konnamaisen luonteensa käyttäessään valtionterroria yrittäessään tuhota ”totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden”

KKP-lahkon lavastamaa valheellista ”Taivaallisen rauhan aukion polttoitsemurhaa” voidaan pitää KKP:n suurimpana valheena tällä vuosisadalla. Pyrkiessään tukahduttamaan Falun Gongin, hallitus oli niin turmeltunut, että se sai viisi harhaanjohdettua ihmistä teeskentelemään olevansa Falun Gongin harjoittajia ja lavasti heidän polttoitsemurhansa Taivaallisen rauhan aukiolla. Tämän seurauksena jotkut heistä lyötiin kuoliaaksi paikan päällä tai tapettiin jälkeenpäin. Kun katsoo hidastettuna Kiinan valtion television CCTV:n videota polttoitsemurhasta, voi selvästi nähdä, että Liu Chunling, yksi polttoitsemurhan tekijöistä, kuoli sen jälkeen kun eräs poliisi oli kaatanut hänet maahan voimakkaalla iskulla. Muita virheitä filmissä ovat Wang Jingdongin tapa istua, vahingoittumaton muovipullo (jonka sanottiin olevan täynnä bensiiniä) hänen polviensa välissä sen jälkeen kun tuli oli sammutettu, lääkärin ja nuorimman uhrin Liu Siyingin välinen keskustelu ja videointivalmiiden kameramiesten läsnäolo aukiolla. Nämä ja muut seikat riittävät osoittamaan, että polttoitsemurha oli petos, jonka Jiang Zeminin epäoikeudenmukainen hallitus oli tahallisesti järjestänyt saadakseen Falun Gongin näyttämään syylliseltä. [12]

KKP käyttää halveksittavia ja julmia menetelmiä kampanjassaan Falun Gongin hävittämiseksi. Se anasti kansan kahdenkymmenen vuoden uudistusten ja avoimuuden aikana keräämät rahavarat. Se pani liikkeelle puolueen, hallituksen, armeijan, poliisin, vakoojat, ulkomaiset diplomaatit ja muita erilaisia hallituksen ja kansalaisten järjestöjä. Se manipuloi kattavaa mediareportaasien järjestelmää ja otti käyttöön tiukan informaatiosulun yksityishenkilöihin kohdistuvien pistokokeiden ja korkeateknologisen valvonnan avulla. Kaiken tämän se teki vainotakseen joukkoa rauhallisia ihmisiä, jotka noudattavat Falun Gongia, perinteistä kiinalaista qigongia kehon, mielen ja moraalin jalostamiseksi totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden periaatteiden mukaisesti. Tällainen syyttömien ihmisten julma vainoaminen heidän vakaumuksensa tähden paljastaa KKP:n rappeutuneen luonteen.

Ketkään pahantekijät historiassa eivät ole valehdelleet niin petollisesti ja täydellisesti kuin Jiang Zemin ja KKP. He käyttävät suurta määrää valheita, joista jokainen on suunniteltu kohdistumaan ja käsittelemään ihmisten erilaisia käsityksiä ja mielipiteitä, jotta heitä voitaisiin helposti petkuttaa uskomaan valheet, ja jotta puolue voisi luoda vihaa Falun Gongia kohtaan. Uskotko tieteeseen? Puolue sanoo, että Falun Gong on taikauskoa. Onko politiikka mielestäsi epämiellyttävää? Puolue sanoo, että Falun Gong osallistuu politiikkaan. Kadehditko ihmisiä, jotka rikastuvat Kiinassa tai ulkomailla? Puolue sanoo, että Falun Gong kokoaa rikkauksia. Oletko organisaatioita vastaan? Puolue sanoo, että Falun Gongilla on tiukka organisaatio. Oletko väsynyt henkilökultteihin, joita on ollut Kiinassa useita vuosikymmeniä? Puolue sanoo, että Falun Gong harjoittaa mielen hallintaa. Oletko harras isänmaanystävä? Puolue sanoo, että Falun Gong on Kiinaa vastaan. Pelkäätkö kaaosta? Puolue sanoo, että Falun Gong häiritsee vakautta. Epäiletkö ehkä, ettei Falun Gong todella noudata totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä? Puolue sanoo, että Falun Gong ei ole totuudenmukainen, myötätuntoinen eikä kärsivällinen. Se jopa tekee loogisen kuperkeikan ja väittää, että myötätunto voi tuoda esiin halun tappaa.

Voitko olla varma, ettei hallitus keksi sellaisia valheita? KKP keksii valheita, jotka ovat vieläkin suurempia ja tyrmistyttävämpiä, itsemurhista polttoitsemurhiin, sukulaisten murhaamisesta sarjamurhiin – niin monta valhetta, että niitä on vaikeaa olla uskomatta. Tunnetko myötätuntoa Falun Gongia kohtaan? Puolue yhdistää poliittiset arvostuksesi Falun Gongin vainoon ja alentaa sinut, antaa sinulle potkut tai ottaa pois bonuspalkkasi, jos Falun Gongin harjoittajia lähtee vastuualueeltasi Pekingiin mielenosoituksiin. Näin sinut pakotetaan tulemaan Falun Gongin viholliseksi.

KKP on kidnapannut lukemattomia Falun Gongin harjoittajia ja vienyt heidät aivopesuluokkiin ja yrittänyt pakottaa heidät luopumaan oikeutetusta vakaumuksestaan, tuomitsemaan Falun Gongin ja lupaamaan lopettaa Falun Gongin harjoittamisen. KKP käyttää erilaisia pahoja menetelmiä heidän taivuttelemisekseen, saa heidän sukulaisensa, työpaikkansa ja koulunsa painostamaan heitä, saattaa heidät alttiiksi erilaisille julmille kidutusmenetelmille ja jopa rankaisee heidän perheenjäseniään ja työtovereitaan. Onnistuneesti aivopestyjä Falun Gongin harjoittajia käytetään vuorostaan piinaamaan ja aivopesemään muita. Pahantahtoinen puolue vaatii ehdottomasti, että hyvät ihmiset muutetaan demoneiksi ja pakotetaan vaeltamaan pimeää tietä elämänsä loppuun asti.

VII. Epäoikeudenmukaista ”kiinalaistyyppistä” sosialismia

Termiä ”kiinalaistyyppinen” on käytetty peittelemään KKP:n rikoksia. Puolue väittää jatkuvasti saavuttaneensa menestystä ”yhdistämällä marxismi-leninismin kiinalaisen vallankumouksen konkreettiseen todellisuuteen”. Puolue on usein käyttänyt väärin termiä ”ominaispiirre” oikukkaan ja konnamaisen politiikkansa ideologisena tukena.

Oikukkaita ja pettäviä menetelmiä

”Kiinalaistyyppisyyden” pettävän julkisivun alla KKP on saanut aikaan silkkaa järjettömyyttä.

KKP:n vallankumouksen tavoitteena oli toteuttaa tuotantovälineiden yhteisomistus, mikä on harhauttanut monia nuoria ihmisiä liittymään puolueeseen kommunismin ihanteiden ja yhteisymmärryksen vuoksi. Monet heistä jopa pettivät rikkaat perheensäkin. Mutta 83 vuotta puolueen perustamisen jälkeen kapitalismi on palannut ja tullut nyt osaksi puolueetta, joka alun perin kantoi tasa-arvoisuuden lippua.

Puoluejohtajien lasten ja sukulaisten joukossa on nykyään monia kapitalisteja, joilla on omaisuutta, ja monet puolueen jäsenet ovat yrittäneet päästä näiden nousukkaiden ryhmään. Puolue eliminoi aikoinaan maanomistajat ja kapitalistit ja anasti heidän omaisuutensa. Nyt KKP:n uudet ”kuninkaalliset” ovat tulleet vielä rikkaammiksi kapitalisteiksi kavalluksen ja korruption kautta. Ne, jotka seurasivat puoluetta varhaisissa vallankumouksissa, huokaavat nyt: ”Jos olisin siihen aikaan tiennyt, mikä tilanne on tänään, en olisi seurannut heitä”. Useiden vuosikymmenien hien ja taistelun jälkeen he huomaavat yksinkertaisesti, että heidän veljiensä ja isiensä omaisuus, samoin kuin heidän oma elämänsä, on omistettu KKP-lahkolle.

KKP sanoo, että taloudellinen perusta määrittelee ylärakenteen [13]. Itse asiassa painostavan ylärakenteen määrittelee byrokraattinen taloudellinen perusta, joka koostuu korruptoituneista virkamiehistä. Kansan sortamisesta on siksi tullut KKP:n peruspolitiikkaa.

KKP:n toinen epäoikeudenmukainen luonteenpiirre ilmenee siinä, miten kulttuurikäsitteiden määritelmiä muutetaan, minkä jälkeen näitä muutettuja määritelmiä käytetään ihmisten arvosteluun ja hallitsemiseen. Yksi esimerkki tästä on ”puolueen” käsite. Puolueita on muodostettu vanhoista ajoista alkaen sekä kotimaassa että ulkomailla. Ainoastaan kommunistinen puolue käyttää valtaa puoluekollektiivin ulkopuolella. Jos liittyy puolueeseen, se hallitsee elämän kaikkia puolia, myös omaatuntoa, elinmahdollisuuksia ja yksityiselämää. Kun puolue saa poliittisen vallan, se hallitsee yhteiskuntaa, hallitusta ja valtiokoneistoa. Se määrää kaikki asiat, alkaen tärkeistä asioista kuten siitä, kenestä tulee maan presidentti tai puolustusministeri tai mitä määräyksiä ja sääntöjä hyväksytään, pieniin asioihin kuten siihen, missä asutaan, kenen kanssa saa mennä naimisiin ja kuinka monta lasta on lupa hankkia. KKP on koonnut yhteen kaikki kuviteltavissa olevat kontrollimenetelmät.

Dialektiikan nimissä kommunistinen puolue on kokonaan tuhonnut filosofisen kokonaisvaltaisen ajattelun, päättelykyvyn sekä rohkeuden tutkia asioita. KKP puhuu periaatteista ”kullekin panoksensa mukaan” ja ”että annetaan joidenkin ensin rikastua”, mutta itse asiassa tästä tulee prosessi ”kullekin valtansa mukaan”. Puolue naamioituu periaatteen ”palvele kansaa koko sydämestäsi” taakse harhauttaakseen niitä, jotka pitävät kiinni näistä ihanteista, ja aivopestäkseen heidät sitten kokonaan, hallitakseen heitä, muuttaakseen heidät vähitellen mukautuvaisiksi työvälineiksi, jotka ”palvelevat puoluetta koko sydämestään” eivätkä uskalla puhua kansan puolesta.

Häikäilemätön ”kiinalaistyyppinen” puolue

Noudattamalla periaatetta, joka arvostaa puolueen etuja yli kaiken kaikesta muusta piittaamatta, KKP on pahan lahkon menetelmillä vääristänyt Kiinan yhteiskunnan ja synnyttänyt ihmisten maailmaan todella groteskin olennon. Tämä olento eroaa muista valtioista, hallituksista tai järjestöistä. Sen periaatteena on periaatteettomuus; sen hymyn takana ei ole vilpittömyyttä. Hyväsydämiset ihmiset eivät kuitenkaan voi ymmärtää KKP:ta. Yleismaailmallisen moraalinormin perusteella he eivät voi kuvitella, että tällainen paha olento voisi edustaa jotain maata. ”Kiinalaistyyppisyyden” verukkeella KKP on vakiinnuttanut asemansa maailman kansakuntien joukossa. ”Kiinalaistyyppisyydestä” on tullut kaunisteleva ilmaisu ”KKP:n häikäilemättömyydelle”.

”Kiinalaistyyppisyydellä” Kiinan lamaantunut kapitalismi muutettiin ”sosialismiksi”; ”työttömyydestä” tuli ”työsuhteen odotusta”; ”työttömästä” tuli ”vapaa”; ”köyhyydestä” tuli ”sosialismin alkuvaihe”; ihmisoikeudet, puheenvapaus ja uskonvapaus supistettiin oikeudeksi jäädä eloon.

Kiinan kansakunta on ennenkuulumattoman moraalisen kriisin edessä

1990-luvun alussa Kiinassa oli suosittu sanonta, joka kuului: ”Olen konna enkä pelkää ketään.” Tämä on säälittävä seuraus KKP:n useita vuosikymmeniä kestäneestä epäoikeudenmukaisesta hallinnosta – se on tuonut maahan korruption. Kiinan talouden näennäistä kukoistusta on samanaikaisesti seurannut nopeasti heikkenevä moraali yhteiskunnan kaikilla alueilla.

Kansanedustajat puhuvat Kiinassa kansankongressin kokousten aikana usein aiheesta ”rehellisyys ja luottamus”. Korkeakoulujen pääsykokeissa oppilaiden on kirjoitettava aine rehellisyydestä ja luottamuksesta. Tämä osoittaa rehellisyyden ja luottamuksen puutetta, ja heikkenevästä moraalista on tullut Kiinan yhteiskunnan näkymätön mutta kaikkialla läsnä oleva kriisi. Korruptio, kavallukset, tuoteväärennökset, petokset, vahingonilo ja sosiaalisten normien rappeutuminen ovat arkipäivää. Ihmisten välillä ei ole enää perusluottamusta.

Eikö vakaus ole tärkein asia niiden elämässä, jotka väittävät olevansa tyytyväisiä parannettuun elintasoon? Mikä on tärkein yhteiskuntaa vakauttava tekijä? Moraali. Yhteiskunta, jonka moraalinen taso on alhainen, ei voi mitenkään tarjota turvaa ja turvallisuutta.

Tähän päivään mennessä KKP on vainonnut melkein kaikkia perinteisiä uskontoja ja tuhonnut perinteisten arvojen järjestelmän. Häikäilemätön tapa, jolla puolue riistää itselleen rikkauksia ja petkuttaa ihmisiä, on tunkeutunut kaikkialle yhteiskuntaan, korruptoinut sen ja vienyt ihmiset kohti konnamaisuutta. Puolue, joka hallitsee epärehellisillä keinoilla, tarvitsee perustakseen korruptoituneen yhteiskunnan ja ympäristön, jossa se voi säilyä. Puolue yrittää sen vuoksi tehdä kaikkensa vetääkseen ihmiset alas omalle tasolleen ja yrittää vaihtelevalla menetyksellä tehdä Kiinan kansasta juonittelijoita. Näin KKP:n petollinen luonne on tuhoamassa sitä moraalista perustaa, joka pitkään on ollut Kiinan kansan tukena.

 

Johtopäätös

 

”On helpompi muuttaa jokia ja vuoria kuin muuttaa oma luontonsa” [14]. Historia on todistanut, että kun KKP lieventää orjuutta ja löysää kahleita, se ei tarkoita että se luopuu niistä. Suuren nälänhädän jälkeen 1960-luvun alussa puolue hyväksyi ohjelman ”Kolme vapautta ja yksi sopimus” (San Zi Yi Bao) [15] pyrkiessään saamaan maataloustuotannon taas toimimaan, mutta tarkoituksena ei ollut muuttaa kiinalaisten maatyöläisten ”orjan asemaa”. 1980-luvun talousuudistukset ja ”liberalisointi” eivät estäneet puoluetta vuonna 1989 kohottamasta teurastusveistään omaa kansaansa vastaan. KKP voi tulevaisuudessa muuttaa julkisivuaan, mutta ei epäoikeudenmukaista luonnettaan.

Jotkut voivat ajatella, että menneet ovat menneitä, että tilanne on muuttunut, ja että tämän päivän KKP ei ole sellainen kuin aikaisemmin. Joku voi olla tyytyväinen valheelliseen julkisivuun ja jopa erehtyä uskomaan, että puolue on parantunut, että se on uudistumassa tai aikoo tulla paremmaksi. He saattavat koko ajan pyrkiä torjumaan vaikeita muistoja menneisyydestä. Kaikki tämä antaa puolueen rikolliselle ryhmälle tilaisuuden jatkaa toimintaansa ja ihmiskunnan uhkaamista.

Kommunistisen puolueen kaikkien ponnistelujen tarkoituksena on saada ihmiset unohtamaan. Kaikki kansan ponnistelut sen sijaan tähtäävät juuri muistamiseen.

Tosiasia on, että KKP:n historia on historiaa, joka on tuhonnut ihmisten muistikuvat; historiaa, jossa lapset eivät tiedä, mitä heidän vanhempansa ovat kokeneet; historiaa, jossa sadat miljoonat kansalaiset ovat kärsineet suunnattoman tuskallisista ristiriidoista KKP:n verisen menneisyyden ja puolueen tulevaisuutta koskevien toiveiden välillä.

Kun kommunismin paha aave tuli ihmisten maailmaan, kommunistinen puolue loi valtansa yhteiskunnan pohjasakan kapinoinnin ja huligaanien tekemän vallankumouksen avulla. Verilöylyjen ja tyrannian kautta se on perustanut itsevaltiuden ja ylläpitänyt sitä ”puolueomistuksen” muodossa. Käyttämällä niin kutsuttua ”taistelun ideologiaa”, joka on vastoin luontoa, taivaan lakeja, ihmisluontoa ja maailmankaikkeutta, se on tuhonnut inhimillisen omatunnon ja hyväntahtoisuuden, ja on tuhoamassa perinteisen sivistyksen ja moraalin. Se on käyttänyt verisiä joukkomurhia ja aivopesua luodakseen pahan kommunistisen kultin ja vääristänyt kansalaisten tajunnan voidakseen hallita maata.

KKP:n historiassa on aina ollut väkivaltaisia kausia, joina punainen terrori on saavuttanut huippunsa, ja vaikeita aikoja, joina KKP nipin napin on onnistunut säilyttämään valtansa. Puolue on joka kerta turvautunut kavaliin menetelmiinsä selviytyäkseen kriiseistä ja vain aloittaakseen uuden väkivallan kierroksen ja jatkaakseen Kiinan kansan pettämistä.

Kun ihmiset tunnistavat KKP:n konnamaisen luonteen eivätkä anna sen julkisivun harhauttaa itseään, se merkitsee puolueen ja sen konnamaisen luonteen loppua.

KKP:n 55-vuotinen hallinto on vain silmänräpäys Kiinan 5000-vuotisessa historiassa. Ennen KKP:n olemassaoloa Kiina oli luonut ihmiskunnan historian loistavimman sivilisaation. Puolue käytti Kiinan sisäisiä ongelmia ja ulkomaista maahantunkeutumista hyväkseen viedäkseen Kiinan yhteiskunnan kaaokseen. Se on surmannut kymmeniä miljoonia ihmisiä, tuhonnut lukemattomia perheitä ja uhrannut Kiinalle elintärkeitä ekologisia edellytyksiä. Vielä vahingollisempaa on se, että se on miltei onnistunut tuhoamaan Kiinan moraalisen perustan ja rikkaan kulttuuriperinnön.

Miltä Kiinan tulevaisuus näyttää? Minkä suunnan Kiina ottaa? Nämä vakavat kysymykset ovat liian monitahoisia, jotta niihin voisi vastata muutamalla sanalla. Yksi asia on kuitenkin varma: jos yhteiskunnan moraalia ei rakenneta uudelleen, ja ihmisten ja luonnon välistä ja ihmisten ja taivaan ja maan välistä harmonista suhdetta ei palauteta, jos ei ole uskoa ihmisten rauhalliseen rinnakkaiseloon eikä siihen perustuvaa kulttuuria, Kiinan kansa ei voi saavuttaa valoisaa tulevaisuutta.

Usean vuosikymmenen aivopesun ja sorron jälkeen KKP on juurruttanut ajattelutapansa ja omat hyvää ja pahaa koskevat norminsa kiinalaisten elämään. Tämä on saanut ihmiset hyväksymään puolueen nurjan teorian ja petollisuuden, samaistamaan itsensä sen kanssa ja tulemaan osaksi sen valheellisuutta, ja näin tarjonnut puolueen olemassaololle ideologisen perustan.

Ensimmäinen ja välttämätön askel polulla kohti joustavaa siirtymistä kommunistisesta puolueesta vapaaseen yhteiskuntaan on, että KKP:n juurruttamat epäoikeudenmukaiset doktriinit kitketään pois elämästämme, että nähdään selvästi puolueen äärimmäisen tunnoton luonne ja palautetaan ihmisluonto ja omatunto jälleen arvoonsa.

Se, voidaanko tätä tietä edetä tasaisesti ja rauhallisesti, riippuu Kiinan kansalaisten sydämissä tapahtuneista muutoksista. Vaikka kaikki maan voimavarat ja väkivaltakoneisto näyttävät olevan puolueen hallussa, niin jos jokainen kansalainen uskoo totuuden voimaan ja suojelee moraalia, KKP:n paha aave menettää olemassaolonsa perustan. Voimavarat voivat välittömästi palautua oikeudenmukaisten ihmisten käsiin. Silloin tapahtuu Kiinan uudelleensyntyminen.

Uusi Kiina voi syntyä vain ilman Kiinan kommunistista puoluetta.
Kiinalla on toivoa vain ilman Kiinan kommunistista puoluetta.
Kun Kiinan kommunistinen puolue on hävinnyt, Kiinan oikeamielinen ja hyväsydäminen kansa luo uudelleen Kiinan historiallisen loiston.

Alaviitteitä

[1] Perinteisen konfutselaisen ajattelun mukaan keisarit ja kuninkaat hallitsevat taivaallisella valtuutuksella, ja jotta he voisivat saada tällaiset valtuudet, heidän moraalinsa on vastattava tätä suurta vastuuta. Mengtseltä löytyy samantapainen ajatus. Säkeessä Kuka antaa hallitsijalle hänen valtansa Mengtse vastasi kysymykseen siitä, kuka antoi keisari Shunille maan ja vallan hallita, sanoilla: ”Se tuli taivaasta.” Ajatus vallan jumalallisesta alkuperästä löytyy myös länsimaisesta kristillisestä perinteestä. Esimerkiksi Raamatussa, Paavalin kirjeessä roomalaisille13:1 sanotaan: ”Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.”

[2] Yksi keskus viittaa taloudelliseen kehitykseen, kun taas kaksi peruslausetta ovat: Ylläpidä neljää perusperiaatetta, (sosialistinen tie, proletariaatin diktatuuri, KKP:n johto, marxismi-leninismi ja Maon ajatukset) ja jatka uudistuksen ja avoimuuden politiikkaa.

[3] Tiedot ovat peräisin Xinhuan uutistoimiston raportista 4. maaliskuuta 2004.

[4] ”Mu” on kiinalainen pinta-alayksikkö. 1 mu = 668 m2.

[5] Tiedot ovat peräisin Xinhuan uutistoimiston raportista 29. helmikuuta, 2004.

[6] Tämä ”Kolmen ein periaate” on tullut esiin aiemminkin. Vuonna 1979 Deng Xiaoping ehdotti ”Kolmen ein periaatetta” kannustaakseen ihmisiä ilmaisemaan mielipiteensä: ei tuomitsemista, ei kimppuun hyökkäämistä eikä virheistä syyttämistä. Tämän pitäisi tuoda ihmisten mieleen, kuinka Mao samalla tavoin kehotti älymystön edustajia kertomaan ajatuksistaan 1950-luvulla, jolloin seurauksena oli että mielipiteensä ilmaisseita alettiin vainota julmasti. Nämä ehdotetut ”Kolme eitä” viittaavat nykyään ”Kehitykseen ilman keskustelua, etenemiseen ilman taistelua ja edistykseen, jossa ei tyydytä jälkeenjääneisyyteen”.

[7] Hongkongin hallitus ehdotti vuonna 2002 Hongkongin peruslakiin 23. artiklaa Pekingin painostuksesta. 23. artikla olisi merkinnyt vapauden ja ihmisoikeuksien vakavaa heikkenemistä Hongkongissa ja tehnyt tyhjäksi KKP:n lupaaman periaatteen ”yksi maa, kaksi järjestelmää”. 23. artikla kohtasi yleistä vastustusta, ja se kumottiin lopulta vuonna 2003.

[8] Liu Shaoqi, Kiinan presidentti vuosina 1959–1968. Liuta pidettiin Mao Zedongin seuraajana. Kulttuurivallankumouksen aikana (1966–1976) häntä vainottiin petturina, vakoilijana, ja luopiona. Hän kuoli vuonna 1969, jouduttuaan ensin vääryyden kohteeksi KKP:n vankeudessa.

[9] CCTV (China Central Television) on Kiinan keskushallituksen omistama ja hallitsema. Se on Kiinan suurin TV-yhtiö.

[10] Nämä lainaukset ovat kaikki Maon aikana 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa kirjoitettujen ja laulettujen laulujen nimiä.

[11] Mao totesi kerran, että pelkäämme tehdä virheitä, mutta emme ole niinkään huolestuneita niiden korjaamisesta.

[12] Polttoitsemurhavideon yksityiskohtaisesta analyysistä on tarkempia tietoja seuraavilla verkkosivuilla:
http://www.falungonginfo.net/referensmaterial.php;
http://www.clearharmony.net/articles/200109/1165.html.

[13] Marxilaisessa yhteiskuntateoriassa ylärakenteella tarkoitetaan inhimillisen subjektiivisuuden ja yhteiskunnan materiaalisen sisällön välistä vuorovaikutusta.

[14] Kiinalainen sananlasku, jonka mukaan kukaan ei voi muuttaa luontoaan. Sananlasku on myös käännetty: ”Kettu voi muuttaa turkkinsa mutta ei tapojaan.”.

[15] ”Kolme vapautta ja yksi sopimus” (San Zi Yi Bao) on tunnettu Kiinan silloisen
presidentin Liu Shaoqin ehdottama talousuudistusohjelma. Ohjelmassa ehdotettiin yksityisiä viljelypalstoja, vapaita markkinoita, yritysten vastuuta omista voitoistaan ja tappioistaan sekä tuotantokiintiöiden vahvistamista kotitalouksien edellytysten mukaan.

 

Senaste ändring: 25 Mar 2021 kl. 14:29

Tillbaka